Apotin silmukka

Käytiin kävelemässä Danbyn kaupungin metsissä patikkapolku nimeltä Abbotts Loop. Illan hämärtymisen patistamaa ripeää patikkaa kertyi noin yhdentoista kilometrin verran. Oli kunnon nousuja ja laskuja sekä muutamia mutaisia puronylityksiä. Kotiin päästyä tiesi ainakin hiukan kävelleensä.

Isompia eläimiä ei sattunut vastaan ja lintujakin oli rauhoitetuksi metsäksi omituisen vähän. Nähtiin me sentään yksi lentävä sitruuna oksalla kököttämässä.

Polun varrella sattui vastaan muutamia kiintoisia juttuja. Ensimmäinen oli kaunissilmäinen pieni sammakko jota piti hetki jututtaa kameran kanssa. Aika niukkasanainen Saku oli kyseessä, eikä poseeraaminenkaan sitä kauheasti innostanut toisin kuin viimeviikonloppuisia oransseja salamantereita.

Korkealta näköalapaikalta avautui näkymä Lindsay-Parsons Biodiversity Preservelle. Pysähtyessämme evästämään luomujugurttirusinoita, (ja ohessa suuhumme tunkevia mäkäräisiä, pthui!) huomasin että matalassa varvikossa kasvoi jokin puuvartinen kasvi, jonka oksassa oli omituinen epämuodostuma, -vaaleanvihreä pallo, jossa oli punertavia täpliä. Se oli hiukan kuin jättimäinen karviaismarja, mutta sisältä ontto, samoin kuin joku lyhtykoison kukka. Siitä olisi saanut vaikka keijulle pompöösin hatun metsän muotinäytökseen. Kummastuneen tiirailun ja tökkimisen jälkeenkään pampula ei osoittautunut marjaksi, hedelmäksi eikä oikein kukaksikaan, kun se oli täysin umpio ja tyhjä. Rinteen muissa samoissa kasvoissa ei ollut ainuttakaan vastaavaa möykylää, joten taisi jäädä kasvitieteelliseksi arvoitukseksi.

Sitten sattui vastaan kukka jota olen oikein etsimällä etsinyt. Joissain lähteissä harvinaiseksi ja uhanalaiseksi mainittu orkideakasvi Pink Ladys Slipper (Cypripedium acaule) nyykötti polkumme varressa varsin kainona ja huomaamattomana kuusentaimen kainalossa. Epäilen että on voinut ammoisella apotilla silmä pyöristyä, ristin silmukka kaulassa kiristyä ja suu sopottaa muutaman valitun sanan paholaisen harjoittamasta kiusanteosta, jos on sattunut tämän näkemään kävelyreissullaan. Suomessa tämän kasvin variaatio tunnetaan Lehtotikankontti (Cypripedium calceolus)-nimellä.

Eipä ole noita vaaleanpunaisia pikku tohveleita juuri muilla metsäreissuilla näkynyt. On se vaan kieltämättä kaikkine herkkine pikku karvoineen aika Freudilainen kukkanen. Etenkin jos muistelee mitä neidon jalkineista on jaariteltu vaikkapa Tuhkimo-sadun tulkinnoissa. Muistuu muuten elävästi mieleen se hetki, kun se täkäläinen Kukkamies esitteli minulle ylpeänä ystävänsä tekemää maalausta Ladys Slipperistä ja minusta se kyllä näytti ihan söpöltä vaaleanpunaiselta pimpiltä. Jätin sen toki hänelle kertomatta ja pidin jopa pokkani vaikka huuleni nykikin. Täällä kun ei tuo säädytön alitajunta ole ihmisillä yhtä pinnassa ja kurin puutteessa, kuin meillä vapaamielisillä, villeillä ja jumalattomilla skandinaaveilla.

Ladys slipperin juurta on käytetty luontaislääkinnässä rauhoittavana, uniongelmia vähentävänä, sekä hermostollisia häiriötiloja ja kipua lievittävänä aineena. Se vastaa vaikutuksiltaan jotakuinkin valeriaanaa. Lääkekäyttöön kerääminen ja koristeeksi napsiminen on tehnyt siitä uhanalaisen.

Amerikan intiaanien tarustossa kerrotaan pienestä intiaanitytöstä, joka metsässä leikkiessään kohtasi käpälänsä loukanneen jäniksen. Koska jänis ei kärsinyt kävellä kotiin, hyväsydäminen tyttö antoi sille omat mokkasiininsa. Kun hän itse sitten käveli kotiin, hän loukkasi jalkansa kiviin niin että ne alkoivat vuotaa pahasti verta. Väsyneenä ja kivuissaan hän jäi istumaan paikalleen ja nukahti. Ohi lentävä lintu näki hänet ja kävi pyytämässä taivaan Suurelta Hengeltä, että tämä auttaisi tyttöä. Kun tyttö heräsi, hän löysi viereltään mitä kauneimman parin mokkasiineja jotka sopivat hänelle täydellisesti ja hän pääsi kävelemään niillä kotiinsa. Ladys Slipperin punaiset pilkut ja viirut ovat tarun mukaan tytön jaloista vuotanutta verta.

Villikukkien metsä

Pääsimme erään täkäläisistä villikukista suuresti innostuneen miehen opastamana retkelle metsään, jolle luonteenomaista on runsas kevätkukkien määrä. Johan tulikin nähtyä paljon ennen näkemätöntä ja erityisesti sellaista, jonka äärelle emme olisi ilman oppaan paikallistuntemusta oma-aloitteisesti löytäneet.

Kevätmetsä oli hennon vaaleanvihertävä ja lehdistön läpi siivilöityvä valo jotenkin haltiamaisen eteerinen, etenkin tummasävyisempään suomalaiseen mörrimöykkymetsään verrattuna. Pääsin maalaamaan heti polun alusta löytämällämme bloodrootilla, eli verijuurella miehen tyttären käteen pienen sydämen ja tämä hassu hetki ikuistui sitten videollekin. Tyttönen oli hieman pitkästynyt (booo-ring), sillä hän lienee kolunnut metsiä isänsä "lapset pois videopelien sekä telkkarin ääreltä ja metsiin kävelemään" -visioiden mallina niin monet kerrat, ettei jaksa enää siitä niin mahdottomasti innostua.

Oppaallamme oli mukana karvamikki ja kunnollinen videokamera, jolla hän innokkaasti sihtaili kaikenlaista. Olin liikkeellä aitona epäedustavana itsenäni, eli tukka heinäpehkona hasottaen ja kulutusta kestävissä metsäkuteissa, enkä nyt niin kauheasti olisi välittänyt tallentua mahdollisesti jopa julkiseen levitykseen päätyville pätkille. Mutta enpä olisi metsään lähtiessäni viitsinyt meikkaamaankaan ruveta, joten olkoon, kun en kerta hollywood-roolin toivossa ole muutenkaan tänne tullut :)

Kukkamies meni kuin vainukoira pitkin polkuja ja löysi varmoin ottein kaikki huomionarvoiset rehut.

Metsän näyttävin anti olivat trilliumit eli kolmilehdet, joiden kukat täyttivät mäenkumpareet ja notkelmat valkoisena mattona. Samoin kuin valkovuokot Suomessa, vain huomattavasti kookkaampina. Trilliumista löytyi retkellä useita vinkeitä värimuunnelmia, kuten valkoinen vihreäraidallinen, kokonaan vaaleavihreäkukintoinen, vaaleanpunainen ja tumman sametinpunainen yksilö. Sekä tietysti suurikukkainen valkoinen trillium, eli trillium grandiflorum. Merkillisin trilliumeista oli ehkä mutaatio, jossa kolmilehdellä onkin neljä terälehteä. Sellainen on kuulema harvinainen.

Valkokukkaiselle oravanmaissille, eli Squirrels Cornille löytyi ymmärrettävä nimiselitys, kun oppaamme kaivoi ylös yhden juuren ja näytti kuinka juurissa oli kiinni pieniä maissin näköisiä paukuloita. Pohdiskelimme, mahtavatkohan pörröhännät tosiaan napostella niitä välipalakseen. Valkoisilta hilkkamaisilta kukinnoiltaan oravanmaissi on hiukan saman näköinen, kuin Dutchman Breeches, Suomessa Merimiehensydämen nimellä tunnettu kasvi, joita myös löysimme metsästä sieltä täältä. Erilaiset saniaisetkin olivat metsässä hyvin edustettuina ja niiden spiraalikiekuraiset päät olivat mainioita makrokuvauksen kohteita. Vaaleanpunainen ja pikkuruinen Spring Beautykin sattui onnekkaasti silmäämme kaiken sen paljouden keskeltä.

