Tosi Kiipeilijä

Kiipeily on varsin leppoisa, humoristinen ja löysäpipoinen liikuntalaji. Seuraavista tuntomerkeistä voit päätellä, että olet Tosi Kiipeilijä. Kiipeilijähuumorista lähdeviittaus ja kiitokset Guillaume ja Jennifer Dargaudin huikealle kiipeilysivustolle.

OLET TOSI KIIPEILIJÄ, JOS:

* Olet klipannut kotiavaimesi vyöhösi parin tonnin painon kestävällä karabiinerilla.
* Vaimollasi on AMS PMS:n sijasta.
* Muiden työkalujen puutteessa olet käyttänyt jäähakkuasi rikkaruohojen kitkemiseen.
* Suosikkikenkäsi näyttävät ihan balettitossuilta.
* Kuski on joutunut avaamaan autostaan ikkunan, koska haisit niin pahalle.
* Sinulla on kansioissasi enemmän vuorikuvia kuin hääkuvia.
* Naamasi joka ulokkeesta on joskus roikkunut jääpuikko.
* Olet pissannut yhden yön aikana enemmän kuin kolme litraa.
* Pystyt sanomaan Popocatepetl monta kertaa peräkkäin sotkeentumatta sanoissasi.
* Kehuskelet, että tyttöystävälläsi / poikaystävälläsi on hyvät varusteet, etkä todellakaan viittaa hänen ulkoisiin avuihinsa.
* Olet pudonnut niin korkealta köyden varaan, että adrenaliinisi ehti kulua loppuun ennen kuin löysä köysi loppui.
* Huulesi ovat jäätyneet kiinni jääruuviin, kun yritit puhaltaa jäätulpan kaverisi niskaan.
* Kuulet jonkun sanovat "Hillary" ja ajattelet heti Mt. Everestiä Clintoneiden sijasta.
* Heräät aamulla kellonsoittoon, pomppaat torkuttamatta ylös, laitat kiipeilykengät jalkaan, puet kypärän ja valjaat päälle sekä solmit köyden valjaisiisi kasisolmulla alta aikayksikön, ennen kuin tajuat että hitto, tänään olikin työpäivä.
* Et muista milloin viimeksi teit lomalla jotain muuta, kuin kiipeilit. 
* Tiedät golfarin ja kiipeilijän olennaisen eron: Golfaajan suunnalta kuuluu: "Mätkis, voi paska" ja kiipeilijän suunnalta "Voi paska, mätkis". 
* Hyvillä varmuusvälineillä ei ole sinun mielestäsi mitään tekemistä seksin kanssa. 
* Mielestäsi on ihan normaalia päivittää facebook-statukseensa, että: "I spent whole Saturday evening trying my new Friends and groping my Nuts. 
* "Nuts" ei todellakaan viittaa sukukalleuksiin eikä kehenkään kajahtaneeseen tyyppiin. 
* Tiedät missä kotka pissii. 
* Lähettämisellä ei ole todellakaan mitään tekemistä postin kanssa. 
* Joka kerta kun ajat sillan ali, hingut vetämään leukaa siltakaaresta roikkuen. 
* Mikä tahansa ruoka maistuu paljon paremmalta, kun siinä on ripaus magnesiumia. 
* On ihan normaalia hengailla puolialasti ulkona ja vehdata jonkin sortin bondagevaljaissa sekä killumisköysissä kavereiden kanssa. 
* Olet tullut siihen tulokseen, että tulee paljon halvemmaksi kouluttautua suutariksi ja ostaa omat kengäntekovälineet, kuin ostaa kenkiä kaupasta.
* Mielestäsi hauskanpidon ei tarvitse missään nimessä olla kivaa
* Tiedät, että on ihan turha purkaa tavaroita autosta, kun lähdet kuitenkin taas kohta uudelle kiipeilyreisulle.
* Sinusta on ihan ok työntää sormesi likaiseen rakoon.
* Juomapullosi on koristeltu hienoilla kiipeilytarroilla, mutta ne ovat niin auringon haalistamia ettet enää tiedä, mitä niissä lukee.
* Etelänlomallasi ihailet enemmän kallioiden kuin naisten muotoja.
* Ainoa kokemuksesi kiinteistökaupoista on se, kun myit vanhan pakunraatosi.
* Käyttämissäsi vaatteissa on aina mankkapölyä
* Aloittaessasi kiipeilyharrastuksen kävit lääkärintarkastuksessa ja läpäisit sen: Kun tohtori näytti lampulla toiseen korvaan, valo paistoi ulos toisesta korvasta.
* Ainoat omistamasi kirjat ovat kiipeilyoppaita.
* Hien ja mankan tuoksu saa sinut kiihottumaan.
* Eniten ihailemasi piirre uudessa seurustelukumppanissasi on hänen frendiräkkinsä.
* Valjaiden ja köysien käyttö rakkaimpasi seurassa ei viittaa SM/BD -touhuihin.
* Menet kananlihalle, kun kuulet sanan palkeenkieli.
* V8 on kova boulderointireitti, eikä mikään vihannesmehu.
* Se mitä pidät "kylmänä", ei löydy lämpömittarin asteikolta.
* Kun kuulet sanan "aidata", käsissäsi tuntuu haamukipua.
* Autosi matkustajapaikalla ei ole turvavyötä, mutta sen korvaa auton väriin sopiva liina.
* Olet käyttänyt kiipeilyköyttä ja valjaita puhdistaessasi talosi rännejä.
* Ilmaat nurmikkoasi kävelemällä sen päällä jääraudoilla.
* Pornon sijasta etsit internetistä toinen toistaan rankempia kiipeilyvideoita.
* Teet siistiä sisätyötä, mutta kätesi ovat karheammat kuin puusepällä.
* Mielestäsi kipu on kivaa.
* Menet sisäkiipeilysalille ja huomaat, että olet ottanut mukaan myös kaikki kaverit ja hullut.
* Suurin osa ystävistäsi roikkuu räkissäsi.
* Perheenjäsenesi viittaavat sinuun nimityksellä "se sekopää".
* Makuuhuoneesi näyttää kiipeilyvarustekaupalta.
* Nimeät lemmikkisi kuuluisten vuorenhuippujen mukaan.
* Kieltäydyt tapailemasta ketään, joka ei osaa varmistaa.
* Kumppanisi jättää sinut, koska käytät seksin aikana kiipeilyslangia.
* Kolme päivää jalassa olleet sukat ovat mielestäsi liian tuoreet vaihdettaviksi.
* Ajat koko yön, että voisit kiivetä koko seuraavan päivän ja sen jälkeen ajat tietenkin takaisin koko seuraavan yön.
* Olet kiivennyt niin korkealle, että puut näyttivät parsakaaleilta.
* Tulet tuskin uhkailleeksi, että hyppäät alas kalliolta, jos elämässäsi menee jokin pieleen.
* Tunnet olosi alastomaksi ilman valjaita, räkkiä, kiipeilykenkiä ja kypärää.
* Et suostu missään nimessä kiipeilemään sellaisen ihmisen kanssa, jonka kengännauhat ovat aina auki.
* Kysyt vanhemmiltasi, saisitko pultata pari kiipeilyotetta heidän kivitakkaansa.
* Kiipeät kaverisi takanhormiin harjoitellaksesi savupiippukiipeilyä.
* Saat hillittömän raivarin, kun huomaat että farkut maksavat kaupassa 39 euroa, mutta ilmeesi ei värähdäkään, kun hiplaat cooleja goretex-housuja, jotka maksavat 390 euroa.
* Menet kirkkoon ja suunnittelet koko jumalanpalveluksen ajan, mitä reittiä pitkin kiipeäisit kirkon kattoon.
* Naapurin kakarat heittävät frisbeen katollesi nähdäkseen kuinka kiipeät seinää pitkin hakemaan sen.
* Luovut hyvästä työpaikasta saadaksesi kiivetä enemmän.
* Tuhoat hyvän avioliittosi saadaksesi kiivetä rauhassa.
* Pulttaat ankkurit kerrostaloasuntosi parvekkeen kaiteeseen, että voisit nukkua öisin vuoristoriippumatossasi.
* Sinulla ei ole aavistustakaan, miksi kätesi ovat aina veressä.
* Kroppasi on ihan rikki ja sinun pitäisi käydä lääkärissä, hierojalla tai fysioterapeutilla... mutta herranjestas - sehän olisi pois kiipeilyajasta!
* Jos olet niin kipeä, ettet pysty kiipeilemään, luet kiipeilykirjoja.
* Kun huomaat halkeaman jalkakäytävän asfaltissa, mietit että tuohan olisi oikein hyvä käsiote.
* Kiipeäminen on parempaa kuin seksi, koska se voi kestää koko päivän.
* Et kiipeä mistään hinnasta sellaisen ihmisen kanssa, joka kannustaa mieluummin taputtamalla kuin huutamalla.
* Tunnet nimeltä enemmän vuorenhuippuja kuin ihmisiä.
* Autonratista kiinni pitäminen sattuu, kun ajat kiipeilyn jälkeen kotiasi kohti.
* Sinulla on suuria vaikeuksia pitää kuumaa kahvimukia kädessäsi.
* Kiipeilyn jälkeen et saa kengännauhojasi solmittua tai avattua.
* Pöydälläsi on pätkä köyttä siltä varalta, että voit harjoitella solmuja, kun on tylsää.
* Olet pultannut otteita talosi seinään ja reitti on kuvailtu paikallisessa kiipeilyoppaassa.
* Sinulla on paha tapa ostaa kaksi numeroa liian pieniä kenkiä.
* Et tajua, miksi ihmiset jaksavat aina ihmetellä naarmuilla ja mustelmilla olevia sääriäsi.
* Pystyt kiipeämään autostasi ullakollesi ilman, että kosket kertaakaan lattiaan.
* Voit raapia itseäsi pelkillä sormillasi, käyttämättä lainkaan kynsiä.
* Voit ihan hyvin herätä lauantaiaamuna kuudelta, muutamien tuntien yöunien jälkeen, ajaa kolme tuntia, kiivetä koko päivän, ajaa kolme tuntia takaisin ja ryypätä baarissa koko loppuyön onnistuneen huiputuksen kunniaksi. Sen sijaan maanantaiaamuna herääminen kello kahdeksan ja töihin meneminen yhdeksäksi, on aivan ennenkuulumattoman julmaa ihmisrääkkäystä.
* Heräät painajaiseen ja huudat lujaa: "KIVI!"
* Kiipeilet talosi ovenkamanoissa kunnes joko sinä tai kamanat tippuvat.
* Sinun on ihan pakko kiipeillä ja vetää leukoja jokaisessa oviaukossa josta kävelet.
* Kalliohanhi ei ole sinulle uusi, tuntematon lintulaji.
* Kuvailet kertaa, jolloin putosit kaverisi parvekkeelta "kauheana boulderointionnettomuutena"
* Sinua ei pidetä pervona, vaikka tuijottaisit tuntikausia toisten persettä.
* Et kävele portaita alas, vaan rapelloit
* Kun tulet kotiin painava kauppakassi molemmissa käsissäsi ja kissasi meinaa kampata sinut portaikossa, mietit automaattisesti: vaikeustaso 5c.
* Jos pudotat jotain kädestäsi, huudat vaistomaisesti "KIVI!"
* Olet ihan innoissasi, koska kaverillasi on mini-nutseja.
* Sinun täytyy suurentaa sormuksiasi, että sormilihaksesi mahtuvat niihin.
* Joudut valehtelemaan kumppanillesi, ettei hän saisi selville sooloilumieltymyksiäsi.
* Näet putoamisunia, joissa pudotessasi vilkuilet kalliota sillä silmällä, että olisiko se ollut sittenkin kiivettävissä.
* Elviskin olisi kateellinen siitä, miten jalkasi sheikkaa kun olet maitohapoilla.
* Unohdat synttärisuunnitelmasi, koska viikonloppuna on upea sää, etkä voi edes kuvitella tuhlaavasi sitä ei-kiipeilijöiden kanssa baarissa istumiseen.
* Kun kaikki muut puhuvat, miten hyvä sää kaupungilla on, sinä vahtaat vuoristosäätä.
* Saappaasi, kenkäsi ja jäärautasi on levitelty kuivumaan ympäri keittiön lattiaa samalla kun juhlakenkäsi keräävät pölyä komeron perukoilla.
* Pissaat yhtä luontevasti taivasalla, kuin sisävessassa.
* Olet nukkunut kaikkien kavereittesi vieressä ja todellakin vain nukkunut!
* Esittelet kumppanisi tai aviopuolisosi muille varmistajanasi.
* Tiedät, kuinka pääset talojen katolle ilman tikapuita.
* Sinulla on valkoista jauhetta joka puolella vaatteissasi, etkä silti ole huumediileri.
* Katselet jokaista vertikaalista pintaa sillä silmällä.
* Merkkaat jopa kuulakärkikynäsi värillisellä teipillä.
* Tiedät, että avioliittosi on ohi, kun puolisosi varmistaa kiipeämistäsi ilman varmistuslaitetta.
* Kritisoit ja huokailet suureen ääneen jokaista kiipeilyelokuvien epäkohtaa, varusteiden väärinkäyttöä ja mahdottomia pelastautumisia, mutta olet ihan hiljaa, kun yksi luoti räjäyttää kokonaisen rekan.
* Et tarvitse enää pesusientä suihkussa, koska kämmenesi ovat tarpeeksi karheat.
* Pistät sinulle soittavan pomosi pitoon, jos kiipeilykaverisi soittaa sinulle yhtä aikaa viikonlopun reissusta.
* Näet kadulla söpön tyypin ja mietit: "Hmm, mahtaisikohan tuo kiivetä yli 6A:ta
* Pitkän tähtäimen tulevaisuudensuunnitelmasi on muuttaa vanhempiesi luo asumaan ja kiipeillä, kunnes he kuolevat ja saat heidän perintönsä, jonka jälkeen voit jatkaa kaikessa rauhassa kiipeilyä.
* Käytät tuhottomasti aikaa portaiden aluksen siivoamiseen, että voit käyttää portaita campuslautana.
* Mankka on ratkaisu kaikkeen, mihin jeesusteippi ei pysty.
* Solmit solmiosi kasisolmulla.
* Sääresi ovat naarmuilla ja ruhjeilla, mutta housusi ehjät.
* Käytät pitonia pullonavaajana, tölkinavaajana, lusikkana, haarukkana ja veitsenä,
* Sänkyysi ei mahdu nukkumaan, koska täytyyhän kiipeilyvarusteillakin olla jokin turvallinen säilytyspaikka.
* Kiipeilyvarusteesi ovat huushollisi ainoat tavarat, jotka on lajiteltu ja laitettu siistiin järjestykseen.
* Työpaikan kahvimukissasi on jeesusteipillä merkitty slingi.
* Pelastussuunnitelmasi tulipalon sattuessa on rapelloida patteriin ankkuroidulla köydellä ulos ikkunasta.
* Hauiksesi ovat isommat kuin pohkeesi.
* Seurustelukumppanisi asuu kerrostalon kuudennessa kerroksessa ja unohdat tahallasi hänen ovikoodinsa.
* Olet viettänyt enemmän kuin viisi syntymäpäivääsi patikoimassa tai vuorilla.
* Sukulaisesi soittavat aina sinulle, kun tarvitsee pudottaa lumet katolta.
* Kämppiksesi eivät ihmettele, vaikka lähdet mitään sanomatta ennen auringonnousua ja katoat useiksi päiviksi.
* Aurinkorasvasi on aina tönkköjäässä silloin, kun tarvitsisit sitä eniten
* Autosi vetokoukkua on käytetty ainoastaan rapellointiankkurina
* Jos kumppanisi uhkailee, että se on joko hän tai vuoret niin sinä kysyt, tarvitseeko hän muuttoapua viikonlopun kiipeilyreissusi jälkeen.
* Kummastelet ihmisiä, joiden mielestä pitää käydä suihkussa ja vaihtaa vaatteet joka päivä.
* Autosi tärkein ominaisuus on se, että siinä voi nukkua mukavasti.
* Monen sadan metrin äkkijyrkkä pudotus molemmilla puolilla ja sinä tasapainoilemassa jäisellä harjanteella köyden varassa - miten niin muka pelottavaa? Vuoristorata, jossa on monta silmukkaa - ei tule kuuloonkaan!
* Kun kirjoitat tietokoneella, ajattelet että se vahvistaa sormilihaksiasi.
* Lähdet aamulla vuorille, ennen kuin postinkantaja tuo lehden.
* Kutsut vanhempasi kylään ja ajat heidät autolla näköalapaikalle pitkin tutua vuoritietä, jonka osaisit ajaa vaikka silmät kiinni. Huomaat, että isäsi kaivaa kalpeana nitroja purkista ja ateisti-äitisi rukoilee silmät kiinni sekä kädet ristissä.
* Ihmettelet, mitä alavilla mailla asuvat ihmiset oikein tekevät viikonloppuisin.
* "Voi paska, kohta kuollaan kaikki" -kiipeilyreissu muuttuu vajaan vuorokauden kuluessa yhdeksi elämän parhaimmista kokemuksista.
* Sinulla on vain pari kymppiä alennusmyynneissä maksanut juhlapuku, mutta ainakin tonnin arvoiset ulkoiluvarusteet.
* Olet sitä mieltä, että kokemus se on huonokin kokemus.
* Suostuttelet kaverisi varmistamaan sinua päiväksi ja vaeltamaan täyden varusterinkan kanssa jonnekin hevon helvetin perämetsiin etsimään kallionkielekettä, jota ei koskaan löydy. Vain koska satuit kuulemaan baarissa metsurin juttelevan jostain perämetsissä olevasta korkeasta kikkareesta, jonka päältä hän melkein putosi.
* Istuminen trooppisella paratiisirannalla varpaat valkoisessa hiekassa ja drinkki kädessä auringonlaskua ihaillen kuulosta mielestäsi uskomattoman tylsältä touhulta.
* Haaveilet pienen maatilan ostamisesta Perähikiältä, mutta et suinkaan kasvattaaksesi sikoja, kanoja tai vihanneksia, vaan siksi, että voisit talvella ruiskuttaa vettä korkean viljasiilon päälle ja tehdä siitä jääkiipeilyseinän.
* Pistät jalkaasi jääraudat kun menet pilkille.
* Vuorikenkäsi ovat kallein omistamasi asuste.
* Myönnät, että soolokiipeily on hengenvaarallista, mutta se näyttää tosi hienolta valokuvissa.
* Voit haahuilla ulkona pelkässä t-paidassa ja shortseissa pakkasellakin, eikä kylmä yhtään.
* Käytät kirkkaankeltaisia kenkiä, eikä kukaan siitä huolimatta uskalla virnuilla sinulle.
* Räkkisi maksoi enemmän kuin autosi, joilla niitä kuljetat.
* Myit autosi ostaaksesi räkkisi.
* Veri on mielestäsi kiipeilyreitin merkitsemiseen mainiosti sopivaa väriainetta.
* Sinulla on huono kiipeilypäivä, kun valjaissasi ei roiku yhtään ystävää ja kaikki hullutkin ovat ihan liian pieniä.
* Puolisosi suuttuu sinulle, jos unohdat ensimmäisen yhteisen kiipeilynne vuosipäivän.
* Tiedät, että vuorikiipeilijät sitovat itsensä köydellä toisiinsa estääkseen heikkohermoisimpia lähtemästä kotiin kesken matkan.
* Kiipeilypäiväsi vaikein osuus on sängystä ylös nouseminen aamulla.
* Elämäsi on yksinkertaista: jos sinulla on lämmin, pääset sisävessaan, et kärsi kivuista, eikä sinulla ole nälkä tai jano, sitten et ole vuorilla. Kiipeily on kuin päänsä hakkaamista tiiliseinään - se on tosi kivaa kun se loppuu.
* Kuvailet vuorikiipeilyä intensiiviseksi, pitkäkestoiseksi ikävystymiseksi, jonka keskeyttävät satunnaiset, äkkiarvaamattomat kauhun hetket.
* Toisin kuin muut työntekijät, iloitset maanantaista, koska silloin voit vihdoin levätä.
* Mielestäsi kiipeilystä on vaikeampi vierottautua, kuin tupakanpoltosta.
* Tiedät vain kaksi vuodenaikaa: kiipeilykauden ja tulossa olevan kiipeilykauden.
* Puolisollasi on harvemmin mahdollisuutta heitellä sinua tavaroilla, kun teillä on riita.
* Olet tunkenut kätesi mankkapussiin lopettaaksesi verenvuodon.
* Ensiapulaukustasi löytyy diamoxia, dexamathasonea ja morfiinia.
* Sanomalehden käyttäminen vessapaperina on mielestäsi kierrätystä.
* Sinä ja kiipeilykaverisi olette syöneet puuroa samasta kulhosta, samalla lusikalla.
* Olet syönyt patukan jäätynyttä voita karkin asemasta, koska se maistui niin hyvältä.
* Olet vetänyt pitkää tikkua siitä, kuka nukkuu auton takakontissa.

Dôme de Neige des Ecrins

Écrinsin kansallispuisto on Grenoblesta etelään päin sijaitseva luonnonsuojelualue, jonka korkein vuorenhuippu on Barre des Écrinsin 4102 metriä.

Écrinsillä on fantastisen kaunista ja seikkailuhaasteita löytyy moneen makuun. Vuoristoissa tietysti houkuttaa aina maagisesti se korkein kohta, mutta päätimme tyytyä Barren harjannereitin haasteellisuuden vuoksi siihen toiseksi korkeimpaan, eli suurimmaksi osaksi patikoiden saavutettavissa olevaan Dôme de Neigeen, jonka korkeus on 4015 metriä. Barre on alla olevassa kuvassa tuo lumesta hilseillyt huippu vasemmalla ja Dome tuo lumen peittämä "olkapää" oikealla.

Ensimmäinen yrityksemme kiivetä Dôme de Neigelle meni pipariksi. Ensinnäkin lähdimme laakson pohjalta liikkeelle laiskasti ja ihan liian myöhään iltapäivällä. Toisekseen Glacier Blancin majalta Ecrinin majalle tarpomamme irtokivisohjo rääkkäsi ainakin minut ihan piippuun, kipeytti jalkani nilkutuskuntoon ja oli muutenkin niin syvältä, ettei pahemmasta väliä. Tuntui siltä kuin koko matka olisi ollut upottavassa kivisuossa kompastelua. Jäätikköä emme uskaltaneet edes koittaa, kun railot olivat tosi isoina.

Olimme majalla myöhään, eikä siksi tullut levättyä tarpeeksi. Herra E:llä oli vuoritaudin oireita, minulla maha sekaisin. Huiputusaamuna minulla oli hetken aikaa huumaava vuorieuforia, mutta matkantekomme katkesi nopeasti alkutekijöihinsä, kun johdossa kiipeävä aviomieheni melkein tippui railoon jo ensimmäisessä nousussa. J. vaan totesi kylmän tyynesti, että nyt upposi jalka lumeen nivusta myöten ja sen alla ei sitten ole yhtään mitään. Hän oli railon päältä pois kiepahtaessaan vähällä laskea mäkeä päin minua teroitetut jääraudat edellä. Onneksi hänellä oli pysäytystekniikka hyvin hallussa, sillä jos hän ei olisi pysähtynyt, olisi meikäläisen tukirankaa koeteltu tosissaan, kun alaspäin mäkeä luisuvan J:n köysi olisi tempaissut minua kunnolla valjaista. Ehdin toki tehdä oikeaoppisen self arrestin jäähakullani, kuten myös E, mutta eipä se silti mikään elämän suosikkihetkeni ollut.

Sen jälkeen viereisestä rinteestä romahti jääserakki, joka vei viimeisetkin rippeet rohkeudestamme jatkaa huipulle asti. Menimme paremman puutteessa harjoittelemaan loivaan rinteeseen railoon tippumista ja pelastustaljan rakentamista.

Paluumatka laaksoon oli yhtä nilkuttamista, joka askel tuntui siltä kuin olisi ollut puukko vasemmassa jalkapohjassa, kun pitkillä reissuilla vaivaava neurooma (jep, revennyt eturistiside ei tietenkään riitä ristikseni) ärtyi oikein pahaksi. Katselin haikeasti jäätiköllä samaa matkaa kolme kertaa nopeammin taittavia, mutta E kieltäytyi ehdottomasti oikaisemasta pahasti sulaneen railoalueen poikki. Oli jokseenkin paska reissu, mutta tulipahan tehtyä tiedusteluna. Maisemat toki olivat aivan jäätävän upeat, kuten aina vuoristossa ja kuvasin innolla jäätikköä vasten kauniisti piirtyviä keltaisia kylmänkukkia. Jos ihan tarkkaan tiiraa, niin kuvassa näkyy myös jäätiköllä harjoittelevia kiipeilijöitä.

