Ei kuumeile, eikä tikitä

Olemme tässä muutamaan otteeseen puhuneet naisystävien ja ohessa korvat hörössä kuuntelevien miesystävienkin kanssa vauvakuumeesta ja etenkin siitä, kuinka se on toisille täysin käsittämätön mielikuvitusilmiö ja toisille taas kuin ilmaa, jota hengittää.

Itse kuulun niihin ihmisiin, joilla näköpiiriin ilmestyvä vauva ei herätä syliinottohalua, ei väräytä mitään erityistä tunnistettavaa vaistoa tai aiheuta mitään hormonaalisia reaktioita, jotka saisivat minut haikailemaan kostein silmin oman rääkynyytin perään. Minulle vinoilut kellon tikityksistä ja kuumeiluista ovat pelkkää hepreaa, koska en kerta kaikkiaan tunnista kyseistä ilmiötä. Pikemminkin päinvastoin: vauvojen sietämätön kirkuna saa minut munasarjoja myöten hyrisevän onnelliseksi siitä, ettei itselläni ole moisia kummia velvoitteita. Lapsenakin inhosin minulle puoliväkisin tyrkytettyä muovisen turpeaa nukkevauvaa ja jätän pätevien nettipsykologien tekemältä, sielunelämääni tarkasti syväluotaavalta analyysilta välttyäkseni kertomatta miten loppujen lopuksi hankkiuduin siitä eroon.

Ainoastaan kissanpoikaset saavat suojelu- ja hellyysviettini vetäisemään muutaman päätä huippaavan ylikierroksen ja lässytysgeneraattorin käynnistymään. Taitaakin olla niin kuin eräs kaverini leikillään totesi: lienen ihmisen ruumiiseen vahingossa syntynyt kissa.

Suhtaudun lasten hankkimiseen erittäin penseästi ja lasten olemassaoloon jokseenkin välinpitämättömän neutraalisti. Kyselen loogisesti sen perään, että onko jokaisen ihan pakko pukeltaa lisää lapsia, kun läheskään kaikista entisistäkään olemassa olevista ei kerta pidetä huolta. Olen jyrkästi sitä mieltä että lapsia on kohdeltava erityisen hyvin jos heitä kerran sattuu hankkimaan. Kusipäät vanhemmat kun siirtävät omat ongelmansa usein myös seuraavalle sukupolvelle, mistä syystä jokaisen, joka kohtelee lastaan kaltoin, pitäisi menettää pysyvästi "pyhä" oikeutensa vanhemmuuteen.

Naisiin liittyvänä todellisena ilmiönä vauvakuume ja sen puute kuitenkin kiinnostavat minua kovasti, kuten ihmisten muukin käyttäytyminen ja sen mahdolliset fysikaaliset selitykset. Onhan se kuitenkin aika pelottava x-files-juttu, että naisen kropassa voi kyteä tikittävä hormonaalinen pommi joka laittaa (muka?) pään sekaisin ja hillittömästi haluamaan lapsia, vaikka järkisyyt ja jopa oma tahto olisivat sitä vastaan. Se on aivan yhtä pelottavaa, kuin ajatus siitä, että miehissä tikittää hallitsematon testosteronipommi, joka voi pahimmillaan johtaa pään sekoamiseen ja äärimmäisen aggressiivisiin tekoihin.

Tästä aiheesta tekee mielestäni erityisen kiinnostavan se, että on myös tieteellisesti tutkittu ja tunnustettu, että vauvakuumeilu tai lisääntymishalukkuus ei ole mikään itsestään selvä automaatiomekanismi ihmisrodun keskuudessa, vaikka niin mieluusti väitetäänkin. Esimerkiksi vauvakuumetta Suomen Akatemian syntyvyysprojektissa tutkiva Anna Rotkirch huomauttaa, että tutkijat ovat hyvin yksimielisiä siitä, että ihmislajille on hyvin ominaista seksin haluaminen ilman halua hankkia lapsia. Rotkirchin tutkimuksessa tuodaan esille myös mielipiteitä, joiden mukaan äitiys ei ole suinkaan mikään itsestäänselvä siunaus, vaan jopa naisen julma kohtalo, joka väärään aikaan tai väärälle ihmiselle toteutuessaan saattaa todella pilata koko elämän.

Onkin tavattoman mukavaa ja herkullista tunkea hieman sääriluuta poikittain sellaisten lapsettomien ihmisten epäkelpoisuutta päivittelevien, mielenterveyttä epäilevien ja koko inhimillisyyden kyseenalaiseksi asettavien ihmisten kurkkuun, jotka jaksavat kaakattaa kaakattamasta päästyäänkin, että terveen naisen LUONNOLLISIIN ominaisuuksiin kuuluu vastustamaton vietti lisääntyä ja täyttää maa. Siitäkin huolimatta, että heidänkaltaistensa asenteet eivät minua ole ennenkään hetkauttaneet tai saataneet identiteettikriisiin, ainoastaan käyneet sääliksi.

Itse nimittäin toivon ja uskon hartaasti, etten koskaan joudu kokemaan tuollaista arvostelukyvyn häivyttävää hormonaalista pakkomiellettä joka saa minut pyörtämään kaikki puheeni ja syöksymään innosta soikeana pää edellä äitiyden auvoisaan suonsilmään. Jos ikinä kuuna päivänä alan mieluilla jälkeläisiä, toivon tekeväni sen vain ja ainoastaan järkeni ja sydämeni ääntä kuunnellen, en missään pöllyissä. Rotkirch muuten rinnastaa vauvakuumeen tuntemukset mielenkiintoisella tavalla erääseen toiseen yleisinhimilliseen, hallitsemattomaan pakkomielteeseen:

"Vauvakuume on samanlainen tunne kuin se, joka tulee, kun kiinnostuu tyypistä, josta ei oikeasti pitäisi kiinnostua ja yrittää pyristellä vastaan. Kuitenkin ajatuksissa on vain se yksi ihminen."

Tuon kuvauksen avulla vauvakuumeen sairaalloiseen pakkomielteisyyteen taipuvaa luonnetta voi ymmärrettävämmin käsitellä jopa sellainen ihminen, joka ei vauvakuumetta parhaalla tahdollakaan tunnista tai oikeastaan edes usko todelliseksi, mutta on kenties sen sijaan tuntenut käsittämätöntä vetoa johonkin täysin varoitustarroilla varusteltuun nounou-tyyppiin.

Sitä en ymmärrä, että miksi tuon vauvakuumeaiheen muka pitäisi olla jotenkin ansarikukanarkaa hyssyttelyhyminää tai miksi sitä ei saisi käsitellä realistisella otteella. En näe mitään syytä sille, etteikö voisi railakkaasti heittää keskelle vaaleanpunaisia vauvahaavekeskusteluja myös ronskia huulta siitä sinapinkeltaisesta, haisevasta, kitinän ja huudontäyteisestä todellisuudesta, joka siellä vaaleanpunaisen nyytin kylkiäisenä odottaa aivan varmasti monta kertaa päivässä ja yössä. Se on ihan yhtä terveellistä, kuin lakata uskomasta lapsuuden prinsessasatuihin, joissa se uljas prinssi saapuu pelastamaan valkoisen ratsun selässä. Ja hei, se on sellainen keskustelu johon minäkin voin velana ottaa osaa, sillä olen likottanut ihan kyllikseni nuorempia veljiäni ja jopa vaihtanut heidän sinappivaippojaan.

On aivan tajuttoman ärsyttävää ja riipaisevaa kuulla äimistyneitä tarinoita siitä, kuinka se lapsen hankkiminen sitten kuitenkin pilasi oman elämän, kaatoi avioliiton, keskeytti koulutuksen ja esti työelämässä etenemisen vaikka lapsi olisi muuten kuinka ihana. Noissa täysin vituralleen menneissä tapauksissa tekisi mieli huutaa että eikö nyt aikuinen ihminen hemmetti soikoon sen vertaa pysty itseään hallitsemaan, että hormonihuuruissa leijumisen sijaan pystyisi etukäteen järjellä tarkastelemaan, miten täyshoitoa vaativan ihmisen kontolleen ottaminen muuttaa elämänkulkua.

Nähtävästi sitten ei. Jumalatar meitä naisia varjelkoon...

Eräs miljoona kertaa punnitsemisen arvoinen seikka on myös se, millaisen kumppanin kanssa lapsen hankkii. Jos esimerkiksi lapsen isä on sitä mieltä, että hän ei vaihda ainuttakaan kakkavaippaa niin kauan kun vaimo ei lähde tienaamaan, sopisi tällaisen miehen kanssa lapsen tehneen harkita vakavasti ottavansa otsaansa tatuointi "ääliö". En kuitenkaan usko, etteikö tuollaisessa vanhemmuusvastuustaan rahan varjolla luistavassa kumppanissa olisi kusipäisyys oirehtinut jo ennen vauvankin hankkimista sen verran varoittavaan sävyyn, että olisi kannattanut paksuksi pamahtamisen sijaan ottaa ritolat. Jos ei siis ole varma kumppaninsa tuesta ja rakkaudesta sekä itseään että tulokasta kohtaan, EIKÄ halua suurin surminkaan joutua joko miehelliseksi tai miehettömäksi katkeraksi yksinhuoltajaksi, on erittäin paljon syytä pistää munasarjansa tavalla tai toisella lukkoon vaikka kuinka kuumeiluttaisi.

Joskus halusin selittää vauvahaluttomuutta sillä idealla, että kenties ihmisen oma viisas elimistö vinkkaa, että jostain syystä ei ole hyvä juttu käydä lisääntymään. Katsellessani ja kuunnellessani sellaistenkin ihmisten-, joiden ei pitäisi edes päästä sadan metrin läheisyydelle lasten kanssa, -hankkivan mukulan toisensa jälkeen ja älykkäiden mukavien ihmisten pysyvän sen sijaan lapsettomina, olen haudannut tämän teorian vähin äänin.

Linkki pontimenani käyttämääni Helmen artikkeliin "Naisen julma kohtalo"
 

Mainontaa ja mainontaa

Kohu SAK:n vaalimainoksista hurahti jo ohi, mutta minäpä kynnestänkin siihen ja samalla vähän muuhunkin mainontaan kiinni vasta räkytystä tarpeekseni seurattuani ja jälkilöylyille päästäkseni. Olen nimittäin todella kyllästynyt siihen miten pelottelu ja muut alatyyliset keinot kyllä suvaitaan mainossa loistavasti silloin, kun ihmisiä painostetaan keksimään itselleen tarpeettomia tarpeita tai boostataan kulutusta lisääviä aiheettomia pelkoja. Sen sijaan kun typeryyksiä tekeviä ihmisiä säikytellään ihan aiheellisesti kaidemmalle polulle ja vedetään joku täysin todellinen ja vakavasti otettava uhkakuva hiukan överiksi että ihmiset havahtuisivat hiukan lamaannuksestaan, ollaankin yhtäkkiä ihan kauheita rikollisia ja sensuurin tarpeessa.

Kaikkihan nyt lienevät sen verran uteloituneet, että ovat käyneet vilkuilemassa sormiensa raoista nämä ennen esittämistään levityksestä vedetyt, mutta nettiin levinneet ja Youtubellakin tarjolla olevat hurjat ja pelottavat mainospätkät.

Katsoin ne odottaen jotain erityisen kauheaa ja skandaalinkäryistä. Laitoin linkit Jänismiehellekin jenkkilään. Keskustelin asiasta myös ystäväni JH:n kanssa. Meidän mielestämme mainokset olivat pelkästään mustahumoristisen hauskoja, piristäviä, jopa kohtuullisen hyviä. Ainakin niiden jälkeen teki mieli äänestää piirun verran enemmän, joten kyllä ne tehtävänsä täyttivät. Katsottuani en kylläkään ymmärtänyt yhtä asiaa, eikä ymmärtänyt JH tai Jänismieskään.

Nimittäin sitä, miksi joku on ottanut asiakseen noista loukkaantua. Mainoksiahan kritisoidaan huuli väpättäen siitä, että ne loukkaavat verisesti rehtejä ja kunniallisia suomalaisia yrittäjiä, jotka raatavat selkänahka verellä ja pitävät työntekijöitään kuin kukkaa kämmenellä. Yrittäjän tai minkä nyt tahansa valtaa pitävän esittäminen irvokkaana porvarihirviönä oli jopa niin loukkaavaa, että oikeusjutun mahdollisuuksia käytiin tunnustelemaan viiksikarvat närkästyksestä väristen. Syytteitä olisi kaiketikin haettu pykälän "kiihotus kansanryhmää vastaan" -perusteella.

En tiedä millä lasisilmillä minä tätä maailmaa oikein katselen, mutta minusta mainoksiin kohdistettu herkkähipiäisten ja huumorintajuttomien sekä sytykekuivien kääpien kritiikki oli kaivettu jokseenkin syvältä. Ei tullut mieleenikään ajatella, että noissa mainoksissa olisi öyhöttänyt joku tavallinen yrittäjä tai tavallinen työnantaja, vaan mieluumminkin joku globaalin ja epäeettisen suuryrityksen suuromistaja, joka oikeasti teettää tuotteensa ilman omatunnontuskia hikipajoissa tai lapsityövoimaa hyväksi käyttäen. Sellainen, jolla on liikaa valtaa ja joka käyttää sitä väärin. Se on sitten eri asia, löytyykö Suomesta tuon kritiikin ansainnutta päällystöä ja ollaanko hyvää vauhtia saamassa sellaisia tännekin lisää.

Niin. Löytyykö ja ollaanko? Ennen kaikkea mainos oli karikatyyri. K-A-R-I-K-A-T-Y-Y-R-I. Opetellaanpas vaikuttamisen perussääntöjä ja käydään tarkistamassa sanan merkitys Wikipediassa, ennen kuin aletaan puhella vakavissaan kunnianloukkauksista ja muusta semmoisesta.

Minä siis näin mainokset ensisijaisesti selkeänä irvistelynä sille, miten tavalliset kansalaiset aina kritisoivat pomoja ja vallanpitäjiä sietämättömiksi öykkäreiksi, mutta jättävät naukumisestaan ja kitinästään huolimatta silti käymättä uurnilla. Mainoksissa piikiteltiin oivaltavasti juuri sillä että "höhhöhhöh, minähän teen mitä lystään kun NE VÄSSYKÄT EIVÄT EDES ÄÄNESTÄ". Eli vittuilu ei niinkään kohdistunut vallanpitäjiin tai pomoihin, vaan nöyriin ja lamaantuneisiin alamaisiin jotka tyytymättömyydestään ja kauhustereotypioistaan huolimatta eivät edes mene sinne vaaliuurnalle hanttiin laittamaan. Että jos on edes se yksi pieni keino vaikuttaa vallankäytön suuntaan niin sekin sitten jätetään marttyyriuhmalla käyttämättä.

Mainosten pois vetäminen oli sellaista selkärangattomuutta ja väpelyyttä, ettei ole tottakaan. Jestas mitä kuivakiskoista orjakansaa me suomalaiset olemmekaan. Eikö meillä ole minkäänlaista huumorintajua enää jäljellä.

Toinen typerän herkkähipiäisyyden esimerkki löytyy Greenpeacen täyttyvässä ammeessa räpiköivää vauvaa kuvaavan mainoksen aiheuttamasta kohusta. Mainoshan on ihan loistava viesti siitä, että se, minkä jätämme nyt tekemättä (holtittomasti vuotavien "hanojen" sulkeminen) on tulevaisuuden lapsien heitteillejättämistä ja välillistä tappamista. Hukuttamista nousevaan veteen, kasvaviin roskavuoriin ja ilmansaasteisiin.

Monia hentomielisiä on kuulema ruvennut kovasti kyrsimään tuollainen pelon avulla toteutettu "kuvottava ja ahdistava" herättely. On oikein pitänyt adressi laatia, että mainos pitäisi saada pois televisiosta. Sensuuri-intoisille voisin sanoa, että arvatkaapa mitä: sopisi ahdistua aivan helvetin paljon enemmän siitä, että nyt ja tulevaisuudessa niitä vauvoja todella hukkuu ja kuolee monilla muillakin ikävillä tavoilla. Jos ei nyt ja heti meillä, niin ainakin siellä kaukana kehitysmaissa. Vielä entistäkin enemmän, kiitos ilmastonmuutoksen ja minäminäminäsukupolvien. Ettekä pääse siitä yli ettekä ympäri, vaikka kuinka kääriytyisitte siihen "turvalliseen" vauvanvaaleanpunaiseen ja pörröpehmoiseen, loukkaamattomaan omanapamaailmaanne ja haluaisitte laskea sen oman ammeenne vettä täyteen, ilman että se söpö vauva hukkuu.

Se henkensä edestä räpiköivä vauva on muuten vielä kauhistuttavampi, liikuttavampi ja järkyttävämpi asia todellisuudessa, esim. hurrikaanin nostamien tulvien hukuttamissa New Orleansin slummikortteleissa, kuin mainoksessa, jossa hyvinvoivan valkoisen perheen pikku mussukkaa ei oikeasti vahingoitettu millään tavalla.

Epämiellyttävän mainostotuuden kuunteleminen ja katseleminen on siis näköjään ihan älyttömän pelottavaa ja vastenmielistä. Laitonta suorastaan.

Entä sitten ne pelottelevat mainosvalheet. Mitenkäs paha poru niistä syntyy. Kuulostelen korvat hörölläni, mutten kuule mitään. Kukaan ei nosta kättään ylös.

Naisia pelotellaan ostamaan dödöjä, parfyymeja, hajustettuja kuukautissuojia ja ties mitä supertumppuja, etteivät heidän "saastaiset eritteensä" vain hajahtaisi jonkun nenään tai pistäisi silmään. Kaikki muka ovat polvillaan sellaisen naisen edessä joka käyttää superlash-ripsareita tai ihmeitätekevää meikkivoidetta, käyttämättömät jäävät takuuvarmasti seinäruusuiksi. Jos et hölvää persuuksiisi selluliittivoiteita, sinusta tulee kuvottava muhkuraperuna ja joudut ihmissuhteiden kaatopaikalle. Jälikasvullasi on ehdottomasti oltava hyperimukykyiset kertakäyttövaipat tai muuten he saavat vakavia henkisiä traumoja. Miehet pelotellaan impotenssin uhkalla ostamaan sinisiä pillereitä heti jos ei jaksa enää kolmatta kertaa peräkkäin tai heppi jättää sen yhdenkin kerran nousematta. Jokaisella on oltava oma hieno auto tai muuten ei ole ihminenkään. Kohtuuttoman työtaakkansa alle uupuvalle valehdellaan, että hänen väsymyksensä johtuu vain siitä, ettei hän osta superihmisen voimat antavia piriporevitamiineja. Hepatiitti-mainos hyppää televisiosta silmille niin, että katsoja meinaa pudota tuolilta ja hetken aikaa luulee jo kyseessä olevan jonkin käsiin räjähtävän pandemian. Lintuinfluenssasta ja tamiflusta puhumattakaan.

Jos pysähtyy hetkeksi vetämään noiden mainosrypälepommien välissä henkeä, tulee nopeasti siihen tulokseen ettei vissiin tarvitsekaan hengen hädässä rynnätä lähimpäään apteekkiin ja kauppaan varustautumaan jalkahikideodorantin tai karvanpoistoaineen puuttumisesta seuraavaa maailmanloppua varten. Sen sijaan voisi vaikkapa pistää sähköä mainoksiin kuluttavan television kiinni.

Mutta tällainen valemainonta toki saa vapaasti jatkua ilman kenenkään väsäämiä adresseja. Se näet edistää kauppaa ja ihmisten ainaista tekotyytymättömyyttä elämäänsä. Näitä valheita kiltisti kuuntelemalla ja tottelemalla, sekä sensuroimalla raivokkaasti ikäviä tosiasioita, nousee keltaisen nesteen pinta luonnollisesti myös jossain muualla kuin merten rannoilla.