torstaina, joulukuuta 28, 2006

Kissabussi 猫バス Nekobasu

Taannoin näkemässäni, Hayao Miyazakin animepiirretyssä Naapurini Totoro on aivan ihana mielikuvitusolento, Kissabussi. Hahmossa on jotain hyvin kiehtovaa liittyen kohtumaiseen lämpöön, ajattomaan onnellisuuteen sekä villiin unelmaan mahdollisuudesta kulkea turvallisesti maiden ja mantujen halki.

Kissabussi on valtava, raidalinen irvikissaa muistuttava otus jolla on monta toukkamaista jalkaa ja jonka kyljestä aukeaa ovi karvoilla kuorrutettuun ja upottavan pehmeään matkustajatilaan. Kissabussilla on etu- ja takavaloina punaisina loistavat hiiret ja pimeän tullen kissan suuret silmät hehkuvat ja lakaisevat valonheittäjien tavoin maisemaa. Kissabussi on sukupuoleltaan kolli. Kissabussin hymy ulottuu korvasta korvaan niin kuin Irvikissallakin ja sillä on samanlainen taito ilmiintyä ja kadota tahtonsa mukaan.

Kissabussi on metsänhenkien, esimerkiksi tarinan keskushahmon Totoron absurdi kulkuväline, joka pystyy loikkimaan peltojen, järvien ja kukkuloiden yli yhdessä hujauksessa niin että riisipelto vain huojuu sen synnyttämässä tuulenpyörteessä. Se ottaa kyytiinsä myös pienet tytöt jotka ovat ystävystyneet Totoron kanssa ja vie nämä katsomaan sairaalassa olevaa äitiään. Elokuvassa on hieno kohtaus, jossa kissabussi ja tytöt piileskelevät sairaalan edustalla kasvavan puun oksistossa.

Totoron lisäksi Kissabussi esiintyy Ghiblin museossa esitettävässä lyhytfilmissä Mei to Konekobasu, eli Mei ja Kissanpentubussi. Siinä tavataan Kissabussin poikanen Konekobasu ja useita muita kissan muotoisia kuljetusvälineitä, kuten Kissajuna.

Hellyttävän hullua. Jos joku lanseeraa kissabussisohvan taidan olla sitä ensimmäisenä jonottamassa.

Lähde: Wipedia / Catbus
Kissabussin ja Kissanpentubussin kuvia

6 kommenttia:

Birdy kirjoitti...

Minulla on lohtuna kissabussi-pehmolelu (Totoron ja Kiki's delivery servicen kissan vieressä:) - Totoro rules!!!

Lissu kirjoitti...

Kissabussi on kaikkien aikojen lempparini! Tuo pentukissabussi oli kuitenkin aivan uusi tuttavuus - kiitos, että esittelit meidät!

Ta-Miit kirjoitti...

Tulikin tästä bloggauksesta niin kova alitajuinen pehmouden puutostila, että kävin ostamassa kaistaleen chinchillanhohtoista silkinpörröistä kangasta jonka ompelen hameeseeni ja paitani hihansuihin uudeksi vuodeksi :)
Astmaatikkona olen saanut pitää itseäni niskasta kiinni, etten sorru ostamaan Eurokankaasta parivuoteen kokoista palaa jotain örripörrikangasta...

Polgara kirjoitti...

Mmmmmmmmmmmmmm - ihanoita!!! Tahtois kanssa, ison pehmon semmoisen - oikein ison...

Anonyymi kirjoitti...

Kai tiedät että nekobus on myös japanilaisten tarujen mukaan kulkuvaline joka kuljettaa ihmisiä ympäri eri mailmoja lisäksi jos olet koskaan miettinyt niin nuo kiinalaiset kirjoitus merkit tarkoittavat "grave ja road" elikkä suomeksi hautausmaa...

TA-MIIT kirjoitti...

Kissahan on useidenkin kansojen mytologioissa olento, jolla on vapaa kulku tämän ja tuonpuoleisen välillä ja se voi toimia myös kuolleiden oppaana.

Miyazaki jäljittelee kissabussilla todennäköisesti myyttistä japanilaista muodonmuuttajakissaa Bakenekoa.

Tekstissäni olevat japanilaiset merkit kääntyvät tietääkseni suoraan neko basu eli kissabussi, basuhan on selvä anglismilaina. Sana neko voi tietääkseni tarkoittaa myös "unessa".