Lumikko ja yhdeksän muuta

Luin tuossa Tiikeritoverin suosituksesta Pasi Jääskeläisen kirjan nimeltä Lumikko ja yhdeksän muuta. En voi, enkä haluakaan muuta, kuin liittyä kehujien kuoroon ja todeta, että siinäpä vasta kirja joka imee lukijan sisäänsä. Lukekaa! Ostakaa omaksi ja lahjaksi! Ette tule katumaan, sanon minä. Usutan ostamaan siksi, että muutkin kirjailijat kuin utriot ja paasilinnat saisivat Suomessa voita leipänsä päälle.

Lumikko on laatutavaraa. Kirjan ilmaisu on monella tapaa uutta ja raikasta, semmoista kuin ensilumi pakkasaamuna. Ilmaisu on myös merkille pantavalla tavalla kehittynyt ja hioutunut niistä ajoista, jolloin Jääskeläiseltä julkaistiin novellikokoelma "Missä junat kääntyvät".

Antoisimpana kirjan piirteenä pidän kuitenkin kirjoittajan taitoa houkutella lukija hiipparoimaan hämärän rajamaille. Tämä taito pilkahtikin edukseen jo edellä mainitsemani kokoelman nimikkonovellissa, mutta on Lumikossa ottanut olennaisen askeleen eteenpäin. Nyt ei enää haparoida pimeässä, vaan asetetaan semmoisia taiten tehtyjä juonellisia ansalankoja että kyllä niihin keskivertojänis napsahtaa mieluusti.

Maaginen realismi on kirjojen kohdalla se jippo, jolla minut saa useimmiten lumottua. Niin myös tässäkin tapauksessa. Lumikossa kävellään välillä muutama askel yliluonnollisilla poluilla, flirttaillaan uskomusolentojen kanssa, tunnetaan näkymättömän hipaisu iholla ja sitten taas palataan realismiin. Minä kerta kaikkiaan nautin siitä niin, että ihokarvat värisevät. Koskaan ei tiedä, mikä kulman takana odottaa. Jääskeläinen ei myöskään ole kirjoittajana tarpeettoman julma, kyyninen tai nihilistinen, vaikka erehdyttääkin lukijan luulemaan niin, mistä erityinen kunniamaininta.

En halua tehdä juonipaljastuksia, mutta täytyy mainita sen verran että kirjan keskeinen idea-, eräs peli jota siinä pelataan, -herätti minussa voimakkaita tuttuuden tunteita. Olen itse pelannut tätä peliä tiedostamattani monien ihmisten kanssa, tosin pääsääntöisesti ilman väkivaltaa ja huumeita. Olen siis tahtonut epätoivoisesti nähdä joidenkin ihmisten sielun ja mielen paljaana sekä sensuroimattomana, kuin nurin käännetyn rukkasen. En niinkään käyttääkseni näkemääni kirjoituksissani, vaan ymmärtääkseni ja myötäkokeakseni jotakin itselleni vierasta. Lumikossa tuodaan mielenkiintoisella tavalla esille tämän kaltaisen toiminnan hyödyt ja haitat. Ja se, millainen merkitys tällä fiktiivisellä "pelaamisella" voisikaan olla itse kirjoittaville ihmisille.

Mutta en nyt paljasta tai analysoi tässä yhtään tämän enempää, saatte itse lukea. Mars kirjakauppaan siitä, pokkari ei paljoa kustanna.