SLAAVILAISIA MUSIIKKILÖYTÖJÄ

Alitajuntani on rakentunut niin, että kansanfantasioihin nojaava venäläinen kirjallisuus, musiikki, taide ja estetiikka iskevät meikäläiseen kuin bensantuoksuiseen marinadiin säilötyt, Pietarilaisesta kauppahallista ostetut valkosipulit ja suolakurkut sekä tuntemattomat vihreät härpäkkeet. (Kuulostavat pelottavalta, mutta olivat älyttömän hyviä, tiedä sitten miten terveellisiä...)

Itärajan tuolla puolen en ole käynyt yli kymmeneen vuoteen, mutta toisinaan minuun iskee kalvava Venäjäkuume. Sen vallassa kuuntelen päivästä toiseen slaavilaisen melankolian, liekehtivien tunteiden, samettisen täyteläisyyden ja aromaisen villeyden sävyttämää musiikkia. Länsimaiseen rappiomusiikkiin olen lievästi sanottuna kyllästynyt, harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta, mutta idän rytmit ja alkukantaiset äänet saavat geenini tanssimaan, ovathan kaukaisimmat sukujuureni jossain Itänaapurin maaperällä. Sitä paitsi Venäjän kieli on yksi kauneimmista tuntemistani kielistä, sen kuuleminen herättää minussa väristyksiä.

Pitämisilläni ei ole mitään tekemistä sen kanssa, miten kauheaa itänaapurimme politiikka, elämäntola tai ihmisoikeudet ovat, muista saappaan alle tallatuista humaaneista kukkasista puhumattakaan. Itä on villien kiilusilmäpetojen valtakunta (hah, ihan kuin koko maailma ei olisi...), sen tiedän, mutta älkäämme unohtako, että jopa lantakasasta tai tunkiosta voi versoa upea ruusu.

Tämänkertaisen Venäjäkuumeeni ansiosta olen löytänyt ja uudelleenlöytänyt useita kiinnostavia muusikoita ja kappaleita, joita tulen vielä kuuntelemaan paljon. Tässäpä parhaimmat:

BABA YAGA on vanha rakkauteni, vinkeä sekoitus englanninkielistä hempeilevää rokkia kudottuna jylhän venäläisen kansamusiikin sekaan. Kokoonpanossa vaikuttivat irlantilainen kitaristi-laulaja-sanoittaja Jamie Winchester, unkarilainen kosketinsoittaja-laulaja-sanoittaja Tibor Bornai ja venäläinen kansanmusiikkiryhmä Karagod.

Yksi Baba Yaga-ikisuosikkejani on traaginen Where will you go? / Куда ты пойдёшь? Rakastan myös sekä Baba Yagan, että Karagodin yksinäänkin esittämää kappaletta So ends another day / Так заканчивается день. Alla Karagodin huikea versio. 

KARAGODin  (КАРАГОД) kiven alla olevan musiikin takia joutunen ehkä testaamaan, miten venäläisen musiikin ja videoiden onlinekauppa RUMVI mahtaa toimia, Pay Palia käyttäen tietenkin. Samperit kyllä ehdottelevat miniminä 20 dollarin siirtämistä, saas nähdä uskallanko koittaa. Vähintäänkin Rumvi on oivallinen paikka kuunnella ja löytää uutta musaa, roikun siellä nyt lähes joka päivä tekemässä löytöjä.

Edit: Uskalsin sitten koittaa, kun kiusaus kävi ylivoimaiseksi ja PayPal sekä musiikin osto toimivat niin RUMVIssa kuin MEDIA CLUBissakin moitteettomasti. Voi turmion tie, minkä pandoran lippaan löysin...

Vähän houkuttaisi myös ukrainalaisen MEDIA CLUBIN asiakkuus. Syystä että näitä himoitsemiani ei todellakaan saa lähikaupasta. Nämä vinkit siis tosiaankin omalla vastuulla, vaikka näyttäisikin että ne saattavat jopa olla luotettavia.

FABRIKA (Фабрика) on taas tapaus sinänsä. Mistäköhän minä onnistuin tämänkin trion kaivamaan päivänvaloon? Ryhmä hemaisevia, arveluttavan vähäpukeisia pimuja laulamassa Talentissa ja ties missä Venäjän idolsissa. Menisi automaattisesti öö-mappiin ellei kyseessä tosiaankin olisi ryhmä ylimaallisen kauniita, oikeasti lahjakkaita ja koulutettuja muusikoita, jotka voisivat laulaa vaikka Väinämöisen suohon perunasäkkiin pukeutuneina. Kukahan apina on kuvitellut, että heidät pitää vielä tämän kaiken lisäksi pukea seksinukeiksi promokuvia varten... Mutta tytöillä on joka tapauksessa tarttuvaa musaa. Hauskan ironinen Ne vinovataja Ja, sekä leiskuvan kaunis Gadalka. Oi että rakastan tuota Gadalkaa, tyttöjen lisäksi myös tuota yhtä hurmaavaa kaljupäistä tanssijamiestä. Tehtaan tytöt ovat vetäisseet myös upean Uralin Pihlaja -esityksen ainakin kiinalaisille.

Synkeältä ANASTASIA PRIKHODKOLTA (Анастасія Костянтинівна Приходько) löytyy puolestaan ainakin kaksi helmeä: Vera ja Mama. Tämän naisen maskuliininen kontra-altto jysähtää suoraan palleaan. Haloo kaikki maailman goottibändit, miksi tämä nainen ei ole palkattu laulajaksenne? Anastasia on valitettavasti ryvettänyt itseään typerässä rasismikohussa, laukomalla ääliömäisiä kommentteja kiinalaisista ja mustaihoisista. Siitä en tykkää yhtään, mutta hänen laulustaan kyllä, enkä voi olla kuuntelematta (niin kauan kuin sanoituksissa ei ole rasismia). Voi kun hän osaisi pitää turpansa kiinni invalidien mielipiteidensä suhteen ja vain laulaa! Siperia (=paska julkisuus) ehkä kasvattanee. Mutta ÄÄNI!!!!

Viime vuoden lopulla kuuntelin paljon eteeristä ORIGAN, eli Olga Vitalevna Yakovlevan (Ольга Витальевна Яковлева) musiikkia. Kyseinen venäläinen laulajatar työskentelee enimmäkseen Japanissa, tehden musiikkia mangaelokuviin. Hänen kappaleistaan soittolistalleni ovat jääneet La Ronde Lunaire, Polyoshka Pole ja Yobanaide.

Että slaavilaista melankoliaa korvan täydeltä, olkaapa hyvät :)

Paitsi että editinä on lisättävä vielä yksi ihana ukrainalainen bändi, josta Tiikeritoveri vinkkasi ja joka on alunperin ystävättäremme S. "Potkukelkan" (:-) löytö:  Океан Ельзи

 

KATWISE

 Katwise

Käsistään taitavat, huikealla mielikuvituksella varustetut ihmiset ovat niin elämän ruususuola, intiaanisokeri, sahrami ja espelettepippuri! Taas kerran tuli netissä vastaan käsittämättömän lahjakas velho naiseksi. Saanko esitellä, Kat O´Sullivan, taiteilijanimeltään Katwise.

Tämä intohimoinen sielunmustalainen ja sen sata maata kolunnut maailmanmatkaaja on kustantanut seikkailunsa kehittelemällä ja myymällä sanoinkuvaamattoman hienoja mustalaisvaikutteisia tilkkuvaatteita. Sen lisäksi, että Katwisen vaatteet ovat lumoavaa silmänruokaa, ne on tehty kierrätysmateriaalista ja suunniteltu kestämään kulkurielämän edellyttämää käyttöä. Hän ei ole toki ainoa, joka tekee näitä saman tyylisiä "gypsy elf / pixie coateja," mutta nähtävästi yksi netissä näkyvimpiä.

Katwise ei pelkästään myy valmiita vaatteita, vaan hän on myös koonnut oppaan, jolla kuka tahansa voi koittaa onneaan oman haltijatakin tai kädenlämmittimien teossa: TUTORIAL.

WWW.KATWISE.COM
KATWISE ETSY SHOP
Making A Katwise Sweater Coat
Inspired by awesome
Your Fantasy Costume
SIMPLY PRETTY

Mennyt vuosi 2011

Yhteenveto menneestä vuodesta 2011.

Oletko tehnyt jotain tänä vuonna, mitä et ole ennen tehnyt?

Jo vain! Koskimelonut Ardechissa, liidannut, kalliokiivennyt taitojeni äärirajoilla ja kokeillut savupiippukiipeämistä, rapeloinut kuiluun jonka pohjaa en näe, kokeillut Haedong Kumdoa, kiivennyt Grossglocknerille, käynyt Avignonin teatterifestivaaleilla, nähnyt Annecyn järvifestivaalin supermassiivisen ilotulitusshown, saanut hikisen pusun tuliakrobaatilta, tehnyt hirvipaistia ja viettänyt poikkeuksellisesti perhejoulun hirsimökillä korvessa.

Kerro pari parasta muistoasi tältä vuodelta?

Vuoden upein päivä, patikka Adele Planchardin reitillä. Niin kaunista, etten sanotuksi saa. Vehreä laakso, auringonpaistetta, jäätikköpuroja, Ecrinin vuoret, Les Agneauxin jäätikkö, alppikukkia, jäänsiniseen altaaseen kuohuva pieni vesiputous, huikeanvihreiden vesikasvien täyttämä lampi....

Le Glacier de la Pilattella tuuli huipun lähellä niin kovaa jääkiteistä lunta, että toisesta poskipäästäni iho kesi ruvelle ja toinen silmäni turposi umpeen matkalla alaspäin. Jäisen rinteen alastulo pelotti ihan simona. Ja tämä oli erittäin helppo jäätikköreissu, eikä korvat paljaina hilluneen E:n mielestä ollut edes huono sää (bushit!)... Hyvät muistot jäi silti maisemista.

Mont Aiguillen huippu (Mount Inaccesible!!). En meinannut millään uskoa, että kiipeäisimme sen, mutta niin vain kiipesimme. Rouvan pieksut, että oli päräyttävä köysilaskeutuminen sieltä alas.

Trois Pucelles, kalliokiipeilyä oikein tosissaan. Ikinä en ole ennen kiivennyt savupiippua ja ei kun vaan kylmiltään torveen kärvistelemään! Postilaatikon kokoisesta reiästä kiipeäminen oli myös kokemusten aatelia. - Se, kuinka minua huomattavasti isompi mies tuli myöhemmin samasta kohtaa, rikkoo fysiikan lakeja. Ranskikset pudottelivat vahingossa huipulta kiviä kuluaariin, onneksi eivät sentään osuneet meihin. Huipulla oli aivan mielettömät näkymät Grenoblen laaksoon.

Grossglockner... en edes aloita tässä. Kirjoitan mieluummin kokonaisen jutun.

Oletko muuttunut paljon viimeisen vuoden aikana?

Mielestäni olen. Pinnaani on venytetty vuoden kuluessa niin pitkälle, että se roikkuu velttona kuin mummon alushousujen kuminauha. Ikävä kyllä, kun katselee tarpeeksi paljon hölmöilyä ja vötkyilyä, alkaa muuttua vähän kerrassaan itsekin evvk:ksi. Tulee sellainen olo, että "tehkää ihan mitä lystäätte, minä lähden kävelemään toiseen suuntaan taakseni katselematta". Välinpitämättömyys toki säästää paljolta energiantuhlaamiselta ja mielensäpahoittamiselta, mutta en silti tykkää vaivihkaa hiipivästä kyynistymisestä.

Oletko saanut uuden ystävän tämän vuoden aikana?

Kyllä, E:n jonka kanssa jänkkääminen on parhaimmillaan loistavaa viihdettä, koska olemme noin joka asiasta eri mieltä ja jaksamme perustella näkemyksiämme loputtomiin. Pahimmillaan vuorovaikutuksemme on närkästyneen ällistyksen täyttämää huge misunderstoodia, koska olemme kuitenkin niin totaalisen eri planeetoilta kotoisin. Ei olekaan vähään aikaan ollut noin paljoa pureskelemista yhdessä ihmisessä.

Synnyttikö kukaan läheisesi?

Ystäväni sai pojan ja alivuokralaisena pääsin seuraamaan kärsimysmaratonia lähietäisyydeltä. Onneksi kaikki meni hyvin.

Missä maissa kävit?

Ranska, Ruotsi, Itävalta, Sveitsi, Liechtenstein.

Mitä sellaista haluaisit vuodelta 2012, joka ei onnistunut vuonna 2011?

Lisää vuorenhuippuja, patikoita ja luontoelämyksiä. Säkkini on niiden suhteen pohjaton. Ja sitten pienenpieni vieno toive kissajumalille: CATS

Mikä päivämäärä säilyy muistissasi vuodelta 2011?

29.08.2011. Yksi elämäni onnellisimpia päiviä rakkaani kanssa.

Vuoden suurin saavutuksesi?

GROSSGLOCKNER!!! Olen unelmoinut Ison Kellon huipusta vuodesta 2005 ja viimeinkin pääsin sinne Jänismiehen ja E:n seurassa! Keskustelimme juuri gradua tekevän ystäväni kanssa subliimin käsitteestä ja toden totta "Subliimin kokemus tarkoittaa, että jokin valtava kohottaa meidät luokseen ja lainaa meille esteettisessä kuvittelussa osan omaa suuruuttaan." Juuri tältä minusta huipulla tuntui.

Vuoden suurin epäonnistuminen?

Harmittaa pirusti Dome de Neigen ryssiminen ja se, ettei minun reittimielipidettäni kuunneltu reissulla laisinkaan. Sää olisi ollut mitä mahtavin huiputtamiseen ja reissu olisi ollut tehtävissä, mutta inhottava railodippi ja serakin romahtaminen katkaisivat retkueen moraalisen selkärangan. Sen lisäksi reissun aikataulu oli ihan päin persettä säädetty vituttavine kivirakkoineen. Jälkeenpäin ajateltuna olisin tosin saanut ehkä maksaa huipulla käymisestä jalan totaalisella hajoamisella, sillä koskaan ei ole sattunut käveleminen noin paljoa kuin paluumatkalla - jokaisella askeleella puukko jalkapohjasta läpi, kiitos rasituksessa pahenevan hermopinteen ja niiden samperin myriadien irtokivien.

Mikä oli paras asia, jonka ostit?

Tulee mieleen kaksi, joista toinen äärikäytännöllinen ja toinen mielikuvallisesti merkittävä. Eli käytännöllinen huippuostos oli kirpparilta bongattu, käyttämätön valtion pukutehtaan Boreus-sade-tuuli-kaikensääntakki. Symbolisesti merkittävin ostos oli Rammsaun kirpputorilta löytämäni, metallisin edelweissein koristeltu kulunut nahkavyö, josta tuli tietyistä syistä minulle koko vuoden tärkein ja rakkain symboliesine.

Kenen käyttäytyminen ansaitsi kiitosta?

Jänismiehen upea, rohkea ja päättäväinen liidi Grossglocknerilla. Olen siitä hänelle mielettömän kiitollinen, koska sen ansiosta kesä sai kruununsa ja yksi unelma täyttymyksensä. On huikean hienoa katsoa kun rakkaani näyttää kyntensä silloin, kun muut vaan epäröivät!

Kenen käyttäytyminen aiheutti ahdistusta?

Ensinnäkin: ihmisten, jotka kohtelevat itseään huonosti.

Toisekseen: Ranskalaisten toimihenkilöiden. En ole toistaiseksi vielä tavannut ärsyttävämpää, aloitekyvyttömämpää, autistisempaa ja aikaansaamattomampaa väkeä koko elämäni aikana. Kaikki minkä heille jätti hyvässä uskossa hoidettavaksi joko A. kämmellettiin tai B. jäi silleensä niin kauaksi aikaa, että meillä kärähti käämi. Joka ikistä pienintäkin yksityiskohtaa piti itse mennä henkilökohtaisesti edistämään kädestä pitäen, ennen kuin mitään tapahtui. Suomalaisen näkökulmasta moinen on aivan mielipuolista touhua ja herättää kysymyksiä, että mistä helvetistä noille oikein maksetaan jos kerta asiakas joutuu tekemään koko ajan hartiavoimin töitä usuttaessaan heitä hoitamaan osuutensa. Laita ranskalainen asialle, mene itse perässä...

Esimerkkinä kämpän vuokraaminen: kesti koko kesän ja ynseissä toimistoissa asioiminen oli todella vastenmielistä puuhaa, internetin siirto osoitteesta toiseen: puolitoista kuukautta kuukautta vaikka lupailtiin muutamaa viikkoa, vuokran sovitun suoraveloituksen aloittaminen pari kuukautta (meille ja takaajallemme toki kyllä lähetettiin vuokran maksamattomuudesta johtunut törkeä uhkauskirje, joka sitten toimistolta tiedusteltaessa oli kuitenkin täysin aiheeton), jääkaapin korjaus: kaksi  kuukautta ja silti jääkaapin ovi oli väärinpäin, edellisen asunnon takuurahojen palautus: kolme kuukautta, lämpölaskun setviminen: (meiltä veloitettiin 1000e liikaa!) kolme kuukautta.

Mielenkiintoista, kuinka tässä maassa asiakas joutuu vasten tahtoaan toimimaan kuukausikaupalla ilmaisena, korottomana lainanantajana, kun taas pankit ja muut virastot kyllä kiskovat pienimmistäkin palveluistaan meheviä summia. Ja EI, kyse ei ole kulttuurishokista, vaan siitä tosiasiasta etteivät ranskalaiset hoida töitään, kuin aseella uhattaessa. Tämän ongelman ymmärtävät täysin VAIN maassa asuneet, joten turha tulla viisastelemaan.

Ranskan luottoluokituksen putoaminen EI ihmetytä minua pätkääkään. Sitä saa, mitä tilaa.

Mihin käytit suurimman osan rahoistasi

Matkustamiseen, kirpputoreihin sekä ruokaan.

Mistä innostuit eniten?

Kirjoittamisesta! Hittolainen, minullehan jopa maksettiin siitä ja lähetettiin vielä kehujakin jälkikäteen :)

Verrattuna tähän aikaan viime vuonna, oletko onnellisempi vai surullisempi?

Mielenrauha on nyt aika hyvissä kantimissa. Toivoisin voivani lahjoittaa sitä muillekin.

Rikkaampi vai köyhempi?

Hintusen köyhempi, mutta taloudellisesti enemmän voiton puolella. Tuli kivasti veronpalautuksia, pieniä yllätystuloja ja hiukan vähemmän pakollisia menoja, kuin mihin olin varautunut.

Mitä olisit toivonut tekeväsi enemmän?

Joogaa. Olo on notkea kuin rautakangella.

Entä mitä olisit toivonut tekeväsi vähemmän?

Säätäväni ranskalaisten toimistourpojen kanssa. Elämää ei voi käyttää enää yhtään sen hyödyttömämmin ja turhauttavemmin.

Jos voisit mennä ajassa taaksepäin ja muuttaa yhden hetken menneestä vuodesta, mikä se olisi?

Miettisin tosissani uusiksi kahden viikon karavaanihenkisen road tripin Välimerelle. Ei mennyt ihan kuin Strömsössä Miun Matkatoimiston suunnitelmat Jänismiehen sukulaisten kanssa. Etenkin kun Jänismies ja Jänismiehen isä molottivat korvanjuuressa samalla, kun koitin suunnitella lennossa muuttuneita reittivalintoja. Niistä kahdesta lähtee näet enemmän ääntä kuin apinalaumasta, kun vauhtiin pääsevät.

-Mitä, eikö miljoonakaupungissa muka ole yhtään parkkihallia, mihin paku mahtuu?
-Onko sen *keleen laventelimuseon osoitetta niin vaikea kertoa netissä?
-Ei, emme todellakaan lähetä etukäteen shekkiä koskimelontafirmallenne (ihan kuin olisi tarvinnut!).
-Ei taas shoppailemaan kenkiä...
-Ai ei kiinnosta teatterifestivaali, no mua kyllä kiinnosti ihan äärettömän paljon (tuliakrobaatti :-P).
-Joo, tosi tylsä Avignonin silta ja Paavin palatsi (ei vaan mun mielestä)
-Onko mahdollisimman monen pakko tilata niin pelottavaa ruokaa, ettette uskalla edes syödä sitä (joo ihan varmasti carpacciosta saa ebolan, luuvalon ja lapamadon) ja saatte sitten hepulin kun on sikanälkä? Omaperäiset valinnat, kukaan joskus kuullut moisesta? Pizza on useimmiten turvallinen vaihtoehto, jos muut ruuat ovat hepreaa :)
-Miksi aikuiset ihmiset eivät osaa huolehtia verensokeristaan? Minä en ole kenenkään ÄITI.
-Miksi ette lennä Bahamasaarille, jos ei Välimeren ranta kelpaa jne.

Toisaalta, kokemus se on pinnaa kiristävä kokemuskin ja kaikkea ei voi saada, jos 6 erihenkistä ihmistä istuu samassa kelkassa ja yksi koittaa navigoida koko rahan edestä, kun muille kaikki on jokseenkin "ihan sama".

Villi koskenlasku sentään näytti jäävän mieleen ikimuistoisena elämyksenä: anoppi putosi kajakista uppeluksiin ja jouduttiin pelastamaan appi karilta, mutta kaikilla oli silti lystiä. Selvisivät kunnon kalankkipatikastakin kunnialla, pisteet siitä heille. Ja pysyimme hyvissä väleissä kaikesta huolimatta :)

Mikä oli paras lukemasi kirja?

Johanna Sinisalon Kädettömät Kuninkaat.

Entä paras musiikillinen löytö?

Origa

Mikä oli vuoden suosikkielokuvasi?

Black Swan.

Mitä halusit ja sait?

Sain kukkuramitallisen huikeita kiipeilyjä, patikoita ja vuoria: Moucherotte (kesä ja talvi), Grand Som, Grand Veymont, Éperon des Gosses Mythiques, St. Eynard, Großglockner, Großvenediger, Gerbierin harjanne (projekti "kesken"...), Charmant Som (kesä ja talvi), Grand Galibier (jumittiin jääkuluaariin) Glacier de la Plate de Agneaux ja Adele Planchard (maisemat!!!!), Glacier et Tete de la Pilatte, Chamechaude (kesä ja talvi) Glacier Blanc, Ecrinin maja, Croix Belledonne, Mt Aiguille, Dent de Crolles, Trois Pucelles, Mont Sac, Saint Eynard, Le Lac du Crozet, Refuge de la Pra, Lacs Robert.

Mitä halusit, muttet saanut?

Joogakeinua, saappaita ja tatuointia. Kaikkea ei tarvitse saada.

Mitä teit syntymäpäivänäsi?

Heilutin miekkaa ja pitkää keppiä sekä muita "aseita" kuten kuulakärkikynää sydämeni kyllyydestä.

Miten kuvailisit vuoden pukeutumistyyliäsi?

Sakraali violetti ja pirskahteleva mandariini :)

Oletko joutunut tappeluun?

En hyökkää koskaan ensimmäisenä, joten en. Mielessäni olen kyllä monta kertaa mennyt läimäyttämään takaraivoon urpoja, joiden käytös vituttaa, kuten ratikassa tupakoivia pikku paskiaisia ja lonnivia patonkeja.

Oletko tehnyt mitään luvatonta vuoden aikana?

Kyllä vain. Kaikkeen ei jaksa kysellä lupia.

Oletko juonut liikaa?

Kyllä kerran, kiitos yllyttämisestä. Yhtenä iltana vedimme E:n kanssa iloiset pohjat puistopussikaljoilla ja vielä iloisemmat kukkurat Le Vieux Manoirissa (Jänismies tajusi sentään himmailla). Sana "kirahvi" aiheuttaa minulle vieläkin maksan kouristelua! Seuraavana päivänä minulla oli aivan kohtuuttoman tappava krapulapäänsärky ja ajoin useamman tunnin posliinibussilla Yrjölän kylään.

Krapulaa seuraavana päivänä oli vuorossa huikea vertikaalinen seikkailu Mt Aiguillelle ja elämäni päräyttävin rapelli 50m kuiluun. Kävi hiukkasen kunnon päälle ja harhapolun valinnasta seurannut nestehukka oli ikimuistoinen: jopa havunneulaset näyttivät meheviltä paluumatkalla. Opetus: ei enää ikinä naista väkevämpää vuorikiipeilyviikolla (*ääliö*).

Mikä oli vuoden suurin yllätys?

  

Mielenhallintani yllättävä lujuus pelottavissa paikoissa. Kun pelkään tarpeeksi, lakkaan pelkäämästä. En tiennytkään olevani niin kylmäpäinen tarvittaessa.

Miten vietit joulun ja Uuden Vuoden?

Joulun vietin hirsilinnassa lähisukulaisten kanssa ja Uuden Vuoden toisella mökillä ystävien seurassa syöden kuin nälkiintynyt susilauma.

Ketä kaipasit?

Ihan vähän Jänismiestä välillä. Kaipaaminen on pateettista ajanhukkaa ja jossittelua, en anna itselleni siihen lupaa turhanpäiten.

Mikä sai sinut pysymään järjissäsi?

Kiipeily. Kalliota pitkin kiipeäminen ja siinä syntyvä flow, "kiven taju", on suunnattoman rauhoittavaa ja mielekästä puuhaa. Vähän kuin puita halailisi, paitsi että on paljon, paljon jännempää. Siis jännää ja rauhoittavaa yhtä aikaa... ota siitä nyt sitten selvää.

SAAPASJALKAKISSA

Olen kuvitellut olevani immuuni mainonnalle, mutta tänä syksynä iskenyt pateettinen saapaskuume on saanut minut epäilemään, että alitajuntaani on murtauduttu!

 

Harvaa elokuvaa tulee odotettua niin hyväntuulisen toiveikkaana, kuin uutta Saapasjalkakissaa. Kissoja kun nähdään aivan liian harvoin valkokankaalla hyviksinä tai sankareina. Tai jossain muissakin, kuin minulle pahaa mieltä ja ärtymystä tuottavissa, potkittavan, jalan alle jäävän tai koomisen kompastumisen aiheuttavan, pahaäänisen sidekickin rooleissa. Saapas (heh) kuitenkin nähdä jos vaikka tuo vastenmielinen pahisklisee olisi viimeinkin so last season.

Saapasjalkakissa on ollut minulle lapsesta saakka mieluinen satu, huolimatta siitä että se on läpeensä amoraalinen, mitä tietysti sopii ranskalaisen muokkaamalta sadulta odottaakin (tuohikuiva virnistys). Kissahan hankkii tarinassa rutiköyhälle isännälleen huikean omaisuuden, prinsessan ja puoli valtakuntaa virtuoosimaisilla supliikkitaidoillaan (=valehtelemalla), vetämällä rikasta kuningasta höplästä sekä syömällä hiireksi muuttuneen jätin/örkin, joka oli sitä ennen riistänyt ja pelotellut köyhää maalaiskansaa.

Alun perin Saapasjalkakissa ei edes ole kirjoittajaksi mainitun Charles Perraultin mielikuvituksen tuotetta, vaan kulkutarina ja folklorea, josta löytyy vanhoja variaatioita Intiasta asti. Siinä on havaittavissa selkeitä viitteitä kissan toimimisesta onnea isännälleen hankkivana kotijumaluutena, eli suomalaisittain ajatellen parana.

Mutta tosiaankin siitä saapaskuumeesta. Mieleni tekee kävellä kengillä, jotka tukevat vahvasti jalkaa ja pohjetta sekä lisäävät askeleeseeni tiettyä asennetta ja joilla voisi tarvittaessa potkaista auki vaikkapa ranskalaisen asiointipalvelun oven, todeten pahaenteisellä äänellä, että: Mon sens de l'humour, c´est fini.

Kenkäkaupassa käyminen on valitettavasti aina yhtä ärsykärsimystä ja helvettiä, joka päättyy loputtoman sumplaamisen, löytöretkeilemisen ja lukuisten kompromissien kautta siihen, että ostan kengät jotka satuttavat vähiten jalkojani ja lompakkoani. Ostan mieluummin kenkiä kirpputorilta, koska ne ovat jo kestäväksi osoittautuneita ja valmiiksi pehmeämmiksi muokkaantuneita. Viimeisimpinä löytöinä voisin mainita laatumerkki Ten Pointsin täysin uudenveroiset talvikengät, jotka lähtivät matkaani kolmella eurolla ja joiden ainoa vika on pieni häikkä toisen jalan istuvuudessa, Vagabondin erittäin hyväntuntuiset sandaalit eurolla sekä identtiset Eccon kävelykengät toinen pari eurolla ja toinen 50 sentillä! Kellä on varaa heittää noita menemään??? Vaan tämäpä kuume ei kirpputoreilla ratkea, kukaan kun ei kai ole niin hullu, että luopuisi sellaisista saappaista, jotka minä haluan.

Aluksi minulla oli vain määrittelemätön mielijohde siitä, millaiset unelmakenkieni pitäisi olla. En vain ole muistaakseni nähnyt kenelläkään sellaisia jalassa. Vähintään polvikorkeat, pohkeen muotoa myötäilevät, mutta samalla kuitenkin maastouskottavat, paksunahkaiset ja vahvarakenteiset saappaat, joissa on nyöritys ja tukeva korko. Tärkeintä niissä olisi juuri se fiilis, että ne ovat jalan muotoiset ja silti miellyttävällä tavalla hevit. Sain selville että tämänkaltaisia kenkiä kutsutaan muun muassa nimellä Lace Up Combat Boots. Enimmäkseen moiset mallit on tietenkin suunnattu miehille, wonder why...

