maanantaina, huhtikuuta 14, 2008

Kirjoittajan tie

Vuosituhannen alusta asti (oi, tuopas näyttääkin kirjoitettuna vallan mahtipontiselta) kirjoittamani novellikokoelma on piirtoa vaille valmis. Se herättää minussa kieltämättä aika voimakkaita tuntemuksia. Ihan kuin olisin ollut kahdeksan vuotta raskaana noista tarinoista, mutta en vieläkään uskalla varmuudella sanoa onko niillä kaikilla kymmenen sormea ja varvasta.

Sophy Burnham on kuvaillut kirjoittajuutta ja kirjoittamista hauskan pontevalla tavalla (vapaasti suomennettuna) kirjassaan For Writers Only:

"Olemme tutkimusmatkailijoita ja hakkaamme tiellemme tulevaa pensaikkoa tylsillä viidakkoveitsillämme. Pyyhimme hikeä pois silmistämme ja hätistelemme liimajalkaisia kärpäsiä pois tahmealta iholtamme. Olemme seikkailemassa yksin ja laittamme jalkaa toisen eteen kartoittamattomilla seuduilla.

Maailmasta ei löydy opasta tai roolimallia, joka voisi auttaa meitä työssämme. Sillä vaikka joku toinen kirjoittaja olisikin kulkenut nämä samat polut, hän ei ole jättänyt jälkeensä valmista tietä.

Kirjoittaessasi tai luodessasi mitä tahansa taidetta, sinulla on kaksi vaihtoehtoa. Joko kävelet alasti kuun maiseman reunalla, pienenä ja yksinäisenä kaukaisia tähtiä vasten. Tai sitten kyöräät säälittävästi jonkun toisen kannoilla seikkailematta, itseäsi loukkaamatta ja luomatta mitään uutta.

Opas tai roolimalli ei voi tehdä sen enempää kuin sanoa, että anna mennä! Katsotaan onko sinulla tarpeeksi sisua tähän hommaan. Haasta maailmankaikkeus. Uhmaa pirulaisia, jotka koittavat pitää sinua loitolla aarteiden luolasta. Ja jos kuolet sinne viidakkoon ja luusi vaalenevat siellä kenenkään niitä löytämättä, niin mitä sitten. Ainakin teit parhaasi.

Joten niin vain löydät itsesi hakkaamasta viidakon lehvästöä, tietäen että muut ovat kulkeneet tätä kautta ennen... joskus... eivätkä he ole jättänet jälkeensä polkuja."

Loppuun toinen oivaltava sitaatti kirjoittajalta nimeltä Red Smith:

"Writing is easy. All you do is sit staring at the blank sheet of paper until the drops of blood form on your forehead."

12 kommenttia:

Zepander kirjoitti...

No, joko kustantaja on katottuna / mietittynä?

Anonyymi kirjoitti...

Kissoistako kirjoitit?

Ta-Miit kirjoitti...

Kunhan novellit käväisevät ensin yhdessä toisessa paikkaa, niin vasta sitten, kun näen joutuvatko siellä suoraan paperinkeräyksen, - käyn miettimään tarkemmin mahdollisia kustantajia, joiden ovia raapia.

En tietysti kuvittele mitään ihmeitä, jalat ovat kyllä ihan tiukasti maassa. Pitkään jatkuneesta rakkaasta työstä olisi kuitenkin vapauttavaa saada muutama myönteinen huomio kuoliaaksi vaikenemisen sijaan.

Näissä novelleissa ei ole juurikaan kissajuttuja. Mirrimytologia kuuluu tyystin toiseen kirjaan, josta puuttuu vielä viimeinen ratkaiseva luku ja tekstin uudelleenkirjoitus.

shaoli kirjoitti...

Mistäs pääsis lukemaan? Olisi kiva lukaista.

Ta-Miit kirjoitti...

Shaoli, mä voin pistää sulle postina muutaman.

Anonyymi kirjoitti...

Onneksi olkoon! Jo jonkin noin pitkän ja syvällisen projektin loppuunsaattaminen on todella hieno saavutus. Varmaan monenlaisia fiiliksiä ilmassa tuon jälkeen.

t:chi

shaoli kirjoitti...

Kivoja oli tekstit. Pidetään peukkuja!

Ta-Miit kirjoitti...

Chi, on kyllä. Tunteet menevät helpotuksesta, nolostelusta, ilosta, mitättömyydentunteista ja uhmasta, laidasta laitaan.

Jouduin eilen selittämään amerikkalaiselle ja ranskalaiselle miehelle erään rankimman novellini idean ja huomasin kyllä puhetasolla hiukan ujostelevani sitä hävyttömyyttä ja tabuttomuutta, johon pahimmillani uskaltaudun teksteissäni. No, pojat alkoivat jo intoilla tekstien kääntämisestä englanniksi ja ranskaksi :)

Shaoli, kiitos oikein paljon. Nyt tarvitaan monta peukkua pystyyn ja ukkovarpaatkin kelpaavat.

Lissu kirjoitti...

Hienoa :-) Toivottavasti saat kustantajan itsellesi pian!

Ta-Miit kirjoitti...

Jalat maassa, hissun kissun :)

tiikeritoveri kirjoitti...

Ammattikirjoittajien kirjoitukset kirjoittamisesta kiinnostavat aina. Minuun ei kyllä oikein uponnut tuo Burnhamin "hauskan ponteva" tyyli (siis ainakaan tuossa lainaamassasi pätkässä). Asiasisältö tiheän ja tekopirteän vertauskuvaviidakon takana ihan ok, mutta jos itse haeskelisin tsemppiä ja vinkkejä kirjoittamiseen, tuontapaisesta lähinnä lievästi ärsyyntyisin - en kylläkään siinä määrin, että ärsyynnyksestä sitten äityisin kirjoittamaan...

Kirsi Pihan Lukupiiristä bongasin sen sijaan äskettäin sitaatin, joka omasta mielestäni on varsinainen helmi:
"Juttuhan on niin, että helmi syntyy simpukan kuoren sisään joutuneesta hiekanjyvästä eikä helmenvalmistusseminaareista, joissa käydään toisten simpukoiden kanssa." -Stephen King

En ole eläissäni lukenut sivuakaan Stephen Kingiä enkä tiedä tulenko koskaan lukemaankaan, mutta tuolla voisin hyvinkin tästedes kuitata yritykset houkutella mukaan kaiken maailman kirjoittamisseminaareihin tmv. kokoontumisiin. Ja vaikka todennäköisyys, että itse koskaan minkäänlaista helmeä tuottaisin, on äärettömän pieni eli kerrassaan olematon, niin tiukasti sulkeutuneeksi simpukaksihan minun kyllä on erittäin helppo itseni mieltää.

Entä sitten? No, pointtihan Burnhamilla ja Kingillä (ja ilmeisesti myös Red Smithillä, ja luultavimmin lähestulkoon kaikilla muillakin kirjoittamisesta kirjoittaneilla) on sama: itse, yksin, omin neuvoin se kirjoittaminen viime kädessä kumminkin tapahtuu jos on tapahtuakseen. Joten tässäkin meillä jälleen kerran osoitus, ettei tärkeää ole ainoastaan se mitä kirjoitetaan, vaan miten kirjoitetaan; ja (päästäänpä tuosta truismista hieman eteenkinpäin) - että lisäksi on ehdottomasti hyvä, jos useampi eri kirjoittaja kertoo sen omalla tavallaan. :-)

Ta-Miit kirjoitti...

Kingin sitaatti on kieltämättä aika kingi. En usko, että häneen kirjailijana kauheasti ihastuisit, noin näppituntumalta ei vaikuta sinun tyyliseltäsi kirjailijalta (kauhua, tappamista, psykopaatteja).

Burnhamin juttu taas soveltui viime viikonlopun jälkeen taas entistä paremmin pirtaani, kun kävimme rypemässä siellä Coy Glenillä. Samanlaista ryteikössä rypemistä tuo kirjoittaminen tuntuu olevan.

Ja ennen kaikkea tarkkaan harkitun yksinäistä. Olen ollut muutaman kerran menettää hermoni, kun Jänismies yrittää painostaa minua etsimään itselleni täältä ihmisseuraa ja joudun kerta toisensa jälkeen selittämään, että sitten kirjoittamisestani tulee vielä vähemmän mitään, jos minun täytyy ryhtyä (väkisin) sosiaaliseksi.