Sen verran jäi hampaankoloon, että piti lähteä uudestaan heti seuraavana kesänä. Tällä kertaa menimme ensimmäiseksi yöksi Cafin Lautaretin kotoisalle majalle ja vietimme iltaa seinäkiipeilemällä majan omassa kiipeilysalissa. Seuraavana päivänä ostimme eväät Sherpasta ja ajoimme tuttuun paratiisilaaksoon Pre de Madame Carlen nurkalle. Tällä kertaa ylösnousupatikka meni kivuttomasti, niin kuin pitikin, kun oikaisimme köysistönä mukavan kannellisen jäätikön poikki. Oliko hiukka luksusta saatanalliseen irtokivisohjoon verrattuna!

Majalla sortteerasimme kamat ja pääsimme pian illallispöytään. Siinä ruokaillessamme joukkueemme itsesuojeluvaistoisin E alkoi murehtia reitin kuntoa, joka oli kuitenkin viimekesäistä huomattavasti parempi. Meitä ei huvittanut itsemme etukäteispelottelu laisinkaan, joten E kävi viihdyttämässä seuraavana päivänä huiputtamaan aikovia brittejä kauhutarinoillaan. E kun tuntee henkilökohtaisemmin erään monissa liemissä keitetyn salainen-agentti-vuoristosoturin, jota kutsumme ranskalaiseksi James Bondiksi, eli vissiin sitten ranskalaisittain Jacques Balleksi. Joka siis oli ollut kuulema perustellusti sitä mieltä, että Dôme on muuttunut liian epävakaaksi vuoreksi hänen makuunsa.

JB veti vielä jonkin aikaa sitten alppikerhon vuoristoreissuja, kunnes riitaantui ranskalaistyylisen dramaattisesti muiden oppaiden kanssa vakavista turvallisuusasioista ja eräseen onnettomuuteen suhtautumisesta sekä kaikkiin/kaikkeen suivaantuneena iski lopulta hanskat Caf:in tiskiin. Minäkin ehdin yhdelle hänen vetämistään jäätikköreissuista ja siellä oli niin hauskaa, että säänpieksämä nahkani kesi naarmuille poskipäistä ja toinen silmäni turposi umpeen. JB on muuten legendan mukaan hilannut ison sotilasjoukon Dômea vielä korkeamman harjanteen Barren päälle, huomattavasti vielä jyrkempää reittiä, couloir Barre Noiria pitkin ja itse jääruuveilla liidaten. Oliko muistaakseni peräti näin, että vielä yöaikaan. Solttupojat olivat kuulema aamulla keksineet jälleen yhden historiallisesti sallitun käyttötilanteen v-sanalle toteamalla, että: "EI V***U, tuostako me muka tultiin viime yönä!?%¤#!

E alkoi kallistua siihen suuntaan, että jospa tehtäisiin sittenkin jotain järkevämpää ja turvallisempaa - pienempiä huippuja kun olisi majan ympärillä useita. Että miten olisi, jos testattaisiin aluksi vaikka Roche Fauriota, että nähdään missä kunnossa ollaan? Minulla käväisi mielessä, että miksi hitossa me sitten ollaan taas täällä ällistelemässä, jos Domen huiputtaminen alkoikin "yhtäkkiä" tuntua liian vaaralliselta touhulta. Kävimmehän jo edellisenä vuonna toteamassa, että reitti ei todellakaan ole riskitön vaikka suhteellisen helppo onkin. Minulla kun ei valitettavasti ole varaa käydä lipittämässä huonolaatuista kaljaa vuoristomajoilla, kun tähänkin reissuun menivät melkein kaikki kovalla raatamisella ansaitut lomarahani. Vuoret toki pysyvät siellä missä ovat, mutta minulla ei ole rahaa, jaksuja eikä motivaatiota tulla samaan paikkaan uudelleen montaa kertaa arpomaan uskaltaisinko vai enkö uskaltaisi yrittää tällä kertaa. Tiedän, että tämä asenne lisää entisestään riskikerrointa, mutta ei me silti mitään yltiöpäisiä hulluja olla J:n kanssa- kaukana siitä. Mutta joo, sovimme tekevämme Faurion alkutreeniksi.

Patinoituneen ja hiukan rappeutuneen näköinen patonki pöydän toisella puolella totesi suunnitelmistamme kuultuaan virnuillen, että tiesittekö Faurion huipulta olevan pudotusta kilsan verran alaspäin. Että saattaa ruveta vähän alavan maan kulkijaa huippaamaan tapulista. Äijän virneestä näki hänen ajattelevan, että hahhaha - ette te sinne ylös asti kuitenkaan uskalla mennä, mokomat ulkomaalaiset jänishousut. Silmäisin hänen pönäköityvää vyötärönseutuaan ja punottavaa naamaansa miettien, että jos kerta tuo pulska viinisieppo pingertää jonkun mäen ylös tukevassa punaviinikrapulassa, niin taatusti kyllä minäkin, vaikka hampaillani lohkareista roikkuen. Kyseinen herra oli reissussa teini-ikäisen tyttärensä kanssa ja näimme heidät seuraavana päivänä viereiselle seinämälle suuntaamassa.

Seuraavana aamuna lähdimme talsimaan jäätikköä pitkin Roche Faurion suuntaan. Aika pian E totesi, että hänen pulssinsa on tähtitieteellisissä lukemissa, eikä hän ole todellakaan kunnossa, joten hänen täytyy palata takaisin majalle tai hukka perii. Mietimme hetken tilannetta ja palautimme E:n takaisin lähtöpisteeseen, ettei hän vaan sairastuisi pahemmin. Jatkoimme sitten kahdestaan takaisin jäätikölle.

Eestaas sahaaminen otti voimille, mutta rämmimme silti ylös Fauriolle. Aviomiehelläni oli sen verran kova hinku huipulle, että kiipesimme sinne johtavan kivikiipeilyreitin kiveen kirskuvilla jääraudoilla, vaikka alapuolella todellakin aukesi se mainittu kilsan pudotus laaksoon. Oli rehellisesti sanottua päräyttävää toimintaa ja sormeni pusersivat kiveä rystyset valkoisina. Muutamassa kohdassa jouduin ottamaan lohkareista kiinni pitäen sellaisia balettitanssiaskelmia, etten olisi varmaan niistä selvinnyt ilman jooga- ja kamppailulajitaustaani. Hidastetun helikopteripotkun osaamisestakin oli yllättävää hyötyä. Huipulla pääsin merkkaamaan reviirini eagle peellä, sillä olin taas vaihteeksi kitannut liikaa kahvia aamulla. Näkymät laaksoon olivat hurjat, kuten patonki oli vihjaillut. Mutta päästiinpäs ylös, ähäkutti, Suomen lippu salkoon.
 
Sulavan rinteen alastulo oli inhaa (ja olimme aamuhässäkän takia myöhässä optimaalisesta aikataulusta), kun tiesi kulkevansa paikka paikoin railojen päältä. Yhtäkkiä, noin 50 metriä ennen tasankoa, viattomalta näyttävän lumen alla olikin yllättäen vain liukas jääkalju, jota minun olisi pitänyt kääntyä jääkiipeämään ahteri menosuuntaan ja alamäkeen päin, mitä kammoan sydämeni pohjasta. Lisäksi kohdalla kulki selvä railopainauma eli allani saattoi hyvinkin olla sulava lumikansi. Vaati muutaman sielun pohjasta kummunneen ärräpään, ennen kuin uskalsin liikahtaakaan ja pääsin ryömimään ohi pahimmasta kohtaa. Jääkaljujen kanssa täysin sinut oleva J (=itsesuojeluvaistonsa pakkaamatta jättänyt viurupää) vaan virnuili, että olisi kannattanut käydä se jääkiipeilykurssi.

Palasimme sitten majalle, missä E ilmoitti luopuvansa Domesta. Sanoin, että itse todellakin haluaisin tehdä Domén, tai ainakin yrittää, koska luovuttaminen harmittaisi minua lopun vuotta. J oli samaa mieltä kanssani, vaikka tunsi selvästi suurempaa vastuuta toisenkin mielipiteen huomioon ottamisesta. E mietti asiaa hetken ja tuli siihen tulokseen, että siinä tapauksessa hän laskeutuisi takaisin laaksoon odottamaan paluutamme. Emme olleet tästä hajaantumisesta erityisen riemuissamme, sillä E joutuisi kulkemaan yksin jäätikön halki, mikä on sekä vaarallista että vastoin meille opetettuja turvallisuusperiaatteita. Kulki jäätikköreitillä tosin lukuisia ranskalaisiakin yksin koko ajan, mutta sekopäillä ranskalaisilla onkin ylikorostunut itsetuhovietti. Mutta aikuiset ihmiset tekevät itse päätöksensä ja sen kanssa on vain elettävä. Niinpä E lähti patikoimaan laaksoon ja me jäimme onnea toivotettuamme majalle lonnimaan.

Majan makuusalit olivat päiväsaikaan suljettuja siivoamisen vuoksi, joten torkuimme iltapäivään asti ulkosalla. Ohuessa ilmassa unen päästä oli helppo saada kiinni vaikka majan porrasritilällä myrtsänkyttyrässä kuorsaten, mistä selkäni antoi herättyäni noottia ja majanpitäjät pitkiä katseita. Kun viimein pääsimme sisätiloihin, horrostin pois Faurion uupumusta koko loppuiltapäivän lämpimällä sykkyrällä pölyisen majahuovan alla. Nukutti niin hyvin, etten olisi syömäänkään malttanut nousta.

Ruokaa oli paljon ja se oli erittäin hyvää, oikea luksusillallinen jälkiruokineen kaikkineen. Pöydässämme istui silmänruokana todella veikeän näköinen nuorimies, varsinainen ginger! Tukka kuparinpunaa, samoin kulmakarvat, käsivarsikarvat ja parransänki myös. Koitin tiirailla hänen silmiään, että meripihkaako ne ovat. Hän olisi ollut kerta kaikkiaan unelmieni valokuvamalli, mutta en iljennyt ahdistella, ettei tulisi kulttuurisia tai muitakaan väärinkäsityksiä. Päätyköön hän siis fiktiiviseksi hahmoksi johonkin tarinaani. Vastapäätäni istuva vanhempi ranskalainen pappa puolestaan oli oikein hellyttävä ja seurallinen. Kyseli meiltä kaikenlaista ja halusi tietää mikä carotte on suomeksi. Siksiköhän, kun hänen vieressään istui aito porkkanapää, johon finski loi sangen uteliaita silmäyksiä.

Yö meni levottomissa pätkissä torkkuessa. Aamun lähtöhässäkässä pudotin piilolinssikotelon majan käsienpesualtaan viemäriin ja jouduin onkimaan sen sieltä kirjaimellisesti sormirystyset veressä. Onneksi kotelo pysyi ehjänä, sillä sen ikiaikaisen viemäriliman joukosta ei olisi voinut laittaa yhtään mitään silmäänsä. Nytkin sai desinfiointiainetta ja propolista lotratessa kauhistella, että minkäköhän legioonalaisbakteerin sieltä saisi rystyshaavaansa mellastamaan.

Sitten vaan matkaan pimeään aamuun ja lumiseen rinteeseen. Noiduimme hartaasti, että tämä on sitten todellakin viimeinen kerta, kun laskeudumme alas sitä penteleen joka askeleella vyöryvää majapolku-kivirakkaa. Kaivoimme ylimääräiset varusteemme jätesäkissä lumen alle jäätikön reunaan ja toivoimme ettei kukaan nyysisi mitään tai vuorinaakat kävisi penkomassa sapuskojamme.

Aamu vaaleni ja ylitettyämme jäätasangon, lähdimme nousemaan hiki kainalossa muiden vuorimuurahaisten joukossa. Ensimmäinen iso railo edellytti hakulla kiipeämistä, mitä niin suuresti rakastan (oh yeah). J kiipesi railon pystysuorahkoa lippaa ylös ja pysähtyi sitten varmistamaan minua köydellä. Yritin pungertaa seinää hakkuni kanssa ja totesin jo heti kättelyssä, että puolikovasta lumesta on turhan vaikea saada mitään otetta saati askelmaa. Ähelsin ja puhkin siinä hakkuni kanssa jonkun tovin, kunnes taakseni jonottamaan tullut hollantilaismies ehdotti, että voisin lainata hänen hakkuaan. Onneksi lainasi, sillä yhdellä hakulla kiipeäminen ei olisi onnistunut. Kiitin miestä vuolaasti hakkuroituani sen pari hankalaa metriä ylös ja kurkotin ojentamaan hakun takaisin. Mahtava tyyppi!

Toisen ison railon ylittäminen oli huomattavasti helpompaa, vaati vain isomman puoleisen harppauksen ylämäkeen. Muuten ei tarvinnut kuin valmista lumipolkua talsia. Auringon noustessa alapuolellamme valkeni lempimaisemani koko universumissa: Auringonnousun valaisemat pilvipeiton ympäröimät vuoret alapuolellani. En tiedä mitään kauniimpaa tai ylevämpää. Mikään ei kosketa minua syvemmältä ja minkään äärellä en tunne olevani niin perillä.

Huipulle pääsy oli helppoa sunnuntaikävelyä. Siellä sitten kuvailtiin ja syötiin hiukan sekä vaihdettiin muutama sana muiden huiputuksestaan iloitsevien kiipijöiden kanssa. Sitten vaan paluumatkalle, joka tuntui huomattavasti ylösmenoa keljummalta. Rinne näytti ihan pirun paljon jyrkemmältä alamäkeen kuljettaessa.

Kun saavuimme haastavalle isommalle railolle, edellämme kulkeva hollantilainen huusi, että älä vain missään nimessä tule heidän perässään - tästä on parin metrin pudotus alas ilman käsiotteita ja huonosti käy. Heidän ryhmänsä ensimmäinen oli valitettavasti jo hypännyt alas ja näytti muissa maailmoissa olevalta lumessa nyyhöttäessään.

J laski minut köydellä toisesta kohtaa ja sitten minä varmistin häntä. Hänen laskeutuessaan kävi läheltä piti tilanne, kun puolikova lumiseinä murtui hakun alla ja mieheni meinasi pudota alas selälleen. Onneksi sai sentään jostain kiinni. Olisin minä hänet pysäyttänyt ennen luisua, mutta mätkähdys olisi kyllä sattunut kunnolla.

Railon yli hypännyt lentävä hollantilainen istui kärsivän näköisenä lumessa. Muut selittivät, että hän oli paukauttanut nilkkansa rikki, eikä pystynyt enää mitenkään kävelemään. He kysyivät oliko meillä vuoripelastuksen suoraa numeroa ja olihan meillä. He onnistuivat soittamaan helikopterin loukkaantunutta noutamaan ja seurasimme, kuinka noin puolessa tunnissa saapunut heko kävi nappaamassa miehen kyytiinsä. Miehen varusteet jäivät kavereille kantoon - pelastushelikopteri kun ei ota turhaa painoa kyytiinsä. Surku juttu. Onneksi he sentään pääsivät ensin huipulle ja kenellekään ei käynyt sen pahemmin.

Me pääsimme ilman kommelluksia alas. Ainoastaan hiukan ennen loppusuoraa ja turvallista tasankoa, kuulimme äänen jota yksikään vuorilla liikkuja ei koskaan haluaisi kuulla. Lumen Koti huokasi syvään ja iso vyöry lähti rinteestä liikkeelle. Karvamme nousivat pystyyn, kun vilkaisimme kauhuissamme ylöspäin, että kaatuvatko ne kaameat jättiserakit nyt sitten meidän niskaamme.

Eivät onneksi kaatuneet. Lumivyöry möyrysi vasemmalla puolellamme olevan harjanteen toista puolta, eli juuri siitä missä viime kesän normaalireitti oli kulkenut (ja tänäkin aamuna pari ranskalaista). Huhhuh, että pelästyttiin - ihan taatusti tämä hetki laukaisi harmaiden hiusten kasvun päänahassani. Vähän matkaa eteenpäin mentyämme näimme, kuinka paljon tuoretta lunta ja lumilohkareita oli vyörynyt alas tasangolle.

Pidimme evästauon majan alapuolella ja lähdimme sitten patikoimaan laaksoon. Auringonpaiste aukealla jäätiköllä oli taas kerran kuin folipaperin päällä tassuttelisi. Aurinkolaseja ei voinut ottaa hetkeksikään pois ja paksulla vuoristoaurinkorasvalla hölvätty nahka vaan tirisi grillissä. Piti vielä laskeutua pitkähkö pätkä kallioreittiä kohti Glacier Blancin majaa. Jossain vaiheessa siinä lohkareelta toiselle ketterästi kyykätessäni riemuitsin J:lle, että mikäs ihme nyt on, kun vammapolveni ei ole ilmoittanut inahduksellakaan olemassaolostaan, vaikka kuinka rääkkäisin sitä. Ei olisi pitänyt sanoa ääneen, sillä jokseenkin heti sen jälkeen kuin noiduttuna iski vanha tuttu piina - happoon kastettu naula polven läpi, joka ei hellittänyt hetkeksikään koko pitkän loppumatkan aikana.

Olimme takaisin laaksossa noin viiden tienoolla ja polun varrella kirjaa lukemassa ollut ja meitä jo useamman tunnin odotellut E näytti yhtä helpottuneelta meidän näkemisestämme, kuin me hänen. E oli käynyt haahuilemassa paikallisilla käsityömarkkinoilla ja viettänyt yön luksushotellissa luksusillallisesta nauttien. Uskon, että hänellä oli siten huomattavasti kivempaa, kuin olisi ollut meidän köydenjatkonamme puolikuntoisena raahautuen. Ennen kotiin paluuta kävimme vielä syömässä matkan varrella jossain maalaisravintolassa. Olin niin väsymyksestä kuutamolla, että hädin tuskin maistoin eteeni kannetun rustiikin riistalintu-annoksen hienoja makuvivahteita.

Jälkikateen katselin erästä topokirjaa ja katseeni juuttui näyttävään kuvaan. Siinä porukkaa hiippaili railon lumikannen yli ja kauempaa kuvatusta perspektiivistä näki, mikä heidän alapuolellaan oikeasti odotti. Sanotaan, että tieto lisää tuskaa, joo-o. Olin saada jälkikäteisen sydänhalvauksen, kun tajusin millaisen maan alaiseen Pellucidariin asti auki olevan HELVETINKIDAN yli me oikeasti käpeksittiin iloisesti vihellellen...

Seinäkiipijöitä kerrakseen

Tänään edistyimme taas seinäkiipeilemään Kiipeilypalatsiin.

Se on loppujen lopuksi aika selkäpiitä karmivaa touhua vastikään korkeanpaikan kammosta niskalenkin ottaneelle ihmiselle. Varsinkaan jos ei pysty pitämään vallatonta mielikuvitustaan kurissa. Kun on haba väpättäen kiivennyt kattoon ja köyden ohuutta mietteliäästi tutkiskellessaan alkaa lämpimikseen skitsoilemaan siitä, että valjaat narisevat kummallisesti tai rupeaa kuvittelemaan liikaa, miltä tuntuisi läsähtää siltä korkeudelta alas betoniin, rupeavat kainalot kastumaan kummasti ja kauhunhiki lirittämään otsaluulla.

Meikäläisen piti hetken aikaa meditoida ensimmäisen seinän viimeisellä otteella, ennen kuin uskalsin laskeutua köyden varaan ja ojentaa jalat suoraksi seinää vasten. Käsiä poltti aivan perkeleesti vielä monta minuuttia sen jälkeen kun olin päässyt alas. Toinen seinä tosin meni jo kivuttomammin. Luottamus on pitkälti tottumiskysymys. Veljeni, joka on kiinalaiselta horoskoopiltaan apina, kiipesi muutaman semmoisen reitin, että saatoin vain tuijottaa suu auki. Jätkä roikkui katossa alassuin ja kehtasi vielä hymyillä. Rakkaani Jänismies on alkanut myös osoittaa hämähäkkimiesmäisiä taipumuksia ja hän menikin seinää pitkin kuin pitkäraajainen lukki.

Aloimme sitten tuossa yömyöhään siivoamaan kotia, sillä anoppi on tulossa huomenna kylään. Ei siksi, että pitäisi silmää palvoa, vaan siksi että on ihan kohteliasta laittaa kämppä miellyttävään kuntoon kun tulee vieraita. Viljelemämme villiintynyt tavarapelto sekä lattialla ajelehtivat kissankarvadyynit kun eivät ehkä ole muille ihmisille se mieltä ylentävin oleiluympäristö.

Purimme melkoiseksi rytökasaksi talven mittaan ryöstäytyneen vaatekomeron saadaksemme sieltä puisen liinavaatelaatikon ulos. Kun olimme kammenneet kaiken rojun pihalle, komeron nurkassa odotti ISO yllätys. Siellä kyyhötti poikkeuksellisen kookas ja jotensakin äkeän näköinen hämähäkki, joka sai jopa minun selkäpiilläni kipittämään muutaman epämiellyttävän väreen. Siis minähän en pelkää spaidereita ja politiikkani niiden suhteen on se, että meidän kämpässämme ne saavat vapaasti vipeltää, kunhan eivät rupea kinaamaan kanssani tyynystä ja peitosta, eivätkä käytä kahvikuppiani uima-altaana. Eivätkä lisäänny ihan holtittomasti. Syksyn jälkeen niitä aina raijaantuu meille useampiakin, sienikorien ja marjaämpäreiden kyytiläisinä. Nähdessäni nostelen niitä katosta roikkuviin kukkaruukkuihin ja toivon että ne pistävät ratsian pystyyn mahdollisille kukkatuholaisille. Tämän örkin nähtyäni jouduin kuitenkin hieman säätämään tätä vapaa-ajattelun tapaani. Ei tehnytkään tällä kertaa mieli ottaa kämmenelle ja leperrellä, että menepäs sinne äipän kukkaruukkuun tekemään itsellesi viihtyisä seittilulla.

Pyydystin rumahisen melkoisen takaa-ajon jälkeen lasipurkkiin. Kiesus, että se on nopea! Sitä lampun kanssa sihtaillessamme ja digillä kuvatessamme mieleen juolahti epämiellyttävä ajatus. Olimme noin vuosi sitten saaneet kuulla eräältä kaveriltamme HOBO SPIDEREISTA eli vaeltajahämähäkeistä, jotka ovat erityisesti amerikkalaisten maanvaiva. Nimensä mukaisesti matkustelevaista laatua. Kannattaa lukea niitä käsittelevä artikkeli wikipediasta, jos haluaa värikkäitä painajaisia. Kannattaa katsoa tämä PUREMAKUVA jos haluaa vielä vinkeämpiä painajaisia. Hobot ovat varsin aggressiivisia ja siitä inhottavia, että niiden purema voi äityä oikein todella pahaksi, vaikkei tappava olekaan. Silloin aikaisemmin katselemistamme hoboista oli jäänyt mieleen muistikuva, joka ikävällä tavalla natsasi löytölapsemme kanssa. Joten eikun *verkkoon* ja kuukkeli laulamaan.

Löysimmekin kuvia, jotka todella muistuttavat tätä hättiäistä. Ne olivat nimenomaan naaraspuolisen hobo spiderin kuvia. Jaiks! Toivottavasti sillä ei ole sulhanen mukana. Täysin varmaa lajimääritystä on tietysti hämähäkkilogiaan perehtymättömän vaikeaa tehdä, mutta eräs episodi tässä illan mittaan vielä lisäsi mukavan kylmiä väreitä niskaamme. Sitähän nimittäin olettaa automaattisesti, että Suomen kamaralla vorrivat hämähäkit ovat jokseenkin leppoisia otuksia...

Rakkaani alkoi seuraavaksi perkaamaan kaapista ottamaamme liinavaatelaatikkoa, sillä hänellä oli jotenkin outo fiilis siitä, että entä jos niitä olisi vaikka lisää. Minä tietysti hymähtelin, että ei kai nyt sentään, tuo yksikin on kai vain tullut matkatavaroittemme mukana jostakin ja että tuon siitä saa kun katselee liikaa kauhuelokuvia. Kun laatikko oli muutamaa pyyhettä vaille tyhjä, Mörkökissamme könysi sinne tyytyväisen näköisenä istumaan. Kissat kun ovat aina tuommoisia, uteliaita ja pakkomielteisiä sulloutumaan kaikkiin uusiin ulottuvuuksiin. Mutta Mörköpä saikin hetken päästä ihme sätkyn, bjongasi laatikosta ulos kuin raketti ja jäi sitten istumaan olohuoneen lattialle närkästyneen näköisenä laatikkoa pälyillen. Kun Rakkaani kurkkasi laatikkoon, siellä kökötti ylläri ylläri, toinen samanlainen, vain hieman pienempi hämäri. En tosin usko, että se puri kissaa, en ainakaan löytänyt mitään jälkiä Mörön tassuista, kun sillä on onneksi niin tuuhea varvaskarvoitus. Mörkö toisaalta saa aina sätkyn, jos jokin ylimääräinen edes hipaisee sitä karvan kärjestä.

Pyydystin tämänkin hämähäkin lasipurkkiin ja ravistin sen toisen seuraksi isompaan törppöön, jonne olin kuivumisen estämiseksi pistänyt pari kasvin lehteä ja josta ei ainakaan pitäisi hapen loppua. Ei tullut ajateltua seurauksia ihan loppuun asti. Heti kun hämähäkit äkkäsivät toisensa, isompi kävi todella raivokkaasti pienemmän kimppuun ja puri sitä jonnekin pään seutuville, eikä enää laskenut irti. Tuossa se Spaiderneggeri sitten on viimeiset puoli tuntia ryystänyt lajitoverinsa sisuskaluja parempiin suihin. Että se siitä avarasta ja ihanasta luonnosta...

Meni muutama tovi sänkyvaatteita puistellessa ja tarkistaessa, ennen kuin Rakkaani suostui menemään petiin. Ehdotin kokovartalokumisukan käyttöä. Hän käski minun pyyhkiä Attenborough -virneen naamaltani ja muistutti, että kuka oli oikeassa liinavaatelaatikonkin suhteen. No, pistänpä tässä minäkin pisteen blogille ja lähden laulamaan hänelle tuutulauluksi selkää hellästi sormenpäillä hivellen, että hämä-hämä-häkki kiipes langalle...

Saas nähdä, selviääkö uuden alivuokralaisemme henkilöllisyys tässä lähipäivinä.

Näinkin tosin voi vielä käydä.
Tai näin.

Täydellinen viikonloppu Olhavalla

Täytyy sanoa, että olihan täydellinen viikonloppu. Juuri sitä mitä elämän huippuhetkiltä haluankin. Sain nimittäin peruutuspaikan Laskuvarjojääkärikillan jäätikkövaelluskurssilta ja tartuin tilaisuuteen hetken mietittyäni. Kannatti tarttua, vaikka armeijan hemmojen järjestämä koulutus hieman arveluttikin minua asenneilmastonsa puolesta. Turhaan epäröin, kouluttajat olivat ystävällisiä ja karismaattisia, tosin muutamien jutut olivat kyllä vähän liian äijähuumorin puolella minun makuuni. Pikkuviat on kuitenkin helppo unohtaa kun kysessä on kokonaisuudessaan jotain näin hienoa. Reissu oli ehdottomasti talven tähtihetkiä, enkä saa millään pyyhittyä tyytyväistä hymyä naamaltani. Eikä minulla ole mitään syytäkään pyyhkiä.

Kurssi järjestettiin Repoveden kansallispuistossa, Olhavalla. Ensin kurssilaisilla tarjottiin tiivis, eri osa-alueisiin erikoistuneitten luennoitsijoiden esittelemä teoriapaketti Orilammen lomakeskuksessa. Puoliltapäivin söimme itsemme soikeiksi ruokaa notkuvassa seisovassa pöydässä. Teorialuennon päätyttyä siirryimme kansallispuiston alueelle. Tarvoimme isoine rinkkoinemme lumimetsäistä reittiä pitkin valtavan kauniin ja korkean Olhavanvuoren juurelle ja leiriydyimme sinne järven rantaan.

Ilta alkoi vauhdikkaasti ensimmäisellä rastitehtävällä, jonka aikana ryhmämme kokeili solmujen näpräämistä sekä kalliokiipeilyä jääiljanteisella kallionpätkällä. Ei-jäätiköille tarkoitetuilla vaelluskengillä oli mielenkiintoista hoipparoida lasinliukkaalla reitillä, tosin tietenkin slingillä köyteen kiinnitettynä. Kaksi miestä kehui liukastuneensa paristi köyden varaan, mutta astelin itse reitin niin ylivarovasti, etten joutunut ottamaan polvillani lähikontaktia kallioon. Kesken reitin kiipesimme sitten pienen pätkän kallioseinämää, mikä ei meinannut onnistua minulta ensin laisinkaan hanskojeni luistaessa niin paljon etten saanut ensimmäistäkään otetta lohkareista. Nakkasin äkäisenä hanskat taskuun ja kaivoin tilalle halvat venyvillahanskat ja johan alkoi oranki kiivetä. Pääsin ylös mukavasti. Alastulo olikin sitten kengillä laskettelemista ja osittain myös huii-huutojen säestämää persmäkeä, kun minkään valtakunnan askelma ei kestänyt jalan alla.

Ensimmäisen tehtävän jälkeen veressä oli mukavasti adrenaliinia, joka sai leiripaikkamme näyttämään kenties entistäkin kauniimmalta. Kävelimme järven jäällä ihailemassa mahtavia kallionseinämiä, Suomalaisten kiipeilijöiden pyhää paikkaa. Punertavanruskeat kohtisuorat jyrkänteet lupasivat kunnon jännitystä huomiseksi. Kun juuri silloin illasta koitti ihastuttava sinisen hetken aika ja lunta leijasi taivaalta alas hiljakseen, oli olo niin haltioitunut, että oli pakko juosta pelkästä puhtaasta ilosta pitkin järven jäätä kuin villiintynyt poro. Sydän oli pakahtua riemusta!

Keitimme iltaruuan eli kaikilta menneiltä retkiltä tutun naminami pussikeiton trangiassa ja koetimme syödä vielä vähän lisää vararavintoa, sillä huomisen viiden rastitehtävän aikana ruokailu tapahtuisi kuulema kävellessä. Pussillinen vaellushamstereiden lempiruokaa eli suklaa-rusina-pähkinä-sekoitusta maistui mainiosti. Kun oli osannut ottaa mukaan kohtalaisen hyvät varusteet ja pakkastakaan ei ollut paljon, olo oli illan suussa hyvä ja raukea nuotiolla istumiseen ja unelmoimiseen. Turisimme hetken aikaa menneistä reissuista ja haaveilimme tulevista. Ihana nuotiosavun tuoksu leijasi ympärillämme ja pieni määrä kestoreissusuosikkiamme Minttuviinaa rentoutti lihaksia ja jännittynyttä mieltä mukavasti. Oli mukavaa käydä nukkumaan, kun makuupussiin sai lämpimät vaatteet pukemalla ja sykkyrään vetäytymällä aikaiseksi suloisen, pehmeän lämmön samalla kun ulkona pakkanen alkoi hieman kiristyä. Viimeinen ääni mitä ennen nukahtamistani muistan, oli satavan jäisen lumen ripsutus teltan ulkokankaaseen, mikäli vieressä koisivan kultani kyynärpäillä pökkien vaimentamaani kuorsausta ei lasketa.

Aamulla herätys oli hilpeästi kello 4.30. Jollakin vitsiniekalla oli kännykän herätysäänenä kukon kieuntaa. Aamun sarastaessa ehti juuri syödä puurot, juoda kahvit ja vähän pakkailla varusteita kasempaan, ennen kuin piti suunnistaa aamun ensimmäiselle toimipisteelle, Olhavavuoren huipulle. Varpaita ja sormia kipristävässä pakkasessa ja kalpean kuun vielä kumottaessa sinertävällä aamutaivaalla, opettelimme miten pelastetaan railoon pudonnut vaelluskamu z-taljalla. Sormet ja järki olivat vielä hivenen kohmeessa, että kaikenlaista näpertämistä vaativa homma olisi luistanut kuin luomisen työ, mutta periaatteet ainakin tulivat selväksi. Rastin toisessa osuudessa opeteltiin tekniikka nimeltä prussikointi, eli se miten pääsee itse tietynlaista hissivippaskonstia käyttäen kiipeämään köyttä pitkin pois railosta. Siinä vaiheessa aurinko jo hieman kurkisteli alhaalla siintävän metsän puidenlatvoissa ja ilma alkoi tuntua lämpimämmältä. Prussikointi oli minusta oikein kivaa ja tekniikka oli helppo omaksua. Ensin hirvitti, voiko mihinkään noin yksinkertaiseen luottaa, mutta kyllä ne hassut pikku solmut vaan purivat köyteen. Sillä pääsi vipeltämään sileän seinämän ylös yllättävän nopeasti.

