Jälkiruoka helvetistä

Kaukaiset sukulaiseni lienevät ammoisina aikoina olleet niitä klaanin jäseniä, jotka maistavat kaikkea tuntematonta ja kummallista, kärsien myös varoittavina esimerkkeinä seuraukset epäonnisista valinnoistaan. Joku esiäideistäni lienee sitten selvinnyt elävänä sienimyrkytyksistään, sillä kannan selvästi geenejä jotka tekevät pilkkaa supermaistajien vastaavista.

Kaupan laarissa minua houkutteli tällä kertaa banaanin näköinen, mutta huomattavasti isompi vonkale, jonka lajimääritys paljastui plantaaniksi. Jokin siinä mötkylässä vain vetosi uteliaisuuteeni ja päätin valmistaa siitä uunibanaanintapaista jälkiruokaa, appelsiinimehun, kanelin ja vaahterasiirapin seoksessa marinoituna.

Voi iesus kristus, että kokeilustani tuli pahaa. Viritelmä maistui ihan sokeriliemessä marinoidulta vanerilevyltä ja jo yhden ainoan palasenkin jauhaminen nielaisukelpoiseksi mussuksi vaati askeettista mielenlujuutta. Jänismies ei naamanvääntelyni nähtyään koskenut pitkällä tikullakaan jäliruokaviritelmään.

Mutta ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin. Paistoalustana toimineelle foliolle muodostui paahtuneesta vaahterasiirappi sotkusta futuristisia kuvioita, jotka alkoivat kiehtoa minua visuaalisesti. Mutterini ovat luultavasti löysällä, mutta minun mielestäni se oli suorastaan taidetta.

Vuoden 2008 tilipäätös

On taas aika suorittaa perinteinen vuoden tilinpäätös.

1. Mitä sellaista teit vuonna 2008, mitä et ollut tehnyt koskaan aiemmin?

Huomasin tottuneeni elämään Amerikassa, tunnustin jopa vallan kotiutuneeni ja myönsin että pidän muutamasta amerikkalaisesta ihmisestä paljon. Hyppäsin aaltoon ja annoin sen viskata.

Alkuaikojen närästykset pienenivät huomattavasti niin henkisten kuin fyysistenkin "TumsTumsien" avulla. Ensimmäistä kertaa elämässäni työskentelin alalla, joka on aina ollut minulle pelkkä harrastus. Ja huomasin osaavani paremmin kuin tiesin.

2. Piditkö uudenvuodenlupauksesi, ja teetkö enemmän ensi vuodelle?

Repeat: En lupaa mitään, kuten en ole ihmeemmin luvannut ennenkään, koska olen hyvin häilyväinen olento joka ei haltsaa käsitettä ensi vuosi, hyvä kun edes käsitettä huominen.

3. Synnyttikö kukaan läheisesi?

Tuata noin.. mietitääs. Veljen vaimo taisi saada pojan tämän vuoden puolella. Vai oliko se viime vuonna. Damn. Taidan kaiken kaikkiaan olla kohtuullisen pihalla haikaralähetyksistä, koska olen vela.

4. Kuoliko kukaan läheisesi?

Ei. Paitsi melkein! Jumalauta...

5. Missä maissa kävit?

Kanadassa, Suomessa :)

6. Mitä sellaista haluaisit vuonna 2009, jota puuttui vuodesta 2008?

No sen kustannussopimuksen, kiitos. Ja lisää töitä myös.

7. Mitkä vuoden 2008 päivämäärät tulet aina muistamaan ja miksi?

Tämä vuosi on ollut päivämäärien suhteen sumussa ajelehtimista. Toukokussa tuli yhtenä päivänä viesti, jonka jälkeen en nähnyt moneen kuukauteen värejä, mutta värisokeus on nyttemmin paranemaan päin.

8. Mikä oli suurin saavutuksesi tänä vuonna?

Erään työn saaminen ja puoleenväliin saattaminen.

9. Mikä oli suurin epäonnistumisesi?

En koe niinkään epäonnistuneeni, kuin olleeni riittämätön useissa asioissa.

10. Kärsitkö sairauksista tai vammoista?

Vuoden lopun rutiinitarkastuksiin meni mielestään ihan terve nainen. Takaisin tuli kroonisesti selkävaivaiseksi, hypokaleemiseksi, korkeakolestroliseksi ja antipojoottia vaativaa pöpöä kantavaksi diagnosoitu naisenraakki. Suomessahan tämä olisi mennyt tyystin toisinpäin: lääkäriin laahautuu sairas ihminen, jonka tohtori diagnosoi poikkeuksetta täysin terveeksi, vihjailee vielä luulosairaudesta. (Tosin verkossa sanottiin, että hypokalemia saattaa johtua liiasta salmiakinsyönnistä... en tiedä uskallanko tunnustaa viime aikojen salmiakkiorgiat tohtorilleni.)

11. Mikä oli paras asia, jonka ostit?

Vihreä puusammakko. Jämpti otus, räpylät päättäväisesti ristissä.

12. Kenen käytös herätti hilpeyttä?

Exäni. Onnistui perkele saamaan meidät vielä kerran Helmen kyytiin, mistä seurasi auton hyytyminen keskelle pimeää ei mitään. Miten exäni onnistuukin kerta toisensa narraamaan meidät noihin tielle leviäviin ruosterouskuihinsa?

13. Kenen käytös masensi?

Oi ja voi. Eräs ihminen iski masennuspuukon niin syvälle selkääni, että luulin halvaantuneeni loppuelämäkseni surulliseksi. Sattui niin saatanasti, että sydän alkoi märäntyä. Monta asiaa meni pahemman kerran päin helvettiä, ennen kuin löytyi jarru. Tein tekoja, joita eräät pitivät anteeksiantamattomina, mutta vitut mie siitä kun olin oikeassa. Onneksi puukko on vähä kerrassaan hellittämässä ja näyttää siltä, että iskun voi perua. Ja onneksi Jänismies seisoo jämptisti rinnallani ja on erittäin taitava puhaltamaan, hoivaamaan ja laastaroimaan saamiani haavoja.

14. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?

Opintolainan maksuun ja maalaustarvikkeisiin. Okei.. ostin mä uuden takinkin, kun entinen koki matkansa traagisen pään pesusoikossa. Vieläkin ottaa aivoon.

15. Mistä olit oikein, oikein, oikein innoissasi?

Fire Islandilla lomailusta, Connecticutin yliopiston kasvitieteellisestä puutarhasta, Equusista, New Yorkista, Höytiäisen upeassa hiekkasaaressa yöpymisestä, maalaamisesta.

16. Mikä laulu tulee aina muistuttamaan sinua vuodesta 2008?

Tätä on hyvin vaikea kuunnella, mutta: Deep Purple: Sometimes I feel like Screaming.

17. Viime vuoteen verrattuna, oletko onnellisempi vai surullisempi?

Keskivertosaldo on ihan saatanan paljon surullisempi, oikea säkillinen mustaakin mustempaa mörköoopperaa, mutta nyt jo helpottaa.

b) Laihempi vai lihavampi?

Samoissa kantimissa. Paskan väliä, kunhan mahtuu entiset kuteet päälle.

c) Rikkaampi vai köyhempi?

Edelleen köyhempi. Maallista mammonaa kokoa en...

18. Mitä toivoisit tehneesi enemmän?

Hmm. Kirjoittaa ei voi koskaan liikaa. Ehkä olisi pitänyt pitää enemmän yhteyttä ihmisiin, mutta en vaan kerta kaikkiaan jaksanut. Olisin voinut olla myös parempi emäntä kylässä olleelle ystävälleni J:lle, mutta iski niin iso paskasade kerralla niskaan, että voimat pettivät.

19. Mitä toivoisit tehneesi vähemmän?

Vetäneeni toisen ihmisen murheita omaan niskaani. Siitä ei ole mitään hyötyä kellekään, päin vastoin se vain syö omaakin kantokykyä ja lisää murheiden määrää potenssiin N.

20. Kuinka vietit joulua?

Jänismiehen ja hänen työkaverinsa kanssa sushia syöden, viiniä juoden, juoruten ja Dshingish Khanin Moskauta kuunnellen. Löysin amerikkalaisen, joka rakastaa Moskauta!

22. Rakastuitko vuonna 2008?

Mun syrämmeen mahtuu vain tuo yksi karvainen Jänismies ja se täyttää residenssin ihan ääriään myöten.

23. Kuinka monta yhdenyön juttua?

Pitäskö tunnustaa, että mä oon rakastunut naapurin kissaan? Se on aika kuuma misu, sinkoaa meille heti kun Jänismies lähtee töihin

24. Mikä oli suosikki tv-ohjelmasi?

No can do - TV.

25. Vihaatko nyt ketään, jota et vihannut viime vuonna tähän aikaan?

Vihaamiset ovat vähentyneet kummasti. Ahhaa! Eikun siis joo, vihaan sitä saatanan Palinin ämmää - uusi superinhokkini "vihaan näitä poliitikkoja" -listalla! Kiesus mikä idiootti. Ja olen edelleen sitä mieltä, että tali(domi)banit ovat yksiä saatanan paskoja, jotka pitäisi pyyhkiä maailman kartalta isolla vessapaperilla. Sama juttu kaikkien muidenkin sortavien paskiaisten ja sovinistien kanssa.

26. Mikä oli paras lukemasi kirja?

Peter Schaffer: Equus. Sattuu, viiltää, kirvelee.

27. Mikä oli suurin musiikillinen löytösi?

Cat came back! (hyväntuulen osastolta)

ja

Rammsteinin Ohne Dich (joka tekee sielusta kauniilla tavalla silppua joka kerta kun kuuntelen sen)

28. Mitä halusit ja sait?

Töitä. Mä sain täältä työtä josta tykkään! Yippee!

29. Mitä halusit muttet saanut?

Kirjoituskilpailun päävoittoa. Prkl. ;(

30. Mikä oli suosikkileffasi tänä vuonna?

No Kung Fu Panda oli aika myönteinen ylläri.

31. Mitä teit syntymäpäivänäsi ja kuinka vanha olit?

Unohtu.

32. Mikä yksi asia olisi tehnyt vuodestasi mittaamattomasti tyydyttävämmän?

Rehellisyys.

33. Kuinka kuvailisit henkilökohtaista pukeutumiskonseptiasi vuonna 2008?

Hällä väliä, kunhan ei kiristä, aiheuta epämukavauutta ja kestää rymyämistä.

34. Mikä piti sinut järjissäsi?

Jänismies. Liikunta. Maalaaminen. Luonto. Kirjoittaminen. Rakkaus.

35. Mikä poliittinen asia herätti eniten mielenkiintoasi?

No ARVAKKAA! Puskalan persereikä saa viimein kenkää ja tilalle astuu tyyppi jonka äo ON reilusti suurempi kuin kengän numero.

36. Ketä ikävöit?

En ketään.

37. Kuka oli paras tapaamasi uusi ihminen?

Työnantajani K.C. Ihana ihminen joka saa minut tuntemaan itseni tarpeelliseksi ja hyväksi siinä mitä teen. Ihminen joka omistaa lämpimimmän kodin, mitä tiedän.

Joulusushii tarjoo kunnon väki

Jouluahan ei ole mikään pakko juhlia perinteisesti. En ostanut tänä vuonna kuin yhden joululahjan, joka meni Jänismiehen työtoverille: ihanasti tuoksuvan miniananaksen, jonka puin vitsikkäästi pieneen joulupukin palttooseen. Lahjan saaja riemastui hiukan, sillä ymmärtää oivallisesti Muppet-huumoria.

Jouluruuaksi teimme sushia, jonka tekemistä olen halunnut koittaa jo vuosien ajan, mutta jonka olen taikauskoisesti kuvitellut olevan jotenkin hankalaa ja kaikenkaikkiaan liian ylevä kokkaamisen osa-alue meikäläiselle. Vaikeusasteesta erehdyin täysin. Sushin tekeminen on karjalanpiirakoiden teon vaikka silmät ummessa taitavalle ihmiselle helppoa kuin heinänteko, tosin runsaasti aikaa vievää. Merileväpötkylöitä rullaillessa tuli sitäpaitsi ihan kumma dejavu, että minä olen tehnyt tätä joskus ennenkin (edellisessä elämässä?) ja minun käteni tietävät tasan tarkkaan, mitä ne ovat tekemässä. Joulupuuro tuli siis tänä vuonna kuitattua luovasti, mantelia ei tosin tullut ujutettua yhteenkään pötkylään.

Selkeät ja helpot sushiohjeet kävin nappaamassa Pastanjauhajalta.

Jänismiehen työkaverin E:n lento kotiseudulle oli peruutettu, joten hän liittyi aattoillaksi seuraamme. Teimme jokainen omat sushirullamme ja ennen aloittamistamme kerroin E:lle Pastanjauhajan sivuilla olevasta anekdootista, jonka mukaan amerikkalaisen ruokaohjelman sushintekijä oli ahtanut rullansa ihan liian täyteen riisiä sekä täytteitä. Tämän seurauksena rulla ei ollut mahtunut kiinni. Kihihi. Anekdootista viisastuneena vieraamme teki ihan saman virheen oman rullansa kanssa ja sai aikaiseksi todella muhkean pötkylän. Mutta hyvää siitä tuli, muotoseikoista viis. Minimalistisessa joulupöydässämme maistui sushin lisäkkeenä Mozzarella ja basilikanlehdet ryyditettynä vallan mainioksi osoittautuneella, Sweeney Toddin mieleen tuovalla Razors Edge -punaviinillä. Jälkiruuaksi olin leipaissut Vadelmapiirasta, jonka jälkeen siirryimme läträilemään jouluisilla viinaksilla. Tai siis E teki itselleen ja Jänismiehelle viskipaukun, johon tuli sekaan raastettua muskottipähkinää ja neilikkaa. Minä pysyttelin visaasti kaukana viskistä ja sosialisoin punaviinipullon omaan käyttööni.

Joulutarinaksi E:n kertoi kaveristaan, joka pitää Rammsteinista. Hän oli tarjonnut ystävilleen kiitospäivän aterian ja nimennyt pääruuaksi tulevan kalkkunan Rammsteiniksi. Linnun ollessa kypsää hän oli säätänytruokailuhuoneen valoja hämärämmäksi, pistänyt biisin "Rammstein" soimaan ja tuonut kunnon räimeen säestämänä hurjasti höyryävän lintupaistin pöytään. Meni kerralla perinteisen rauhallinen ja harras tunnelmaa uusiksi :) Olikohan ollut kovinkin mehevää rammsteinia?

Oikein tunnelmallinen joulu oli siis meillä. Saunaa oli tosin kalvava ikävä, nyyh. Salmiakkia ja ruisleipää sen sijaan löytyi, kiitos Zepan ja Jänismiehen kotiporukoiden.

Silent Night

Silent Night

Silent night, Solstice Night
All is calm, all is bright
Nature slumbers in forest and glen
Till in Springtime She wakens again
Sleeping spirits grow strong!
Sleeping spirits grow strong!

Silent night, Solstice night
Silver moon shining bright
Snowfall blankets the slumbering Earth
Yule fires welcome the Sun's rebirth
Hark, the Light is reborn!
Hark, the Light is reborn!

Silent night, Solstice night
Quiet rest till the Light
Turning ever the rolling Wheel
Brings the Winter to comfort and heal
Rest your spirit in peace!
Rest your spirit in peace!

Yule

Talvipäivänseisaus ei tuntunut oikein uskottavalta. Ulkona oli ylen aurinkoista ja heleää siihen nähden, että on vuoden pimein päivä. Viikonloppuna Ithacan ylle tussahtaneet paksut lumipeitot kimalsivat niin, että silmiä kirveli ja ilmaantuneista huterista laduista päätellen joku hurjapää jopa hiihtää täällä!

Etsiydyimme ennenkäymättömälle puistoalueelle nimeltä Snyder Hill ja kävelimme sen lyhkäisen ulkoilureitin, josta näkyi kohtuullisen hyvin Ithacan yli. Viimeinkin löysin kukkulalle, jota olen tiiraillut kiinnostuneena aina Pine Tree Roadia kulkiessamme. Lapsuuden postikorttitalvet tulivat elävästi mieleen, etenkin erään aurinkoisen hiihtoreissun näkymät kotikylän korkean kukkulan rinteiltä.

Illan auringonlasku leimahti poikkeuksellisen komeasti horisontissa. Tämän maan kaamoskin on näköjään yltiöpositiivinen.

Botanical Gardens & Arboretums

Ikkunasta näkyy useampi kymmenen senttiä lunta ja taivas harmahtaa. On mitä antoisin aika kaivaa esiin aurinkoiset ja mehevänvihreät kesä/syysmuistot, joista en ole vielä saanut aikaiseksi kirjoittaa pärettä.

Jos sattuu olemaan hiukankin botanistisesti suuntautunut, matkakohteissa kannattaa ottaa selvää kasvitieteellisistä puutarhoista ja puistoista. Niiden olemassaolosta vastaavat kasvitieteilijät ovat nimittäin melkein poikkeuksetta intohimoisia viherpiipertäjiä, jotka ovat käyttäneet elämänsä rohmuamalla kaikki mahdolliset saatavilla olevat vihertävät elämänmuodot vaalimilleen maalänteille. Ihailen ja sympatiseeraan heitä syvästi ja kun en kerta omista toistaiseksi omaa maapalaa (en toistaiseksi edes kukkaruukkua), kerään erikoisia kasvilajikkeita äidilleni, joka vaalii niitä tursuavassa puutarhassaan.

Luonnonvaraisissa metsissä ja niityillä tarpominen on tietysti aina aidompaa, mutta pidän suuresti myös paikoista joissa kasvikset on eroteltu toisistaan, nimetty ja ehkäpä vielä pistetty kasvamaan niin, että kokonaisuus miellyttää esteettistä silmää. Hyvin hoidetut puistot ovat parhaimmillaan kuin maagisia maalauksia, joihin voi astua sisään ja nauttia kauneuden lisäksi myös tuoksuista, äänistä ja kasvien sekä puiden koskettelusta.

Viime kesänä Storrssissa käydessäni löysin Connecticutin yliopiston kasvitieteellisille puutarhoille. Siellä käyminen sai minut miettimään vakavasti sitä, josko sittenkin olisi pitänyt kouluttautua joksikin kasvitieteilijäksi. Kadehdin oikein ajatuksen kanssa ihmisiä, jotka pääsevät työkseen kasvattamaan lihansyöjäkasveja, kummallisia kaktuksia, raatokukkia, eläviä kiviä, kahvipensaita(!), yrttejä, palmuja ja vaikka mitä härpäkkeitä. Tosin sitten aina muistan perheeni työntäyteisiltä puutarhayritysajoilta sen tosiasian, että allergiani ja astmani eivät ole parasta mahdollista pataa voimakkaasti tuoksuvien rehujen tai pöllyävän turpeen kanssa. Silti vaan tuli herkistyneen kotoisa olo, kun astuin sisään sademetsänkosteaan ja turpeelta tuoksuvaan kasvihuonekompleksiin. Vietin paikassa useamman tunnin valokuvaten kasvien kiehtovia yksityiskohtia. Harmi tai ehkä sittenkin onni, että puutarhan harvoin kukkiva raatokukka oli ehtinyt jo lakastua. Sen uskomaton löyhkä kuulema leijailee puutarhoilta jopa lähellä asuvien ihmisten koteihin saakka, josta seuraa aina napinaa.

New Yorkin kävijälle voin puolestaan suositella lämpimästi käyntiä New York Botanical Gardenissa, joka on sadan hehtaarin kunnioitettava kaupunkipuisto. Jos jalkalihakset kestävät runsaasti kävelyä, käynnin voi yhdistää tehokkaasti vieressä sijaitsevan Bronxin eläintarhan vierailuun. Paikka ei ollut kauneimmillaan lokakuussa, jolloin siellä ei kukkinut oikein mikään. mutta kevään humaavaa kukkaloistoa voin vain kuvitella. Pääsyliput koko puistoon ovat harvinaisen suolaiset 20$, mutta osaan puistoa pääsee ilmaiseksi keskiviikkoisin (samoin kuin eläintarhaan).

Edellä mainittua huomattavasti pienempi, mutta erittäin rakastettu Brooklyn Botanic Garden oli sen sijaan syksylläkin silmää hivelevä käyntikohde. Sinne pääsee ilmaiseksi lauantaisin 10-12, mutta normaalitaksa 8$ ei ole mielestäni suinkaan liikaa pyydetty. Kasvihuoneet olivat tupaten täynnä eksoottisia lajikkeita ja ulkona olevissa lammissa sojottivat luurimaiset lumpeet ja polskivat kirkasväriset karpit. Varsinkin japanilaisen puutarhan lammessa karppeja oli ihan jumalaton lauma ja ne kiehuivat kuin kalakeitto hellalla, ihmisten heitellessä (mielestäni aika edesvastuuttomasti) niille leivänmuruja syötäväksi. Olisin lorvehtinut paikassa mielelläni vaikka kuinka kauan ihastelemassa ruskan värejä, mutta meidän oli kiiruhdettava sieltä iltapäivän Equusin näytökseen.

Naisten Vaatteet

Onnistuin tuhoamaan superrakkaan sinisen Haltin takkini pesemällä sen vääränlaisella pesuaineella. Voi itku ja hammasten kiristys. Tökötti teki termiitin lailla selvää takin ohuesta veden- ja tuulen pitävästä kalvosta. Yritin pelastaa takkia huuhtomalla sitä hysteerisesti, mutta vahinko oli jo tapahtunut, - takin sisusta oli sen vedestä nostaessani täynnä valkoisia hiutaleita. Kyrsi aika ankarasti, sillä takki oli minulle erittäin sopiva, muistorikas ja olisin pitänyt sitä mielelläni vielä monta vuotta. Eikä kyllä mitään havaintoa, miksi tavan pesuaine moisen reaktion aiheutti.

Jouduin sitten vastenmielisen tehtävän eteen, eli uuden takin ostoon. Vastenmielisen siksi, että tiesin jo entuudestaan mitä täällä on enimmäkseen niin vaatteiden, kuin kenkienkin osalta tarjolla naisille: kivoja värejä, tekoturkissomisteita, vielä pahempaa - turkissomisteita, muodikkaita (=lue idioottimaisen näköisiä) muotoiluja, huppuja jotka eivät suojaa tuulelta, mutta kehystävät somasti naamaa ja ylipäätäänkin kirotun sietämätöntä epäkäytännöllisyyttä. Täkäläinen oletusarvo kun tuntuu olevan, että naiset eivät rämmi räntäsateessa kuraisten rotkojen pohjilla tai könyä muutenkaan missään korvissa. Riittää kun vain näyttävät nätille.

Kun ostin täältä ensimmäisenä kesänä vaelluskengät, olin oikeasti poksauttaa verisuonen päästäni etsiessäni sopivia. Kaikkialla oli kyllä tarjolla miesten jämäköitä, nilkkaa tukevia ja kovaa käyttöä kestäviä vaelluskenkiä, joita kuolasin kieli pitkällä. Jokaiset miesten kengät olivat leveydeltään ihan liian hehtaarilonttoset jalkoihini. Naisten hyllyköt taas puolestaan oli ladattu täyteen kevyitä, ylihinnoiteltuja somisteltuja töppösiä, joilla voi söpösti sipsuttaa asvaltoituja recreation roadeja. Tivatessani myyjältä, missä naisten kunnolliset vaelluskengät oikein ovat, hän meni hiukan vaikeaksi ja totesi ettei niille ole oikein menekkiä. No kiva. Jotkut vaelluskengän jäljitelmät sain hankittua, mutta todella paskathan ne loppupeleissä olivat. Lerppa pohja ja nilkan tuki minimaalinen. Niillä saa kuin jalkansa kipeäksi jos tekee yhtään vaativamman reissun. Raivostuttavaa, kun en voi ostaa kenkiä netistä!

Sama kitkutus oli kunnon käyttöhousuja ostaessani. Minä EN halua mitään vammaisia lantiohousuja, jotka jättävät aran selkäni paljaaksi, enkä housuja jotka pistävät kamelinvarpaat irvokkaasti näytille. Minä EN halua mitään hienoja hitukankaita, jotka repeävät heti ensimmäisen oksankarahkan sipaistessa lahjetta ja kestävät korkeintaan kymmenen pesua. Minulle eivät myöskään sovi housut, jotka kinnavat reisilihasten kohdalta, mutta jättävät 20cm tyhjää tilaa hyllyvyötärölle, jota en onneksi omista. Ainoa ratkaisu oli marssia kauppaan ostamaan rekkiin yksittäiskappaleeksi jääneet laihojen poikien beessit vaellushousut, jotka ovat kestäneet vuoden kankaan yhtään hiutumatta. Nakkasin housujen kanssa mustan värinapin pesukoneeseen ja johan näyttävät hyviltä minunkin silmääni.

