perjantaina, helmikuuta 16, 2007

Hammasrääkkärillä

Olen niitä ihmisiä, joille on lapsesta asti ollut jostain syystä kunnia-asia olla pelkäämättä hammaslääkäriä. Tämän taustalla vaikuttavat lapsuuteni hammaslääkärikokemukset. Kotipaikkakunnallani oli nimittäin hammalääkärinä pelätty "teurastaja", jonka nimen mainitseminen sai kauhun väreet vipeltämään jopa aikuisen ihmisen selkäpiillä. Selviydyin jo aika pienenä koululaisena hänen käsittelystään inahdustakaan päästämättä, jolloin tämä synkkä ja äkäinen mies kehui mukana olleelle äidilleni, että onpas reipas tyttö kun ei itkenyt yhtään. Palkkioksi sain kai jotain kiiltokuvia. Sen jälkeen ylvästelin kauhusta harmaina odotushuoneessa istuville tovereilleni kovalla sisullani ja kivunsietokyvylläni.

Äidilläni ei käynyt ihan yhtä hyvä tuuri. Hän joutui tämän teurastajan kanssa riitaan siitä, poistetaanko häneltä joku hammas kokonaan vai paikataanko. Äiti olisi halunnut hampaan pois, sillä se oli kai tosi huonossa kunnossa ja paikattu jo aiemminkin ilman tyydyttävää tulosta. Helposti syttyvä teurastaja oli suuttunut äidin eriävästä mielipiteestä niin paljon, että oli heittänyt instrumenttinsa kiukuissaan seinään ja häipynyt kesken operaation jäähtymään jonnekin. Teurastaja oli lisäksi kuuluisa siitä, että hän itketti töykeydellään ja tiuskimisellaan lapsia. Moni luokkatoverini tuli kyynelehtien ulos vastaanotolta, mutta minä puolestani pullistelin ylpeänä sillä, ettei minulle tehnyt tiukkaakaan selvitä käsittelystä ilmeen värähtämättä.

Se olikin siihen aikaan, kun hampaideni hermotukset eivät nähtävästi olleet vielä kehittyneet aikuisen tasolle.

Aikuisenakin olen mennyt tyynin mielin hammaslääkäriin, kunnes tuli se ensimmäinen painajaismainen kerta. Esiin kasvanut viisaudenhampaani päätettiin poistaa ja operaation paikkana oli Ylioppilaiden terveydenhuoltosäätiö.

Ennen operaatiota minulle tuputettiin diapamia, josko olisin vaikka hermostunut. Sanoin heille, että voivat pitää mömmönsä, sillä edes kämmeneni eivät olleet kostuneet jännityksestä. Minä kun elelin vielä autuaissa kuvitelmissa siitä, että suomalaisessa lääkärihoidossa potilaan ei tarvitse pelätä mielivaltaista kidutusta. Väärinpä luulin.

Operaatiota hoitava lääkäri kämmäsi heti aloittaessaan kitusteni puuduttamisen. Hän pisti puudutuspiikin verisuoneen, jolloin piikin sisältämä adrenaliini hilpaisi sydämeeni ja aiheutti aika mielenkiintoisen pulssinnousun sekä lähes tajuttomuuden. Muistelisin menneeni jousenkaarelle toimenpidetuolissa ja sopertaneeni henkeäni haukkoen mustaan kaivoon pudotessani että nyt muuten tuli tosi, tosi, tosi huono olo. Hoitajat nostelivat koipiani ylös ja käskivät hengittämään rauhallisemmin, etten hyperventiloisi. Oli joo rauhallinen hengittely tosi helppoa, kun sydän tikitti kuin palokärki puussa.

Tästä tupeksinnasta seurasi mielivaltainen päätös toimenpiteen jatkamisesta kaikesta huolimatta. Lääkäri tuli siihen tulokseen, ettei voinut antaa minulle yhtään enempää puudutusainetta pelätessään että saan jonkun rajumman reaktion. Niinpä hän sitten alkoi teurastaa viisaudenhammastani käytännöllisesti katsoen ilman puudutusta.

Kipu oli sanoinkuvaamaton. Toimenpiteestä alkaa olla aikaa jotakuinkin kahdeksan vuotta, mutta silti se herättää minussa kuolemankauhua tulvillaan olevat muistot. Se, että leukaluusta revitään puuduttamatta irti isojuurinen hammas, tuntuu juuri siltä kuin voi vain kuvitella jonkin ruumiinjäsenen hitaan irtileikkaamisen tuntuvan. Lääkäri käsitteli leukaluutani sellaisella väkivaltaisella volyymilla, että hyvällä tuurilla olisi voinut aiheuttaa murtumia. Se, että huohotin kauhusta puolitajuttomana ja ruumis tuskasta mutkalle vääntyneenä, ei lääkäriä hätkäyttänyt hän vain tiuski käskyjä pitää suu auki ja repi leukojani erilleen kovakouraisesti. Vieressä touhuava hoitaja sen sijaan näytti hyvin huolestuneelta ja kehotti minua tuon tuosta hengittämään etten menisi tajuttomaksi. Jostain syystä mieleni videoscreenille tulvi kuvia keskitysleireistä ja hirvittävistä kokeista, joita niillä tehtiin ihmisuhreja käyttäen.

Hammas saatiin irti ja operaatiosta sivuhuoneessa jääpussin kanssa järkyttyneenä toipuessani sain kuulla hoitajalta, että hänen mielestään lääkäri oli mokannut ja homma oli mennyt täysin käteen. Melkoisen harvinaista kuulla ammatiharjoittajan tunnustavan tuollaista potilaan kuullen. Olin niin nössö ja tyhmä, etten tehnyt tapauksesta hoitovirhevalitusta. Myöhemmin toista viisaudenhammasta poistattamaan mennessäni sitten valitin siitäkin edestä ja sanoin, että edelliskerta ei saa toistua tai hyppään kesken operaation ikkunasta. Sain kuulla, että minua silloin hoitanut lääkäri oli mokaillut enemmänkin ja hänestä oli tehty useita valituksia. Minun ja muiden opiskelijoiden onneksi hän oli lähtenyt jonnekin muuanne harjoittamaan natsikokeitaan. Sillä kertaa viisaudenhammastani poistamaan käynyt lääkäri otti puutumattomuuteni todesta ja iski minuun ilman mitään ongelmia sellaisen kokonaamapuudutuksen että en tuntenut hampaan poistossa mitään ja puoli päätäni oli tunnottomana iltaan asti. Kiitos hänelle siitä. Ammattilainen on ammattilainen.

Eilen sitten taas päädyin hammaslääkäriin minua jo pidempään vaivanneen hampaan vihlonnan takia. Yritin tehdä selväksi, että hammas on todella KIPEÄ ja vihlonta jotain sellaista, mitä en pysty parhaalla tahdollanikaan kestämään. Kylmän tai kuuman nesteen juominen aiheutti sellaisia kouristuksia, että silmissä pimeni. Selostuksiani ihmeemmin kuuntelematta lääkäri ruiskautti vihlovaa hammastani kylmällä vedellä ja sai aikaiseksi melkoisen kastematokiemurtelun. Jopa suusta nestettä imevän letkun viima tuntui sietämättömältä. Tästä huolimatta lääkäri halusi kokeilla hammasta päällystävän paikan poraamista ilman puudutusta, testatakseen onko paikan alaisessa hampaassa jotain vialla. VOI VITTU MIKÄ ÄLYNVÄLÄYS! Hän ei kuulema ehtinyt edes koskea poralla hampaaseen, kun primitiivireaktiona laukeava torjuntaliikkeeni tempaisi sekä hänen värkkinsä, että kätensä huishelvettiin suustani. Kipu oli niin kova etten mahtanut reaktiolleni mitään. Minusta tuntui kuin joku olisi työntänyt ahjossa kuumennetun veitsen silmämunaani. Päässä välähti kirkas valo ja silmistä purskahtivat kyyneleet. Hammashermokipu vain on jotain sellaista, mitä viimeiseksi maailmassa siedän. Onneksi lääkäri vakuuttui tuon jälkeen tekemään toimenpiteensä puudutuksessa. Hyvä, sillä ties minkä rannekaatoheiton tai hermopistehyökkäyksen olisin hänelle refleksinä tehnyt jos hän olisi koittanut vielä kerrankin ilman.

Diapameja tai muitakaan tajuntaan vaikuttavia lääkkeitä en suostu tästä eteenpäinkään syömään missään lääketieteellisessä operaatiossa, sillä pelko on eri asia kuin kipu. Ei minua varsinaisesti pelota ja jos pelottaakin niin sen kanssa tulen mainiosti toimeen. Mutta täysi suojattomuus arkoihin hermoratoihini kohdistuvalta kivulta on jotain sellaista, mitä minun on kerta kaikkiaan mahdotonta niellä käydessäni sivistysvaltiossa lääkärillä hoidettavana. Vaikka kuinka olisin pelkäämättä, kipu ei katoa minnekään. Antaisin mieluummin hakata itseäni vaikka pesäpallomailalla kuin sietäisin hammashermoon tyntyvää poranterää ilman puudutusta.

Enkä enää taatusti koskaan ylvästele kivunsietokyvylläni tai hymähtele ihmisille, jotka pelkäävät hammaslääkäriä, niin kuin tuli lapsena tehtyä. Nykyisellään saatte kaiken vilpittömän myötätuntoni.

2 kommenttia:

Perso kirjoitti...

Kauhee juttu :-((( Yhyy, en enää ikinä voi lukee tätä blogii...

Arawn kirjoitti...

Kurja tuuri, kerrassaan. Ensimmäisestä kerrasta vallankin olisit tosiaan voinut tehdä hoitovirhevalituksen.

Itselläni kaikki on sujunut yllättävänkin hyvin. Minua peloteltiin aikoinaan vastaavanlaisilla tarinoilla viisureiden poistoista. Yhden tutun puudutus epäonnistui ja häneltä kiskottiin _kaksi_ hammasta ilman puudutusta, toisella taas lääkäri osui kielihermoon.

Minulla kaikki hampaat olivat näkyvissä, joten kolme niistä saatiin ulos ilman leikkausta. Lääkäri puudutti, kiskaisi hampin irti, iski kipulääkereseptin kouraan ja siinä se oli. Yhden jouduin tosin poistattamaan yksityisellä, mutta se johtui ihan siitä, että hammas oli lähtenyt kasvamaan lisää ja aiheutti huikean paineen päähäni enkä kerta kaikkiaan kestänyt odotella viikon verran päästäkseni YTHS:lle. Viimeinen hammas leikattiin, koska se oli poikittain.

Tuota yhtä kertaa lukuun ottamatta kaikki on hoidettu YTHS:llä, hyvin tuloksin. On osunut asiansa tuntevia lääkäreitä...