Päivän toinen rasti olikin sitten se adrenaliinia nostattavin The Koettelemus. Seisoimme 50 metriä korkean Olhavavuoren huipulla ja katselimme huimaa jyrkännettä alaspäin, että tuonne sitä nyt sitten pitäisi laskeutua köyden varassa itseään liu´uttaen. Joukosta kuului useampikin voivittu ja voinyhelevetti, kun oma vuoro lähestyi. Onneksi saimme koettaa laskeutumistekniikkaa ensin pienemmällä kallionpätkällä ja vasta sitten siirryimme isomman laskun jonoon fiilistelemään. Tunne sillä hetkellä, kun olin kiinnittynyt laskeutumisköyteen ja seisoin selkä kohti pudotusta, valmiina laskeutumaan oli vähintäänkin mellevä. Vielä vähän aikaa sitten vannoin pelkääväni ihan kauheasti korkeita paikkoja ja tässä minä vain sitten otin askeleen reunan yli ja aloin päästää köyttä käsieni läpi. Pitkä tuplakiipeilyköysi painoi ihan helvetisti ja koetti väkisin vetää varmistuskäteni väärään asentoon, jossa köysi luistaa liukkaammin vyöllä kiinni olevan kahdeksikon läpi. Ähellettyäni hetken alaspäin, köyden käsittely onneksi helpottui ja saatoin vähän vilkuilla alapuolellani odottavalle järven jäälle. Nyt jälkikäteen harmittaa, etten pysäyttänyt laskeutumistani hetkeksi ja ottanut oikein kunnon lentofiilistelevää maisemanihailusilmäystä kalliolla killuessani. Toisaalta aikataulu oli tiukka ja edetä piti mielellään ripeästi. Kokemus oli huima ja jätti palavan halun kokeilla moista toistekin.

Alas päästyäni olin vuorostani varmistajana ja kuvasin sen jälkeen poikaystäväni laskeutumista ja erään kameransa mukaani antaneen miehen alastulon. Vähän harmittaa, ettei minusta ollut kukaan ikuistamassa alastulokuvaa, mutta joskus voi ihan periaatteesta luopua omasta elvistelyilostaan toisten hyväksi. Sitä paitsi, jos halusi koko kallion ja korkeusperspektiivin kuvaan, ei laskeutujasta näkynyt sen enempää kuin korkeintaan kirkasvärisen takin pieni täplä kalliota vasten. On minusta sentään pari hauskaa kuvaa harjoittelulaskua tekemässä.

Laskeutumisen jälkeen oli mielestäni fyysisesti vaativin rasti, eli jääkiipeily. Siinä kiivettiin hakkuja ja kenkiin sidottavia jäärautoja hyväksikäyttäen pitkin jäätynyttä vesiputousta. Jääseinällä pysytteleminen pisti kyllä hiukan puuskuttamaan. Lisäksi sai varoa irtoavia jäänpalasia ja sitä, että hakun isku jäähän sinkosi kasvoille teräviä jääsirpaleita. Olihan se rankkaa, mutta jotenkin raikasta ja erityisen haastavaa. Tuo ei kyllä ihan suoralta kädeltä olisi minun lajini, koska kunnon jääkiipeilyvarusteet maksavat aivan tolkuttomasti. Ehkä menen mieluummin niilläkin rahoilla vaikka vaeltamaan jonnekin paratiisiin ja jätän niin jää- kuin vesiputouksetkin toistaiseksi vain ihailtaviksi. Tosin vesiputouksessa olisi kyllä mukavaa päästä kylpemään. Eiköhän se vielä jonain päivänä järjesty.

Loput rastit eivät olleet ihan niin extremehenkisiä, (kylläkin hyvin tärkeitä) vaan niissä keskityttiin esimerkiksi siihen miten rakennetaan teltta jäätikölle niin, ettei arktinen myrsky riepota sitä tuhannen kullinpäreiksi. Kouluttaja kertoili myös havainnollisia esimerkkejä kaikesta tarvittavista varusteista, joita tosi jäätikköreissuille on tapana kiikuttaa, kusipullosta ja hymy huulessa esitellystä jääkarhukalistimesta lähtien. Kouluttaja oli selvästi vanha huuliveikko, sillä juttua tuli kuin ammattijuontajalta, tosin vitsien laadusta voi jokainen olla omaa mieltä.

Köysistön muodostaminen oli railopelastautumisen lisäksi kenties tärkein rasti käytännön jäällä vaeltamista ajatellen. Siinä opeteltiin, miten reagoidaan kun joku köysistöstä putoaa railoon, tai tarvitsee hypätä railon yli. Nuohosimme järven jäällä persuksillamme ja mahallamme lunta syöden ja huutelimme toisillemme kuvitteellisia railoja. Kaikkein huonoin vitsi muuten mitä jäätikkövaeltaja voi eläessään heittää on Pikku Kallea mukaileva "Hei äiti, äiti, kato, mä jäätikkövaellan ilman köyttä." Railon sattuessa vastaan köydetön vaeltaja putoaa kuin "hohtimet kaivoon" ja mahdollista on ettei edes pelastuspartio pysty häntä sieltä onkimaan.

Viimeinen koettelemus sisälsi varmistussysteemien Deadmanin ja Kojootin käytön opettelua sekä varmistuspisteiden välillä liikkumisen slingien varassa. Alkoi tulla tosi kova nälkä, syödä puputin luennointia kuunnellessani leipää kuin pieni hamsteri ja ryystin väliin ahneesti kahvia. Toinen puoli tästä rastista oli ehkä kaikkein epämiellyttävin koettelemus. Kiipesimme hakun avulla ylös jyrkän lumisen seinän ja tulimme sitten muiden rastilaisten lähes lumettomaksi nuohoaman laskurinteen päälle. Sitten piti vain laskea persmäkeä kalliota pitkin ja jossain vaiheessa kierähtää hakun kanssa vatsalleen ja iskeä terä kiinni vauhdin pysäyttämiseksi. Kuulostaa helpommalta kuin onkaan. Hakun terävää päätä on syytä varoa ja paino on melko vaikea pitää oikeaoppisesti hakun päällä samalla kun jalat on muistettava nostaa irti kamarasta, etteivät ne tartu mihinkään vastaantulevaan esteeseen. Itse körötin kierähtämisestäni huolimatta koko luisun perkeleiden saattelemana melkein alas asti, koska olin ottanut hakusta väärän otteen, eikä se purrut kallioon. Vain ohuen jääkalvon peittämä kallionkylki rusikoi aika makeasti kyynärpäitä ja polvia luisuessa, mutta rastin tarkoitus olikin vakuuttaa kurssilaiset siitä, ettei jäätiköllä luisuun lähtö ole todellakaan leikin asia tai kevyttä pulkkamäkeä. Vauhdin kiihdyttyä on kuulemma hyvin äkkiä "käsi poikki, polvilumpiot tohjona ja hakku suussa", ellei tiedä miten holtiton luisu pysähtyy. Tosin kuulimme eräänkin legendan köysistöstä, joka oli luisunut hurjaa vauhtia pitkän rinteen alas, lentänyt hulppeasti ison railon yli ja selvinnyt rytäkästä pelkillä ruhjeilla ja mustelmilla. Hullujen tuuria.

Kun jäämäen laskua sitten todentunnun lisäämiseksi ehdotettiin pää menosuuntaan päin selällään, jätin kokeilemisen suosiolla väliin sillä minua ei huvittanut testata muistaisinko jännityksissäni kierähtää hakun oikealle, ei-terälliselle puolelle ja kestäisikö kypäräni pysäyttämisen epäonnistuessa esimerkiksi törmäyksen läheisiin männynrunkoihin joita päin eräs setä meinasikin liukua. Haluan opetella tuon tempun vähän vähemmän vaativassa paikassa, ennen kuin lähden riskeeraamaan kallisarvoisen kuuppani.

Tiivistahtisen päivän jälkeen palasimme leiriin. Oli ihan törkeä sudennälkä ja oli ihanaa mussuttaa viimein valmiiksi tekemäni leirieväät ja juoda höyryävän kuumaa Africafeta. Olin niin endorfiineissa, että pelkkää iloisuuttani nujusin hetken poikaystäväni kanssa lumipainia hangessa. Naapuriteltoilta vitsailtiin, että kumpi voitti. Aivan kuin pisteeksi iin päälle, niukasti pilkahdellut aurinko rävähti paljaalle taivaalle juuri leirin purkamisen ja loppupuhuttelun aikaan. Olhava näyttäytyi sinä hetkenä niin huikean kauniina, että tiesin ehdottomasti palaavani tänne vielä monesti. Niin talvireissuja kuin kesävaelluksiakin ajatellen Repoveden kansallispuisto vaikutti ulkoilmaihmisen taivaalta ja olin enemmän kuin tyytyväinen että kurssi järjestettiin niin inspiroivissa maisemissa! Naama kärähti lievästi, muttei kesimiseen asti, kun saapastelimme rinkkojen kanssa lumisen, auringossa säkenöivän paratiisin halki takaisin autoille päin. Taivas oli niin viiltävän vaaleansininen, että tuli tippa linssiin.

Tämä oli kyllä yksi niitä elämän elämisen arvoiselta tuntumaan saavia reissuja!