maanantaina, lokakuuta 17, 2016

Konmarittaa blogiaan

Niin että jos edes kerran vuodessa saisi aikaiseksi yhden blogitekstin? Ja samalla vähän konmarittaisi vanhaa armasta, nuhjaantunutta blogiaan. Siivoaisi linkit, freesaisi värejä, oikoisi vinksin vonksin vanuneet kuvat ja ryhdistäisi sotkuista html-koodia. Kun täällä käy vielä silloin tällöin kyläilijöitäkin.

Vilkaisin blogini historiaa ja laitoin merkille, että ensimmäisen tekstin olen kirjoittanut Raapimapölkkyyn 25.8.2005. Silloin kuvana oli aidan päällä lumisessa maisemassa kävelevä kissa. Alkoi tehdä kummasti mieli puhallella hämähäkinseittejä ja pölykerroksia tekstien päältä :)

Raapimapölkyn ulkonäkö on pysynyt muuttumattomana melkein kymmenen vuotta. Vuorilta lumivyöryn lailla ryntäävä lumileopardi on ollut minulle kauan mieluisa mielenmaisema, mutta ei omani. Minulla oli runsaasti aikaa ja energiaa paneutua blogin ulkonäkösäätöihin viimeksi silloin, kun muutin Jänismiehen kanssa jenkkilään 2007. Silloin olikin yllin kyllin aikaa paneutua ihan mihin vaan: valokuvaamiseen, musiikin kuunteluun, antikvariaattien koluamiseen, joogaamiseen, luonnon tutkimiseen ja asioiden pohdiskeluun kirjoittamalla. Nykyään energiaa tuntuisi olevan vähemmän ja aika rientää kirotun paljon nopeammin. Olen myös vanhemmiten hidastunut ja höllännyt elämän kaasujalkaa. Paitsi, että parhaillan on eräs vanha unelma toteuttamisen alla ja mukavuusalueelle laiskistuneet aivoni pörräävät uusista haasteista virkistyneenä ylikierroksilla.

Teki mieli uudistaa sivuja, joten etsin ottamani kuvan grenoblelaisesta jääkimpaleesta, jonka päälle pistin mustan kissan siluetin istumaan. Ripottelin turkille hiukan tähtipölyä ja kissansilmäsumun värihäivähdyksiä. Tuiskuttelin maisemaan lumisadetta ja lisäsin netistä löytyneet raamit, joita oli lupa uudelleenkäyttää ja muokata. Sain kuvassa säilymään Raapimapölkyn seikkailunraikkaan tunnelman, toivottavasti sama säilyy teksteissänikin, jos vielä saan niitä aikaiseksi.

torstaina, marraskuuta 19, 2015

HELVETIN PORTTI!



Viime vuosina ei ole kauheasti hotsittanut pöllyttää elämän epäkohtia kirjoittamalla julkisesti. Lähinnä siksi, että sitä vain lietsoo itseään kauheaan apinanraivoon ja sitten turhautuu aivoverenvuodon partaalle, kun ei kuitenkaan mahda niille yhtään mitään, vaikka kuinka yrittäisi. Lisäksi sananvapauden ilmapiiri alkaa olla kotimaassakin sellainen, että pienimmästäkin eri mieltä olemisesta tullaan asiallisen väittelyn sijasta silmille niin, että räkä roiskuu. Kaikkea somessa inahtamaasi voidaan käyttää sinua vastaan forever after. Vielä ei onneksi sentään viedä nirriä, kuten käy totuuden torville ja sananvapauden sankareille itäisessä naapurimaassa. Mutta jaksaa se vanhakin kissa vielä rääkäistä ja silpaista kynnellä pohkeeseen, kun hännälle astutaan.

Tämä juttu on jo tavallaan sammunut nuotio ja suurin osa huomioista on kirjoitettu muistiin silloin, kun pahin rähinä oli päällä. Mutta palataanpa ihan kiusallakin astialle nyt, kun tapahtuneeseen on perspektiiviä ja seuraukset alkavat näkyä.

Vuoden 2014 kesä ja syksy toi vastaan sen verran mielivaltaisen tapahtumakulun, että enpä ole ennen moiseen henkilökohtaisesti törmännyt. Nimittäin paikallispoliitiikan jyräävän päätöksenteon, joka näytti demokratialle keskisormea kyynärpäätä myöten. Kääntelenpä asiaa miten päin hyvänsä, niin järkeeni ei mahdu, että miten tällä tavoin voitiin toimia ilman vastuuseen joutumista. Että millaisia fûhrereitä oikein olemmekaan valtuuttaneet päättämään puolestamme? Mutta eihän tästä pitänyt enää jauhaa, eihän? Kun aihe on muutamankin päättäjän mielestä niin kauhean tylsä (=lue kiusallinen) ja joutaisi jo painaa villaisella, lakaista maton alle, hys hys. Mutta jos ei voi vaieta, niin pitää kirjoittaa. Joten HV vaan niille, joiden mielestä maailmaan ei mahdu eriäviä mielipiteitä.

Meillä on täällä armaassa kotikaupungissamme suunnattoman reilu liikuntatoimi. Se on tarjonnut kamppailulajeille aivan uskomattoman hulppeat treeniolosuhteet läpimädässä, asbestisessa, kosteusvaurioisessa ja homeisessa Barkerin tehdashallissa, jossa jo puoli vuosikymmentä sitten alkoi sataa ropistella sisälle. Kastuneet rakenteet ja tatamit tarjosivat mitä mainioimman kasvualustan homeille. Ilmastointi ei toiminut varmaan koskaan ja kun kesällä avasi todella hankalasti siirreltävät, painavat ristikkoikkunat, niin kohta oli jo parvi puluja ruikkimassa ja pölistelemässä lintukirppuisia höyheniään matoille. Kiinteistön omistajaa ei napannut korjata tai satsata murjuun, ehkä sillä ei ollut varaakaan. Mitä sitä nyt turhia hoppuilemaan, kun ei sentään kattopalkit tippuneet kenenkään niskaan. Kovan kamppailijan näet passaa mainiosti treenata vaikka kaatosateessa lasimurskan päällä, vai kuinka se menikään :) Kehittää kummasti luonnetta.

Touhu oli toki halpaa, sitä en kiellä, mutta vähällä rahalla saatiin iso joukko ihmisiä liikkumaan intohimoisesti. Tilat olivat ahkerassa käytössä, treenaajien menemisiä ja tulemisia ei kytätty minuutilleen ja muutamien pelisilmäisten aktiivien ansiosta yhteishenkikin oli mainiolla tolalla. Nykyisin tulee erityisesti sitä vapauden ja porukkahengen fiilistä kova ikävä, kun yrittää treenin jälkeisessä muutamassa minuutissa hoitaa juoksevia asioita ja ehtiä ajoissa salilta ulos, kotiin mielivän portsarin teputtaessa malttamattomana jalkaansa ovella.

Sen huonon sisäilmankin kesti juuri ja juuri, mitä nyt aina tuppasi happi loppumaan liian kovilla kierroksilla. Olin salilta viitisen vuotta poissa ja takaisin Suomeen muutettuani palasin surukseni entistä törkeämmälle kaatopaikalle. Porraskäytävässä haisivat paskaiset viemärit ja näytösrekvisiittana toimiva lohikäärme oli kai syönyt siivoojan aikaa sitten. Ostimme ehdotuksestani seurallemme omat siivous- ja desinfiointivälineet. Matoilta lakaistun ryönän määrä oli legendaarinen. Kävi kuitenkin ilmi, että suuri osa seuramme machojätkistä oli sitä mieltä että mattojen moppaaminen on luonnollisesti akkojen hommaa ja he voivat kaikessa rauhassa ihailla hämähäkinverkkoisia kattopalkkeja sekä hörötellä maton reunalla, että toisitteko kanssa pari kaljaa. Teki pari kertaa vähän liian paljon mieli kokeilla miten pitkäkeppitekniikat onnistuvat siivousvälineillä tai sulloa moppi jonnekin, minne aurinko ei paista. Tehtaanraunioissa kamppaileminen alkoi maistua pahemman kerran homeelle.

Yhtään mitään ei tapahtunut pitkiin aikoihin, vaikka useampikin kävi rähjäämässä ja laatimassa laiminlyöntilistauksia kaupungille erittäin painavin perustein. Lopulta sentään koitti muuton aika. Emme löytäneet kohtuullisen hintaista omaa salia mistään, joten tartuimme muiden seurojen lailla ihan reilulta kuulostavaan tarjoukseen muuttaa Alfan liikuntakeskukseen. Karjalan Kandalfia haudantakaisella äänellä siteeraten: Se oli virhe. Tosin diili vaikutti lupaavalta. Pääsimme rakentamaan innokkain talkoovoimin tatameja ja raahaamaan mattoja paikalleen. Vapaaehtoinen talkooporukka paiski melkoisen urakan ilmaiseksi ja tekemisen meininki oli loistava. Uusi sali oli entiseen verrattuna luksusta, vaikka kaikki kaupungin lupaama ei toteutunutkaan ja rahat loppuivat ennen kuin kaikki sisätilasateista pilalle menneet vanhat matot oli korvattu. Vuokra nousi melkoisesti, mutta se täytyi vain hyväksyä, kun meillä on täällä Suomessa lama-lama-ding-dong ja muutenkin niin kauhian vali-vali-vaikeeta.

Aluksi ei ollut muutenkaan mitään valittamista, mitä nyt uppiniskaisimmille kakaroille ja vähän vanhemmillekin jäärille ei meinannut millään mennä jakeluun, että niillä ulkokengillä ei romposteta salin sisäänkäyntiä pidemmälle. Ja että jalat pestään AINA ennen matoille lätystämistä! Jossain vaiheessa matoilla alkoi taas ajelehtia tuttuun tapaan pölytolloja ja varvasnöyhtää, eikä niitä oltu selvästi hipaistukaan muilla luutturäteillä, kuin treenaajien treeniasuilla. Ei niin yllättäen, joku epäonninen sai sieltä märkäruven naamaansa. Tämän jälkeen soitin kiinteistöstä vastaavalle ja tiedustelin, että miksi paikka ei siivoudu vaikka siivouksesta maksetaan vuokran ohessa. Reaktio oli että: vaivaantunutta kiemurtelua, homma on kaupungilla vielä hiukan vaiheessa, ei se siivooja ehdi minimaalisella tuntimäärällään siivota niitä mattoja lainkaan ja että pitääks meidän laittaa nyt koko sali karanteeniin ja desinfiointikommandoryhmä paikalle. Esitin vienon toiveen, että järkeäkin saa käyttää ja satojen ihmisten päivittäin käyttämät matot ON joka tapauksessa siivottava useammin kuin kerran puolessa vuodessa jolloin meillä on varta vasten siivoustalkoot. Ja sille siivoojalle olisi syytä maksaa sen verran, että aika riittää. Johan rupesi siivoontumaan.

Sitten kaupungin reilukerho liikuntatoimi otti vauhtia ja kippasi niskaamme täyden laskiämpärillisen. Että salille tuleekin 16 000 euroa maksava pyöröportti sekä valvontakamerat ja että homma aiottiin runnoa läpi todella nopeassa aikataulussa (ettei kukaan vain ehdi valittaa). Että nyt, kun saatiin pahaa aavistamattomat seurat houkuteltua taloon, niin yhtäkkiä muutettiinkin käyttäjäehdot juuri sellaisiksi, kuin kaupungin liikuntatoimessa sattuivat haluamaan. Syynä oli kuulema se, että heidän mielivaltaisen näkemyksensä mukaan salilla treenaa lukematon määrä epärehellisiä, ilmaiseksi liikkuvia (ettäs kehtaavat!) vapaamatkustajia, jotka vievät petollisuudellaan kaupungin perikatoon. Kun tiedustelimme ymmällämme, että keitä nämä anonyymit vapaamatkustajat tarkalleen ottaen ovat, kun kamppailijoiden treeneissä ei ole ainakaan näkynyt ketään vendettanaamariin pukeutuneita hiippareita, niin ainuttakaan täsmällistä vastausta ei annettu, alettiin vain pelotella poliisilla (??). Saivatpahan kätevästi loattua täsmällisesti vuokransa maksaneiden kamppailijoiden mainetta. Ehkä olisi pitänyt kysäistä samaan syssyyn liikuntalautakunnan puheenjohtajan henkilökohtaista mielipidettä vapaamatkustajista, jotka ajelevat ilmaiseksi äiskän henkilökohtaisella bussikortilla :)

Jatkossa jokaisella salilla kävijällä on siis oltava kulkuranneke, jolla päästään keskityslei... eikun siis liikuntahalliin sisälle ja maksetaan kaupungille 1,5 euroa. Ja rannekkeessa on nimi, sillä on tärkeää (eikös se ollut vielä taannoin laitontakin?) pitää rekisteriä, kuka käy missäkin liikkumassa ja milloin. Aijai, kun isoveli valvoo. Kyllähän nyt kontrolloitua väkivaltaa harjoittavat pitää sentään saada listattua, kuten muutkin vahtimista vastaan ämpyilevät anarkistit. Hankkeen takana oli eläkkeelle vetäytymässä oleva jäärä, joka oli jo etukäteen päättänyt runnoa porttihankkeen läpi vaikka poikittain. Hänen asenteensa oli alusta alkaen, että portti tulee joka tapauksessa, sanokaa mitä sanotte ja vaikka muualta olisikin vastaavista porteista huonoja käyttäjäkokemuksia. Nähtävästi portti oli jo nevoteltu sekä ostettu naapurin hyväveljeltä etukäteen, sillä asentajat ilmaantuivat paikan päälle kuin sanonko mitkä kärpäset, sen jälkeen, kuin viimeiset hallitoimikunnan protestit oli saatu tukahdutettua. Portin hintakin oli sopivasti sellainen, ettei sitä tarvinnut turhaan kilpailuttaa. Jäärä oli ollut kovin voitonriemuinen, että siinäpähän jäätte ähkäilemään portin kanssa, kun hän tästä hilpaisee eläkkeelle. Sen jälkeen paloi useampikin budopuvunhiha. Onneksi ei sentään eräänkin linnan seinävaatteet, jos pieni sisäpiirikettuilu kännissä kohlaaville sallitaan...

Salilla treenaamattomat eivät tietenkään tajua, miksi kamppailijoilta meni niin totaalisesti kuppi nurin. Ulkopuoliset kun ovat kaupungin syöttämän "tämä tehdään siksi, kun kaikkien pitää olla tasa-arvoisia ja kaikkialta täytyy nyt nipistää ainakin miljuunan verran" -propagandan varassa. "Ei Alfan portille" -vastarintaliike sai netissä ja lehdissä hieman äääntään kuuluville, mutta eihän nyt tuhatkunta "turhasta narisevaa" kaupunkilaista sentään saa mihinkään demokraattiseen päätöksentekoon vaikuttaa. Jopa päättäjät itsekin myönsivät, että vuoropuhelu seurojen sekä liikuntatoimen kanssa meni vituralleen monella tapaa, mutta eivät siitä huolimatta antaneet piiruakaan periksi.

Kamppailijat nousivat vastarintaliikkeeseen, mutta oli aivan turhaa yrittää vakuuttaa jo selän takana päätöksensä tehneet siitä, että kamppailulajien kaltainen seuratoiminta kärsii tästä valtavasti. Päättäjien suunnalta kuului jopa mutinaa, että ei näitä juttuja pitäisi missään somessa ja lehdissä levitellä sekä ruotia!!!! No missä helvetissä sitten? Hyvävelikerhoissako? Vai ihan ittekseen, hissukseen pukukopeissa purnaamassako? Kävi erittäin selväksi, että demokratia tarkoittaa täällä päin sitä, että päättäjät vähän päättää ja ne jotka on eri mieltä, ovat vain tyhmiä ruikuttajia jotka yrittävät lusmuilla säästötalkoista! Valtalehti julkaisi portin vastustajien mielipiteitä, mutta melkoisen hitaasti siihen verrattuna, että herra porttikeisarin vastine kyllä lävähti framille saman tien. Kaupungin palautepalvelukin osoittautui uskomattomaksi pelleilyksi: portin vastustajien viesteistä julkaistiin vain "mjää en hei yhdää diggaa dosta daijusta portista, enkä haluis maxaa, plääh-daah" -tyyppiset tuskan parahdukset, kun taas huolellisesti muotoillut ja faktapohjaiset viestit jätettiin julkaisematta tai julkaistiin korvat sensurointimoitteista luimussa vasta porttipäätöksen vahvistamisen jälkeen.

Puolentoista euron käyntimaksu kuulostaa tietenkin naurettavan pieneltä, kun vertaa trendilajien käyntimaksuihin. Mutta muistetaan kuitenkin se, että meidän kouluttajat ja seurat eivät todellakaan ole kaupallista markkinaväkeä, vaan vapaaehtoistoimijoita jotka eivät saa treenien vetämisestä palkkaa. Maksu kirpaisee juuri niitä, jotka treenaavat tosissaan sekä paljon sen verran, että eivät välttämättä enää treenaakaan kuin silloin tällöin. Ja se tarkoittaa sitä, että kaupunki ei saakaan niitä unelmoimiaan jättisummia, vaan todennäköisesti oikein kunnolla takkiinsa. Eikä maksu siinä tapuksessa tuohon summaan jää, vaan tulee tietenkin nousemaan joka vuosi, kun maksaja on kerran koukun nielaissut, mikä tarkoittaa vähenevien treenaajien kierrettä.

Tähän asti periaatteemme on ollut, että edullisella seuramaksulla treenaat puoli vuotta tai vuoden vapaasti niin paljon kuin vain treeneihimme ehdit ja seura hoitaa vuokranmaksun, ohjaajat, varusteet, kilpailukulut, koulutuksen sekä muut juoksevat kulut. Treenaaminen ei saa olla varallisuudesta kiinni, liikkumisesta ei tarvitse maksaa itseään kipeäksi ja ahkerasti treenaavaa saataa jopa motivoida myönteisesti perisuomalainen sulovilenmäinen ahneus: pitää käydä niin paljon kuin kerkeää, kun kerta samalla rahalla saa enemmän! Mutta eihän se käy päinsä, että oikeistokapitalismin valtakaudella ajatellaan näin yleishyödyllisesti muusta kuin ilmaiseksi jaettavista ämpäreistä.

Lama-aikana on jo muutenkin tarpeeksi haasteellista houkutella ihmisiä mukaan seuratoimintaan, saati sitten että heidän pitää ryhtyä vielä räpeltämään toisella puolella kaupunkia ladattavien rannekkeiden kanssa, jotka eivät edes kelpaa kaupungin muihin liikuntapaikkoihin. Käyntikertaa ei myöskään voi maksaa paikan päällä, kun vahdin koppi on nerokkaasti portin sisäpuolella. Palautetta on jo tullut: useat treenaajat eivät halua sitoutua tuollaiseen pellesysteemiin, vaan lähtevät fiksummin toimiville saleille. Liikkuja haluaa toimivan paketin, joka säästää aikaa, hermoja ja kannustaa liikkumaan. Tämä ei ole sellainen, piste.

Liikuntalautakunnan päättäjien asenne kritiikkiämme kohtaan oli muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta alentuva ja ylimielinen: miten ihmeessä me liikkujat ja ohjaajat voisimme muka tietää, mikä on liikkujille parhaaksi. Eihän kamppailijoista vanhimmilla nyt ole kuin varmaan puolen vuosisadan kokemus liikunnan järjestämisestä ja meidänkään seuralaisilla kuin viidestätoista kahteenkymmeneen vuotta, semmoisia aloittelevia amatöörejä ollaan. Kyllähän siihen verrattuna kaiken maailman futismammat ja sählypapat tietävät kaiken aina paremmin. Silmiinpistävää kyllä, liikuntalautakunnan porttia vastustavat jäsenet =unohdettiin= ottaa mukaan salikokoukseen, eikä heidän mielipiteitään tarvinnut muutenkaan kuunnella. Tärkeämpää oli toki raahata paikalle kauppamies, joka myi porttia!

Joka välissä muistettiin tietenkin vedota krokotiilinkyynel silmäkulmassa siihen, että nyt on vaikeat ajat ja kaikkien pitää osallistua säästötalkoisiin. Sellaisiksi ei tietenkään voida laskea sitä, että seurat olivat sitoutuneet maksamaan käyttämästään tilasta vuokraa ihan juuri sen verran kuin kehdattiin pyytää. Entäpä jos sanelupolitiikkaan suivaantuneet seurat sekä treenaajat lähtevätkin salilta muualle, kuten ovat jo alkaneetkin? Milläköhän kaupunki sitten meinaa kerätä kolehtia porttikulujen kattamiseksi? Säästöjä tulee varmaan aivan sairaasti verrattuna siihen, että vuokra olisi peritty entiseen tapaan könttäsummana. Toivottavasti päättäjien säätäminen ei säästämisen sijaan muutu taas kerran kaikkia osapuolia sakottavaksi kankkulan kaivoksi. Tästä on jo alkanut näkyä selviä merkkejä, että olimme näkemyksinemme ihan tismalleen oikeassa ja liikuntalautakunnan despootit väärässä.

Toiminnallemme ominaiset näytökset, leirit, vapaasti katsomaan ja kokeilemaan tulemiset sekä ohjaajien tehokas ajankäyttö luisuivat portin takia melkoiseksi härdelliksi. Lajimme päämies oli jo vähän sitä mieltä, että eiköhän pidetä jatkossa leirit jossain muualla. Jopa näytöstä katsomaan tulevat joudutaan päästämään erikseen sisään seurarannekkeella. Yhdellä valmentajalla pitää olla hallussaan valmentaja-, ryhmä- ja henkilökohtainen ranneke, joilla sitten pelataan porttibingoa tarpeen mukaan. Jos hukkaat rannekkeesi, niin siinähän menetät sinne ladatut käyntikerrat, kun kertojen siirto ei onnistu siihen varatulla muinaisteknologialla.

Oli kuulema myös toivoteltu liikuntatoimen ylemmän johdon taholta, että eihän sinne mikään pakko ole tulla treenaamaan, jos kerran on niin pirun vaikeeta. No kiitti v**usti! Tämä olisi ollut äärimmäisen hyödyllistä kuulla siinä vaiheessa, kun seurat luopuivat muista vaihtoehdoista ja alkoivat pykätä talkoilla uusia tiloja. -Olisimme taatusti suunnanneet rahamme, aikamme, mielenkiintomme, energiamme ja talkoopanoksemme muualle. Ilmaiseksi harjoituksia vetäviltä ohjaajilta edellytetään nyt aikansa käyttämistä siihen, että he tulevat hyvissä ajoin nojailemaan porttiin ja päästämään sekä seulomaan eri lajien porukkaa sisälle. Että "sää tuut  meille ja otappas sinä tuo taekwondoon menijä ja tulisko nyt joku päästämään nuo voimisteluun mielivät tiitiäiset, ennen kuin ne tallautuu painonnostajien jalkoihin. Ai eiku etkö sä ollutkaan tulossa meille, no mee sitten jonon hännille häpeemään!" Tämä ottaa raskaasti päähän, sillä useimmat ohjaajista ryysäävät treeneihin töistä kirjaimellisesti minuuttiaikataululla ja vetävät treenejä ILMAISEKSI. Sitten vielä jos joku onneton myöhästyy, niin hää voipi nojata peukalolla summeriin, kunnes valmentaja malttaa vastata salipuhelimeen ja keskeyttää opettamisen, läntystääkseen salin toisesta päästä päästämään hänet sisälle. Portti on ahdas ja samasta reiästä ängetään niin sisään kuin ulos. Välillä portti jumii tai iso urheilukamareppu tarttuu puoliin ja otsasuoni pullistuu. Ryysis portin liepeillä on välillä sangen viihdyttävä: pling-odota-pling-odota-odota-plong-hohhoijaa.
Mutta hei, tässä maassa "viisaat" päättäjät päättää ja alamaiset hyppää sen mukaan :)
 
Porttidemonstraation aikaan oli jo useampikin voimistelijatiitiäisen vanhempi rutisemassa, että lasten pitäisi päästä sujuvasti sisälle, eikä heitä saisi tuolla tavalla kyykyttää. Että esimerkiksi Kupittaalla portti on vienyt sen äärellä jonottavilta lapsilta motivaation liikuntaan. Miten paljon ylimääräistä jonotusaikaa oikein joutuu jokaista kertaa kohden varaamaan, ettei vaan myöhästy treeneistä. Lykkyä ja kärsivällisyyttä pyttyyn vaan treenaavien lasten vanhemmille. Sehän olisi vielä passannut, jos sisääntulosta ja käyntikerran maksamisesta olisi tehty mahdollisimman vaivatonta. Mutta kun portti oli jo sopivalta taholta ostettu, niin mikään ehdotus nopeammin ja järkevämmin toimivista sähkölukoista tai kortinlukijoista ei kelvannut nenä pystyssä pönöttävälle liikuntalautakunnalle. Piti saada jumalauta sellainen kalteriuksi, että ne superrikolliset vapaamatkustajat eivät enää käpeksi lafkassa ilmaiseksi. Piikkilanka ja lasimurska vaan puuttuu sieltä aidan päältä, kuka lie unohtanut laittaa?

Pistää hiukan mietityttämään, kun kummasti kyllä löytyy hynää, avustuksia, hyvää tahtoa ja syvää ymmärrystä sikakalliisiin tekonurmiin, olosuhteiden parantamiseen sekä hallinrakennuksen pykäämiseen, kun on kyse vaikkapa liikuntalautakunnan puheenjohtajan ja hänen kullannuppujensa "kaiken vapaa-ajan vievästä" lempilajista. Kamppailijoiden osalta puolestaan investoidaan näköjään vain kiusantekoon ja kampittamiseen. Mutta hei, mehän osataan tehdä kova kaatuminen eteen, taakse ja sivulle ilman että sattuu!

Eikä siinä vielä kaikki. Porttiin voi jopa vielä tottuakin, kuten tottuu hiljaisella tulella keittämiseen. Mutta entä siihen, kun porukka usutetaan riitelemään keskenään? Mielivallallaan liikuntatoimi lässäytti tehokkaasti salin pitkäaikaisen yhteishengen ja aidosti asioistamme kiinnostuneiden aktiivitoimijoiden motivaation. Puoliamme pitäneiden silmille kuvainnollisesti syljettiin ivallisesti. Aiemmin pidimme yhteisiä siivoustalkoita, mutta päätimme sattuneista syistä lopettaa moisen hyväntekeväisyyden. Harvempaa nappaa organisoida salin toimintaa, kun aloitteellisuus, oma päätäntävaltamme ja kokemuksemme tallotaan niin totaalisesti littaan päättäjien saappailla. Takinkääntöäkin on ollut havaittavissa: muutamatkin ovat jo huomanneet, että kaupungin kanssahan kannattaa olla mielin kielin ja hyväksyä muiden mielipidettä kysymättä uusia, aika kummalta kuulostavia sääntöjä. Kohta kai salille ei pääse ilman solmiota kaulassa ja jonkun herrakerhon vip-korttia povitaskussa. Bisnestajusimmille on syttynyt päähän lamppu, että isot seurat rulez ja pienet seurat joutavat painua muualle kupeksimaan. Määrä näet korvaa nykymaailmassa laadun. Isompien taholta on jo kasattu savustusnuotiota pienempien persusten alle, että mitä te treenivuoroilla teette kun teitä on niin vähän.

Itse treenaan treenamiseni nykyään enimmäkseen muualla ja käyn vankilasalilla pääsääntöisesti vain opettamassa. Portti on jo vaikuttanut uusien tulijoiden määrään siten, että ensimmäinen alkeiskurssimme tietääkseni ikinä on jouduttu perumaan. Alempivöisten treenimotivaatio on selkeästi laskussa, kun ennen piti päinvastoin toppuutella että harrastakaa nyt hyvät ihmiset välillä jotain muutakin kuin kamppailua. Jotenkin on sellainen kutina, että tämä alamäki ei ole vielä laakson pohjalla.

Itseäni vetävät kummasti puoleensa liikuntapaikat, jotka ovat nykyistä saliamme kalliimpia, mutta joissa ei ole vastenmielistä porttia, saati kyttäysmeininkiä. Erääseenkin lafkaan annettiin pieni lätyskä käteen, että lämpimästi tervetuloa, tuolla pääsee vapaasti kulkemaan, jos ovet on lukossa ja leimaa vaan ittes omatoimisesti sisälle treeneihin. Lätyskän lataaminen kesti noin minuutin ja sain omistajalta hymyn kaupan päälle. Ei liene yllätys, että siellä tuntee olevansa aidosti tervetullut liikkumaan. Lisää viihdyttävää lukemista aiheen tiimoilta: 

http://www.ts.fi/mielipiteet/lukijoilta/689217/Alfan+asiakkaita+syyta+kuunnella 


http://www.adressit.com/ei_kulkuporttia_alfan_liikuntakeskukseen
 

http://satualanen2012.blogspot.fi/2014/08/ei-kulkuporttia-alfan-liikuntakeskukseen.html
 

https://fi-fi.facebook.com/pages/Ei-Alfan-kulkuportille/776377699069768?ref=nf

torstaina, lokakuuta 01, 2015

Tosi Kiipeilijä



Kiipeily on varsin leppoisa, humoristinen ja löysäpipoinen liikuntalaji. Seuraavista tuntomerkeistä voit päätellä, että olet Tosi Kiipeilijä. Kiipeilijähuumorista lähdeviittaus ja kiitokset Guillaume ja Jennifer Dargaudin huikealle kiipeilysivustolle.

OLET TOSI KIIPEILIJÄ, JOS:

* Olet klipannut kotiavaimesi vyöhösi parin tonnin painon kestävällä karabiinerilla.
* Vaimollasi on AMS PMS:n sijasta.
* Muiden työkalujen puutteessa olet käyttänyt jäähakkuasi rikkaruohojen kitkemiseen.
* Suosikkikenkäsi näyttävät ihan balettitossuilta.
* Kuski on joutunut avaamaan autostaan ikkunan, koska haisit niin pahalle.
* Sinulla on kansioissasi enemmän vuorikuvia kuin hääkuvia.
* Naamasi joka ulokkeesta on joskus roikkunut jääpuikko.
* Olet pissannut yhden yön aikana enemmän kuin kolme litraa.
* Pystyt sanomaan Popocatepetl monta kertaa peräkkäin sotkeentumatta sanoissasi.
* Kehuskelet, että tyttöystävälläsi / poikaystävälläsi on hyvät varusteet, etkä todellakaan viittaa hänen ulkoisiin avuihinsa.
* Olet pudonnut niin korkealta köyden varaan, että adrenaliinisi ehti kulua loppuun ennen kuin löysä köysi loppui.
* Huulesi ovat jäätyneet kiinni jääruuviin, kun yritit puhaltaa jäätulpan kaverisi niskaan.
* Kuulet jonkun sanovat "Hillary" ja ajattelet heti Mt. Everestiä Clintoneiden sijasta.
* Heräät aamulla kellonsoittoon, pomppaat torkuttamatta ylös, laitat kiipeilykengät jalkaan, puet kypärän ja valjaat päälle sekä solmit köyden valjaisiisi kasisolmulla alta aikayksikön, ennen kuin tajuat että hitto, tänään olikin työpäivä.
* Et muista milloin viimeksi teit lomalla jotain muuta, kuin kiipeilit. 
* Tiedät golfarin ja kiipeilijän olennaisen eron: Golfaajan suunnalta kuuluu: "Mätkis, voi paska" ja kiipeilijän suunnalta "Voi paska, mätkis". 
* Hyvillä varmuusvälineillä ei ole sinun mielestäsi mitään tekemistä seksin kanssa. 
* Mielestäsi on ihan normaalia päivittää facebook-statukseensa, että: "I spent whole Saturday evening trying my new Friends and groping my Nuts. 
* "Nuts" ei todellakaan viittaa sukukalleuksiin eikä kehenkään kajahtaneeseen tyyppiin. 
* Tiedät missä kotka pissii. 
* Lähettämisellä ei ole todellakaan mitään tekemistä postin kanssa. 
* Joka kerta kun ajat sillan ali, hingut vetämään leukaa siltakaaresta roikkuen. 
* Mikä tahansa ruoka maistuu paljon paremmalta, kun siinä on ripaus magnesiumia. 
* On ihan normaalia hengailla puolialasti ulkona ja vehdata jonkin sortin bondagevaljaissa sekä killumisköysissä kavereiden kanssa. 
* Olet tullut siihen tulokseen, että tulee paljon halvemmaksi kouluttautua suutariksi ja ostaa omat kengäntekovälineet, kuin ostaa kenkiä kaupasta.
* Mielestäsi hauskanpidon ei tarvitse missään nimessä olla kivaa
* Tiedät, että on ihan turha purkaa tavaroita autosta, kun lähdet kuitenkin taas kohta uudelle kiipeilyreisulle.
* Sinusta on ihan ok työntää sormesi likaiseen rakoon.
* Juomapullosi on koristeltu hienoilla kiipeilytarroilla, mutta ne ovat niin auringon haalistamia ettet enää tiedä, mitä niissä lukee.
* Etelänlomallasi ihailet enemmän kallioiden kuin naisten muotoja.
* Ainoa kokemuksesi kiinteistökaupoista on se, kun myit vanhan pakunraatosi.
* Käyttämissäsi vaatteissa on aina mankkapölyä
* Aloittaessasi kiipeilyharrastuksen kävit lääkärintarkastuksessa ja läpäisit sen: Kun tohtori näytti lampulla toiseen korvaan, valo paistoi ulos toisesta korvasta.
* Ainoat omistamasi kirjat ovat kiipeilyoppaita.
* Hien ja mankan tuoksu saa sinut kiihottumaan.
* Eniten ihailemasi piirre uudessa seurustelukumppanissasi on hänen frendiräkkinsä.
* Valjaiden ja köysien käyttö rakkaimpasi seurassa ei viittaa SM/BD -touhuihin.
* Menet kananlihalle, kun kuulet sanan palkeenkieli.
* V8 on kova boulderointireitti, eikä mikään vihannesmehu.
* Se mitä pidät "kylmänä", ei löydy lämpömittarin asteikolta.
* Kun kuulet sanan "aidata", käsissäsi tuntuu haamukipua.
* Autosi matkustajapaikalla ei ole turvavyötä, mutta sen korvaa auton väriin sopiva liina.
* Olet käyttänyt kiipeilyköyttä ja valjaita puhdistaessasi talosi rännejä.
* Ilmaat nurmikkoasi kävelemällä sen päällä jääraudoilla.
* Pornon sijasta etsit internetistä toinen toistaan rankempia kiipeilyvideoita.
* Teet siistiä sisätyötä, mutta kätesi ovat karheammat kuin puusepällä.
* Mielestäsi kipu on kivaa.
* Menet sisäkiipeilysalille ja huomaat, että olet ottanut mukaan myös kaikki kaverit ja hullut.
* Suurin osa ystävistäsi roikkuu räkissäsi.
* Perheenjäsenesi viittaavat sinuun nimityksellä "se sekopää".
* Makuuhuoneesi näyttää kiipeilyvarustekaupalta.
* Nimeät lemmikkisi kuuluisten vuorenhuippujen mukaan.
* Kieltäydyt tapailemasta ketään, joka ei osaa varmistaa.
* Kumppanisi jättää sinut, koska käytät seksin aikana kiipeilyslangia.
* Kolme päivää jalassa olleet sukat ovat mielestäsi liian tuoreet vaihdettaviksi.
* Ajat koko yön, että voisit kiivetä koko seuraavan päivän ja sen jälkeen ajat tietenkin takaisin koko seuraavan yön.
* Olet kiivennyt niin korkealle, että puut näyttivät parsakaaleilta.
* Tulet tuskin uhkailleeksi, että hyppäät alas kalliolta, jos elämässäsi menee jokin pieleen.
* Tunnet olosi alastomaksi ilman valjaita, räkkiä, kiipeilykenkiä ja kypärää.
* Et suostu missään nimessä kiipeilemään sellaisen ihmisen kanssa, jonka kengännauhat ovat aina auki.
* Kysyt vanhemmiltasi, saisitko pultata pari kiipeilyotetta heidän kivitakkaansa.
* Kiipeät kaverisi takanhormiin harjoitellaksesi savupiippukiipeilyä.
* Saat hillittömän raivarin, kun huomaat että farkut maksavat kaupassa 39 euroa, mutta ilmeesi ei värähdäkään, kun hiplaat cooleja goretex-housuja, jotka maksavat 390 euroa.
* Menet kirkkoon ja suunnittelet koko jumalanpalveluksen ajan, mitä reittiä pitkin kiipeäisit kirkon kattoon.
* Naapurin kakarat heittävät frisbeen katollesi nähdäkseen kuinka kiipeät seinää pitkin hakemaan sen.
* Luovut hyvästä työpaikasta saadaksesi kiivetä enemmän.
* Tuhoat hyvän avioliittosi saadaksesi kiivetä rauhassa.
* Pulttaat ankkurit kerrostaloasuntosi parvekkeen kaiteeseen, että voisit nukkua öisin vuoristoriippumatossasi.
* Sinulla ei ole aavistustakaan, miksi kätesi ovat aina veressä.
* Kroppasi on ihan rikki ja sinun pitäisi käydä lääkärissä, hierojalla tai fysioterapeutilla... mutta herranjestas - sehän olisi pois kiipeilyajasta!
* Jos olet niin kipeä, ettet pysty kiipeilemään, luet kiipeilykirjoja.
* Kun huomaat halkeaman jalkakäytävän asfaltissa, mietit että tuohan olisi oikein hyvä käsiote.
* Kiipeäminen on parempaa kuin seksi, koska se voi kestää koko päivän.
* Et kiipeä mistään hinnasta sellaisen ihmisen kanssa, joka kannustaa mieluummin taputtamalla kuin huutamalla.
* Tunnet nimeltä enemmän vuorenhuippuja kuin ihmisiä.
* Autonratista kiinni pitäminen sattuu, kun ajat kiipeilyn jälkeen kotiasi kohti.
* Sinulla on suuria vaikeuksia pitää kuumaa kahvimukia kädessäsi.
* Kiipeilyn jälkeen et saa kengännauhojasi solmittua tai avattua.
* Pöydälläsi on pätkä köyttä siltä varalta, että voit harjoitella solmuja, kun on tylsää.
* Olet pultannut otteita talosi seinään ja reitti on kuvailtu paikallisessa kiipeilyoppaassa.
* Sinulla on paha tapa ostaa kaksi numeroa liian pieniä kenkiä.
* Et tajua, miksi ihmiset jaksavat aina ihmetellä naarmuilla ja mustelmilla olevia sääriäsi.
* Pystyt kiipeämään autostasi ullakollesi ilman, että kosket kertaakaan lattiaan.
* Voit raapia itseäsi pelkillä sormillasi, käyttämättä lainkaan kynsiä.
* Voit ihan hyvin herätä lauantaiaamuna kuudelta, muutamien tuntien yöunien jälkeen, ajaa kolme tuntia, kiivetä koko päivän, ajaa kolme tuntia takaisin ja ryypätä baarissa koko loppuyön onnistuneen huiputuksen kunniaksi. Sen sijaan maanantaiaamuna herääminen kello kahdeksan ja töihin meneminen yhdeksäksi, on aivan ennenkuulumattoman julmaa ihmisrääkkäystä.
* Heräät painajaiseen ja huudat lujaa: "KIVI!"
* Kiipeilet talosi ovenkamanoissa kunnes joko sinä tai kamanat tippuvat.
* Sinun on ihan pakko kiipeillä ja vetää leukoja jokaisessa oviaukossa josta kävelet.
* Kalliohanhi ei ole sinulle uusi, tuntematon lintulaji.
* Kuvailet kertaa, jolloin putosit kaverisi parvekkeelta "kauheana boulderointionnettomuutena"
* Sinua ei pidetä pervona, vaikka tuijottaisit tuntikausia toisten persettä.
* Et kävele portaita alas, vaan rapelloit
* Kun tulet kotiin painava kauppakassi molemmissa käsissäsi ja kissasi meinaa kampata sinut portaikossa, mietit automaattisesti: vaikeustaso 5c.
* Jos pudotat jotain kädestäsi, huudat vaistomaisesti "KIVI!"
* Olet ihan innoissasi, koska kaverillasi on mini-nutseja.
* Sinun täytyy suurentaa sormuksiasi, että sormilihaksesi mahtuvat niihin.
* Joudut valehtelemaan kumppanillesi, ettei hän saisi selville sooloilumieltymyksiäsi.
* Näet putoamisunia, joissa pudotessasi vilkuilet kalliota sillä silmällä, että olisiko se ollut sittenkin kiivettävissä.
* Elviskin olisi kateellinen siitä, miten jalkasi sheikkaa kun olet maitohapoilla.
* Unohdat synttärisuunnitelmasi, koska viikonloppuna on upea sää, etkä voi edes kuvitella tuhlaavasi sitä ei-kiipeilijöiden kanssa baarissa istumiseen.
* Kun kaikki muut puhuvat, miten hyvä sää kaupungilla on, sinä vahtaat vuoristosäätä.
* Saappaasi, kenkäsi ja jäärautasi on levitelty kuivumaan ympäri keittiön lattiaa samalla kun juhlakenkäsi keräävät pölyä komeron perukoilla.
* Pissaat yhtä luontevasti taivasalla, kuin sisävessassa.
* Olet nukkunut kaikkien kavereittesi vieressä ja todellakin vain nukkunut!
* Esittelet kumppanisi tai aviopuolisosi muille varmistajanasi.
* Tiedät, kuinka pääset talojen katolle ilman tikapuita.
* Sinulla on valkoista jauhetta joka puolella vaatteissasi, etkä silti ole huumediileri.
* Katselet jokaista vertikaalista pintaa sillä silmällä.
* Merkkaat jopa kuulakärkikynäsi värillisellä teipillä.
* Tiedät, että avioliittosi on ohi, kun puolisosi varmistaa kiipeämistäsi ilman varmistuslaitetta.
* Kritisoit ja huokailet suureen ääneen jokaista kiipeilyelokuvien epäkohtaa, varusteiden väärinkäyttöä ja mahdottomia pelastautumisia, mutta olet ihan hiljaa, kun yksi luoti räjäyttää kokonaisen rekan.
* Et tarvitse enää pesusientä suihkussa, koska kämmenesi ovat tarpeeksi karheat.
* Pistät sinulle soittavan pomosi pitoon, jos kiipeilykaverisi soittaa sinulle yhtä aikaa viikonlopun reissusta.
* Näet kadulla söpön tyypin ja mietit: "Hmm, mahtaisikohan tuo kiivetä yli 6A:ta
* Pitkän tähtäimen tulevaisuudensuunnitelmasi on muuttaa vanhempiesi luo asumaan ja kiipeillä, kunnes he kuolevat ja saat heidän perintönsä, jonka jälkeen voit jatkaa kaikessa rauhassa kiipeilyä.
* Käytät tuhottomasti aikaa portaiden aluksen siivoamiseen, että voit käyttää portaita campuslautana.
* Mankka on ratkaisu kaikkeen, mihin jeesusteippi ei pysty.
* Solmit solmiosi kasisolmulla.
* Sääresi ovat naarmuilla ja ruhjeilla, mutta housusi ehjät.
* Käytät pitonia pullonavaajana, tölkinavaajana, lusikkana, haarukkana ja veitsenä,
* Sänkyysi ei mahdu nukkumaan, koska täytyyhän kiipeilyvarusteillakin olla jokin turvallinen säilytyspaikka.
* Kiipeilyvarusteesi ovat huushollisi ainoat tavarat, jotka on lajiteltu ja laitettu siistiin järjestykseen.
* Työpaikan kahvimukissasi on jeesusteipillä merkitty slingi.
* Pelastussuunnitelmasi tulipalon sattuessa on rapelloida patteriin ankkuroidulla köydellä ulos ikkunasta.
* Hauiksesi ovat isommat kuin pohkeesi.
* Seurustelukumppanisi asuu kerrostalon kuudennessa kerroksessa ja unohdat tahallasi hänen ovikoodinsa.
* Olet viettänyt enemmän kuin viisi syntymäpäivääsi patikoimassa tai vuorilla.
* Sukulaisesi soittavat aina sinulle, kun tarvitsee pudottaa lumet katolta.
* Kämppiksesi eivät ihmettele, vaikka lähdet mitään sanomatta ennen auringonnousua ja katoat useiksi päiviksi.
* Aurinkorasvasi on aina tönkköjäässä silloin, kun tarvitsisit sitä eniten
* Autosi vetokoukkua on käytetty ainoastaan rapellointiankkurina
* Jos kumppanisi uhkailee, että se on joko hän tai vuoret niin sinä kysyt, tarvitseeko hän muuttoapua viikonlopun kiipeilyreissusi jälkeen.
* Kummastelet ihmisiä, joiden mielestä pitää käydä suihkussa ja vaihtaa vaatteet joka päivä.
* Autosi tärkein ominaisuus on se, että siinä voi nukkua mukavasti.
* Monen sadan metrin äkkijyrkkä pudotus molemmilla puolilla ja sinä tasapainoilemassa jäisellä harjanteella köyden varassa - miten niin muka pelottavaa? Vuoristorata, jossa on monta silmukkaa - ei tule kuuloonkaan!
* Kun kirjoitat tietokoneella, ajattelet että se vahvistaa sormilihaksiasi.
* Lähdet aamulla vuorille, ennen kuin postinkantaja tuo lehden.
* Kutsut vanhempasi kylään ja ajat heidät autolla näköalapaikalle pitkin tutua vuoritietä, jonka osaisit ajaa vaikka silmät kiinni. Huomaat, että isäsi kaivaa kalpeana nitroja purkista ja ateisti-äitisi rukoilee silmät kiinni sekä kädet ristissä.
* Ihmettelet, mitä alavilla mailla asuvat ihmiset oikein tekevät viikonloppuisin.
* "Voi paska, kohta kuollaan kaikki" -kiipeilyreissu muuttuu vajaan vuorokauden kuluessa yhdeksi elämän parhaimmista kokemuksista.
* Sinulla on vain pari kymppiä alennusmyynneissä maksanut juhlapuku, mutta ainakin tonnin arvoiset ulkoiluvarusteet.
* Olet sitä mieltä, että kokemus se on huonokin kokemus.
* Suostuttelet kaverisi varmistamaan sinua päiväksi ja vaeltamaan täyden varusterinkan kanssa jonnekin hevon helvetin perämetsiin etsimään kallionkielekettä, jota ei koskaan löydy. Vain koska satuit kuulemaan baarissa metsurin juttelevan jostain perämetsissä olevasta korkeasta kikkareesta, jonka päältä hän melkein putosi.
* Istuminen trooppisella paratiisirannalla varpaat valkoisessa hiekassa ja drinkki kädessä auringonlaskua ihaillen kuulosta mielestäsi uskomattoman tylsältä touhulta.
* Haaveilet pienen maatilan ostamisesta Perähikiältä, mutta et suinkaan kasvattaaksesi sikoja, kanoja tai vihanneksia, vaan siksi, että voisit talvella ruiskuttaa vettä korkean viljasiilon päälle ja tehdä siitä jääkiipeilyseinän.
* Pistät jalkaasi jääraudat kun menet pilkille.
* Vuorikenkäsi ovat kallein omistamasi asuste.
* Myönnät, että soolokiipeily on hengenvaarallista, mutta se näyttää tosi hienolta valokuvissa.
* Voit haahuilla ulkona pelkässä t-paidassa ja shortseissa pakkasellakin, eikä kylmä yhtään.
* Käytät kirkkaankeltaisia kenkiä, eikä kukaan siitä huolimatta uskalla virnuilla sinulle.
* Räkkisi maksoi enemmän kuin autosi, joilla niitä kuljetat.
* Myit autosi ostaaksesi räkkisi.
* Veri on mielestäsi kiipeilyreitin merkitsemiseen mainiosti sopivaa väriainetta.
* Sinulla on huono kiipeilypäivä, kun valjaissasi ei roiku yhtään ystävää ja kaikki hullutkin ovat ihan liian pieniä.
* Puolisosi suuttuu sinulle, jos unohdat ensimmäisen yhteisen kiipeilynne vuosipäivän.
* Tiedät, että vuorikiipeilijät sitovat itsensä köydellä toisiinsa estääkseen heikkohermoisimpia lähtemästä kotiin kesken matkan.
* Kiipeilypäiväsi vaikein osuus on sängystä ylös nouseminen aamulla.
* Elämäsi on yksinkertaista: jos sinulla on lämmin, pääset sisävessaan, et kärsi kivuista, eikä sinulla ole nälkä tai jano, sitten et ole vuorilla. Kiipeily on kuin päänsä hakkaamista tiiliseinään - se on tosi kivaa kun se loppuu.
* Kuvailet vuorikiipeilyä intensiiviseksi, pitkäkestoiseksi ikävystymiseksi, jonka keskeyttävät satunnaiset, äkkiarvaamattomat kauhun hetket.
* Toisin kuin muut työntekijät, iloitset maanantaista, koska silloin voit vihdoin levätä.
* Mielestäsi kiipeilystä on vaikeampi vierottautua, kuin tupakanpoltosta.
* Tiedät vain kaksi vuodenaikaa: kiipeilykauden ja tulossa olevan kiipeilykauden.
* Puolisollasi on harvemmin mahdollisuutta heitellä sinua tavaroilla, kun teillä on riita.
* Olet tunkenut kätesi mankkapussiin lopettaaksesi verenvuodon.
* Ensiapulaukustasi löytyy diamoxia, dexamathasonea ja morfiinia.
* Sanomalehden käyttäminen vessapaperina on mielestäsi kierrätystä.
* Sinä ja kiipeilykaverisi olette syöneet puuroa samasta kulhosta, samalla lusikalla.
* Olet syönyt patukan jäätynyttä voita karkin asemasta, koska se maistui niin hyvältä.
* Olet vetänyt pitkää tikkua siitä, kuka nukkuu auton takakontissa.


tiistaina, maaliskuuta 17, 2015

Dôme de Neige des Ecrins

Écrinsin kansallispuisto on Grenoblesta etelään päin sijaitseva luonnonsuojelualue, jonka korkein vuorenhuippu on Barre des Écrinsin 4102 metriä.

Écrinsillä on fantastisen kaunista ja seikkailuhaasteita löytyy moneen makuun. Vuoristoissa tietysti houkuttaa aina maagisesti se korkein kohta, mutta päätimme tyytyä Barren harjannereitin haasteellisuuden vuoksi siihen toiseksi korkeimpaan, eli suurimmaksi osaksi patikoiden saavutettavissa olevaan Dôme de Neigeen, jonka korkeus on 4015 metriä. Barre on alla olevassa kuvassa tuo lumesta hilseillyt huippu vasemmalla ja Dome tuo lumen peittämä "olkapää" oikealla.





Ensimmäinen yrityksemme kiivetä Dôme de Neigelle meni pipariksi. Ensinnäkin lähdimme laakson pohjalta liikkeelle laiskasti ja ihan liian myöhään iltapäivällä. Toisekseen Glacier Blancin majalta Ecrinin majalle tarpomamme irtokivisohjo rääkkäsi ainakin minut ihan piippuun, kipeytti jalkani nilkutuskuntoon ja oli muutenkin niin syvältä, ettei pahemmasta väliä. Tuntui siltä kuin koko matka olisi ollut upottavassa kivisuossa kompastelua. Jäätikköä emme uskaltaneet edes koittaa, kun railot olivat tosi isoina.

Olimme majalla myöhään, eikä siksi tullut levättyä tarpeeksi. Herra E:llä oli vuoritaudin oireita, minulla maha sekaisin. Huiputusaamuna minulla oli hetken aikaa huumaava vuorieuforia, mutta matkantekomme katkesi nopeasti alkutekijöihinsä, kun johdossa kiipeävä aviomieheni melkein tippui railoon jo ensimmäisessä nousussa. J. vaan totesi kylmän tyynesti, että nyt upposi jalka lumeen nivusta myöten ja sen alla ei sitten ole yhtään mitään. Hän oli railon päältä pois kiepahtaessaan vähällä laskea mäkeä päin minua teroitetut jääraudat edellä. Onneksi hänellä oli pysäytystekniikka hyvin hallussa, sillä jos hän ei olisi pysähtynyt, olisi meikäläisen tukirankaa koeteltu tosissaan, kun alaspäin mäkeä luisuvan J:n köysi olisi tempaissut minua kunnolla valjaista. Ehdin toki tehdä oikeaoppisen self arrestin jäähakullani, kuten myös E, mutta eipä se silti mikään elämän suosikkihetkeni ollut.

Sen jälkeen viereisestä rinteestä romahti jääserakki, joka vei viimeisetkin rippeet rohkeudestamme jatkaa huipulle asti. Menimme paremman puutteessa harjoittelemaan loivaan rinteeseen railoon tippumista ja pelastustaljan rakentamista.

Paluumatka laaksoon oli yhtä nilkuttamista, joka askel tuntui siltä kuin olisi ollut puukko vasemmassa jalkapohjassa, kun pitkillä reissuilla vaivaava neurooma (jep, revennyt eturistiside ei tietenkään riitä ristikseni) ärtyi oikein pahaksi. Katselin haikeasti jäätiköllä samaa matkaa kolme kertaa nopeammin taittavia, mutta E kieltäytyi ehdottomasti oikaisemasta pahasti sulaneen railoalueen poikki. Oli jokseenkin paska reissu, mutta tulipahan tehtyä tiedusteluna. Maisemat toki olivat aivan jäätävän upeat, kuten aina vuoristossa ja kuvasin innolla jäätikköä vasten kauniisti piirtyviä keltaisia kylmänkukkia. Jos ihan tarkkaan tiiraa, niin kuvassa näkyy myös jäätiköllä harjoittelevia kiipeilijöitä.



Sen verran jäi hampaankoloon, että piti lähteä uudestaan heti seuraavana kesänä. Tällä kertaa menimme ensimmäiseksi yöksi Cafin Lautaretin kotoisalle majalle ja vietimme iltaa seinäkiipeilemällä majan omassa kiipeilysalissa. Seuraavana päivänä ostimme eväät Sherpasta ja ajoimme tuttuun paratiisilaaksoon Pre de Madame Carlen nurkalle. Tällä kertaa ylösnousupatikka meni kivuttomasti, niin kuin pitikin, kun oikaisimme köysistönä mukavan kannellisen jäätikön poikki. Oliko hiukka luksusta saatanalliseen irtokivisohjoon verrattuna!

Majalla sortteerasimme kamat ja pääsimme pian illallispöytään. Siinä ruokaillessamme joukkueemme itsesuojeluvaistoisin E alkoi murehtia reitin kuntoa, joka oli kuitenkin viimekesäistä huomattavasti parempi. Meitä ei huvittanut itsemme etukäteispelottelu laisinkaan, joten E kävi viihdyttämässä seuraavana päivänä huiputtamaan aikovia brittejä kauhutarinoillaan. E kun tuntee henkilökohtaisemmin erään monissa liemissä keitetyn salainen-agentti-vuoristosoturin, jota kutsumme ranskalaiseksi James Bondiksi, eli vissiin sitten ranskalaisittain Jacques Balleksi. Joka siis oli ollut kuulema perustellusti sitä mieltä, että Dôme on muuttunut liian epävakaaksi vuoreksi hänen makuunsa.

JB veti vielä jonkin aikaa sitten alppikerhon vuoristoreissuja, kunnes riitaantui ranskalaistyylisen dramaattisesti muiden oppaiden kanssa vakavista turvallisuusasioista ja eräseen onnettomuuteen suhtautumisesta sekä kaikkiin/kaikkeen suivaantuneena iski lopulta hanskat Caf:in tiskiin. Minäkin ehdin yhdelle hänen vetämistään jäätikköreissuista ja siellä oli niin hauskaa, että säänpieksämä nahkani kesi naarmuille poskipäistä ja toinen silmäni turposi umpeen. JB on muuten legendan mukaan hilannut ison sotilasjoukon Dômea vielä korkeamman harjanteen Barren päälle, huomattavasti vielä jyrkempää reittiä, couloir Barre Noiria pitkin ja itse jääruuveilla liidaten. Oliko muistaakseni peräti näin, että vielä yöaikaan. Solttupojat olivat kuulema aamulla keksineet jälleen yhden historiallisesti sallitun käyttötilanteen v-sanalle toteamalla, että: "EI V***U, tuostako me muka tultiin viime yönä!?%¤#!



E alkoi kallistua siihen suuntaan, että jospa tehtäisiin sittenkin jotain järkevämpää ja turvallisempaa - pienempiä huippuja kun olisi majan ympärillä useita. Että miten olisi, jos testattaisiin aluksi vaikka Roche Fauriota, että nähdään missä kunnossa ollaan? Minulla käväisi mielessä, että miksi hitossa me sitten ollaan taas täällä ällistelemässä, jos Domen huiputtaminen alkoikin "yhtäkkiä" tuntua liian vaaralliselta touhulta. Kävimmehän jo edellisenä vuonna toteamassa, että reitti ei todellakaan ole riskitön vaikka suhteellisen helppo onkin. Minulla kun ei valitettavasti ole varaa käydä lipittämässä huonolaatuista kaljaa vuoristomajoilla, kun tähänkin reissuun menivät melkein kaikki kovalla raatamisella ansaitut lomarahani. Vuoret toki pysyvät siellä missä ovat, mutta minulla ei ole rahaa, jaksuja eikä motivaatiota tulla samaan paikkaan uudelleen montaa kertaa arpomaan uskaltaisinko vai enkö uskaltaisi yrittää tällä kertaa. Tiedän, että tämä asenne lisää entisestään riskikerrointa, mutta ei me silti mitään yltiöpäisiä hulluja olla J:n kanssa- kaukana siitä. Mutta joo, sovimme tekevämme Faurion alkutreeniksi.

Patinoituneen ja hiukan rappeutuneen näköinen patonki pöydän toisella puolella totesi suunnitelmistamme kuultuaan virnuillen, että tiesittekö Faurion huipulta olevan pudotusta kilsan verran alaspäin. Että saattaa ruveta vähän alavan maan kulkijaa huippaamaan tapulista. Äijän virneestä näki hänen ajattelevan, että hahhaha - ette te sinne ylös asti kuitenkaan uskalla mennä, mokomat ulkomaalaiset jänishousut. Silmäisin hänen pönäköityvää vyötärönseutuaan ja punottavaa naamaansa miettien, että jos kerta tuo pulska viinisieppo pingertää jonkun mäen ylös tukevassa punaviinikrapulassa, niin taatusti kyllä minäkin, vaikka hampaillani lohkareista roikkuen. Kyseinen herra oli reissussa teini-ikäisen tyttärensä kanssa ja näimme heidät seuraavana päivänä viereiselle seinämälle suuntaamassa.

Seuraavana aamuna lähdimme talsimaan jäätikköä pitkin Roche Faurion suuntaan. Aika pian E totesi, että hänen pulssinsa on tähtitieteellisissä lukemissa, eikä hän ole todellakaan kunnossa, joten hänen täytyy palata takaisin majalle tai hukka perii. Mietimme hetken tilannetta ja palautimme E:n takaisin lähtöpisteeseen, ettei hän vaan sairastuisi pahemmin. Jatkoimme sitten kahdestaan takaisin jäätikölle.

Eestaas sahaaminen otti voimille, mutta rämmimme silti ylös Fauriolle. Aviomiehelläni oli sen verran kova hinku huipulle, että kiipesimme sinne johtavan kivikiipeilyreitin kiveen kirskuvilla jääraudoilla, vaikka alapuolella todellakin aukesi se mainittu kilsan pudotus laaksoon. Oli rehellisesti sanottua päräyttävää toimintaa ja sormeni pusersivat kiveä rystyset valkoisina. Muutamassa kohdassa jouduin ottamaan lohkareista kiinni pitäen sellaisia balettitanssiaskelmia, etten olisi varmaan niistä selvinnyt ilman jooga- ja kamppailulajitaustaani. Hidastetun helikopteripotkun osaamisestakin oli yllättävää hyötyä. Huipulla pääsin merkkaamaan reviirini eagle peellä, sillä olin taas vaihteeksi kitannut liikaa kahvia aamulla. Näkymät laaksoon olivat hurjat, kuten patonki oli vihjaillut. Mutta päästiinpäs ylös, ähäkutti, Suomen lippu salkoon.
 
Sulavan rinteen alastulo oli inhaa (ja olimme aamuhässäkän takia myöhässä optimaalisesta aikataulusta), kun tiesi kulkevansa paikka paikoin railojen päältä. Yhtäkkiä, noin 50 metriä ennen tasankoa, viattomalta näyttävän lumen alla olikin yllättäen vain liukas jääkalju, jota minun olisi pitänyt kääntyä jääkiipeämään ahteri menosuuntaan ja alamäkeen päin, mitä kammoan sydämeni pohjasta. Lisäksi kohdalla kulki selvä railopainauma eli allani saattoi hyvinkin olla sulava lumikansi. Vaati muutaman sielun pohjasta kummunneen ärräpään, ennen kuin uskalsin liikahtaakaan ja pääsin ryömimään ohi pahimmasta kohtaa. Jääkaljujen kanssa täysin sinut oleva J (=itsesuojeluvaistonsa pakkaamatta jättänyt viurupää) vaan virnuili, että olisi kannattanut käydä se jääkiipeilykurssi.

Palasimme sitten majalle, missä E ilmoitti luopuvansa Domesta. Sanoin, että itse todellakin haluaisin tehdä Domén, tai ainakin yrittää, koska luovuttaminen harmittaisi minua lopun vuotta. J oli samaa mieltä kanssani, vaikka tunsi selvästi suurempaa vastuuta toisenkin mielipiteen huomioon ottamisesta. E mietti asiaa hetken ja tuli siihen tulokseen, että siinä tapauksessa hän laskeutuisi takaisin laaksoon odottamaan paluutamme. Emme olleet tästä hajaantumisesta erityisen riemuissamme, sillä E joutuisi kulkemaan yksin jäätikön halki, mikä on sekä vaarallista että vastoin meille opetettuja turvallisuusperiaatteita. Kulki jäätikköreitillä tosin lukuisia ranskalaisiakin yksin koko ajan, mutta sekopäillä ranskalaisilla onkin ylikorostunut itsetuhovietti. Mutta aikuiset ihmiset tekevät itse päätöksensä ja sen kanssa on vain elettävä. Niinpä E lähti patikoimaan laaksoon ja me jäimme onnea toivotettuamme majalle lonnimaan.

Majan makuusalit olivat päiväsaikaan suljettuja siivoamisen vuoksi, joten torkuimme iltapäivään asti ulkosalla. Ohuessa ilmassa unen päästä oli helppo saada kiinni vaikka majan porrasritilällä myrtsänkyttyrässä kuorsaten, mistä selkäni antoi herättyäni noottia ja majanpitäjät pitkiä katseita. Kun viimein pääsimme sisätiloihin, horrostin pois Faurion uupumusta koko loppuiltapäivän lämpimällä sykkyrällä pölyisen majahuovan alla. Nukutti niin hyvin, etten olisi syömäänkään malttanut nousta.

Ruokaa oli paljon ja se oli erittäin hyvää, oikea luksusillallinen jälkiruokineen kaikkineen. Pöydässämme istui silmänruokana todella veikeän näköinen nuorimies, varsinainen ginger! Tukka kuparinpunaa, samoin kulmakarvat, käsivarsikarvat ja parransänki myös. Koitin tiirailla hänen silmiään, että meripihkaako ne ovat. Hän olisi ollut kerta kaikkiaan unelmieni valokuvamalli, mutta en iljennyt ahdistella, ettei tulisi kulttuurisia tai muitakaan väärinkäsityksiä. Päätyköön hän siis fiktiiviseksi hahmoksi johonkin tarinaani. Vastapäätäni istuva vanhempi ranskalainen pappa puolestaan oli oikein hellyttävä ja seurallinen. Kyseli meiltä kaikenlaista ja halusi tietää mikä carotte on suomeksi. Siksiköhän, kun hänen vieressään istui aito porkkanapää, johon finski loi sangen uteliaita silmäyksiä.

Yö meni levottomissa pätkissä torkkuessa. Aamun lähtöhässäkässä pudotin piilolinssikotelon majan käsienpesualtaan viemäriin ja jouduin onkimaan sen sieltä kirjaimellisesti sormirystyset veressä. Onneksi kotelo pysyi ehjänä, sillä sen ikiaikaisen viemäriliman joukosta ei olisi voinut laittaa yhtään mitään silmäänsä. Nytkin sai desinfiointiainetta ja propolista lotratessa kauhistella, että minkäköhän legioonalaisbakteerin sieltä saisi rystyshaavaansa mellastamaan.

Sitten vaan matkaan pimeään aamuun ja lumiseen rinteeseen. Noiduimme hartaasti, että tämä on sitten todellakin viimeinen kerta, kun laskeudumme alas sitä penteleen joka askeleella vyöryvää majapolku-kivirakkaa. Kaivoimme ylimääräiset varusteemme jätesäkissä lumen alle jäätikön reunaan ja toivoimme ettei kukaan nyysisi mitään tai vuorinaakat kävisi penkomassa sapuskojamme.

Aamu vaaleni ja ylitettyämme jäätasangon, lähdimme nousemaan hiki kainalossa muiden vuorimuurahaisten joukossa. Ensimmäinen iso railo edellytti hakulla kiipeämistä, mitä niin suuresti rakastan (oh yeah). J kiipesi railon pystysuorahkoa lippaa ylös ja pysähtyi sitten varmistamaan minua köydellä. Yritin pungertaa seinää hakkuni kanssa ja totesin jo heti kättelyssä, että puolikovasta lumesta on turhan vaikea saada mitään otetta saati askelmaa. Ähelsin ja puhkin siinä hakkuni kanssa jonkun tovin, kunnes taakseni jonottamaan tullut hollantilaismies ehdotti, että voisin lainata hänen hakkuaan. Onneksi lainasi, sillä yhdellä hakulla kiipeäminen ei olisi onnistunut. Kiitin miestä vuolaasti hakkuroituani sen pari hankalaa metriä ylös ja kurkotin ojentamaan hakun takaisin. Mahtava tyyppi!
Toisen ison railon ylittäminen oli huomattavasti helpompaa, vaati vain isomman puoleisen harppauksen ylämäkeen. Muuten ei tarvinnut kuin valmista lumipolkua talsia. Auringon noustessa alapuolellamme valkeni lempimaisemani koko universumissa: Auringonnousun valaisemat pilvipeiton ympäröimät vuoret alapuolellani. En tiedä mitään kauniimpaa tai ylevämpää. Mikään ei kosketa minua syvemmältä ja minkään äärellä en tunne olevani niin perillä.


Huipulle pääsy oli helppoa sunnuntaikävelyä. Siellä sitten kuvailtiin ja syötiin hiukan sekä vaihdettiin muutama sana muiden huiputuksestaan iloitsevien kiipijöiden kanssa. Sitten vaan paluumatkalle, joka tuntui huomattavasti ylösmenoa keljummalta. Rinne näytti ihan pirun paljon jyrkemmältä alamäkeen kuljettaessa.

Kun saavuimme haastavalle isommalle railolle, edellämme kulkeva hollantilainen huusi, että älä vain missään nimessä tule heidän perässään - tästä on parin metrin pudotus alas ilman käsiotteita ja huonosti käy. Heidän ryhmänsä ensimmäinen oli valitettavasti jo hypännyt alas ja näytti muissa maailmoissa olevalta lumessa nyyhöttäessään.

J laski minut köydellä toisesta kohtaa ja sitten minä varmistin häntä. Hänen laskeutuessaan kävi läheltä piti tilanne, kun puolikova lumiseinä murtui hakun alla ja mieheni meinasi pudota alas selälleen. Onneksi sai sentään jostain kiinni. Olisin minä hänet pysäyttänyt ennen luisua, mutta mätkähdys olisi kyllä sattunut kunnolla.

Railon yli hypännyt lentävä hollantilainen istui kärsivän näköisenä lumessa. Muut selittivät, että hän oli paukauttanut nilkkansa rikki, eikä pystynyt enää mitenkään kävelemään. He kysyivät oliko meillä vuoripelastuksen suoraa numeroa ja olihan meillä. He onnistuivat soittamaan helikopterin loukkaantunutta noutamaan ja seurasimme, kuinka noin puolessa tunnissa saapunut heko kävi nappaamassa miehen kyytiinsä. Miehen varusteet jäivät kavereille kantoon - pelastushelikopteri kun ei ota turhaa painoa kyytiinsä. Surku juttu. Onneksi he sentään pääsivät ensin huipulle ja kenellekään ei käynyt sen pahemmin.


Me pääsimme ilman kommelluksia alas. Ainoastaan hiukan ennen loppusuoraa ja turvallista tasankoa, kuulimme äänen jota yksikään vuorilla liikkuja ei koskaan haluaisi kuulla. Lumen Koti huokasi syvään ja iso vyöry lähti rinteestä liikkeelle. Karvamme nousivat pystyyn, kun vilkaisimme kauhuissamme ylöspäin, että kaatuvatko ne kaameat jättiserakit nyt sitten meidän niskaamme.

Eivät onneksi kaatuneet. Lumivyöry möyrysi vasemmalla puolellamme olevan harjanteen toista puolta, eli juuri siitä missä viime kesän normaalireitti oli kulkenut (ja tänäkin aamuna pari ranskalaista). Huhhuh, että pelästyttiin - ihan taatusti tämä hetki laukaisi harmaiden hiusten kasvun päänahassani. Vähän matkaa eteenpäin mentyämme näimme, kuinka paljon tuoretta lunta ja lumilohkareita oli vyörynyt alas tasangolle.

Pidimme evästauon majan alapuolella ja lähdimme sitten patikoimaan laaksoon. Auringonpaiste aukealla jäätiköllä oli taas kerran kuin folipaperin päällä tassuttelisi. Aurinkolaseja ei voinut ottaa hetkeksikään pois ja paksulla vuoristoaurinkorasvalla hölvätty nahka vaan tirisi grillissä. Piti vielä laskeutua pitkähkö pätkä kallioreittiä kohti Glacier Blancin majaa. Jossain vaiheessa siinä lohkareelta toiselle ketterästi kyykätessäni riemuitsin J:lle, että mikäs ihme nyt on, kun vammapolveni ei ole ilmoittanut inahduksellakaan olemassaolostaan, vaikka kuinka rääkkäisin sitä. Ei olisi pitänyt sanoa ääneen, sillä jokseenkin heti sen jälkeen kuin noiduttuna iski vanha tuttu piina - happoon kastettu naula polven läpi, joka ei hellittänyt hetkeksikään koko pitkän loppumatkan aikana.

Olimme takaisin laaksossa noin viiden tienoolla ja polun varrella kirjaa lukemassa ollut ja meitä jo useamman tunnin odotellut E näytti yhtä helpottuneelta meidän näkemisestämme, kuin me hänen. E oli käynyt haahuilemassa paikallisilla käsityömarkkinoilla ja viettänyt yön luksushotellissa luksusillallisesta nauttien. Uskon, että hänellä oli siten huomattavasti kivempaa, kuin olisi ollut meidän köydenjatkonamme puolikuntoisena raahautuen. Ennen kotiin paluuta kävimme vielä syömässä matkan varrella jossain maalaisravintolassa. Olin niin väsymyksestä kuutamolla, että hädin tuskin maistoin eteeni kannetun rustiikin riistalintu-annoksen hienoja makuvivahteita.

Jälkikateen katselin erästä topokirjaa ja katseeni juuttui näyttävään kuvaan. Siinä porukkaa hiippaili railon lumikannen yli ja kauempaa kuvatusta perspektiivistä näki, mikä heidän alapuolellaan oikeasti odotti. Sanotaan, että tieto lisää tuskaa, joo-o. Olin saada jälkikäteisen sydänhalvauksen, kun tajusin millaisen maan alaiseen Pellucidariin asti auki olevan HELVETINKIDAN yli me oikeasti käpeksittiin iloisesti vihellellen...


perjantaina, tammikuuta 09, 2015

Still Virtually Alive

Olen vieläkin virtuaalisesti elossa, vaikka nettikirjoitteluun ei ole löytynyt kipinää pitkiin aikoihin. Kumma kyllä, blogin kirjoittamiseni on hyytynyt ja estoistunut sitä mukaa, mitä enemmän olisi kirjoitettavaa ja uusia mielenkiinnon kohteita. Bloggers block taitaa olla vielä pahempi jumi kuin writers block, kun sille kerran vallan antaa.

Ajattelin aloittaa vuoden perinteisesti mennyttä vuotta pohtimalla. Minulla oli tässä valmistumassa eräs pidempi ja kiukkuisempi vuodatus kädenväännöstä ylimielisten vallankäyttäjien kanssa, mutta jonottakoon se nyt vuoroaan.

Joten vuosi 2014 s´il vous plait.

Oletko tehnyt jotain tänä vuonna, mitä et ole ennen tehnyt?

2014 sain mustan vyön ja nukuin yön tähtitaivasalla vuoren päällä. Vuoden lopulla aloitin myös uudenlaisen urheiluharrastuksen ja jäin siihen koukkuun.


Kerro pari parasta muistoasi tältä vuodelta?

Vuoden tärkein päiväni oli se, kun musta vyö kiedottiin vyötäröni ympäri. Tiesin tehneeni sen eteen valtavasti töitä ja siihen tähdännyt harrastus on muokannut ratkaisevasti elämääni ja pääkoppani sisältöä. On tavattoman katharttista taputtaa itseään selkään, että enpäs antanut periksi, I did it!

Kaunein sen sijaan oli Kew Gardenissa yksin viettämäni päivä. Rakastan puutarhoja ja kukkivien eukalyptuspuiden tuoksu on ehkä ihanin tuoksu, joka sieraimiini on koskaan leijaillut. Maatönkiäiset ovat ihmiskunnan eliittiä.

Yksi tärkeä, joskaan ei niin nappiin menyt päivä ja yö sisälsi pimeässä kiipeämistä ja yöpymisen tähtitaivaan alla Mont Aiguillen huipulla. Siellähän olemme jo aiemminkin käyneet, mutta öitseminen oli se Juttu, jota jäin pakkomielteisesti tahtomaan. Hupaisaa kyllä, tuulensuojanamme toimineessa kivikehässä asustellut hiiri tai hiiret kävivät järsimässä reiän leipäpussiimme ja sen sisältämään känttyyn. Kiva oli yöllä sitä rapinaa ja vininää kuulostella korvan juuresta. Seuraavana päivänä oli kauhunhiki kainalossa rapelloidessa, että eivät kai hiiret vaan nakerrelleet tyynyinä käyttämiämme köysiä (Jänismies kyllä tarkisti ne neuroottisen huolellisesti).



Oletko muuttunut paljon viimeisen vuoden aikana?

Mielestäni olen rauhoittunut ja samalla väsähtänytkin hiukan. Enää en kiihdy hetkessä nollasta sataan ja vouhota koko ajan pitkin seiniä. Tosin henkisesti olen edelleen melko herkästi syttyvä öljysoihtu. Pyöreiden täyttäminen on nipistänyt puhtia ja sitä on tajunnut olevansa ei-enää-niin-särkymätön. Mystiset allergiaoireet ja niistä seuraava väsymys ovat syöneet sen verran jaksamistani sekä henkistä kapasiteettiani, että joudun tulevana vuotena vaatimalla vaatimaan itselleni ruoka-aineiden allergiatestit.

Oletko saanut uuden ystävän tämän vuoden aikana?

En, olen jurottanut enimmäkseen omissa oloissani ja yrittänyt ylläpitää jo olemassaolevia ystävyyksiä. En ole kauhean sosiaalinen, mutta arvostan valtavasti niitä ihmisiä, joiden kanssa synkkaa kivuttomasti. Muutaman vanhemman ystävän kanssa on tapahtunut ilahduttavaa lähentymistä. Toivon, että suuri yksinäisyyden tarpeeni ei näyttäydy ystävilleni välinpitämättömyytenä ja piittaamattomuutena.

Missä maissa kävit?

Ranska, Brittilä, Hollanti, Ruotsi. Ehhehehhe ja Suomenlinna.

Mitä sellaista haluaisit vuodelta 2015, joka ei onnistunut vuonna 2014?

Vähän eksoottisempaa kaukomatkailua.

Mikä päivämäärä säilyy muistissasi vuodelta 2014?

25.1.2014

Vuoden suurin saavutuksesi?

No hei se Vyö. Tähtivyö, nälkävyö, turvavyö, askeetikon nahkaa hiertävä rohdinvyö, niittivyö, puukkovyö, siveysvyö, miekkavyö ja itsensä voittajan vyö!

En ole siitä loputtomasti jaksanut hehkuttaa, mutta se on elämäni suurin saavutus tai ainakin eniten ponnisteluja ja työtä vaatinut juttu. Aloittaessa täysin mahdoton tavoite joka muuttui sinnikkyyden ansiosta mahdolliseksi.

Vuoden suurin epäonnistuminen?

Sen myöhäisherännäinen tajuaminen, että muutamat turkulaiset päättäjät ovat oikeasti todella syvältä. Niin syvältä, että niille ei voi edes laittaa hanttiin, kun ne tekee joka tapauksessa ihan mitä niitä huvittaa. Sääntö 22 rulettaa ja se on helvetin iso epäonnistuminen meille kaikille. Sen yhden ainoan kerran elämässäni toivoin olevani barrikadeille lähtevä ranskalainen...

Mikä oli paras asia, jonka ostit?

Lontoon tuliainen, One in a Minion-t-paita minionfanille aviomiehelle. Ilme oli näkemisen arvoinen.



Kenen käyttäytyminen ansaitsi kiitosta? 

Veljeni. Hän on varmasti ahkerin ja pyyteettömin ihminen, jonka tunnen maan päällä. Hänen tämän vuoden uurastussaldonsa on ollut sellainen, että siihen ei joka iikka pystyisikään. Veli tekee aina kaiken mukisematta ja itseään säästämättä, pyytää ihan liian harvoin apua kun jaksaa aina itte vaikkei ehtisi nukkuakaan, auttaa aina toisia ja muistaa kertoa läheisilleen, kuinka heistä välittää. Susiveli, jos satut lukemaan tätä, niin tiedäkin että: olet esimerkillinen ja suoraselkäinen mies, jollaisia ei kasva joka puussa!

Tämä hieno biisi olkoon kiitos ja kumarrus kaikille ihmisille, jotka tajuaa sekä pyytää apua että kevittää toistensa taakkaa: Antti Kleemola: Auta Mua.
Kenen käyttäytyminen aiheutti ahdistusta?

Koko vitun liikuntalautakunnan, muutamaa jäsentä lukuun ottamatta. Haistakaatten paska, mokomat liikunnan ankeuttajat ja kyttääjät! Olette ansainneet kokonaisen puskallisen risuja!

Mihin käytit suurimman osan rahoistasi

Uuden kodin hankintoihin ja järjestelyyn. Tänä vuonna alkaa sitten maalaaminen ja tapetointi. Ihan kuin tästä maailmasta löytyisi The Unique Only One Tapetti, jonka sekä A. kelputtaisin ja johon B. minulla olisi varaa ja joka ei olisi Jänismiehelle täysin sietämätön. Mahdoton yhtälö, taidan tapetoida sanomalehdillä... Mielessä olisi kyllä yksi lähes täydellinen, mutta Jänismiehestä se on tietenkin ihan liian levoton ja mun mielestä liian kallis:

Mistä innostuit eniten?

Uudesta liikuntaharrastuksesta, jossa joudun/pääsen totutun mukavuusalueeni hämärille rajaseuduille. Tänäänkin jokaisen tekemäni liikkeen myötä huomasin, että iholtani lensi ryöppy hikikarpaloita matolle. Treenin ja saunan jälkeen oli hetken aikaa taas aivot käärittynä pumpuliin.

Verrattuna tähän aikaan viime vuonna, oletko onnellisempi vai surullisempi?

En ole yhtään surullinen, mutta hiukan ärtyisä ja tylsistynyt haasteiden puutteessa. Työelämässä ei ole tärpännyt toivotulla tavalla ja nykyisessä lamahutussa minulle on arvoitus, mitä ylipäätään kannattaisi yrittää. Kaikki mikä kiinnostaa itseä ja mitä osaan hyvin, ei kiinnosta pätkääkään palkkaa maksavia tahoja. Itseäni puolestaan ei kiinnosta tehdä töitä, jotka tärvelevät terveyden.

Onnellinen olen siitä, että minulla on aikaa ja energiaa tehdä kaikkea mitä haluan, kunhan se ei vaan maksa paljoa. Maailmanmeno ei hirveästi ilahduta, kun tuntuu että pahikset saavat hivutettua itselleen koko ajan enemmän jalansijaa ja hulluimmat mouhottavat jo housut kosteina uusien sotien perään.

Rikkaampi vai köyhempi?

Koen olevani ihan älyttömän rikas ja etuoikeutettu sen jälkeen, kun luin TÄMÄN jutun.

Mitä olisit toivonut tekeväsi enemmän?

Repiväni tapetteja. Nyt joudun nylkemään loput alas tänä vuonna, yyyyyh. Nyhv-nyhv...

Entä mitä olisit toivonut tekeväsi vähemmän?

Tuli ehkä nukuttua liikaa. Jotkut väittää, että se on epäterveellistä. Tosin edelliseltä vuodelta jäi niin törkeästi univelkaa, että ihan yks ja hailee.

Jos voisit mennä ajassa taaksepäin ja muuttaa yhden hetken menneestä vuodesta, mikä se olisi?

Katsoisin uudemman kerran Ranskan sääkarttaa ja toteaisin, että pitäkää patonkinne - jäänkin kuukaudeksi Brittilään.

Mikä oli paras lukemasi kirja?

Valtaistuinpeli. Tähän on pakko avautua, että hurahdin Jänismiehen kanssa Game of Thrones -sarjaan niin pahasti, että tuli lommo todellisuudentajuun. Oltiin molemmat ihan koukussa koko kesä, jopa niin että sarjaa piti katsoa jopa niinä öinä, kun olimme kaverimme talonvahtina vuoristossa. Mikään televisioruudulta tuleva ei ole päräyttänyt noin paljoa ikiaikoihin ja kaikkein parasta oli se, että sama nautinto vain jatkuu kirjoja lukiessa. Odotamme kevättä ja vitoskautta tuskissamme. Piinaan ja painostan ystäviäni sekä sukulaisiani lukemaan ja katsomaan GOT:ia, koska en kestä ajatusta siitä, että moiset helmet menisivät keneltäkään sivu suun.


Entä paras musiikillinen löytö?

Ihan vuoden viime metreillä pikkujouluissa tuli vastaan tämmöinen pirskeissä esiintyvä helmi, kuin Kakkupojat, jotka pistivät yleisön rokkaamaan rakot jalkapohjiinsa. Niiden tuore biisi Taivaanrantaan puhuttelee niin perkuleesti:





Mikä oli vuoden suosikkielokuvasi?

Saako laittaa Game of Thronesin? Mä en enää ikinä vilkaisekaan mitään muuta 8) Siis olenko mä nähnyt yhtään hyvää elokuvaa koko vuonna vai olenko vain kuolannut Nietosta ja Drogoa? Hei nyt oikeesti apua? Dragons 2: kin oli huono ja Interstellar ei iskenyt. Sanotaan nyt sitten MINISANKARIT, kun se oli niin symppis ja öttiäisten ilmeet, ininät ja pörinät nauratti minua ihan hervottomasti. Tiedän, olen infantiili.



Mitä halusit ja sait?

Aikaa.

Mitä halusit, muttet saanut?

Jalansijaa.

Mitä teit syntymäpäivänäsi?

Kuuntelin puhelimessa äidin nalkutusta, että pyöreitä nyt ainakin pitäisi juhlia ja sitten unohdin koko jutun.

Miten kuvailisit vuoden pukeutumistyyliäsi?

Yövartion korppi, kummitus-, sydän-, ja nauhaheijastimilla tuunattuna

Oletko joutunut tappeluun?

Tappeluun päättäjiä vastaan, kyllä vain.

Oletko tehnyt mitään luvatonta vuoden aikana?

Olisiko mahdollista, että vuoden suurin rikokseni on suomalaisuuden pyhien sääntäjen rikkominen punaisia päin pyöräilemällä ja kävelemällä aina kun ei näy liikennettä. Hei, käytän nykyään jopa pyöräilykypärää!

Oletko juonut liikaa?

En. Viina ei enää maistu ja pienestäkin määrästä seuraa allergiaoireita ja kauhea krapula.

Mikä oli vuoden suurin yllätys?
  
Se, että ystävä ei ollutkaan hiljaa tahallaan, vaan siksi että sähköposti oli lakannut kulkemasta.

Miten vietit joulun ja Uuden Vuoden?

Sukulaisten hoodeilla koomaillen, syöden, neuloen ja piirtäen. Kaivettiin me ystävän kanssa yksi lumesta umpeensatanut tiekin auki.

Ketä kaipasit?

Mieluumminkin mitä, ihmisiähän en oikein osaa kaivata. Nomadielämää, vain matkoilla olen täydessä terässä.

Mikä sai sinut pysymään järjissäsi?

Siippani, jonka kanssa höperehtäminen nitkauttaa aina asiat raiteilleen. Kirjoittaminen, lukeminen ja liikunta.