Mutta se takki. Voi kiesus, että osasi taas olla vaikeata. Naisten takit ovat täällä jokseenkin joka kaupassa ihan hirveitä (kimallevärejä, pampuloita, burberryruutua, hempeyttä, hauskoja muotoja, naisellisuutta - yörks). Miesten käytännölliset ja varsin hyvännäköiset sekä eräuskottavat takit puolestaan ovat S-kokoisinakin ihan liian isoja ja jättävät mahani kohdalle pesukarhuperheen mentävän kumpareen. Jänismies ei antanut minun ostaa yhtä sellaista, joka olisi ollut hieman överiksi menevää kokoa lukuun ottamatta ihan passeli - hän kun on sellainen hienosilmä, joka pitää huolta Ryysyrannanvaimonsa edustuskelpoisuudesta :)

Kaikki lähiseudun rytkykaupat kohtuullisen epätoivoisena kollattuani, löysin lopulta vihoviimeisestä piilosta bongaamastamme kaupasta miesten takin, joka oli inan verran liian iso, mutta sopi muuten kuin olisi päälleni ommeltu. Holden Highland Jacket! Hyvä etten polvillani ylistänyt hyvän tuurin jumaluuksia - takki oli viimeinen kappale mallistoa, josta ei muuten löytänyt rihmankiertämää koko hehtaarihallista.

Tämä on kyllä asia, jota Suomesta kaipaan ihan hirveästi. Siellä otetaan naisetkin vakavasti metsässärymyäjinä, eränkävijöinä ja ihmisinä, jotka tarvitsevat yllensä sateen, tuulen, kulutuksen ja pakkasen kestäviä vaatteita siinä missä miehetkin. Mikä siinä oikein on, että saan kokea olevani joku kumma friikki kun räyhään, etten todellakaan halua palella tai kokea vaatevalintojeni takia epämukavuutta.

Nyt vain tuli vaellusparivaljakollemme nimeämisongelma. Tähän asti hehkuvan punaisen takin omistava Jänismies on ollut Maasika (mansikka) ja minä sinisen takin omistajana Muusika (=mustikka). Mikä minusta nyt tulee, kun palasin takaisin mustaan? Mustsika?

Totuuksia julki!

Vihdoinkin on kirjoitettu mielenkiintoiselta kuulostava kirja aiheesta, josta olen nurkunut blogini alkumetreiltä asti. Nimittäin siitä, mitä kaikkea kiero ja kavala kosmetiikkateollisuus pimittää meiltä tavallisilta, nenästä vedettäviltä talliaisilta. Lähtisiköhän pakkeliteollisuuden kurja salaliitto viimein murenemaan?

Havainto tästä tiedon kultakimpaleesta mötkähti okulaariini Kermikaalicocktailista ja Kantapöydästä: RITA STIENS: TOTUUS KOSMETIIKASTA

Riemastuksessani olen sattuneista syistä hiukan myöhässä (joo, olen Finlandia-palkinnon voittajateosta lukuun ottamatta täysin pihalla Suomessa julkaistavista opuksista), sillä kirja on ilmestynyt jo lokakuussa.

Kirjan sisällöstä löytyy useampia bloggauksia, joita en rupea tässä kirjaa lukemattomana plagioimaan, vaan linkkaan suoraan kirjailijaa haastatelleen Noora Vanhasen Kemikaalicocktail-blogiin. Kirjan sattumoisin lukeneet saavat mieluusti huudella tänne kommenttejaan ja huomioitaan, sillä minua kiinnostaa kovasti, onko kirjalla uskottavaa pohjaa vai onko se vain liian läpinäkyvä mainospuhe luonnonkosmetiikan puolesta, niin kuin on jo ehditty parjaamaan.

Toinen opus, joka liittyy samaan myrkkykuormituksen aihepiiriin, mutta ravitsemuksen näkökulmasta, on Mats-Eric Nilssonin Petos Lautasella. Kirjaa mainostetaan, että sen lukemisen jälkeet tiedät ruuasta paljon sellaista, jota et ehkä olisi edes halunnut tietää.

Paitsi että minä haluan tietää kyllä mahdollisimman hyvin kaiken siitä, mitä iholleni tai suuhuni laitan (hyppii tiedonhalusta tasajalkaa). Ja paljon muustakin.

Vihaan näitä!

On taas se aika vuodesta, jolloin taivaalta sataa jalkarättejä ja muodin orjuuden ihanuudesta hehkuttavat ihmiset herättävät minussa mentaalisia aggressioita. Kirjoitin tämän kiukunpurkauksen itse asiassa jo silloin kun satuin kyseessä olevan aivopierun lukemaan, mutta unohdin sen julkaista. No talvinen säätila on sitäkin otollisempi hetki antaa hangesta katkotuilla ohdake-talventörröttäjillä vihtaa eräälle turhamaisuudessaan kieriskelevälle emännälle.

Muotikonsultti (!.tukahtunut turskahdus..!) Leena Sarvi nillittää Johanna Elomaan Iltasanomien haastattelussa:

"Olen sitä mieltä, että kaipaamme korkokenkien tarjoamaa nostetta ja kohennusta pepun alle ja vähän äkkiä. Ei tarvitse kuin mennä Tallinnaan, jossa naiset kävelevät kuin enkelit ja hymyilevät. Meikäläiset vetävät läskäreissä ja tuulipuvuissa, kun kaiken pitää olla niin kamalan mukavaa. Meidän pitäisi pyrkiä siihen, ettei meitä erotettaisi niin selkeästi muista eurooppalaisista."

Ja paskat sanon minä! En voi sanoin kuvata, kuinka minua etoo, kun noita muotimaailman "einsteineja" päästetään joka toinen kuukausi lehtien sivuille sättimään suomalaista naista ja halveksumaan käytännöllisiä vaatteita sekä kenkiä, jotka ajavat asiansa, eli lämmittävät ja suojaavat.

Minulla on heille yksi neuvo: Työntäkää päänne syvälle sinne narsistiseen takapuoleenne ja pitäkää huolta vain omasta ulkonäöstänne. Jos on pakko väkyttää pelkästään negatiivisia juttuja kanssaihmisten ulkomuodosta, niin antakaa nyt edes hiukan fiksumpia neuvoja kuin jalantappokenkien käyttäminen (puolipohkeeseen yltävässä sohjossa?) tai myrkkykemikaaleilla läträäminen.

Kannattaisi ottaa myös selvää mistä ahnehtimienne hienojen korujen ja jalokivien materiaalit tulevat. Pienet lapset ja työturvallisuudesta tietämättömät köyhät ihmisparat kaivavat niitä epäinhimillisissä työolosuhteissa raataen. Tokihan sormuksesi ovat sen arvoisia, että joku onneton jossakin jumalan selän takana saa keuhkoihinsa silikoosin ja kuolee siihen?

Suomalaiset naiset! Erottukaa eurooppalaisista edelleenkin ja olkaa siitä ylpeitä. Me suomalaiset olemme karu arktinen kansa, emmekä luonnostamme mitään tuulella käyviä, koroilla keikkuvia, hattarapäitä hienoperseitä! Muistakaamme jatkossakin, että muoti on enimmäkseen pelkkää rahankeruuseen valjastettua paskanjauhamista, hengästyttävään tuhlaamiseen ohjastavaa höpönlöpöä ja älyttömiä mielikuvia, joilla rahastetaan hölmöjä ihmisiä makeasti. Sellaista ei kenenkään pidä vasten luontoaan ja omaa terveyttään palvoa.

