Koskettavan kaunista

Useammin kuin kerran lienen ihastellut Tuija Vihermaan fantasiatekstiilejä ja laukkuja erään gallerian ikkunassa. Monestikin lienen laittanut korvan taakse muistiin, että varmasti käyn ostamassa joko itselleni tai lahjaksi jonkun hänen ihanista kissa- tai kettulaukuistaan. Jotenkin se on vain jäänyt toteuttamatta, niin kuin moni muukin hyvä idea. Ehkä minun pitäisi pitää ideakalenteria, niin muistaisin nauttia joskus kiireettömästi kaikesta siitä, mitä olen joskus ihastuneesti huokaisten merkille laittanut.

Tänään vietin aikaa Keskiaikamarkkinoilla kuljeskellen, muurinpohjaletulla herkutellen, innokkaasti kuvaillen sekä oluttuopposen ääressä kesäillan huumaavan kuumista auringonsäteistä nauttien. Muistin taas kerran, miksi tätä kaupunkia rakastankaan: täällä osataan tanssia iloisesti historian haamujen kanssa, tehdä käsitöitä joita oikeasti haluaa katsella ja ostaa sekä tietenkin valmistaa toinen toistaan suussasulavampia herkkuja. Sahramipullan maku jäi makumuistiini niin hyvänä, että suu vettyy kun tätä kirjoitan. Saan syyttää vain itseäni jos järsin ensi yönä unissani tyynynkulmaani...

Pitihän se arvata, että vastaan sattui sitten se Koju isolla koolla, jonka ohi en päässyt noin vain kävelemään.

Tuija Vihermaalla oli tuossa pikku kojussaan näytillä toinen toistaan viehättävämpiä kuvajaisia, jotka visuaalisen elämyksen lisäksi tuottivat minulle syvää henkistä mielihyvää. Tuota henkistä tunnetta on vaikeaa kuvailla, mutta se muistutti jollain tavalla harpun helähdyksiä ja lumikiteiden tai joidenkin hileiden ääntä. Kokonaisvaltaista, lapsenomaista ilon aistimusta. Liikuttumista.

Etenkin yksi valkoinen Lumotun Maan hahmo, Lumikauros tai Gwiona kiehtoi ja viehätti minua siroudellaan ja lohduttavalla viattomuudellaan. Vähältä taas piti, etten hyppinyt tasajalkaa käsiäni taputtaen ja riemusta hihkuen, niin onnellinen olin noita kuvia katsellessani. Siitä tulee kai tavaramerkkini kunhan pääsen viimeisistäkin aikuisuuden estoistani eroon, sen verran usein olen asiasta jos toisestakin haltioissani. Entä sitten jos on hieman naiivia olla näin koskettunut ja innoissaan jostakin. Olen hyvin tyytyväinen siihen, että pystyn moiseen koskettumiseen.

Kojulta lähti kainaloon lahjaksi menevä ja poikaystäväni hyvällä maullaan valitsema kettutaulu ja tietenkin silmät kiiluen bongaamani pieni kissataulu, Herra Heinarin kuvalla koristettu. Kuvat vetosivat mukana olleeseen ystäväänkin, hänen matkaansa lähti ainakin hullunkurinen punainen lohikäärme. Onneksi minulla ei ollut sen enempää rahaa mukanani tai olisin varmaan muuten ostanut puoli kojullista. Juuri tuollaiseen olisin valmis ilomielin laittamaan viimeisetkin roposeni.

Ihmiset jotka pystyvät maalaamaan iloa ja hyvää mieltä helkkyviä sielunkuvajaisia ovat tässä synkässä maailmassa kultaakin monin verroin kalliimpia.

Täytyy sanoa, että olihan hyvä iltapäivä.

TUIJA VIHERMAAN KOTISIVUT
TUIJA VIHERMAAN YHTEYSTIEDOT

Maalaamisen sietämätön keveys

Taiteellinen inspiraatio tuli pitkästä aikaa kylään toissapäivänä. Se on aina tervetullut, mutta sietämättömän vaativa ja hankala vieras. Se tulee yleensä kutsumatta ja valvottaa ylivilkkaudellaan emäntäänsä yötä päivää, niin kauan kunnes tästä on tiristetty irti viimeinenkin pisara luovuutta.

Se pakottaa juomaan seurakseen punaviiniä ja kahvia. Syöminen sen sijaan tuppaa unohtumaan, kun on niin paljon muuta puuhasteltavaa. Pois lähtiessään inspiraatio jättää huushollin kaaokseen. Kämppä löyhkää maalille, maalitahroja roikelehtaa joka paikassa, kahvimukeista ja viinilaseista koostuva tiskivuori kaatuu niskaan ja pesemättömiä pensseleitä on vessan lavuaari puolillaan. Maalia on naamassa, vaatteissa, jalanpohjissa, kynsien alla ja auttamisintoisissa kissoissa. Inspiraation vierailun jälkeen hautan pensselit ja maalit kaapin pohjalle, vannoen etten ala moiseen urakkaan enää ikinä. Sitten taas jonain päivänä mieleen juolahtaa jokin toteuttamiskelpoinen idea ja hullunkiilto syttyy silmiin, kun ovikello soi pään sisällä.

Kissoillanikin näyttäisi olevan piileviä taiteellisia taipumuksia. He ovat sitä mieltä, että työni arvo lisääntyy huimasti siitä että he menevät märän maalauksen päälle kävelemään, pudottelevat maalin sekaan karvojaan ja signeeraavat sen tassunjäljillään. Eräs kauan ja poikkeuksellisella huolella väkertämäni vesivärityö koki karmean kohtalon kun sateesta sisälle päästämäni Lokkikissa lätysteli kuravarpaillaan suoraan työn vaikeimman ja eniten aikaa vieneen yksityiskohdan yli. Työ suttaantui juuri siitä kohdin epämääräiseksi tahraksi. Korjaaminen kesti monta päivää ja vaati niin monta ääneen lausuttua kirosanaa, että kurkku tuli kipeäksi.