Sen nyt sitten taas arvasi, että sen kerran kun minä kiinnostun tosissani jostain päällepantavasta, unelmiani vastaavat ainoastaan maltaita maksavat vermeet, jotka lisäksi näyttäisivät olevan joka paikassa loppuun myydyt. Täydellisemmät löytämäni olivat Jeffrey Campbellin MT-luomukset, joita ei tunnu edes saavan oikeassa koossa mistään. Mutta voihan tuota kuvaa mielihyvällä katsella.

Goottikenkäfirma Demonia haltsaa myös kyseisen kenkämallin idean, mutta heillä on vähän liian paljon angstihärpäkkeitä varsissa ja liikaa massaa pohjissa. Mieluisa löytö olivat myös Ten Pointsin Pandoran saappaat (eivät tosiaankaan lähde uusina kolmella eurolla...), jotka todennäköisesti siirtyvät omistukseeni jos olen niiden istuvuuteen tarpeeksi tyytyväinen.

Niin kauan kun ei ole vielä saappaita, ihailen vain näitä Saapasjalkakissan kuvia ja etsiskelen mustaa, leveälieristä huopahattua, vyötä sekä miekkaa...

LENNETTE NEWELL & FEATURED CREATURE

Iski äimistys, josta en ihan heti taida toipua. Lennette Newell tekee niin upeaa eläin-ihmisvalokuvataidetta, että silmäni ovat tippua päästä ja sydän hypätä kolmoiskierteellä rinnasta sitä katsellessa. Jumaloin tuollaisten taiteilijoiden mieltä!

Käykää itse katsomassa, sanat eivät riitä kuvailemiseen: LENNETTE NEWELL!

Ja samalla vaivalla myös toinen toistaan ihmeellisempiä ja kiehtovampia eläinlajeja suurella intohimolla esittelevällä eläinsivustolla: THE FEATURED CREATURE, josta Lennettenkin bongasin. (Linkki vie Pallaskissan esittelyyn, mutta kannattaa to-del-la-kin tsekata muitakin eliöitä, ellei jo ole niin tehnyt) Miettikää, että on mm. olemassa kiiltomato, joka tekee limasta omaa valoaan heijastavia riipuksia joilla pyydystää saaliinsa. Kuvitelkaa lukemattomia sellaisia hehkumaan... Jos joku on joskus erehtynyt luulemaan ihmistä ihmeelliseksi lajiksi, niin luulkoon uudemman kerran.

Minä en nyt oikein pysy ihmisnahoissani. Tämän siitä saa kun katselee Planet Earthia.

Kissalapaset

Kissus sentään, että aika lentää. En ole ehtinyt blogaamaan ikiaikoihin. Osasta aikaa ei ole edes ollut nettiä ja osan aikaa olen ollut vuorilla, jonne läppäriä ei jostain syystä tee mieli ottaa mukaan :) Jospa taas koittais kuitenkin.

Pienenä verryttelynä heitän kehiin talven saapumiseen sopivan löydön, johon ihastuin kovasti. Eli kissalapaset. Jorid Linvikin suunnittelemat tassunlämmittimet vetoavat minun käsityöviettiini ja neuletaiteilijalla on toki muitakin hyviä kutomisideoita, jollaisiin en ole aiemmin törmännyt. Sukatkin löytyvät samalla kuviolla.

Lankakauppaan tästä piakkoin käynee tieni, mutta minkä väriyhdistelmän tähän keksisi vai väkerränkö koko lopputalven erilaisia variaatioita? Hyvän mielen juttu joka tapauksessa. Ihania tämmöiset!

Smaragdiliskonaivot

Liskot ovat ihania eliöitä. Pienenä tytöntyllerönä säikyttelin kyläkauppiasta näyttämällä hänelle varovaisesti kämmenkuppiini kätkemääni sisiliskoa. En yhtään ymmärtänyt, miksi aikuisen miehen reaktio oli "iiiik! hyi!" ja lähes kiipeäminen lähimmälle seinälle, kun minusta lissut olivat pelkästään somia ja viehättäviä.

Mummollani oli tapana kertoa minulle kiehtovia tarinoita pienistä liskoista, jotka elävät ihmisten kodeissa ja piileskelevät taulujen takana, kunnes tulevat öisin pyydystämään sisälle eksyneitä hyönteisiä. Mummo narrasi minua väittämällä, että hänenkin kämpässään asuu sellainen lisko, joka vielä kaiken lisäksi osaa visertää ja vaihtaa väriään (gekon ja kameleontin risteytys?). Voi että olisin niin halunnut nähdä sen mummon sympaattisen mielikuvitusliskon, näin siitä sentään uniakin. Ehkäpä vielä joskus kirjoitan siitä tarinan.

Liskot kiipeävät taitavasti ja ainahan niitä bongaa, kun on kallioilla seinäkiipeilemässä. Niillä on yllättävän kauniit sekä tarkkaavaiset silmät ja ne näkevätkin erittäin hyvin. Lisko on seinäkiipeilijöille mieluisa symboli, se on veistoksellinen, se on solakka, se on ihailtavan notkea ja mennä vipeltää kevyesti kiviseinää pitkin näppärillä varpaillaan. Kaupungin liskot päivystävät auringossa portailla ja kivimuureilla näennäisen rauhallisina, mutta kuitenkin ylen valppaina ja valmiina luikahtamaan pakoon kuin rasvattu salama. Niitä näkee joka paikassa. Kaipa se on hyvä merkki siitä, ettei ympäristö ole ihan tärviölle saastunut.

