Syystuuli volisee nurkissa ja tuulee sisään yksinkertaisista ikkunoista, sälekaihtimia heilutellen. Jänismiehen tietokoneen oikeassa alakulmassa oleva virtuaalinen lämpömittari liputtaa öisin aina kun lämpötila laskee. On jo käyty miinuksenkin puolella. Saas nähdä pitääkö tämä talo laisinkaan lämpöä, kunhan alkaa lunta puskea porstuaan. Ostin jalan ja mielenlämmittimeksi oranssit pörrösukat, jotka imitoivat ulkonäöltään halloweenkurpitsaa.
Sade lorisee pimeillä kaduilla. Nimenomaan pimeillä, sillä täällä vallitsevat jonkinlaiset katulamppujen säästötalkoot. Talomme ohitse menevällä tiellä on peräti yksi aneeminen katulamppu ja senkin tuuheat puut ovat melkein pistäneet poskeensa. Pimeällä liikkuessa tarvitsee paikka paikoin taskulamppua, etenkin kun rakastan oikoa Cascadilla-rotkon reunalla kulkevaa (aidattua) idyllitietä pitkin treeneihin ja takaisin. Siellä ei tule pimeällä ketään vastaan, mutta siellä on kaunista. Tienvarren talot ovat kuin satukirjoista ja niiden portailla on koverrettuja kurpitsoja.
Onneksi minulla on avaimenperänä keltainen lediankka, joka sanoo kvaak, kvaak ja näyttää sinistä valoa kun kyljestä painaa. Ankka vaakkuu joskus yksikseen kassissani, kun on jäänyt puristukseen jonkin väliin. Yleensä aina silloin kun olen asioimassa ihmisiä sisältävässä sisätilassa.
Ostin kirpparilta oranssin pipon jossa on pari tiikeriraitaa. Jänismies sanoo saavansa siitä päänsärkyä, mutta PÄÄasia että minulla on mukavan lämmin. Minulla on selittämätön oranssivaje, joka saa minut ostelemaan intuitiivisesti kaikkea kurpitsanväristä. Oranssit verhot, oranssi sohvanpäällinen, oranssit sukat ja pipo ja oranssi hippimekko kirpputorilta. Talo täynnä kurpitsanväriä, minulla joka on aina ennen inhonnut oranssia. Edellistä räikyväriäni, pinkkiä olen alkanut taas karsastaa, sillä se tuntuu jostain syystä liian kylmältä. Rakastamani sakraali violetti sen sijaan sopii tällä hetkellä oranssin seuraan täysin käsittämättömällä, silmääni miellyttävällä tavalla, vaikka ne ovatkin toisiaan vastaan sotivia vastavärejä. Go figure.
Aivoni ovat alkaneet hiipiä hibernaatiotilaan. Lainakirjojen määrä lisääntyy ja sohvalla makuupussissa maatessa sekä kirjoja ahmiessa tekee koko ajan mieli suklaata ja kuumaa, inkiväärillä, sitruunalla sekä hunajalla maustettua talven taikajuomaa.
Joskus toivoisin voivani vaipua talviuneen, kunnes seuraava kevät koittaa, mutta siinä tapauksessa menettäisin marraksen. Maatuvien lehtien tuoksun, pimeässä valuvan sateen melankolian, hiuksia tukistavan tuulen raikkauden ja kipristävän ilon siitä, että syys ei tule mukana sisälle lämpimään sänkyyn monen peiton alle.
Maple leaf
drifts slowly
downriver
--Aya Tanaka
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti