sunnuntaina, joulukuuta 18, 2005

Maalaamisen sietämätön keveys


Taiteellinen inspiraatio tuli pitkästä aikaa kylään toissapäivänä. Se on aina tervetullut, mutta sietämättömän vaativa ja hankala vieras. Se tulee yleensä kutsumatta ja valvottaa ylivilkkaudellaan emäntäänsä yötä päivää, niin kauan kunnes tästä on tiristetty irti viimeinenkin pisara luovuutta.

Se pakottaa juomaan seurakseen punaviiniä ja kahvia. Syöminen sen sijaan tuppaa unohtumaan, kun on niin paljon muuta puuhasteltavaa. Pois lähtiessään inspiraatio jättää huushollin kaaokseen. Kämppä löyhkää maalille, maalitahroja roikelehtaa joka paikassa, kahvimukeista ja viinilaseista koostuva tiskivuori kaatuu niskaan ja pesemättömiä pensseleitä on vessan lavuaari puolillaan. Maalia on naamassa, vaatteissa, jalanpohjissa, kynsien alla ja auttamisintoisissa kissoissa. Inspiraation vierailun jälkeen hautan pensselit ja maalit kaapin pohjalle, vannoen etten ala moiseen urakkaan enää ikinä. Sitten taas jonain päivänä mieleen juolahtaa jokin toteuttamiskelpoinen idea ja hullunkiilto syttyy silmiin, kun ovikello soi pään sisällä.

Kissoillanikin näyttäisi olevan piileviä taiteellisia taipumuksia. He ovat sitä mieltä, että työni arvo lisääntyy huimasti siitä että he menevät märän maalauksen päälle kävelemään, pudottelevat maalin sekaan karvojaan ja signeeraavat sen tassunjäljillään. Eräs kauan ja poikkeuksellisella huolella väkertämäni vesivärityö koki karmean kohtalon kun sateesta sisälle päästämäni Lokkikissa lätysteli kuravarpaillaan suoraan työn vaikeimman ja eniten aikaa vieneen yksityiskohdan yli. Työ suttaantui juuri siitä kohdin epämääräiseksi tahraksi. Korjaaminen kesti monta päivää ja vaati niin monta ääneen lausuttua kirosanaa, että kurkku tuli kipeäksi.

Korjasin ja maalasin juuri toiseen asuntoon muuton edellä toisen, ilkiömmän karvaisen lapseni tuhoaman ikkunapuitteen suurella työllä ja vaivalla kuntoon. Jätin sen kuivumaan kauppareissun ajaksi. Kun tulin kotiin, ikkunanpieli oli täynnä kissan raapimajälkiä ja pitkin asuntoa kipittivät ruskeat pienet maalitassunjäljet. Tietokoneen näyttöönkin oli sipaistu lennokas maalirantu. Kämpän ja kissan varpaiden pesemisessä vierähtikin sen jälkeen hienoinen tovi. Puuhassa kului paljon saippuaa ja jokunenkin hermosolu. Kissa laittoi hanttiin kuin pieni perkele. Otti aivan helvetisti päähän, kun kuulin että muuttomme jälkeen asuntoon oli marssitettu saman tien maalarit tekemään kämpän kuntoa ylläpitävä maalaus uusiksi.

Mieleni on tehnyt jo pidemmän aikaa maalata kaksi hyisessä lumimaisemassa toisiinsa nojaavaa pingviiniä. Kyseessä ei ole mikään muotivillitys. Pingviinit ovat olleet mielestäni tosi cooleja otuksia jo ennen tätä Pingviinien matka -leffabuumia.

Ryhdyin viimein tuumasta toimeen ja kävin ostamassa 1m x 1,5m kankaan, akryylivärejä, liituja, hopeahilettä, kangastussin ja tukipuut. Nyt räpeltämisen, suttaamisen ja aina vain uudelleen maalaamisen tuloksena makuuhuoneen lattialla on lähes valmis pingviinimaalaus, joka odottaa loppuun hiomistaan. Perfektionismini tuntien poikaystäväni arvuutteli, että ehkäpä se valmistuu jo kolmen vuoden kuluttua. Viimeksi tekemäni maalaus nimittäin odotutti valmistumistaan viisi vuotta ja oli sitä ennen kytenyt ideana mielessäni peräti kahdentoista vuoden ajan. Olen hieman hidas taiteilija. Tosin pingviinit olen päättänyt saada seinälle ennen joulua. Se tietää sitä, että ensi yönä en paljoa nuku, vaan heilutan pensseliä ja kuuntelen Skildan lumoavaa Airfailarinia nonstoppina.

Ei kommentteja: