perjantaina, huhtikuuta 18, 2008

Talviturkin polttajaiset



Kesä on räjähtänyt täällä silmille.

Tein aurinkoisen päivän innoittamana parin tunnin lenkin luontopolkuja pitkin.

Kun lähdin kaupungista polulle, magnoliat olivat jo auenneet puistossa, vaikka toissa päivänä ne muistaakseni olivat vasta karvaisia raottuvia nuppuja. Sama juttu monien muidenkin puiden suhteen. Valkoisia, punaisia, vaaleanpunaisia ja kirkuvankeltaisia kukkakuohuja joka puolella. Häkellyttävää.

Ja kuuma. 24 astetta lämmintä. Lääh, tästä se taas saunominen alkaa. Vastoja ei sentään saa vielä taitettua, koivut ovat vasta hiirenkorvalla.

Luontopolun varrella kukkiaan avasivat värihaitarilla sininen-valkoinen-vaaleanpunainen varioivat vuokot, Yellow Trout Lilyt (Erythornium americanum) ja isokukkaiset, valkoiset verijuuret (Sanguinaria canadensis).

Kasvavan kukan katkaiseminen hieman arvelutti ja kolkutti omaatuntoa, mutta minun oli kerta kaikkiaan pakko tyydyttää luonnontieteellinen uteliaisuuteni ja katsoa millaista "verta" tuosta merkillisestä verijuuresta sitten oikeasti tihkuu. Ja olihan se vain aika kamalan näköistä. Halkaistu juuri oli täynnä verisuonia, joista pisaroi todella elävännäköisesti hiukan oranssiin taittuvaa nestettä. Näytti ihan oikeasti siltä, kuin jonkun pienen elävän olentoparan jäsen olisi katkaistu (puistatus).

Pikkuruisia sinisiipiäkin lenteli siellä täällä ja yksi kirkuvanmetallinvihreä koppakuoriainen.

Kun reissu venähti vähän pitkäksi ja poluilla ei ollut keskipäivällä kovin varjoisaa, käräytin sitten olkapääni punertaviksi. Kyllä ne siitä tosin rauhoittuvat, kun en ole kovin paloherkkää rotua, mutta nyt näkyy ainakin kunnon rannut olkainten kohdalla. Talviturkin heittämisen sijasta siis tulikin pidettyä talviturkin polttajaiset. Aurinkokammoinen Jänismies jo uhkaili, että lukitsee minut siivouskomeroon jos en ala käyttää aurinkorasvaa ja poltan itseni toisen kerran.

Se on sitten kesä taas.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Wou! Jotenkin tuntuu aivan epätodelliselta, että ollaan parin viikon päästä tulossa sinne. 24 astetta lämmintä! Ohoh. Sinnehän täytyy pakata oikeasti aurinkorasvaa mukaan.

TA-MIIT kirjoitti...

Kyllä, nyt on aurinko porottanut oikein kunnolla. Tosin voi tulla vielä viileämpiä notkahduksiakin, mutta pääsääntöisesti kuulema toukokuun puolelle käännyttäessä on jo täysi kesä.