tiistaina, tammikuuta 17, 2006

Onnenkissoja ja demonikatteja

Japanilaiset rakastavat kissoja ja Japanissa onkin maailman neljänneksi suurin kissapopulaatio. Ensimmäisten kissojen kerrotaan saapuneen Japaniin Kiinasta keisari Ichijon (987–1011) hoviin kuuluneen aatelismies Fujiwara no Sanesuken matkassa. Kissoja kutsuttiin "kädestä ruokittaviksi tiikereiksi" ja alun alkaen ne olivatkin suosittuja lemmikkejä.

Japanissa kissaan on liitetty enimmäkseen myönteisiä piirteitä. Vuodelta 1870 on ensimmäinen maininta Maneki Nekosta, japanilaisesta tassuaan kohottavasta onnenkissasta. Sen alkuperään liittyy useita tarinoita. Yksi niistä kertoo korkea-arvoisen henkilön salamaniskulta pelastaneesta kissasta, joka palkkioksi sai itselleen ja köyhälle isännälleen makean elämän. Kerrotaan myös emäntäänsä käärmeeltä suojelleesta kissasta jonka luultiin olevan kirottu, kun se huitoi näkymättömissä ollutta käärmettä käpälällään ja joutui taikauskon takia tapetuksi. Asian oikean laidan huomattuaan omistaja katui syvästi ja teki lemmikkinsä muistoksi näköispatsaan. Yksi tarinavariaatio kertoo kissasta, joka jouduttuaan köyhän omistajansa myymäksi, ilmaantui tälle unessa ja käski tätä tekemään savikissoja ja myymään niitä. Neuvoa noudattanut entinen omistaja rikastuikin pikku patsaillaan mukavasti. Nykyäänkin Maneki Nekot ovat Japanissa ja muodin leviämisen myötä myös muualla maailmassa arvostettuja onnenhahmoja.

Japanilaisessa kansanperinteessä on suhtauduttu kissoihin myös epäluuloisesti ja pidetty niitä suorastaan kirottuina olentoina. Tarinoiden mukaanhan se tappoi Buddhalle lääkettä noutamaan lähetetyn rotan ja oli käärmeen lisäksi ainoa eläin, joka ei itkenyt Buddhan hautajaisissa.

Käytökseltään pidättyväisiä, harmoniaa ja järjestystä arvostavia japanilaisia lienee korvennut erityisesti se, että kissat raastoivat kynsiään teroittaessaan estottomasti tatameja (näkisittepä vain meidän sohvankulman), tekivät reikiä hauraisiin paperiseiniin (puuseinätkin kyllä saavat tarvittaessa kyytiä) ja olivat muutenkin omapäisiä ja kurittomia. Ylenpalttisesta kohteliaisuudestaan ja loputtomasta kiittelystään kuuluisan kansan edustajiin ei liene tehnyt myöskään kovin hyvää vaikutusta kissan näennäinen kiittämättömyys. Japanilaisilla onkin sanonta, jonka mukaan ruokittuasi koiraa päivän, se muistaa sinut kolme vuotta, mutta ruokittuasi kissaa kolme vuotta, se unohtaa sinut päivässä.

Japanilaisissa taruissa kissa voi olla muodonmuuttaja, hirviö, demoni tai vampyyri. Se voi toimia myös itsensä tai omistajansa puolesta kostavana kummituksena ja on kummittelevista eläimistä kaikkein kostonhimoisin. Näistä kissan demonisista hahmoista käytetään nimitystä nekomata (tai joissain tapauksissa bakeneko, obakeneko tai kaibyo). Vanhenevan tai kaltoin kohdellun kissan hännän uskottiin halkeavan kahtia, minkä myötä eläin muuttui nekomataksi. Kaksihäntäisyyden myötä kissa sai maagisia voimia ja kyvyn hallita, halutessaan jopa tanssittaa kuolleita. Ne kävivät mielellään lipittämässä kerosiinit ihmisten lampuista, mutta niille maistui kertoman mukaan myös ihmisen veri ja liha, jopa kuolleiden ruumiit. Nekomata oli ihmisen kokoinen ja pystyi kävelemään kahdella jalalla. Kissojen, mielellään jo kissanpentujen hännän katkaiseminen oli nekomatan syntyyn liittyvien uskomusten takia varsin yleinen toimenpide.

Eräs tunnettu obakeneko-tarina kertoo Edo-aikakaudella Saga-linnaa hallinneesta herra Nabeshimasta, joka oli intohimoinen Go:n pelaaja. Hän haastoi peliin sokean go-mestarin, Matahichiryo Ryuzojin. Kun Matahichiryo oli voittamaisillaan Nabeshiman, tämä häviöstään suuresti kiukustuneena, raukkamaisesti tappoi sokean miehen. Matahichiryon äiti puolestaan teki itsemurhan kuultuaan poikansa kuolemasta. Talon lemmikkikissa Tama nuoli lattialta itsensä surmanneen äidin veren. Kissasta tuli obakeneko, jonka kerrotaan alkaneen vainota linnan asukkaita.

Kirjasta nimeltä Tales of Old Japan, löytyy Nabeshiman kissa -niminen vampyyritarina, joka tuntuisi loogiselta jatkumolta edelliseen tragediaan. Nämä kaksi kertomusta suoraan toisiinsa yhdistävää linkkiä en kuitenkaan ole vielä löytänyt. Tässä toisessa tarinassa Hizenin prinssi (Hizen on provinssi, jossa Nabeshiman suku asui) menettää elämänvoimansa, rakastettunsa O Toyon hahmon ottaneen obakenekon juodessa öisin hänen vertaan. Prinssiä puolustavat sotilaat eivät tarinassa onnistu tappamaan vampyyrikissaa, vain säikyttämään sen pakoon ja se pakenee vuorille. Kissan myöhemmistä vaiheista mainittakoon kuriositeettina Sunday Expressissä 14.7.1929 julkaistu uutinen, jonka mukaan tarujen vampyyrikissa olisi palannut vainoamaan kaksiteräistä miekkaa kantaneiden samuraiden jälkeläisten kauniita vaimoja.

LÄHTEITÄ:

MANEKINEKO

NEKOMATA

OBAKENEKO

Ei kommentteja: