sunnuntaina, marraskuuta 19, 2006

Mökillä

Harvemmin tulee viikonlopusta näin rentoutunut ja seesteinen olo. Jokainen lihas on rennon vetelä ja jatkuva kiire vasta huomisen ongelma. Kokonaisvaltaisen rentoutumisen resepti on seuraavanlainen:

Vuokrattiin ystäväporukalla kiva mökki luonnon rauhasta, järven rannalta. Mökissä oli hyvä sauna ja järvessä avanto. Sen lisäksi runsaasti tupatilaa ja pesämäinen nukkumaparvi. Maisema oli marraksinen ja suurimman osan ajasta hennon harmaaseen usvaan kääriytynyt.

Kävimme iltapäivällä reippailemassa metsäteillä ja poluilla. Vastaan tuli jörön näköisinä pyssyjensä kanssa passissa istuvia hirvimiehiä. Toivoin mielessäni, etteivät he saisi yhtään hirveä ammutuksi, sillä oli liian mukava päivä kenenkään kuolemiselle. Kävelyretken aikana hämärä laskeutui ja pimeyden mukana tuli myös sumu, joka teki metsästä salaperäisen. Joimme laavupaikalla raudan makuista kaivovettä ja mutustelimme suklaata. Takaisinpäin tullessa oli jo säkkipimeää ja juoksimme Jänismiehen kanssa kevyttä hikeä pintaan tienpinnan iljanteita varoen.

Kunnon lenkin jälkeen oli kotoisaa palata pimeän keskeltä mökille, jonka ikkunoista loisti lämmin valo. Loputkin tulijat olivat lenkkimme aikana saapuneet paikalle. Laitoimme yhdessä hyvää ruokaa meren elävistä ja vihreästä currysta sekä jouluisen makuista luumurahkaa piparimurujen kera. Sitten paljon kahvia, kohtuudella viinaa ja hieman lepäilyä. Sitten se kaikkein tärkein eli saunaan.

Tuli saunottua todella perusteellisesti. Kun oli tarjolla hyinen avanto, jossa käydä välillä kastautumassa, itsensä lauteilla paahtamista jaksoi jatkaa tuntikausia. Tällainen saunominen on eräänlaista meditaatiota. Tavalliseen saunaan hyytyy viimeistään tunnissa, mutta kun avannosta kävi hakemassa aina uuden adrenaliinipiikin, ei meinannut millään malttaa lopettaa. Suhteeni kylmään veteen on todella outo: Normaalisti inhoan kylmää sydämeni pohjasta. Kun päivällä kävin pesemässä kädet järvessä, en meinannut kärsiä uittaa niitä edes ranteita myöten avannossa. Kun sitten piti mennä kokonaan veteen, kylmäshokki ei tuntunutkaan niin pahalta kuin olin kuvitellut, vaan oikeastaan aika mukavalta. Ei sinne avantoon kuitenkaan tehnyt mieli jäädä kroolaamaan ympyrää, vaan kyllä sieltä aika vilkkaasti itsensä ylös kiskoi. Ystävän koira katseli meidän hulluja avantotouhujamme sen näköisenä, että noilla ihmisillä ei taida ihan kaikki ruuvit olla kiristettyinä.

Suurimpana ihmetyksen aiheena minulle oli se, että en saanut minkäänlaisia kylmäallergiaoireita, vaikka nokkosrokkomainen ihoni kuumotus ja turpoaminen saattavat laueta (ja yleensä aina näin käykin) jopa kesällä 21 asteisessa vedessä uimisesta tai kylmässä sateessa kastumisesta. Ehkä syynä oli allergialääke, jota reissussa käytin. Tai sitten reaktio tulee ihan jostain muusta, kuin kylmästä, kenties levästä. Ilmeisesti samaisen Duactin ansiosta suukkoja auliisti jakelevat koiratkaan eivät saaneet minua niiskuttamaan.

Kun joskus aamuyöllä sitten malttoi lopettaa kossulla terästetyn glögin ja baileysilla jatketun kahvin tissuttamisen, sänkyyn meneminen oli kuin olisi mennyt makaamaan untuvapilven päälle. Oli ihanaa kaapaista Jänismies kainaloon ja kuiskutella hänen unenpöpperöiseen korvaansa, kuinka mukavaa on elää hänenkaltaisensa otuksen kanssa tällaista elämää.

Muutama koko yön nuotion äärellä valvoneista sitkeimmistä mökkiläisistä laittoi vielä saunan lämpiämään ja tuli iloisesti höyryävinä vastaan, kun aamun valjetessa tossuttelin ulkovessalle päin. Niin sitä pitää, laatuajasta onkin syytä tiristää kaikki irti viimeiseen pisaraan!

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kissadekkareista löytyy artikkeli teoksessa Murha pukee naista (toim. Hapuli ja Matero)

Ta-Miit kirjoitti...

Hmm, omistan kyseisen kirjan, mutten muista tarkkaan juuri tuota artikkelia. Se mahtoi varmaankin käsitellä Akif Princcin Felidae on the Road -kirjaa, jos en nyt sekoita johonkin toiseen? Pitäisikin varmaan kaivaa kirja pakkauslaatikosta, jonka pohjalla se lojuu järjestettyäni pullistelevan ja ylitse tursuavan kirjahyllymme uuteen uskoon.