Kävelkää vain jatkossakin pää pystyssä lämpimissä, vedenpitävissä ja jalalle armollisissa talvikengissänne sekä sateen pitävässä tuulipuvussanne tai toppatakeissanne. Ostakaa käytettyä ja kierrättäkää. Panostakaa laatuun ja mukavuuteen, vaikkei tissitoppeja saakaan GoreTexinä. Älkääkä vain unohtako nauraa makeasti korkokengillään tai typerissä vettä imevissä saappaissaan ja kalliissa muotikuteissaan syyssateessa ohitsenne koikkeroiville viluisille muodin orjille. He ovat niitä, joita oikeasti kuuluisi sääliä.

Equus

Yksi New Yorkin matkani erikoisuuksista oli Equus-näytelmä. Näkemäni muotoileminen tekstiksi on ollut minulle yllättävän vaikeaa. Jo senkin vuoksi, että nuoren ihmisen särkymisen teema liippaa tosielämää kipeän läheltä.

Kun näytelmästä alkoi 2006 olla puhetta ja kuvankauniit promokuvat putkahtelivat julkisuuteen, ajattelin kateellisena, että tuotapa en taatusti tule koskaan näkemään. Ainakaan Daniel Radcliffen tähdittämänä, tuskinpa muutenkaan.

Miksi sitten halusin nähdä juuri tämän Equusin? Mitäpä sitä sen kummemmin jeesustelemaan. Myönnän, että Daniel niin alasti kuin vaatteet päällä, on se juju, jonka ansiosta 1973 kirjoitettu raaka ja omituinen näytelmä kiinnostaa. Tirkistelyn tai kaksinaismoralismin problematiikkaan kompastuvat voivat hakea polttoainetta kirjoituksestani "Katsoa saa, muttei koskea tai aukoa päätään".

Niin vain sitten kävi, että minä ja näytelmä päädyimme toisistamme houkuttelevan lyhyen välimatkan päähän. Broadway kun on joka tapauksessa yksi täälläoloajan "täytyy" -jutuista ja hintakaan ei ajanut meitä suolaisuudestaan huolimatta ihan vararikkoon. 11.10 sitten istuin Jänismiehen ja J:n kanssa Broadhurstin teatterissa Broadwaylla katsomassa, meneekö näytelmä komean nuoren miehen paljasta nahkaa syvemmälle.

Peter Schafferin näytelmä oli lavasteiltaan hyvin karu ja uskollinen alkuperäisesityksen ratkaisuille: muutama siirreltävä sohvapalikka, avautuvat "tallinovet" ja valaistus. Siinä kaikki. Esityksen huomiota herättävin visuaalinen anti keskittyi provosoivasti mainostettuun alastomuuteen ja hevosia esittäviin, atleettisiin miestanssijoihin, joilla oli futuristiset metallihäkkyräpäät sekä korkeat metallikengät.

Näytelmä koostuu enimmäkseen jutustelusta, jonka avulla psykologi yrittää selvittää, miksi hänen hoidettavakseen sysätty 17-vuotias, hevosia palvova poika sokaisi kuusi hevosta kaviokoukulla. Näytelmän luomisen taustalla on kirjoittajan ohimennen kuulema huhupuhe, että näin olisi tapahtunut oikeastikin, mutta ei muita liittymäkohtia tositapaukseen.

Psykiatri kaivaa eri henkilöhahmojen kanssa keskustelemalla esille sekavan vyyhden ruumiillisuuden tabuja, uskonnollisuutta, moraalisääntöjä ja ihmisten toistensa ymmärtämättömyyttä, jotka ovat osaltaan tökkineet katastrofin liikkeelle. Samalla psykiatri tulee kaivelleeksi syvältä myös omaa sieluaan. Hän huomaa, että kaiveltuaan ihmissielua pimeimpiä sopukoita myöten ja sopeuduttuaan ihmisyyden lukuisiin sääntöihin, hän on samalla kadottanut oman elinvoimansa.

Näytelmässä keskeistä on ihmisen psyyken hauraus, sekä taipumus etsiä sille tukea milloin mistäkin mielikuvitusmaailmasta. Päähenkilö on nuorena ihmisenä toisaalta kaunis, vahva ja kovin ponnistuksin ehdottomaan täydellisyyteen pyrkivä. Elämä on hänellä vielä edessäpäin. Toisaalta hän on tarkemmin nimeämättömän valvovan silmän (jumala, idolit, sopivuussäännöt, kauneusihanteet) edessä häpeissään, epävarma, heikko ja avuton, eikä haluaisi millään myöntää, että on oikeasti pihalla kuin porkkanan nivusiinsa saanut lumiukko.

Vietit sanovat yhtä, aikuisten kaksinaamainen moraalikasvatus toista ja oma absurdi fanatismi kolmatta ja sitä kaikkien mieli ei kestä. Nautintoon, iloon ja oman ruumiin hyväksymiseen tähtäävä kehitys vääristyy sekasotkun keskellä tuhoisaksi epäonnistumisen ja likaisuuden kokemukseksi, häpeäksi ja vihaksi. Päähenkilön tapauksessa koetun häpeän ei tarvitse olla edes suoraa, sillä yliherkkä mieli vääristelee implisiittisetkin viestit todellisuutta suuremmiksi. Päähenkilön minuus on niin hentoinen, että eläimen itsessään merkityksetön tuijotus muuttuu jumalan tuomitsevaksi katseeksi ja aiheuttaa lopullisen murtumisen.

Näyttelijöiden alastonkohtaus muuten osoittautui perustelluksi tehokeinoksi sekä olennaiseksi osaksi tarinaa. Lavalla nivusiaan reidellä peittelevä Daniel onnistui herättämään katsojassa aitoa myötätuntoa ja muistikuvia siitä, miten pelottavasti, ristiriitaisesti ja jopa sekopäisesti murrosikäinen voi kokea heräävän seksuaalisuutensa.

Sitten kun nuorella ihmisellä loppuvat defenssimekanismit ja päässä napsahtaa pahasti, jälki ei tunnetusti ole kovin kaunista. Näytelmän kliimaksissa kuvattiin sydäntäriipaisevasti, kuinka koteloituneesta ihmisestä voi kuoriutua painajaismainen demoni.

Itseeni näytelmässä teki suurimman vaikutuksen kohtaus, jossa kuvataan hevosten sokaiseminen. Daniel näytteli ansiokkaasti raivokohtauksen, jossa meni kirjaimellisesti nakuna pitkin seiniä. Samalla kaiuttimista pauhasi hevosten viiltävää kirkunaa. Hurjasti teutaroivat hevostanssijat saivat tuotua kohtauksen tunnelman esille paremmin kuin vastaava olisi onnistunut millään trikkikuvilla tai roiskuvalla tekoverellä.

Kohtauksen suunnaton surullisuus iski mielestä läpi, aivan kuin se kaviokoukku olisi osunut omiin silmiin. Näytelmän jälkeen olin niin liikuttunut, että en pystynyt toviin edes puhumaan. Ja kyllä, -se meni pintaa paljonkin syvemmälle. Jäljelle jäi se ikuinen, kalvava kysymys, johon ei tunnu ihmisen pahuuden suhteen löytyvän tyhjentävää vastausta: MIKSI!!!?

Seuraavalla viikolla menin kirjakauppaan ja ostin näytelmän omakseni. Tarinassa on vielä paljon yksityiskohtia, jotka täytyy kaivaa lukemalla esille.

Kissakirjoja, Feline Books, Cat Literature

Tuli tarve tehdä kissakirjainventaario. Onhan näitä näköjään päässyt muutama kertymään, kun on ollut pientä intohimoa ilmassa aihetta kohtaan useamman vuoden ajan ja kirjojen hinnat parhaimmillaan 10 centtiä kappale. Kertokaa kommenteissa, jos tiedätte hyviä ja keräilemisen arvoisia kissakirjoja, jotka tästä vielä puuttuvat.

OMISTAMIANI KISSAKIRJOJA:

Simon Tofield: Simon's Cat

Clea Simon: The Feline Mystique: On the Mysterious Connection Between Women and Cats

Marmaduke Skidmore: The Triumphant Cat, An Anthology of Verse, Prose & Pictures; Gathered from the Ancient and Modern Authors

Katharine Briggs: Nine Lives-Folklore of Cats (kansanperinnettä)

William S. Burroughs: Kissa sisälläni / The Cat Inside

Roger Caras´: Treasury of Great Cat Stories

Judy Fireman: Cat catalog - Ultimate cat book

100 cats who changed civilization (historiallisesti noteerattuja kissoja)

Elizabeth Marshall Thomas: The tribe of tiger (tietokirja)

Akif Princci: Felidae (nokkela kissadekkari selvittää kissojen murhia)

Ted Key: Cat from Outer Space

The Cat-a-Logue

M. Oldfield Howey: The Cat in Magic

Natsume Soseki: I am a Cat

The literary cat (kokoelma kissakirjallisuutta)

Roger A. Caras: Cat is watching

Beverly Guhl: Miksi kissat ovat parempia kuin miehet / Why Cats are better than Men (sarjakuva)

Lesley Anne Ivory: Star cats-A feline zodiac (kuvakirja)

Tad Williams: Tailchasers song (fantasiakirja)

Carl Van Vechten: The tiger in the house (tietokirja)

Margaret Wise Brown: Kissimirrin joulu (kuvakirja)

Vivian Cristol: Good-time Charlie (kissakertomus)

Gerald and Loretta Hausman: The mythology of cat (kissamytologiakirja)

Jeffrey Moussaief Masson: The Nine Emotional Lifes of Cat (tutkimus kissan psykologiasta)

Elli Kohen: World history and myth of cats (kissamytologiakirja)

Patricia Dale-Green: Cult of the cat

Marvi Jalo: Kissojen taikayö (lastenkirja)

Andre Norton: Catfantastic I-V (kissafantasianovelleja)

Doris Lessing: Particularly Cats, On Cats

Rita Mae Brown: Wish you were here (dekkari)

Frances and Richard Lockridge: Cats and people

Desmond Morris: Catlore (kansanpeinnettä)

Desmond Morris: Cat watching

Franklin Dohanyos: The Cats of Our Lives. Heartwarming Reminiscences of Feline Companions

Frances and Richard Lockridge: Cats and People

Paul Corey: Do Cats Think (tietokirja)

Roger A. Caras: Cats of Thistle Hill, Celebration of Cats, Cat at Work

Jo Couldert: Seven Cats and the art of living (kissanomistajan muistelmia)

John Richard Stephens: The Enchanted Cat (kissamytologiaa)

Stephen Baker: How to live with a neurotic Cat (tietokirja)

Willie Morris: My Cat Spit McGee

Brandt Aymar: The personality of the cat

Georgie Anne Geyer: When Cats Reigned like Kings

Wilbur Pippin & Marian Winters: Catwise (valokuvakirja)

National Wildlife Federation: Kingdom of Cats (kuvakirja isoista kissoista)

Warren & Fay Eckstein: The illustrated Cat´s Life (kuvakirja)

Paul Gallico: The silent Miaow

John R. Gilbert: Cats, cats. cats, cats (valokuvakirja)

Pamela Kellibno and James Mason: The Cats in our lives

Jo&Paul Loeb: Cathletics

Frederick Cameron Sillar&Ruth Mary Meyler: Cats Ancient & Modern

May Sarton: The fur person

Constantin Storm: Bast and Sekhmet (kissamytologiakirja)

MUITA KISSAKIRJOJA:

Susan Bard Hall: Purr-fect Places to stay

Christopher S. Wren: The Cat Who Covered the World

Yoshiuki Yaginuma: Zen Cats

Ann M. Martin: Leon the Magnificent

Marie Stuttard: The Sacred Cat 

Elaine Bailey: Cat Tails

Satoshi Kitamura: Me and my cat 

Leigh W. Rutledge: Diary of a Cat

Cynthia Rylant: Cat Heaven

Elaine Bailey: Cat Paws 

Ursula K. Le Guin: Catwings

Bob Walker: The Cat's House

Rosamond M. Yong: Two Perfectly Marvellous Cats

Lisa Angowski Rogak (toim.): The Cat on My Shoulder

Niki Andersson: Ins-pur-r-rational Stories for Cat Lovers

Terry Pratchett: Mahtava Morris ja Sivistyneet siimahännät

Neil Gaiman: Tuhannen kissan uni (sarjakuva)

Sven Nordqvist: Viiru kateissa (kuvakirja Viirusta ja Pesosesta - ukosta ja kissasta)

Elin Munsterhjelm-Harva: Metsäkissa (eläintarinoita nuorelle väelle)

Dr. David Brunner and Sam Stall: Cat owner's manual - operating instructions, troubleshooting tips, and advice on lifetime maitenance (A beginner's guide to feline technology)

Ernest Thompson Seton: Eläinten sankareita

Eeva-Liisa Manner: Kamala kissa (kissamaisen kamalia runoja)
Tony Hillerman: Skinwalkers (dekkari)
Bernhard Grzimek: Suurista kissoista kääpiövuohiin (kuuluisan eläintieteilijän eläinkuvauksia, mukana suuri tarina pienestä kissasta)
Lesley O,Mara (toim.): Kissan päivät (kissatarinoita useilta kirjailijoilta)
Yann Arthus-Bertrand: Cats (valokuvia kissoista ja niiden kanssaihmisistä)
J. C. Suares: Kissat (valokuvia kissoista)
Jane Burton ja Michael Allaby: Kissaperheen elämää (näyttävin valokuvin varustettu tietokirja nuorille)
Kirsti Hutri & Tom Björklund: Kaupungin kesä (kerrassaan upea kuvakirja kissan vaelluksesta kesäisen Helsingin yössä)
Amanda O'Neill: Kaikkien aikojen kissat (hauska ja värikäs kuvakirja kissan suvusta)
Jaana Tarma: Kolmen kohtalon katti (satukirja)
E. Uspenski: Fedja-setä, kissa ja koira (satukirjojen aatelia, kuten muutkin Fedja-setä -kirjat)
Cristin Metcalf: Ystävämme kissat (tietopuolinen kuvakirja kissoista - upeita valokuvia)
S. F. Said: Varjak Käpälä (fantasiakirja)
Margaret Wise Brown: Maalarikissat (lastenkirja)
Richard Smith: Your Cat's Just Not That Into You: "What Part of Meow Don't You Understand?

James Herriot: Elämäni kissat

Lewis Carrol: Liisan seikkailut ihmemaassa (Irvikissa) - Alice's Adventures in Wonderland
Otto Messmerin & Pat Sullivan: Felix Kissa (sarjakuva) - Felix the Cat
George Herriman: Krazy Kat (sarjakuva)
Cliff Sterrett: Naukulan perhe - Polly and Her pals
Robert Crumb: Fritz –kissa (sarjakuva) - Fritz the Cat
Gilbert Shelton: Läski-Freddyn kissa - Fat Freddys Cat

Jim Davis: Karvinen (sarjakuva) - Garfield
Raymond Macherot: Klorofylli - Chlorophylle, Pas de salami pour Célimène, Sipuleena ja Tohveli, Naukio (Chaminou) – Mestarietsivä Naukio ja tapaus Krompyyri, Eversti Clifton, Mirliton
Juan Díaz Canales & Guarnido: Blacksad - Kissa varjoisilta kujilta (Quelque part entre les ombres).
Patrick McDonnell: Kamut (sarjakuva)
Gabriel King: Wild Road, Golden Cat
Bonnie Pemberton: The Cat Master
Robin Jarvis: Alchemist´s Cat
Andre Norton: The Mark of the Cat

Michael Korda and Margaret Korda: Cat people
Gayle Greeno: Ghatti´s Tale
Paul Gallico: Jennie, Thomasina

Stephen Budiansky: The Character of Cats: The Origins, Intelligence, Behavior and Stratagems of Felis Silvestris Catus

Howard Padwee and Valerie Moolman: The Cat Who Couldn´t See in the Dark

T.S. Eliot: Old Possums Book of Practical Cats
Victor diGenti: Windrusher Trilogy
Diane Duane: The Book of Night with Moon, To Visit the Queen
Martin H. Greenberg: Magic Tails

Bash Dibra: Cat Speak: How to Learn it, Speak it and Use it to Have a Happy, Healthy, Well-Mannered Cat

Edward Gorman: Murder Most Feline: Cunning Tales of Cats and Crime
Robert Westall: Blitzcat
Erin Hunter: Warriors-sarja
Denise Little: A Constellation of Cats

Dr. Larry Lachman and Frank Mickadeit: Cats on the Counter: Therapy and Training For Your Cat

