Mainontaa ja mainontaa

Kohu SAK:n vaalimainoksista hurahti jo ohi, mutta minäpä kynnestänkin siihen ja samalla vähän muuhunkin mainontaan kiinni vasta räkytystä tarpeekseni seurattuani ja jälkilöylyille päästäkseni. Olen nimittäin todella kyllästynyt siihen miten pelottelu ja muut alatyyliset keinot kyllä suvaitaan mainossa loistavasti silloin, kun ihmisiä painostetaan keksimään itselleen tarpeettomia tarpeita tai boostataan kulutusta lisääviä aiheettomia pelkoja. Sen sijaan kun typeryyksiä tekeviä ihmisiä säikytellään ihan aiheellisesti kaidemmalle polulle ja vedetään joku täysin todellinen ja vakavasti otettava uhkakuva hiukan överiksi että ihmiset havahtuisivat hiukan lamaannuksestaan, ollaankin yhtäkkiä ihan kauheita rikollisia ja sensuurin tarpeessa.

Kaikkihan nyt lienevät sen verran uteloituneet, että ovat käyneet vilkuilemassa sormiensa raoista nämä ennen esittämistään levityksestä vedetyt, mutta nettiin levinneet ja Youtubellakin tarjolla olevat hurjat ja pelottavat mainospätkät.

Katsoin ne odottaen jotain erityisen kauheaa ja skandaalinkäryistä. Laitoin linkit Jänismiehellekin jenkkilään. Keskustelin asiasta myös ystäväni JH:n kanssa. Meidän mielestämme mainokset olivat pelkästään mustahumoristisen hauskoja, piristäviä, jopa kohtuullisen hyviä. Ainakin niiden jälkeen teki mieli äänestää piirun verran enemmän, joten kyllä ne tehtävänsä täyttivät. Katsottuani en kylläkään ymmärtänyt yhtä asiaa, eikä ymmärtänyt JH tai Jänismieskään.

Nimittäin sitä, miksi joku on ottanut asiakseen noista loukkaantua. Mainoksiahan kritisoidaan huuli väpättäen siitä, että ne loukkaavat verisesti rehtejä ja kunniallisia suomalaisia yrittäjiä, jotka raatavat selkänahka verellä ja pitävät työntekijöitään kuin kukkaa kämmenellä. Yrittäjän tai minkä nyt tahansa valtaa pitävän esittäminen irvokkaana porvarihirviönä oli jopa niin loukkaavaa, että oikeusjutun mahdollisuuksia käytiin tunnustelemaan viiksikarvat närkästyksestä väristen. Syytteitä olisi kaiketikin haettu pykälän "kiihotus kansanryhmää vastaan" -perusteella.

En tiedä millä lasisilmillä minä tätä maailmaa oikein katselen, mutta minusta mainoksiin kohdistettu herkkähipiäisten ja huumorintajuttomien sekä sytykekuivien kääpien kritiikki oli kaivettu jokseenkin syvältä. Ei tullut mieleenikään ajatella, että noissa mainoksissa olisi öyhöttänyt joku tavallinen yrittäjä tai tavallinen työnantaja, vaan mieluumminkin joku globaalin ja epäeettisen suuryrityksen suuromistaja, joka oikeasti teettää tuotteensa ilman omatunnontuskia hikipajoissa tai lapsityövoimaa hyväksi käyttäen. Sellainen, jolla on liikaa valtaa ja joka käyttää sitä väärin. Se on sitten eri asia, löytyykö Suomesta tuon kritiikin ansainnutta päällystöä ja ollaanko hyvää vauhtia saamassa sellaisia tännekin lisää.

Niin. Löytyykö ja ollaanko? Ennen kaikkea mainos oli karikatyyri. K-A-R-I-K-A-T-Y-Y-R-I. Opetellaanpas vaikuttamisen perussääntöjä ja käydään tarkistamassa sanan merkitys Wikipediassa, ennen kuin aletaan puhella vakavissaan kunnianloukkauksista ja muusta semmoisesta.

Minä siis näin mainokset ensisijaisesti selkeänä irvistelynä sille, miten tavalliset kansalaiset aina kritisoivat pomoja ja vallanpitäjiä sietämättömiksi öykkäreiksi, mutta jättävät naukumisestaan ja kitinästään huolimatta silti käymättä uurnilla. Mainoksissa piikiteltiin oivaltavasti juuri sillä että "höhhöhhöh, minähän teen mitä lystään kun NE VÄSSYKÄT EIVÄT EDES ÄÄNESTÄ". Eli vittuilu ei niinkään kohdistunut vallanpitäjiin tai pomoihin, vaan nöyriin ja lamaantuneisiin alamaisiin jotka tyytymättömyydestään ja kauhustereotypioistaan huolimatta eivät edes mene sinne vaaliuurnalle hanttiin laittamaan. Että jos on edes se yksi pieni keino vaikuttaa vallankäytön suuntaan niin sekin sitten jätetään marttyyriuhmalla käyttämättä.

Mainosten pois vetäminen oli sellaista selkärangattomuutta ja väpelyyttä, ettei ole tottakaan. Jestas mitä kuivakiskoista orjakansaa me suomalaiset olemmekaan. Eikö meillä ole minkäänlaista huumorintajua enää jäljellä.

Toinen typerän herkkähipiäisyyden esimerkki löytyy Greenpeacen täyttyvässä ammeessa räpiköivää vauvaa kuvaavan mainoksen aiheuttamasta kohusta. Mainoshan on ihan loistava viesti siitä, että se, minkä jätämme nyt tekemättä (holtittomasti vuotavien "hanojen" sulkeminen) on tulevaisuuden lapsien heitteillejättämistä ja välillistä tappamista. Hukuttamista nousevaan veteen, kasvaviin roskavuoriin ja ilmansaasteisiin.

Monia hentomielisiä on kuulema ruvennut kovasti kyrsimään tuollainen pelon avulla toteutettu "kuvottava ja ahdistava" herättely. On oikein pitänyt adressi laatia, että mainos pitäisi saada pois televisiosta. Sensuuri-intoisille voisin sanoa, että arvatkaapa mitä: sopisi ahdistua aivan helvetin paljon enemmän siitä, että nyt ja tulevaisuudessa niitä vauvoja todella hukkuu ja kuolee monilla muillakin ikävillä tavoilla. Jos ei nyt ja heti meillä, niin ainakin siellä kaukana kehitysmaissa. Vielä entistäkin enemmän, kiitos ilmastonmuutoksen ja minäminäminäsukupolvien. Ettekä pääse siitä yli ettekä ympäri, vaikka kuinka kääriytyisitte siihen "turvalliseen" vauvanvaaleanpunaiseen ja pörröpehmoiseen, loukkaamattomaan omanapamaailmaanne ja haluaisitte laskea sen oman ammeenne vettä täyteen, ilman että se söpö vauva hukkuu.

Se henkensä edestä räpiköivä vauva on muuten vielä kauhistuttavampi, liikuttavampi ja järkyttävämpi asia todellisuudessa, esim. hurrikaanin nostamien tulvien hukuttamissa New Orleansin slummikortteleissa, kuin mainoksessa, jossa hyvinvoivan valkoisen perheen pikku mussukkaa ei oikeasti vahingoitettu millään tavalla.

Epämiellyttävän mainostotuuden kuunteleminen ja katseleminen on siis näköjään ihan älyttömän pelottavaa ja vastenmielistä. Laitonta suorastaan.

Entä sitten ne pelottelevat mainosvalheet. Mitenkäs paha poru niistä syntyy. Kuulostelen korvat hörölläni, mutten kuule mitään. Kukaan ei nosta kättään ylös.

Naisia pelotellaan ostamaan dödöjä, parfyymeja, hajustettuja kuukautissuojia ja ties mitä supertumppuja, etteivät heidän "saastaiset eritteensä" vain hajahtaisi jonkun nenään tai pistäisi silmään. Kaikki muka ovat polvillaan sellaisen naisen edessä joka käyttää superlash-ripsareita tai ihmeitätekevää meikkivoidetta, käyttämättömät jäävät takuuvarmasti seinäruusuiksi. Jos et hölvää persuuksiisi selluliittivoiteita, sinusta tulee kuvottava muhkuraperuna ja joudut ihmissuhteiden kaatopaikalle. Jälikasvullasi on ehdottomasti oltava hyperimukykyiset kertakäyttövaipat tai muuten he saavat vakavia henkisiä traumoja. Miehet pelotellaan impotenssin uhkalla ostamaan sinisiä pillereitä heti jos ei jaksa enää kolmatta kertaa peräkkäin tai heppi jättää sen yhdenkin kerran nousematta. Jokaisella on oltava oma hieno auto tai muuten ei ole ihminenkään. Kohtuuttoman työtaakkansa alle uupuvalle valehdellaan, että hänen väsymyksensä johtuu vain siitä, ettei hän osta superihmisen voimat antavia piriporevitamiineja. Hepatiitti-mainos hyppää televisiosta silmille niin, että katsoja meinaa pudota tuolilta ja hetken aikaa luulee jo kyseessä olevan jonkin käsiin räjähtävän pandemian. Lintuinfluenssasta ja tamiflusta puhumattakaan.

Jos pysähtyy hetkeksi vetämään noiden mainosrypälepommien välissä henkeä, tulee nopeasti siihen tulokseen ettei vissiin tarvitsekaan hengen hädässä rynnätä lähimpäään apteekkiin ja kauppaan varustautumaan jalkahikideodorantin tai karvanpoistoaineen puuttumisesta seuraavaa maailmanloppua varten. Sen sijaan voisi vaikkapa pistää sähköä mainoksiin kuluttavan television kiinni.

Mutta tällainen valemainonta toki saa vapaasti jatkua ilman kenenkään väsäämiä adresseja. Se näet edistää kauppaa ja ihmisten ainaista tekotyytymättömyyttä elämäänsä. Näitä valheita kiltisti kuuntelemalla ja tottelemalla, sekä sensuroimalla raivokkaasti ikäviä tosiasioita, nousee keltaisen nesteen pinta luonnollisesti myös jossain muualla kuin merten rannoilla.

Kauneusfasismin kurmootusta

Yksi kiivas ulkonäkökeskustelu oli ja meni tuossa taannoin, mutta eiköhän se alati vatvottavana aiheena liene ajankohtainen milloin vain. Varsinkin kun iso osa suomea vahtaa tänään silmä kovana minkä näköisenä kukakin linnan ovista sisään astuva suomalainen nainen ilkeää paikalle ilmaantua. Siinä sivussa miehet lunkivat ovista sisään tylsänä mustanharmaana muurahaispataljoonana, joka ei juuri ketään kiinnosta. 

On tämä aihe nyt aiemminkin kaivellut, muuta viimeksi minua alkoi tahtomattanikin närästää juuri tämä, lähinnä vilauttelustaan kuulun barbiegirlin anusmainen länkytys siitä miten suomalaisten naisten pitäisi pitää parempaa huolta ulkonäöstään. Puhumattakaan Jabba the Hut – kerhon kunniajäseniin kuuluvan mieshenkilön taustasäestyksestä, joka näyttää jatkuvan varsin vikiseviä sävyjä saaneena viimeisimmässäkin huussipaperissa. Jos joku herkkähipiäinen sitten uskaltaa provosoitua naisten haukkumisesta, niin heti ollaan irvimässä, että kylläpäs naisilla nyt on huono huumorintaju, paska itsetunto ja pinna kireällä.

Siitä ei tietenkään ole kyse, että mitä saa sanoa ja mitä ei. Jos jotakuta vain nappaa, niin voi minun puolestani vapaasti omistaa vaikka koko elämänsä ulkonäölleen tai toisten ulkonäön arvostelemiselle. Siitä vaan, jos siitä nyt niin hyvä ja merkittävän voimaantunut olo tulee. Toisinaan laittautuminen voi sitä paitsi olla ihan mieltä ylentävää teatteria, en minäkään sitä kiellä. Ja tietenkin itsestään on hyvä pitää huolta. Mallimaisella puunautumisella ja itsestään huolen pitämisellä vain on vissi ero. Samanlainen, kuin on ero juhlamekkoon ja sään kuin sään kestäviin vaelluskamppeisiin pukeutumisella. Enkä halua ymmärtää millä tavoin keinotekoinen meikki muka tekee kenestäkään sen kauniimpaa kuin posket ilmaiseksi punaava ja silmiä säihkyttävä reipas lenkki ulkoilmassa.

Tarkoituksenani ei ole mustamaalata kokonaan tai pyrkiä ankarasti tuomitsemaan ulkonäön kohentamisen tuottamaa mielihyvää. Eihän sellaista voi tehdä. Eikä siinä olisi mitään järkeä. Samanlaista vapaudenriistoahan se silloin olisi kuin pakollisen kauneudenkin vaatiminen. Vähän volyymia lisäämällä alkaa väistämättä tupsahdella mieleen absurdeja mielikuvia maan alla salaa meikkaavista kapinallisista, silkonimustastapörssistä, kampaussakoista, kauneuspoliiseista, meikkilaukkuja nuuskivista meikkikoirista, epätoivoissaan riutuvista meikkiaddikteista jotka etsivät kaduilla diilaajaa jne… Hehheh, siinäpä meillä vasta olisi hauska maailma, vaihteeksi! 

Haluan vain ärähtää tuollaisia naurettavia käsityksiä vastaan, että ihminen joka ei jaksa/halua pitää yllä teatterinaamiota tai muotivaatepanssaria tai muuten vain on sattunut syntymään tai (iiiiik, voi kauheata!) vanhenemaan, olisi jotenkin muita huonompi tai halveksuttavampi. Tai vapaasti jonkun silikonista ja lateksimaaleista kasaan harsitun variksenhoukuttimen alaspäin katsottavissa. Tai arvottomampi puntarissa, jos toiseen vaakakuppiin laitetaan vaikkapa viimeisen päälle puunattu ilolintu. Enkä todellakaan väitä, että se ilolintu olisi sen arvottomampi ihminen kuin kukaan muukaan. Kysyä tietysti voi, onko sellaisen ihmisen kohtalossa, jonka ainoa omaisuus on ulkonäkö ja joka joutuu tienaamaan elantonsa myymällä ruumiinsa nuohoamisoikeutta, paljoakaan ihannoitavaa tai kadehtimista?

Sitäkin enemmän kyllä ropisee halventavia kommentteja, jos valtaa käyttävä nainen on joskus uskaltanut olla tai on edelleenkin, yhteiskunnallista asemaa saavutettuaan vähänkin kaunis. Toisaalta, aiemmin pääsiäisnoidaksikin haukuttu rouva presidentti on puolestaan joutunut tasapäistävän ulkonäkökohennuksen uhriksi. Jotensakin harmi, minusta aiempi riemastuttava hälläväliä-look oli paljon ruudikkaampi antaessaan piut paut tylsille ulkonäkövaatimuksille. Tästä pääsen toisaalta toteamukseen: olipa nainen kaunis tai ruma, usein keksitään hänestä jotain huomautettavaa, jolla saadaan huomio pois hänen ajamistaan tärkeistä ja oleellisista asioista. Ja saadaan hänet pahimmassa tapauksessa kiinnittämään koko energiansa asiantilan korjaamiseen. Eli jos olet ruma, olet vain vastenmielinen, mutta jos erehdyt olemaan kaunis niin sitten olet tyhmä kuin saapas, eikä kukaan halua ottaa sinua vakavasti. Tasapainoile siinä sitten ja koeta löytää rivien välistä joku logiikka. Kauneudessa kilvoitellessa et voi muuten koskaan olla voittaja. Ai niin, ja ikinä sinun ei tietenkään anneta ajatella että olet tarpeeksi kaunis väittämättä, että sinulle onkin siinä tapauksessa noussut jo kusi päähän.

Se, mikä minua kauneuskeskustelussa pahiten korpeaa, on juurikin nuo viattoman turhanpäiväiseltä vaikuttavan aiheen karvoihin kirppuna piiloutuvat kieroutuneet diskurssit. Ne alkavat paljastua vasta kun otetaan tiukasti niskasta kiinni ja ravistellaan, jos sittenkään.Tulkitsen itse tuota viimeisintä keskustelua niin, että naisilla ei näiden ulkonäköfasistien mielestä pitäisi periaatteessa olla ollenkaan itsemääräämisoikeutta, täyttä harkintaa tai vapautta oman ulkomuotonsa suhteen. Tämän vapauden kyseenalaiseksi, suorastaan tarpeettomaksi asettava ajatus tarjoillaan naisille seuraavassa muodossa:

Ajatelkaa nyt vähän miten kuvottavan rumia olette, kun ette tee mitään ulkonäöllenne. Perseenne roikkuu, rintanne ovat rupsahtaneet ja raskausarpia täynnä, naamassanne on ryppyjä, piirteenne ovat liian värittömät, painatte liikaa, pukeudutte halvasti ja rumasti, olette kerta kaikkiaan sellaisia rumistuksia, että teidät pitäisi lailla kieltää. Jos ette nyt petraa, niin kaikki vastaantulijat oksentavat teidät nähdessään ja miehenne vaihtavat sutena halpaan tuotitavaraan. Mitä siitä, jos teillä onkin vapauksia ja yhteiskunnallista uskottavuutta, joita muun maalaisilla, häikäisevän näköisillä kanssasisarillanne ei välttämättä olekaan. Kun olette rumia, kukaan ei koske teihin pitkällä tikullakaan ja jäätte ilman elintärkeitä playboyiden imarteluja ja gigoloiden pitkiä katseita. Mitenkäs sitten se silikoniton mutrusuu pannaan?

Hui!

Kun ruvetaan erittelemään sitä miksi ja miten naisten sitten pitäisi kiinnittää enemmän huomiota ulkonäköönsä, huomataan keskustelunavaajan taustalta paljastuvan mielenkiintoisia seikkoja. Rouva moni-kakku-päältä-kaunishan toivoo tietenkin pelkkää pyyteetöntä hyvää kanssasisarilleen, muistuttaessaan heitä pintaremontin tarpeellisuudesta ja toimiessaan kävelevänä mainoksena niille vaihtoehdoille, joilla vastenmielinen ulkonäkövapaus pitäisi pikapikaa korvata. Aloitetaanpa vaikkapa näistä pienistä, joka naisen velvollisuuksiin kuuluvista luonnollisista kauneudenhoitonikseistä:

Äkkiä kokeilemaan vaarattomia ja halpoja pikku rasvaimuja, naamaa halvaannuttavia botox-ruiskeita, kullan arvoisia, mystisiä ainesosia sisältäviä ryppyrasvoja ja tähtitieteellisen hintaisilla meikeillä maalautumista. Nyt pikapikaa hankkimaan truuttaus viatonta silikonia tissiin ja rohmuamaan ylle muotirättejä joiden hintalappu aiheuttaisi heikompihermoiselle sydänkohtauksen. Henkilökohtainen kuntovalmentaja kehiin, päivässä monta tuntia treeniä ja kipeitä lihaksia palauttavaa hemmottelua sekä hierontaa. Ruuaksi hyvin palkatun ravintoterapeutin valmistamia kalorittomia herkkuja. Kaiken tämän lisäksi purkista naamaan muutama kilohinnaltaan lähinnä jalokiviä vastaava laihdutuspilleri, joka sisältää oikein terveellisiä, aineenvaihduntaa rukkaavia, jostain kumman syystä hädin tuskin laillisia kemikaaleja. Näitä neuvoja noudattamalla pääsee takuulla se pihtiputaan ryppyinen mummokin iltalehden kansikuvatytöksi ja playboyhin poseeraamaan potkurin kanssa.

Öh? Ennen kuin menemme innosta järjiltämme, tyhjennämme pankkitilille kertyneen eläketurvamme ja alamme etsiä luettelosta herra Nordströmin numeroa, miettikäämme hetki. Eikös kaikki tuo edellä mainittu tarkoitakin selkokielellä jumalatonta rahareikää, suorastaan omaisuuksia sisäänsä imevää mustaa aukkoa, vaikka hinnakkaimmat vaihtoehdot korvattaisiinkin Hongkongin halpatuotteilla ja veljeskansamme alehintaisilla kirurgisilla toimenpiteillä. Kauppiaathan siellä taustalla hierovat tyytyväisinä käsiään. Kauneuden saavuttamattoman illuusion tavoittelun suurin hyöty on se, että se ainakin vähentää painavan kukkaron raahaamisesta aiheutuvia niska ja selkävaivoja huomattavasti.

Laittautumisesta harvemmin maksetaan palkkaa, tarjotaan palkankorotuksia tai parempaa duunia tai kevennetään naisille muutenkin kasaantumaan tuppaavaa työtaakkaa. Taitaa mieluumminkin olla päinvastoin. Luin tuossa esimerkiksi uutisen tutkimuksesta, jossa naisellisesti pukeutuvaa naisjohtajaa oli katsottu huomattavasti pahemmalla silmällä kuin arkisen asiallisesti pukeutuvaa. Enkä kyllä sen puoleen muista nähneeni montakaan marilynmonroeta kovan vallan kahvassa, mikäli tällä ei tarkoiteta sitä että naisen kourassa on jonkun huippujohtajan, äh anti olla…

Kauneustyön tuloksista ei kuitenkaan saa mitään onnellisuuden takaavaa vakuuslappua tyyliin: lupaamme pyhästi, että jos meikkisi ei tee sinusta mainoksen mallia, saat kaikki rahasi korkojen kera takaisin. Tai jos silikonitissisi alkaa möyriä kuin Flubber tai tippuu tielle, saat uuden samaan hintaan. Tai jos peilistäsi kurkkaakin vuosi toimenpiteen jälkeen miss frankenstein, lupaamme toimittaa sinulle kuvastimen joka ei uskalla kertoa totuutta. Itsensä silpominen, amputaatiot ja keholle vieraat kemikaalit sentään saattavat olla ihan hiukkasen pikkusen haitallisia, mutta sehän ei tietenkään ketään niillä rahastavaa kiinnosta. Eivät he kovinkaan usein joudu vahingoista vastuuseen.

Mielenterveydellekin voi sitten pahimmassa tapauksessa käydä hassusti, kun itsestä ei muovaudukaan häikäisevää mainoksen jumalatarta vaikka hakkaisi kaiken aikansa, voimavaransa, rahansa ja tahtonsa kauneutensa eteen. Syömishäiriöt tuntuvat kukoistavan ja niiden potijoista on useimmiten kauneus kaukana. Eikä se ukon kainalossa pysyminenkään taida olla kovin varmaa vaikka kuinka puunautuisi. Kysytään vaikka Linda Lampeniukselta tai lueskellaan tämän ulkonäkökohun aikaansaajan aviomiehen mietteitä kauniin vaimonsa edesottamuksista, jotka eivät tunnu tekevän häntä kovinkaan onnelliseksi.

Ja mistäs aika tuohon kaikkeen kauneustyöhön revitään? Joillakuilla harvoilla ja etuoikeutetuilla saattaa toki olla aikaa käyttää päivästä vaikkapa kolme tuntia kynsien huoltoon ja lakkaamiseen. Kysynpähän vaan, mistä taivaasta se raha sinne heidän tileilleen sitten itsestään ilmaantuu. Miksei minun tililleni ropsahda kymppitonnia, jos pistän pakkelit naamaan ja räpsytän vähän ripsiä?

Jos savinaamio vie puoli tuntia, mustien silmänalusten hautominen toisen puoli tuntia, itsensä hierominen ja selluliittien kurittaminen rohdinlapasella tunnin, jumppaaminen kaksi tuntia, kynsien huolto ties miten monta tuntia, hiusten laitattaminen kampaajalla puoli päivää ja meikin rakentaminen sekä vaatteiden valitseminen loput valoisasta ajasta, jää ehkä pari tuntia aikaa salamavaloissa kimaltamiselle ja näyttäytymiselle ja tietenkin vähintään kahdeksan tuntia pakollisille kauneusunille. Milloin täydelliset kaunottaret sitten ehtivät lukemaan, sivistämään itseään laajalla kulttuuritarjonnalla, kirjoittamaan kiinnostavia blogeja, puuttumaan yhteiskunnallisiin epäoikeudenmukaisuuksiin, vaatimaan semmoista mitätöntä pikkujuttua kuin tasa-arvoa tai rakastamaan itseään ja kumppaniaan? Ai niin. Eiväthän barbit tietenkään sellaista harrasta, tyhmä minä.

Entäpäs jos ne haukutut rupsahtaneet suomalaiset naiset ovat vaikka kuinka kauhiasti puunanneet itseään tai koittaneet pitää itsestään epätoivoisesti huolta, mahtamatta mitään sille, että naama kurpahtaa, takapuoli synnytysten jälkeen leviää ja raskaudet runtelevat kropan arville. Tuskin ne kosmetiikan kemikaalitkaan aina niin positiivisesti vaikuttavia voivat olla, hiusväreistä ja laihdutustuotteista puhumattakaan. Naamaan tulee ryppyjä vaikka mihin säilöntäaineeseen itsensä käärisi tai koettaisi hankkia immuniteettia kirurgin veitsen avulla. Maan vetovoima on tietämykseni mukaan luonnonlaki, jota on aika vaikeaa kumota minkään purkkirasvan tai keinottelun avulla. Ja jokainen meistä vanhenee kunnes kuolee. Sori vaan kaikki lorealien ja meibellinejen mainosmaakarit jos romutin teidän *uskomattoman ovelat* illuusionne ikuisesta nuoruudesta.

Kauneus on muuttunut katalaksi valheeksi, en tosin tiedä onko se aidosti koskaan mitään muuta ollutkaan. Kauneuden vaatimukset ovat niin ärsyttävän jäykistäviä ja rajoittavia, että ne pahimmillaan halvaannuttavat ihmisen ja tekevät jokseenkin suhteellisuudentajuttomaksi. Vääristävät todellisuuden, syövät elämänilon, latistavat spontaaniuden ja ovat sisäistetymmillään kuin hengittämisen lähes kokonaan estävä korsetti. Pahimmillaan tappavatkin. Tässä hyvä esimerkki siitä mitä tarkoitan:

Olin kuvaamassa kissaa. Pukeutuneena rönttöisiin kurahaalareihin ja rännänkestäviin ulkovarusteisiin, päässäni Maailman Rumin Pipo johon olen syvästi kiintynyt. Kissanomistaja oli pieni pörröttyneen näköinen, kauttaaltaan mustiin pukeutunut goottityttö, jonka kantoi lumivalkoista lemmikkiään olkapäällään. Siinä oli oikeasti todella hätkähdyttävän suloinen hetki, todella valokuvauksellinen kaunis, suorastaan täydellinen. Voi kun hän olisi nähnyt itsensä!

Kun kysyin, saanko luvan ottaa heistä kuvan, muija rääkäisi kauhuissaan että "EIJEIEI! Minulla ei ole meikkiä naamassa, ei saa kuvata!" Joo, ikään kuin ripsari, kajali tai puuteri olisi voinut tehdä tuosta täydellisen kauniista hetkestä jotenkin kauniimman. Nauroin mielessäni, mutta se oli surullista naurua. Niin paljon tyttöparalla on vielä matkaa siihen, että uskaltaa laittaa voikukan höytyviä viiksikseen, kurtistaa naamaa rumasti ja antaa rauhassa ottaa sen pelottavan ei-täydellisen valokuvan.

Samat jäykistävät kauneusvaatimukset saavat naiset ostamaan kaappinsa täyteen tököttejä, joilla ei ole mielihyväilluusioita lukuun ottamatta mitään vaikutusta heidän kauneutensa määrään. Samat harhat pistävät naisen pakkaamaan jopa patikkareissulle hiuslakkaa, puuteria tai dödöä. Samojen kuvitelmien orjuuttamat naiset tulevat treenaamaan meikeissä ja saunailtaan valmiiksi täyteen sotamaalaukseen maalautuneina ja kampaantuneina, eivätkä voi siksi saunoa. Miehet joihin tällä täydelliseksi puunautumisella on todennäköisesti tarkoitus tehdä syvä vaikutus, nauravat todennäköisesti moiselle mahansa kipeäksi.

Miksiköhän muuten olen tuntenut itseni suunnattoman kauniiksi ja vahvaksi silloin, kun seison kovia kokeneissa ja ei-muodikkaissa vaelluskuteissani vuoren huipulla? Vaikken ole käynyt päiviin suihkussa, eikä kainalossani ole dödöä, haisen nuotiosavulle, hielle ja sisäiselle elukalle, kynteni ovat repeilleet ja mustareunaiset, tukkani sojottaa töyhtönä likaisuuttaan ja kenkäni sekä kuteeni ovat naarmuilla ja kurassa. Sitä vapauden fiilistä ei muuten peittoa täydellisinkään meikki eikä loistavinkaan iltapuku, ei rakennekynnet eikä kampaajalla käynti. Olen kai sitten ihan päästäni vialla, mutta jostain syystä se ei harmita minua yhtään.

Ukkoni väittää minua kauniiksi ja haluttavaksi kun herään aamulla kuola poskella, tukka takussa, silmänaluset mustana ja meikittömänä ja vailla muotirihman kiertämääkään hänen kainalostaan (neljän seurusteluvuoden jälkeen on enää tuskin tarvetta imarrella). Olen lisäksi saanut erittäin imartelevan ihastumisentunnustuksen ryppyisissä kuteissa, meikittömänä, valokuvien kehittämiseen käytettyä lemuavaa ainetta päälleni loiskauttaneena. Jotenkin se vain on uskottavampaa kuin saada vastaava kohteliaisuus viimeisen päälle prinsessaksi laittautuneena.

Äh, loppujen lopuksi ainakin itselleni on aivan sama mitä ulkonäöstä julkisesti ajatellaan. Minä ainakin kuljen vaikka biojätepussi päässä jos jonain päivänä siltä tuntuu. Haljetkaa harmista kauneustyrannit, MNE NE DAGOVNIAT!

En silti voi olla hymyilemättä sekä vinosti että huolestuneesti ulkonäkövaatimuksille ja muodille. Ystäväni on hankkinut itselleen korkokengillä erittäin tuskalliset vaivaisenluut ja harkitsee vakavissaan varvasamputaatiota, että jalka mahtuisi sirompiin kenkiin! Lukemattomia tyttöjä ja enenevässä määrin poikiakin makaa sairaaloissa luurankoina tippaletku käsivarressa. Tuolla jäätävissä syysmyrskyissä kaduilla kulkee teinejä pukeutuneena housuihin ja takkeihin jotka jättävät kaistaleen vyötäröä ja selkää viimalle paljaaksi... Munuaiset laulanevat itkuvirsiä.

Nämä ovat vielä aika kesyjä esimerkkejä, vaikka kuuluvatkin loppujen lopuksi samaan kategoriaan kuin lootuksenkukiksi sidotut, siteiden alla mätänevät pikkujalat tai ampiaisvyötärökorsetit kylkiluiden leikkaamisineen. Miettisitte nyt aikuisten oikeasti edes hetken, että kuka ihmisiä oikein aivopesee uskomaan että oman kehonsa vahingoittaminen on kaunista ja kuinka paljon he siitä hyötyvätkään. Miksi tällaisten illuusioiden ylläpitäminen ylipäätään edes on laillista?