tiistaina, huhtikuuta 08, 2008

Sammakoiden keväthuumaa



Hätkähdyttävä luonnonilmiö tämäkin. Jos katsotte videon, sen äänet ovat sitten hyvinkin korviavihlovia.

Menimme kävelylle Cayuga Nature Centerin luontopoluille ja erästä peltoa ylittäessämme kuulimme outoa lintumaista kirkunaa. Aivan kuin valtava häkillinen pikkulintuja olisi piiskuttanut henkensä hädässä. Missään ei tosin näkynyt siivekkäitä ja jatkoimme kummastuneina kävelyä pientä, äänen lähteeltä vaikuttavaa lampea kohti.

Lammessakaan ei näkynyt mitään liikettä, mutta koko sen "rantatörmä" kirkui niin kovalla äänellä että tärykalvoja vihloi. Tässä vaiheessa olimme jo päätyneet sammakkodiagnoosiin. Kun asteli ihan lammen reunaan, älämölö väheni ja loppui muutamaa uskaliasta kurnahdusta lukuun ottamatta kokonaan. Kun siirryimme kauemmas, kilpalaulanta jatkui pian entisellään. Kun tarpeeksi varoen ja kauan tiirailin lampeen, näin lopulta jopa yhden raajat levällään lilluvan sammakonkin, mutta muuten tuo sammakkokuoro Kirkujat oli kyllä maastoutunut todella hyvin. Ja niitä täytyi olla koolla aika iso jengi.

Pianhan muuten lampiin ja rämeisiin pitäisi ilmaantua laulelemaan myös meidän suosikkisammakkomme, joka pitää samanlaista ääntä kuin iso, rämpsäytettävä kuminauha: Bdojojojojong. Se on sellainen minikokoinen frogi, jonka keuhkot pullistuvat kuin purkkapallo äänen tuottamiseksi.

Kuulemistani ääntelyvariaatioista päätellen täällä elelee kunnioitettava joukko erilaisia räpyläsääriä. Kaikkein oudoin ääntelijä on toistaiseksi ollut härkä- tai mölysammakko, joka antoi viime kesänä näytteen keuhkojensa kapasiteetista Sappsucker Woodin lammen rannalla. Sen ääni todella muistutti härkää, joka tuohtuneena mylvii: MUUH, MUUH, MUUH!

4 kommenttia:

Olmi kirjoitti...

sammakot on ihania! :o)

(äh, älytön kommentti, mutta piti päästä sanomaan..)

TA-MIIT kirjoitti...

Eipäs oo älytön kommentti, mä oon ihan 100% samaa mieltä sammakoista <3

Ja Kermit on mun idoli :)

ColibriDreams kirjoitti...

Mä tykkään sellaisista pienistä minisammakoista, ne on söpöjä.

Varsinainen konsertti kyllä tuossa videolla...

Anonyymi kirjoitti...

Lähteepäs tosiaan aikamoiset desibelit tuosta kuorosta. Voi olla, että jopa minä jossain vaiheessa sulkisin ikkunan, jos vastaavavolyyminen konsertti kantautuisi illasta toiseen kotipihaltani sisään... ja yleisesti ottaen sanoisin siis kuitenkin olevani erittäin viehtynyt pitkäkestoisiin, eritoten ilta/yöaikaan kuultaviin luonnonääniin à la sammakot, yölinnut, heinäsirkat/ hepokatit/ kaskaat, Japanin mushi- hyönteiset jne. jne.

Tokion-aikoinani sain pariin otteeseen asustella Kaeru- eli Sammakko-talossa, jonka hädin tuskin postimerkkiä isomman puutarhanpläntin siimeksessä toden totta majaili jollei sammakko poikineen niin ainakin yksi kova kurnuttelija kumminkin. Varsinkin alakerran asuntoon (asuin sekä ala- että myöhemmin yläkerrassa) ääni kuului lasi- ja paperiliukuovien takaa selvästi - ja tämä siis kahdeksan miljoonan (ihmis)asukkaan megalopolin sisällä, alue ei sijaitse edes mitenkään laitakaupungilla. Rakastin sitä. Minusta tämä on ihana esimerkki, miten luonto voi olla läsnä suurkaupungissa.

Kun täällä ullakollani ikkunan takaa tulevat luonnolliset eläinäänet valitettavasti rajoittuvat ainoastaan satunnaisen harvinaiseen, päiväsaikaiseen kyyhkyjen kujerrukseen, niin yksi eniten "taustameluna" käyttämistäni levyistä onkin eri puolilla Japania äänitetty luontolevy. Eniten siinä on linnunlaulua, mutta Ryûkyû (suom. kai Riukiu) -saarten osuudessa mukana kurnuttavat pitkän aikaa ihanat sammakot, neljä eri lajia, joista hassunimisimpänä mainittakoon Hyla hallowellii :-D (Hallowell's Tree Frog). Näihin en kyllästy koskaan!

P.S. En sitten tiedä liekö tällä kaikella jotain/mitään tekemistä ranskalaisuuden kanssa (call me Frenchie, call me Frog, I don't mind as I ain't no hog)... :-)