Vieraillessamme Sassenagen luolissa, lauma ns. myyttisen suurella havaintokyvyllä varustettuja lapsia tohelsi pienestä salamanterista ohi huomaamatta yhtään mitään, mutta tarkka valokuvaajansilmäni spottasi sen oitis. Minä otin siitä polvillani kuvia (zoomilla, en säikytellyt). Jänismies kävi noutamassa lapset ja kierroksen vetäjän takaisin ihastelemaan pientä luola-asukkia. Eräällä järvenrantareitillä puolestaan sattui vastaan ranskalaisittain todella tylsästi "vihreäksi liskoksi (lezard vert) nimetty lisko (Lacerta bilienata), jolle sentään jäyhät suomalaiset ovat tajunneet antaa sen kauneudelle kunniaa tekevän nimen Smaragdilisko! Onneksi kamerassani on sen verran pitkä zoomi, että sain tämänkin kaunokaisen vangittua kortille. Ja Ithacan punatäpläsalamantereita muistelen suurella lämmöllä - ne olivat suorastaan suuria inspiroijiani ja päätyivät jopa erääseen kuvitukseeni.

Krokotiileista en niinkään välitä, mutta lohikäärmeet ovat yksi hienoimpia ihmismielen kuvittelemia fantasiaeläimiä. Minusta on ikävää, että kaaosta ja primitiivisyyttä symboloivat lohikäärmeet on niin usein esitetty pelkästään surmaamistaan kärkkyvinä raivohulluina hirviöinä. Näen mieluummin muunlaisia lohikäärmetarinoita. Täytyy ihan tässä välissä mainostaa, että katsokaa ihmeessä mainio animaatioelokuva Näin koulutat lohikäärmeesi. Must kaikille lohharifaneille!

Onhan meissä ihmisissäkin evoluution säilyttämä liskonpalanen muistona ajoilta, jolloin olimme itsekin sellaisia: Mantelitumake eli amygdala ovat eräänlaiset miniaivot, jotka vastaavat nopeista ja mustavalkoisista hätäreaktioista. Ne eivät aina osu napakymppiin (koska hienosäätö puuttuu), mutta voivat joskus pelastaa henkemme. Mantelitumake on puikoissa silloin, kun olemme peloissamme, vihaisia, häiriintyneitä, nälkäisiä tai haluamme ehdottomasti jotain ja reagoimme primitiivisesti piittaamatta käytössäännöistä ja järjen äänestä.

Vaikka liskonaivot ovatkin suunnattoman hyödylliset ohjatessaan toimintaamme akuutissa vaaratilanteessa, niiden implisiittinen pelkoneuroottisuus voi estää meitä tekemästä monia asioita. Liskonaivot ovat osaltaan vastuussa myös siitä, että pelkäämme nolaavamme itsemme, olemme ylivarovaisia, jumiudumme turvallisiin rutiineihin, luotamme ennakkoluuloihimme, varmistamme että pääsemme helposti raparperinlehden alle tai kivenkoloon piiloon vaaran uhatessa ja lekottelemme mieluiten auringossa, henkisellä ja fyysisellä mukavuusalueella. Pahimmassa tapauksessa liskonaivomme vangitsevat meidät pelon tai mukavuudenhalun ahtaaseen loukkuun ja estävät meitä elämästä elämäämme täysillä. Ja sehän on itsestään selvää, että elämää ei kerta kaikkiaan voi elää täysillä, jos ei astu tietoisesti pelon ja mukavuudenhalun kynnyksen yli.

Liskonaivojen ylihuolehtivaisuutta vastaan on osattava hangoitella, että pystyy elämään luovasti ja rohkeasti sekä näkee muutakin maailmaa, kuin vain sen tuikiturvallisen kotikivenkolon. Helppoa se ei ole, sillä mantelitumake on evoluution hioma vanha, vainoharhaisen ja puolisokean diktaattorin ottein hallitseva jääräpäinen tryffeli, jonka kanssa joutuu vääntämään alituiseen. Jos annat sille aina periksi, se muovailee sinusta ahdistuneen ja pelokkaan kiven alla piileskelijän, toisten miellyttämisellä elävän selkärangattoman, aina samaa mieltä olevan kynnysmaton tai turvallisuushakuisen nynnyn, joka ei uskalla kokeilla mitään uutta ja erilaista. Liskonaivot väittävät, että käy köpelösti, ellei sulaudu massaan ja ole niin hissukseen, kuin vain suinkin osaa.

Kannattaa muistaa, että liskonaivot ovat mitä todennäköisimmin äänessä silloin, kun ajattelet seuraavin tavoin (ja näinkin voi väittää vastaan):

- Entäpä jos ihmiset nauravat minulle? (Nauru pidentää ikää, joten olet oikeastaan suuri hyväntekijä. Ehkä sinut pitäisi patentoida lääkkeeksi?)

- Muut ihmiset tekevät tämän niin paljon paremmin kuin minä, joten miksi edes yrittäisin? (Tällä periaatteella juuri kenenkään ei kannata tehdä oikeastaan yhtään mitään. Että jospa sitten vaan pyöriteltäisiin loppuelämä peukaloita, paitsi että ihan varmasti joku muu osaa pyöritellä paremmin peukaloita kuin sinä.)

- Muutokset ja poikkeamat rutiinista ovat niin vastenmielisiä, eikö voitaisi tehdä kaikki samoin kuin ennenkin? (Rolling stones gather no moss... Tässä maailmassa voi valita myriadeja vaihtoehtoja, joten miksi helvetissä kiertää yhtä ja samaa uraa ja kokeilla vain kourallista?)

- Ei minun kannata tehdä tätä, ei tämä kuitenkaan onnistu tai kelpaa kenellekään muulle (Ja mistäs sinä sen tiedät etukäteen? Kannattaisi varmaan ryhtyä ajatustenlukijaksi tai selvännäkijäksi...)

- Ei minulla ole tarpeeksi kokemusta tällaisen tekemiseen (Eikä varmasti koskaan kerrykään, ellet mene ja tee. Kuka muka on syntynyt valmiina?)

- Mitäpä jos odottelisin vaikka seuraavaan päivään, seuraavaan viikkoon, seuraavaan kuukauteen, vuoteen, vuosikymmeneen, vuosituhanteen jne. katsoakseni, onko se sittenkään hyvä idea. (Mahtaa sitten kuolinvuoteella olla haikeaa kelailla kaikkea sitä sitkutteluun ja mutkutteluun hukattua aikaa ja energiaa)

- Mutta kun näin on ihan siedettävää, miksi siis riskeerata. (No, jos tykkäät VAIN siedettävästä elämästä niin sen kun vaan sitten marinoidut siinä. Voithan aina silti kompastua kotona kynnysmattoon ja halkaista kallosi.)

- Ei kannata edes yrittää uudelleen, kun viime kerrallakin mokasit (Sanonta "vahingosta viisastuu" ei ole synonyymi sanonnalle "mahdoton tehtävä". Montako 100 % mokaamatonta ihmistä mahdatkaan tuntea?)

- Muut tietävät minua paremmin, miten elämää pitää elää. (No hei, miksi et sitten pistä lehteen ilmoitusta "myydään käyttämätön, hyvä elämä. Halvalla menee." Varmasti olisi ostajia, joille ei meinaa yksi elämä riittää.)

- Mitä äiti, isä, naapuri, kumminkaima ja kumminkaiman kissa ajattelevatkaan minusta, jos menen tekemään näin? (Eikö ole parempi antaa ihmisille ajateltavaa ja puhumisen aihetta, kuin varmistaa, että heillä on tasaista ja tylsää.)

- En ole tarpeeksi kaunis, laiha, viisas, rikas, menestyvä, lahjakas, taitava... (Verrattuna kehen? Ja se, kehen vertaat, vertaa itseään johonkin muuhun ja se jokin muu taas johonkin muuhun jne. V**TU mikä piiri pieni pyörii! Sillä energialla, jonka ihmiset tuhlaavat tähän älyvajaaseen liskovertailuun, korvaisi leikiten muutaman ydinvoimalan.)

- En voi tehdä sitä, epäonnistun ihan varmasti. (Jos et edes yritä, niin siinä tapauksessa epäonnistut varmasti 150 prosenttisesti.)

- Mitähän ihmiset ovat kommentoineet facebookiin, twitteriin, säpoon, blogiin jne. kun kerroin tehneeni sitä ja tätä. Jo kymmenes kerta kun tarkistan tänään, olisikohan minuutin päästä jo joku kommentoinut? (P.S. Elämä = sitä, kun ET ole facebookissa, emailissa, twitterissä, blogissa, puhelimessa, netissä, NSS.)

- Tuo tyyppi näyttää etäisesti siltä inhottavalta ääliöltä, josta oli aikoinaan minulle niin pirusti riesaa! En halua tutustua häneen! (Jos nyt kuitenkin yrittäisit olla assosioimatta ja aloittaisit puhtaalta pöydältä, mikä on muuten ihan tajuttoman vaikeaa).

- Jos sanon vastaan tai puolustan itseäni, kaikki alkavat vihata minua ja elämäni menee pilalle. (Jos et koskaan sano vastaan, kaikki halveksivat sinua, kävelevät ylitsesi, nauravat selkäsi takana ja elämäsi on NIIN pilalla)

- Parasta pitää matalaa profiilia, ettei kukaan huomaa minua. (Tai sitten pitää vain liidellä sen verran korkeissa sfääreissä, että menee joka tapauksessa yli useamman hilseen. Sieltä on helppoa kakkia matalamielisten päähän. Massan mukana meno ei ole etuoikeus.  :))) )

- Parempi olisi vain olla hiljaa, jos on eri mieltä, ettei vaan vahingossakaan suututa ketään. (Emme ole allekirjoittaneet missään sopimusta, jossa lupaudutaan pitämään suu supussa. Sen kun vaan eri mieltä olevat suututte ja mustaksi muututte, sananvapaus kuuluu kaikille eikä ihmisen pidä luopua siitä sen enempää kuin terrierin sukastaan.)

 

Liskonaivoni salpaavat minulta hengityksen ja uskottelevat, että sydämeni pysähtyy ja jalkani muuttuvat poikki rapsahteleviksi jääpuikoiksi, jos uin jäisessä vedessä. Liskonaivoni väittävät joka kerta, että henki lähtee, kun minun on pakko ängetä vuorikiipeilemään. Liskonaivojen mielestä kaikki luuni katkeilevat kuin kuivat spagetit ja sisäelimistäni tulee haggista, jos kamppailulajiparini heittää minut kaaressa tatamiin. Liskonaivoni supattelevat korvaani, että putoan varmasti ja halkaisen kalloni, kun rentoudun korkealla kallionseinämällä parin tonnin painon kestävän kiipeilyköyden varaan. Liskonaivoni ilkkuvat, että olisi syytä läkähtyä häpeään, kun en tajua mitä minua selvästi rasittavana vajakkina pitävä, ranskaa solkottava fransipaani sanoo, vaikka hän vääntäisi eteeni origameja ranskalaisesta rautalangasta. Liskonaivoni ovat kovasti huolissaan buuauksesta, kun kirjoitan tulenarasta asiasta ja olen liekehtivästi täysin eri mieltä, kuin valtaosa ihmisistä. Liskonaivoni saavat kainaloni hikoilemaan ja kuristavat minua kurkusta, kun istun Nobelvoittajan kanssa samassa ruokapöydässä ja koitan tiristää niistä järkevämmistä aivoistani, että mistä ihmeestä arvoisan herran kanssa olisi sopivaa keskustella nolaamatta itseäni. Liskonaivoni hyppivät mielellään tasajalkaa itsetuntoni, itseluottamukseni, itserakkauteni ja itsetuntoni päällä. Ja suurimman osan ajasta ne puhuvat pelkkää p***aa, minkä olen onneksi oppinut osittain tunnistamaan ja vaimentamaan.

Liskonaivojensa diktatuurissa elävää nöyrää alamaista on sen sijaan surku katsella.

Olen toki kiitollinen siitä, että liskonaivoni reagoivat tarvittaessa kyselemättä ja salamannopeasti, mutta velvollisuuteni ja etuoikeuteni ihmisenä on kouluttaa niitä istumaan ja antamaan tassua sekä näyttää niille aina sopivassa paikassa keskisormea, vapautuakseni tekemään sitä, mikä tekee elämästäni elämisen arvoista. 

Silti rakastan ja ihailen liskoja. Ja myös kaiken tämän paremmin muistaakseni, haluaisin tatuoituttaa liskon nahkaani.