Löytyipä taas vaihteeksi outo ja huvittava kryptozoologinen kissalegenda, josta en ollut aiemmin kuullutkaan:
1800-luvulla Californian, Arizonan, Uuden Meksikon ja lounais Amerikan uudisasukkaiden parissa ja puunhakkaajien sekä lehmipoikien leiritulilla kerrottiin vistoa legendaa erämaissa lymyilevästä olennosta nimeltä kaktuskissa.
Kaktuskissa oli kuvausten mukaan noin ilveksen kokoinen kissaeläin, jonka turkin karvat olivatkin piikkejä. Sillä kuvailtiin olevan myös terävät luukannukset etutassuissaan ja haarautunut, piikikäs häntä. Korvien takana kasvoivat lisäksi pienet sarvet.
Kaktuskissa nautti ravinnokseen erämaan kaktusten mahlaa ja käytti etutassujensa kannuksia kaktusten auki silpomiseen. Kun kaktuskissat sitten kiertelivät ryypiskelemässä silpomiensa kaktusten nesteitä, ne olivat usein alkaneet käydä lämpimässä ja muuttua alkoholipitoisiksi. Kerrotaan, että juopuneet otukset rymysivät perskännissä pitkin öisiä erämaita, hioivat etutassujensa kannuksia vastakkain ja kirkuivat kammottavalla äänellä. Etsiytyipä otus joskus erämaassa yöpyvien leireihinkin ja pisti pystyyn hävityksen kauhistuksen.
Legendan on arveltu syntyneen siitä, kun uudisraivaajat kohtasivat ensimmäisiä kertoja eräseutujen piikkisikoja ja kuulivat puumien päästelevän karmaisevia huutojaan. Liepä osuutta juttuihin ollut silläkin, että kertojat olivat nauttineet itse miestä väkevämpää.
Jompikumpi meidän vanhoista kissoistamme lienee tuon erämaan hirviön pikkuserkku, sillä pieneltä kaktukseltani oli kerran järsitty pää poikki. Syyllinen oli ihme kyllä, selvinnyt tempustaan ilman vammoja.
Jompikumpi meidän vanhoista kissoistamme lienee tuon erämaan hirviön pikkuserkku, sillä pieneltä kaktukseltani oli kerran järsitty pää poikki. Syyllinen oli ihme kyllä, selvinnyt tempustaan ilman vammoja.