Astellessamme metsän siimekseen pysähdyimme ihmettelemään ja nykimään korkeuksiin kohoavaa paksua liaania ja siinä hetkessä maastosta lehahti kovalla ryminällä ilmaan kookas villikalkkuna. Se aiheutti meille hiukan pulssin nousua, mutta kuvaajamme oli aivan haltioissaan, että hänpäs sai senkin nauhalle.

Kummimman näköinen kasveista oli Jack-in-the-pulpit -lilja, joilla intiaaneilla oli kuulema tapana sekä lääkitä heimolaisia että myrkytellä vihollisiaan. Kallan näköisessä raidallisessa liljassa tököttää maljamaisen kukan keskellä Jack, eli spadix tai suomen kielellä vissiin jonkin sortin puikelo (käännetty virallisesti jossain kukkajutskassa näin). Siitä tuli visuaalisuutensa ja outojen väriensä ansiosta ehdoton lempparini.

Villillä inkiväärillä oli taasen viehkon näköinen sormustinmainen kukka piilossa lehtien alla. Yellow trout lily ei ollut vielä intoutunut kukkimaan joukolla, mutta minäpäs löysinkin yhden ainoan keltaisen kukinnon ja tein kukkamieheen vaikutuksen tietämällä sen nimen. Eipä siitä juuri voinut erehtyä, kun lehdet ovat komean leoparditäpläiset ja kukka helposti tunnistettava.

Viimeinen löytö polulla oli Cut-tooth wort, joka ei nyt ole kovin kummoisen näköinen mutta opinpahan nyt senkin tunnistamaan.

Reissun ainoa harmin aihe olivat mäkäräiset, joiden luonteessa oli selkeästi jotain vikaa suomalaisiin serkkuihinsa verrattuna. Ne olivat todella vässyköitä puremaan, mutta niillä oli puremisen sijasta ihan älytön into tunkea itsensä ihmisparkojen ruumiinaukkoihin ja silmiin. Kesken videolle menevän jutustelun yksikin hättiäinen keksi ryömiä nenääni, jolloin filmille tallentui meikäläisen surkea naamanvääntely ja silmät vedessä asiantilan toteaminen:

"Damn. One bug crawled into my nose." Onneksi en sentään alkanut ladella f-sanaa tai muita mehevämpiä kirouksia.

Kuvaajaa nauratti hiukan, mutta hän lupasi pyhästi leikata kohtauksen pois filmiltä.

Puuprinsessat

Viime keväänä en ollut täällä tarpeeksi aikaisin nähdäkseni Ithacan ylväiden puuprinsessojen pukuloiston. Onneksi sentään nyt. Kaupunkikuvasta näkee, että täällä on panostettu jo kauan sitten kevään kauneuteen ja istutettu puita, joiden kukkiminen on hurmaavan kaunis tapahtuma.

Vajaan kahden lämpimän viikon sisällä karvanuppuiset magnoliat poksahtelivat valkoisiksi, vaaleanpunaisiksi ja purppuroiksi kukinnoiksi. Erityisesti suuret ja iäkkäät magnoliat ovat vaikuttava näky, melkein kuin jostain fantasiaplaneetalta.

Kirsikat röyhyävät paikoin vieläkin, mutta yliopistonmäellä ei valokuvaajia houkuttaneen vaaleanpunaisen vaahtomeren muodostaneissa puissa ole enää kukan kukkaa. Ensimmäinen kohdalle sattunut sade ja tuuli vei ne mennessään. Ainakin siis oletan, että nuo kolmoskuvan kukkaset ovat kirsikoita, vaikka joku väitti että ne saattaisivat olla koristeomenoitakin. Saa korjata jos olen väärässä.

Vielä jotkut violetinkukertavat puukukkaset sinnittelevät ja syreenit vasta aukeilevat, mutta magnolioiden alla on jo mattona mätänevää, ruskeaa terälehtimössöä, johon liukastumista on syytä varoa. Tämä hurmioitunut kevätparaati meni näköjään ohi vähän liiankin äkkiä.