Michelle Groce: Jasper
L. Rifkin: Nine Lives of Romeo Crumb
Mikhail Bulgakov: Saatana sappuu Moskovaan
John C. Robinson: Secret of the Snow Leopard
Don Engels: The Classical Cats
Gerina Dunwich: Your Magical Cat
Janet Jensen: Shadow Cats
Andrew Clements: Temple Cat

Heather Busch: Why Cats Paint?
Lilian Jackson Brown: The Cat Who.. -series
Shirley Rousseau Murphy: Joe Grey Cat Mysteries ( Cat On the Edge, Cat under Fire, Cat Raise the Dead, Cat in the Dark, Cat to the Dogs, Cat Spitting Mad, Cat Laughing Last, Cat Seeing Double, Cat Fear No Evil, Cat Cross Their Graves, Cat Breaking Free, Cat Pay the Devil, Cat Deck the Halls, Cat Playing Cupid ) The Catswold Portal
Carole Nelson Douglas: Midnight Louie Cat Mysteries
Rita Mae Brown: Sneaky Pie Brown Cat Mysteries
Gilbert Morris: What the Cat Dragged in
Marian Babson: Murder at the Cat Show
Garrison Allen: Big Mike Cat Mysteries
Evan Marshall: Jane Stuart and Winky Cat mysteries
Charles de Lint: Circle of Cats
Kij Johnson: Fudoki
Lloyd Alexander: Time Cat
Terry Pratchett: Tosikissa ei kirppuja kiroile

Samantha Mooney: Snowflake in my Hand

Vicki Myron: Dewey – The Small Town Library Cat who Touched the World

Nina Malkin: An Unlikely Cat Lady - Feral Adventures in the Backyard Jungle

Joan Sfar: Rabbi´s Cat (cartoon)

Megan McMorris: Cat Women - Female writers on their Feline Friends

Callie Smith Grant: Dickens of a Cat - A and Other Stories of the Cats we Love

Charles Elliott: The Greatest Cat Stories ever told - Thirty Unforgettable Cat Tales

Roxanne Snopek: Great Cat Stories

Cathy Hoopman: All Cats Have Asperger Syndrome

Mark Victor Hansen: Chicken Soup for the Cat Lover´s Soul: Stories of Feline Affection, Mystery and Charm

Lora Leigh: The Magical Christmas Cat

Vic Reskovic: A Cat named Squeeky

Glenn Dromgoole: What Cats Teach Us - Life´s Lessons Learned from Pur Feline Friends

Ellen Dugan: The Enchanted Cat: Feline Fascinations, Spells and Magick

Sandy Robins: Fabulous Felines: Health and Beauty Secrets for the Pampered Cat

Christopher Stasheff: The Feline Wizard

Scott Beatty: Catwoman: The visual quide to the Feline Fatale

Kat Tansey: Choosing to Be: Lessons in Living from a Feline Zen Master

Floy Morvay: The Cat Lady of Concord

William Jordan: A Cat named Darwin: Embracing the Bond between Man and Pet

Marilyn Edwards: The Cats of Moon Cottage, More Cat Tales from Moon Cottage, The Cats of Hutton Roof, The Coach House Cats

Martin H. Greenberg & Janet Deaver-Pack: Catopolis

Constance Jenkins: Weep not for me - In Memory of Beloved Cat

Dusty Rainbolt: Ghost Cats - Human Encounters with Feline Spirits

Susan Fromberg Scaeffer: The Autobiography of Foudini M. Cat

Marge Piercy: Sleeping With Cats

Kathleen Dexter: Fifth Life of the Cat Woman

Nina De Gramont: Of Cats and Men

Bruce Fogle: The Cats Mind. Understanding Your Cat´s Behavior

Stuart & Linda Mcfarlane: The Secret Diary of Adrian Cat

Jacqueline Tasch: The Man of My Dreams

Gerald and Loretta Hausman: The Metaphysical Cat

John S. Littel: Carvel, the Christmas Cat

Derek Tangye: Somewhere a Cat is Waiting, Minack Chronicles, A Cay Affair

Elizabeth Coatsworth: The Cat Who Went to Heaven

Claire Bessant: The Cat Whisperer: The Secret of How to Talk to Your Cat

Christine Church: How to Keep your Indoor Cat Sane and Sound

Michelle Lovric: Cats and their Slaves: Anthology of Worship

Max Ehrman: Desiderata for Cat Lovers - A Guide to Live & Happines

Bob Walker and Frances Mooney: The Cat´s House
Victor Di Genti: Windrusher
Barbara Sleigh: Carbonel: The King of the Cats
Rahma Krambo: Guardian Cats and the Lose Books of Alexandria
James Gabriel: The Grinn - Tales of the Cheshire Cat
Inbali Iserles:  The Tygrine Cat

Julma meemi

Chi haastoi minut "julmaan" meemiin ja laittoi minut pohtimaan kuvien kera lempikarkkejani, mistä ikävänä sivuvaikutuksena seurasi kuolan valumista näppäimistölle sekä hirveä salmiakinhimo, jota en täällä pääse mitenkään tyydyttämään. Voitte syyttää Chitä, jos saatte kuulla minun murtautuneen täkäläiseen kemianlabraan läträämään ammoniakilla ja suolahapolla.

Jenkkilässä ollessani karkinsyöntini on romahtanut suuresti. Täällä on hyvin vähän nameja, joita viitsii maistaa toista kertaa ja suurin osa makeisista sisältää high fructose corn syrupia, joka on siis saatanasta niin haittavaikutuksiltaan kuin maultaakin.

Karkintekijämaana Suomi on huippuluokkaa ja hyvän maineensa ansainnut, mutta vitsojen kera, kun kerta on nahkonut lähes kaikki kotimaiset karkkitehtaat ja myynyt parhaimmat brändinsä ulkomaille.

Mutta niihin karkkeihin.



1. Salmiakki on oikea goottikuningatar makeisten joukossa. Jos karkilla olisi ulkonäkö, niin salmiakki olisi pukeutunut mustaan pvc-kissanainen-pukuun ja pitelisi yhdeksänhäntäistä ruoskaa kädessään. Mikään muu karkkimaku ei voita sitä ihanaa pistävää tunnetta, kun ammoniumkloridi sattuu kielen makuhermoihin ja pistää endorfiinit virtaamaan.

Varhaisimmat ja euforisimmat karamellimuistot lapsuudesta liittyvät juuri salmiakkiin ja ne vähemmän hauskat muistot salmiakin ankaraan yliannostukseen. Salmiakkien suussasulavinta parhaimmistoa edustavat Halvan salmiakkikalat, merkkarit, tyrkisk peber -lakut, vanhat autot, salmiakkisuklaa, lakrisalit, pääkallot, lakumatot, turkinpippurit, noitapillit, Batman chili-salmiakit... ja okei, tunnustetaan: ihan mikä tahansa salmiakki, jonka saisin nyt eteeni, katoaisi valon nopeudella käkättimeni erittäin vetovoimaiseen mustaan aukkoon.

2. Tämä seuraava ei ole mikään varsinainen irtokarkki, mutta lasken sen nyt sellaiseksi koska irtokarkkitilanne täkäläisittäin on vain niin surkea. Minulla oli himoja proteiinipatukoita kohtaan jo kotimaan aikoina, mutta vasta Amerikassa olen jäänyt varsinaiseen koukkuun, koska ne ovat täällä niin törkeän paljon halvempia. Erityisesti Pure Protein-tuotemerkin Marshmallow Eclipse miellyttää minua kovasti. Sillä pystyy pysäyttämään nälän ja isonkin makeanhimon, ilman että insuliinit alkavat harjoittaa korkeushyppyä. Suomessa suosikkini oli terveyskaupoissa myytävä saman firman Strawberry Protein Bar, joka hinta piti huolen siitä että kyseessä oli harvinainen vaellusreissujen herkku.

3. Seuraava nami onkin sitten suoraan hippiosastolta, mutta hakkaa mennen tullen monet keinotekoisemmat verrokkinsa. Kyseessä on täkäläisissä viherkaupoissa myytävä Crystallized Ginger. Eli jotakuinkin ruokososokeria ja inkivääriä. Polttelee kitusissa melkein turkinpippurin veroisesti ja aiheuttaa myös kipuaistimusriippuvuutta. Pieniä tulenlieskojakin on näitä syötäessä havaittu, ainakin Jänismies väittää niin. Parasta näissä hippi-nameissa on se, että Jänismies tulee harvoin vaatimaan pussista osinkoja ja täten saan syödä kaikki itse :)

4. Kotimaisista irttareista lapan aina kohdalle sattuessa ehdottomasti pussiini mansikkapalloja. Ne ovat siis jotain jauheessa kieriteltyjä toffeita, joissa on joku kirpsakan hedelmäinen ominaismaku. Samaan laeukaniveleen kuluman aiheuttavaan namikategoriaan kuulunevat myös cola-kastanjat, jotka ovat ihan vastustamattomia. Niitä nyt vain on jotenkin niin antoisaa mäystää, kunnes tulee leuka kipeäksi. Hyvin kipeäksi.

5. Viimeisenä täytyy lisätä listalle kaikenlaiset täytelakritsit. Erityisesti erilaiset revolverilakritsit, etenkin ne salmiakin kanssa risteytetyt. Ne ovat hyvin vaarallisia epeleitä, etenkin jos sattuvat olemaan tuoreita. Niillä jopa minun kaltaiseni matalaverenpaineinen henkilö onnistuu pullistuttamaan otsasuontansa huolestuttavasti.

No niin, sitten lykkään kiusauksen muiden harmiksi:

Tässä meemin säännöt lyhykäisesti:
1. Valitse vähintään viisi irtokarkkilaatua, jotka valitsisit oikeastikin karkkipussiisi.
2. Ota karkeista joko itse kuvat tai nappaa ne netistä ja julkaise ne blogissasi.
3. Tämän jälkeen haasta vähintään vähintään kolme ihmistä tekemään tämä meemi, ja linkkaa heidän blogeihinsa. Voit haastaa myös useamman! Koita arvata, mistä nameista he tykkäävät.
4. Halutessasi voit vielä selvittää sanallisesti valintojasi...

Haastan:

1. Pienten tarinoiden Shaolin, epäillen että hän ei pidä ainakaan inkivääristä, mutta josko vaikka noitapilleistä?
2. Tiikeritoverin, jolla ei ole ainakaan minun tiedossani olevaa blogia, mutta joka voi halutessaan tehdä tunnustuksen tännekin. Tiedän hänenkin pitävän inkivääristä, mutta ranskalaisten lempikarkkien nimet ovat minulla hämärän peitossa.
3. Malmin Polgaran, jolla epäilisin olevan hyvin eksoottinen karkkimaku.

Pohjaton pahuus

Uutisissa oli taas malliesimerkki ihmismielen pohjattomasta pahuudesta. En pysty käsittämään millaisia paatuneita hirviöitä tämänkin tempauksen takana on ollut. Ja vieläpä sivistyneessä naapurimaassa, Ruotsissa. Toivon mielessäni lentäviä kirveitä iskeytymään noiden pahantekijöiden takaraivoon.

Tukholman lähellä sijaitsevan Lidl-kaupan henkilökunta oli kyllästynyt roskiksiaan myllääviin dyykkareihin ja ratkaisssut ongelmansa luovalla tavalla. He olivat kaataneet ruokajätteisiinsä kloriinin kaltaista syövyttävää myrkkyä.

Juttu liikuttaa minua kovasti ja tekee minut hyvin surulliseksi. Tunnen dyykkaavia ihmisiä ja itsekin olen harkinnut roskistenkaivuuta aikoina, jona rahaa oli terveyteni romahtamisen takia tuskin laisinkaan. Dyykkarit ovat minun mielestäni hyvällä asialla ja vähentävät edes hiukan älyttöntä haaskaamista. Eivätkä he joka tapauksessa olisi rahaa sen kaupan laariin kantamassa. Ja nuo Solnan dyykkarit eivät ilmeisesti ole edes olleet mitään nuoria vihreitä elämäntapadyykkareita, vaan kodittomia laitapuolenkulkijoita jotka ottavat sitä ruokaa viimeiseen tarpeeseensa.

Ja sitten jotkut sieluttomat hirviöt kieltäisivät heiltä vielä tuonkin vähän. Ei estämällä pääsyä roskiksiin, vaan koittamalla myrkyttää kodittomat dyykkarit kuin pahaiset rotat. Vaikka myrkkyjen läträämisestä olikin laitettu roskiksen eteen ilmoitus, onko mitään takeita että dyykkari osaa tai tajuaa sitä edes lukea!

Kiesus. Teko muistuttaa Amerikan psykon touhuja ja edellyttää kyllä sellaista mielenlaatua, että teosta vastaavat olisi syytä pistää pikana vankilaan. Tekee ihan älyttömän pahaa ajatella logiikkaa tuon teon takana.

Antoipahan Lidl jälleen yhden painavan syyn olla ikinä ostamatta mitään heidän lafkastaan vaikka ilmaiseksi saisi. Hävettää taas kerran ankarasti kuulua ihmisrotuun.

Päivän Kojootti

En ole mitenkään erityisesti koiraeläinorientoitunut, mutta täytyy myöntää että eräs kojootti veti nyt oikein kunnolla pojootit kotiin.

Kolmekymppinen nainen nimeltä Shreve Stockton muutti asumaan Wyomingiin. Eräänä päivänä hänen portaalleen tuotiin pieni palleroinen kojootinpentu, jonka emo oli ammuttu lampaiden tappamisen takia. Shreve otti tovin epäröityään kojootinpoikasen kasvatettavakseen, nyppi siitä kasan kirppuja ja nimesi Charlieksi.

Shreve on pitänyt Charlien vaiheista blogia nimeltä Coyote Daily. Sieltä löytyy suloisia kuvia pienen karvapallon kasvusta isoksi, komeaturkkiseksi hukaksi. Ammattimaisesti kuvaava Shreve on valikoinut Charlien kuvista hienon kalenterin ja kirjoittanut kojootinelämästä myös kirjan joka julkaistaan toinen joulukuuta.

Jos haluatte nähdä kojootin, joka rakastaa ja halii Eli-nimistä oranssia kissaa, käykää ihailemassa Shreven upeita kuvia Daily Coyoten sivulla.

Cat Knows

Se vähemmän paha on voittanut... kerrankin.

Tuuletan Obaman voiton kunniaksi tyhjän Diablo-pullon ja sohvalla oikosenaan makaavan naapurin kissan kanssa. Jänismiehen rontti lähti täyttämään devaria, eikä ole läppäämässä kanssani vitosia.

Ilotulitteet paukkuvat, ulkoa kuuluu riemuisaa kirkunaa. Minulla on hyvä mieli ja edes kymmenen minuuttia toiveikas olo tulevaisuuden suhteen. Luullen, että fiksut ihmiset ovat myös pienen hetken ajan onnellisia ja ylpeitä siitä, että ovat kamppailleet. Hitto, minä pidän saman hetken ajan ihan aidosti ja vilpittömästi tästä maasta.

Onni kestää sen hetken kun syksyn lehti leijaa alas puusta. Saa nähdä muuttuuko mikään. Ikinä.

Huomenna alkaa taas karu arki ja maatuminen. Mutta ei ole ainakaan niin paha poliittinen mieli kuin viimeiset kahdeksan vuotta. Se on edistystä.

Congratulations America!

Fourth of November

Tomorrow 4th of November is very important day.

Americans are FINALLY voting for a new president.

I hope they are not going to make another huge mistake. Please, not this time. Please, not anymore! Isn´t eight years of misery and havoc enough?

I am not even American, but my "political mental health" and sense of justice have suffered a lot during past eight years. My left-winged heart and liberal latte sucking brains have bled dry while I have been watching this Disgusting moron Dubbaya leading United States and messing around the world turning shit everything he touches.

While living here in U.S., I have seen lots of clever and cordial people mourning, feeling embarrassed and protesting loud beacause of rotten president and retarded politics. I feel really sorry for them and I am wishing they could have a better future.

Now Americans really have a chance to do something different. At least they can elect a president who wants to fix a bad reputation of United States as an arrogant and despised country.

For fucking christ´s sake Americans! Get your asses off the couch and VOTE FOR CHANGE.

I am not believing in miracles, but I believe in Change and Hope.

Please Americans, give me this time one reason to be politically happy for you.

VOTE BARACK OBAMA!