Korjasin ja maalasin juuri toiseen asuntoon muuton edellä toisen, ilkiömmän karvaisen lapseni tuhoaman ikkunapuitteen suurella työllä ja vaivalla kuntoon. Jätin sen kuivumaan kauppareissun ajaksi. Kun tulin kotiin, ikkunanpieli oli täynnä kissan raapimajälkiä ja pitkin asuntoa kipittivät ruskeat pienet maalitassunjäljet. Tietokoneen näyttöönkin oli sipaistu lennokas maalirantu. Kämpän ja kissan varpaiden pesemisessä vierähtikin sen jälkeen hienoinen tovi. Puuhassa kului paljon saippuaa ja jokunenkin hermosolu. Kissa laittoi hanttiin kuin pieni perkele. Otti aivan helvetisti päähän, kun kuulin että muuttomme jälkeen asuntoon oli marssitettu saman tien maalarit tekemään kämpän kuntoa ylläpitävä maalaus uusiksi.

Mieleni on tehnyt jo pidemmän aikaa maalata kaksi hyisessä lumimaisemassa toisiinsa nojaavaa pingviiniä. Kyseessä ei ole mikään muotivillitys. Pingviinit ovat olleet mielestäni tosi cooleja otuksia jo ennen tätä Pingviinien matka -leffabuumia.

Ryhdyin viimein tuumasta toimeen ja kävin ostamassa 1m x 1,5m kankaan, akryylivärejä, liituja, hopeahilettä, kangastussin ja tukipuut. Nyt räpeltämisen, suttaamisen ja aina vain uudelleen maalaamisen tuloksena makuuhuoneen lattialla on lähes valmis pingviinimaalaus, joka odottaa loppuun hiomistaan. Perfektionismini tuntien poikaystäväni arvuutteli, että ehkäpä se valmistuu jo kolmen vuoden kuluttua. Viimeksi tekemäni maalaus nimittäin odotutti valmistumistaan viisi vuotta ja oli sitä ennen kytenyt ideana mielessäni peräti kahdentoista vuoden ajan. Olen hieman hidas taiteilija. Tosin pingviinit olen päättänyt saada seinälle ennen joulua. Se tietää sitä, että ensi yönä en paljoa nuku, vaan heilutan pensseliä ja kuuntelen Skildan lumoavaa Airfailarinia nonstoppina.

Tatyana Korovina: Love Metamorphoses

Moscow Cat Museum

Satuinpa muutamia vuosia sitten löytämään verkosta sivun nimikkeellä MOSCOW CAT MUSEUM. Taisinpa jodlata riemusta! Löytö oli oikea nettiarvan raaputusvoitto.

Sivuilla kerrotaan, että Moskovassa toimii kissamuseo, johon on pyritty kokoamaan kaikkea, mikä liittyy teemoihin kissat, taide ja elämä. Mikä loistava idea! En tiedä miten paljon kissamuseoita mahtaa ylipäätäänsäkin maailmasta löytyä, mutta toistaiseksi tämä on hienoin löytämäni sivu. Pikavilkaisulla internetin mukaan kissamuseoita löytyy myös Malesiasta ja Japanista. Minun näkökulmastani niitä on tietenkin ihan liian vähän. Suomessa en ole mistään moiseen viittaavasta edes kuullut.

Innostukseni päästä tutustumaan noihin kokoelmiin on paisunut melkoisiin mittasuhteisiin. Jo siltä istumalta alkoi kovasti tehdä mieli ostaa menolippu Moskovaan. Harmitti hiukan se, kun tajusin museon olleen olemassa jo silloin kun tulin Moskovassa käyneeksi vuonna 1999. Olisin vaihtanut Leninin "rusinoituneen ruadon" taivastelun koska vain visiittiin tuossa hurmaavasti kuvatussa pikkumuseossa.

No, ei ole vielä toistaiseksi tullut villiin itään edistyttyä, joten täytynee vain silloin tälläin vilkuilla kaihoisasti sivuja. Sivuilla esittäytyy itselleni erityisen mieluisa taiteilija Tatyana Korovina.

Korovinan maalaukset ovat naivistisia ja fantastisia. Niissä ei ole hehkuvia värejä juuri säästelty! Erityisen rakas aihe Korovinalle, kuten itsellenikin näyttäisi olevan metamorfoosi ja ihmisen maaginen suhde eläimiin. Kissan ja pöllön risteytykset ovat sekä hellyttäviä että värähdyttävän mystisiä. Niissä tulee viehättävällä tavalla esille yöpuolen outous joka nostaa ihokarvat pörhölle, kouraisee vatsanpohjaa ja täyttää pimeydessä liikkumisesta pitävän sydämen villillä ilolla. Carpe noctum!

Rakkauden metamorfoosi-maalaus on kuin tärkeimmän ihmissuhteeni symboli ja siksi minulle noista maalauksista kaikkien rakkain. Olen tulostanut sen jopa seinälleni pieneksi huonetauluksi. The Lonely Lady on myös hätkähdyttävän upea. Olkapäällään kissaa kantavan naisen katseesta välittyy raukea ilkikurisuus: minä kyllä tiedän mitä haluan ja minne olen menossa. Tulkaa perässä jos uskallatte!