sunnuntaina, toukokuuta 24, 2009

Bat in the Attic


Olemme viime aikoina nukuskelleet muutamia öitä ullakollamme, selkää armollisesti kohtelevalla ilmapatjalla. Siellä on hiljaista ja rauhallista, eikä amerikkalaisten rasittavan maaninen ja sietämätön, noin kuudelta alkava "early bird" -hälinöinti käy niin pahoin korviin.

Heräsin tuossa yönä eräänä keveästä horteesta siihen, että Jänismies pökkäsi minua kyynärpäällä kylkeen ja sopotti jotain lepakoista. Silmät auki saatuani ja ne kattoon päin käännettyäni huomasinkin, että katon rajassa, katulampun sisälle luomassa valokeilassa lehahteli edestakaisin noin nenäliinan kokoinen nahkahiiri.

Seurasimme lepatusta hetken aikaa ja toivoimme ullakkoa luotaavan vierailijan löytävän tiensä ulos siitä reiästä mistä oli tullutkin. Turha toivo. Sisääntuloreikä oli niin pieni, että nahkanenäliina ei enää muistanut sen sijaintia saatikka osunut siihen tutkallaan. Lopulta läntystin valoja sytyttämättä kiskomaan hyttysverkkoa auki, samalla kun lepakkoparka säntäili hätääntyneenä seinästä toiseen. Tietystikin verkon kiero kiinnitysmekanismi raksahti rikki ja jäi käteeni.

Oli pakko laittaa valot päälle. Lepakko lensi valoisassa vielä muutaman kerran ohitseni ja kerkesin nähdä, että se oli kauniin hopeanharmaa yksilö. Meikäläisen lempiväriä. Sitten se ryömi katon kolon pimeyteen suojeleman valoherkkiä silmäparkojaan.

Sain lopulta verkon irti ja valot pois. Sitten makoilimme patjalla ja kattoon tuijotellen odottelimme, että kutsumaton vieraamme tajuaisi lähteä. Pian alkoikin kuulua rapinaa ja muutamia kertoja eestaas pööpöiltyään lepakko räpisteli ulos lämpöiseen yöhön. Vahingosta viisastuneena tukimme seinän reiän välttyäksemme tulevaisuudessa uteliaiden yökulkijoiden tahattomalta ansastamiselta. Kansallisen turvallisuuden kannalta tietysti toimin ihan väärin, kun olin oma-aloitteinen, enkä soittanut vähintään nain-van-vaniin. Viralliset jenkkiohjeet lepakon saattamiseen ulos taloudesta ovat nimittäin seuraavanlaiset:

Bats
in the United States are considered carriers of rabies and should be excluded by professionals. There are to many variables in which to consider in bat control and exclusion. Every situation is unique and should be evaluated and handled by a state licensed wildlife animal control professional. Experience is the key in removing these critters. From vents with a maternity colony to completely infested buildings, bat exclusion work is the most detailed work that can be done by the certified professional. In most States Bat control is best done by exclusion and repairing the building is recomended.

sunnuntaina, toukokuuta 17, 2009

Virtapiikki





Kirjoitustahti laahaa pari viikkoa elämästäni jäljessä, mutta ei kai se niin nuukaa ole :)

Huhtikuun loppu ja toukokuun alku taittui värikkäissä merkeissä. Helsingistä ja Pariisista saapuivat vieraisille kaksi ystävää, joiden kanssa tuli koluttua useita sellaisiakin paikkoja Ithacasta, jotka ovat vielä olleet käymättä. Ystävät toivat mukanaan mahtavan virtapiikin ja inspiraatioita moneen suuntaan.

Ithacan puut puskivat kauan ilmojen suhteellista kylmyyttä aapailtuaan vieraiden näytille sellaiset kukkakuohut, että niitä olisi voinut kuvata loputtomiin. Yllätyslahjana neljä kuukautta teillä tietymättömillä ollut harmaa miirulainenkin palasi parhaiksi, päästäkseen nautiskelemaan neljän kissaihmisen loputtomasta huomiosta ja hellittelystä.

Pääsin pitkästä aikaa verryttelemään muotokuvaustaitojani, kun teimme Tiikeritoverin kanssa kokeilevan kuvasarjan Treman Lakella. Saimme monta onnistunutta otosta ja sieltähän se usein harjoiteltu kuvausyhteistyömmekin hiipi haukoitellen päivänvaloon vanhasta muistista. Tiikeritoverin leimuavan punaiset vaatteet asettuivat todella upeaan kontrastiin harmaiden, rapautuvien kallioiden, vielä lehteen puhkeamattomien puiden ja järven peilin kanssa. Riemastuimme hiukan, kun Pariisista tänne asti lennähtänyt, kuvausrekvisiittana toiminut pehmopunaolkaturpiaali sai täkäläisen aidon Red Winged Black Birdin vastaamaan lauluunsa. Kirsikkana kakkumme päälle, läheltä ohitse ui "naatiskelevan" ja heikkisallismaisen oloinen ja meistä täysin piittaamaton majava. Rannassa näimme veden alla vielä melkoisen kilpikonna-metusalemin, jonka iän täytynee olla koon perusteella kymmenissä vuosissa.

Kävimme päivävisiitillä Corningin maailman suurimmassa lasimuseossa ja revimme tunnin ajomatkalla riemua ekstroverteista Ripa ja Rape -pehmorotista, jotka halusivat opetella ajamaan jenkkityyliin, kuskina toimineen Jänismiehen käsivarrella istuen.

Rotkoista ja putouksista ehdimme kiertää kaikki merkillepantavat Niagaraa myöten. Tremanin rotkoilla meinasi tulla ärsyttävä tenkkapoo, sillä reitistö oli edelleen talven jäljiltä suljettu ja rautaportteja koristivat uhkailevat ukaasit vaarasta ja ehdottomasta kiellosta olla menemättä yhtään eteenpäin. Tiesulku on melkein kuin kiusaa tehden sijoitettu heti polun alkuun, josta on vielä pitkä pätkä oikeasti vaarallisten korkeiden kallionseinämien äärelle (jotka kesälläkin ohitan nopsaan, kypärää kaipaillen ja ylöspäin pelokkaasti kuikuillen). Niinpä kieltoa oli ihan pakko uhmata ja käydä kurkistuttamassa vierailla edes se rotkopolun alupätkä, joka sekin on jo varsin sadunomainen.

Vahtiin jäänyt, lainkuulemattomuudestamme ei niin ilahtunut Jänismies oli huomannut heti polulle luikahtamisemme jälkeen, että joen toiselle puolelle oli saapunut väijymään sakkorahoja metsästävä rangeri ja laittoi puhelimeeni varoitustekstiviestin toisensa perään, että poijes nyt sieltä ja livakkaan. Vaikka piippaamaton puhelimeni (antiikkiluurit rules...) ei meitä varoittanutkaan, selvisimme lyhyestä pyrähdyksestämme kuin ihmeen kaupalla ilman sakkoja, sillä rangeri olikin lähtenyt jostain käsittämättömästä syystä partioimaan toiselle polulle.

Ystävien kanssa kauppoja kierrellessä tuli tehtyä silmänruokashoppailua sekä muutamia löytöjä ja huomioitua, että kyllä täällä sentään kaikenlaisia mieluisia houkutuksia olisi tilinmenoksi.

Bordersin krjakaupasta Tiikeritoverin mukaan lähti jo kauan ihastelemani Pasifican Avalon Juniper-tuoksu, jossa on aistittavissa greippiä ja meheviä metsän aromeja. Pakkauksessa vielä niin mieluisa pöllö-design, että paatuneinkin parfyymien välttelijä siitä heltyisi. Toiseksi ylitsepääsemättömäksi kiusaukseksi osoittautui Folkmanisin kolmipäinen, punainen, kimallesuomuinen lohikäärme -käsinukke. Lohikäärme tahtoi siltä istumalta muuttaa Pariisiin asumaan ja puhalsi vakuudeksi pari lieskaa ilmaan osoittaakseen, ettei asiasta voida edes neuvotella. Siellä hän nyt istuskellee ullakkohuoneiston ikkunalaudalla, Eiffeltornia silmäillen.

Kävimme kouluamassa lattiasta ullakkoon Ithacan Antique Mallin, ison latomaisen rakennuksen joka on ahdettu täyteen menneiden aikojen kummallisia rojuja ja aarteita. Oikea aikamatka Amerikan menneisyyteen! Hinnoiltaan melko suolainen AM on erityisesti silmänruokaisa ja valokuvaamiseen inspiroiva paikka, mutta tällä kertaa mukaani tarttui alennusmyynnistä Julia Butcherin lentäviä jäniksiä (Hareplanes) esittävä posteri, josta aion tehdä huoneentaulun Jänismiehelle. Neiti M. löysi myös lasisen sormuspidikkeen.

Laittoman houkuttelevasta kangaskaupasta Tiikeritoverin matkaan lähti riemukas tyttöpääkalloilla koristeltu fleecekangas ja minulle mutaliskoilla camouflage-tyylisesti koristeltu fleecepakka. Aikeissamme on ommella / ompeluttaa kankaista rakkaan ja hyvin kulutetun maastohupparini mallilla tehdyt hupparimekot.

Hetken mielijohteesta eksyimme erääseen pieneen puotiin nimeltä Kitschen Sink. Kotoisa tavarataivas oli täynnä kaikenlaista käsityötä, kitchiä, taidetta ja kirjoja. Paikan omistaja oli ihan innoissaan siitä kun sai myydä persoonalliselle pariisittarelle "muotia" (=tyttärensä pilkullisen sadetakin sekä lierihatun). Hän kutsui meidät siltä istumalta seuraavana lauantaina oleville Hullun Hatuntekijän teekutsuille ja Alice Muhlbackin taidenäyttelyn avajaisiin. Minä ja Jänismies pääsimmekin käymään siellä, mutta vieraat ehtivät siihen mennessä valitettavasti jo lähteä.

Kaikkein viimeisimmäksi kävimme vielä kahvilla legendaarisessa hippikahvilassa. Se on edelleen niin viettelevä paikka, kuin kuvailinkin, herkullisine ruokineen, kahveineen ja ystävällisine henkilökuntineen. Houkuttelipa yksi heistä jo Tiikeritoveria visiitille Marseillesissa olevaan vastaavaan paikkaan...

Oli niin kivaa, että toiveissa on saada samat ystävät vielä uudelleen tänne tänä kesänä!