Olen tuossa kevään korvalta lähtien väsäillyt juttuja, joita voisi oikeiksi töiksikin kutsua. Täytin jopa vinon pinon vastenmielisiä byrokratiapapereita, joilla sain hankittua itselleni työluvan ensi maaliskuuhun asti.
Tähän asti olin puntaroinut sitä, että onko kyse vain suurista puheista ja mahtipontisista suunnitelmista, joita täkäläisillä tuntuu olevan tapana viljellä ahkerammin kuin mustaa valkoisella -realismia. Sunnuntaina kuitenkin vihdoin varmistui, että projekti tosiaan on toteutumassa, kun tapasin toimeksiantajan ensimmäistä kertaa kasvokkain. Tapaamisen kunniaksi söimme kotipaikkakuntiemme puolimatkassa olevassa ravintolassa, jossa onnistuin saamaan eteeni yhden parhaimmista täällä syömistäni kala-aterioista.
Työnantajani on herttainen ja valoisa ihminen, jolla on jalat tukevasti maassa, toisin kuin meidät yhteen saattaneella monitoimihenkilöllä (jolla on koko ajan sata rautaa tulessa ja pää pilvissä). Löysimme yhteisen sävelen helposti, eikä pelkäämiäni kulttuurisia kömmähdyksiä tai small talk -ummetuksia juurikaan tullut. Sain jopa kehuja siitä, että huumorintajumme matsasi, eikä tarvinnut "kiristellä hampaitaan" jäykän virallisesti. Erotessamme halasimme lämpimästi.
Jännitin hiukan arvioita näytetöistäni, mutta niihin oltiin ilmeisen tyytyväisiä. Työn haaste on sinänsä mielenkiintoinen, että minulla ei ole minkäänlaista koulutusta tekemääni hommaan, vaan se on aina ollut minulle pelkkä mieluisa harrastus. Suomessahan ei vissiin tulisi ikinä kuuna päivänä kuuloonkaan, että tällaista tarjottaisiin amatöörille. Luulen kuitenkin, että suoriudun siitä keskivertoa paremmin, kun vain teen parhaani. Enkä ainakaan jää tekemäni tsekkauksen perusteella toiseksi henkilölle, joka on tehnyt vastaavan työn aiemmin.
Tuskin tulen enää koskaan saamaan näin vapaata ja omaehtoista toimeksiantoa, ellei ura kirjoittajana sitten (jostain ihmeen syystä) urkene. Työaikataulusta saan päättää itse ja tehdä monilta muiltakin osin ihan juuri niin kuin parhaaksi näen. Työn tekeminen on kerrankin hauskaa ja inspiroivaa, eikä tunnu miltään osin pakkopullalta.
Ainoa varjopuoli on se, että hommeli näyttää tyystin toisena ilmaisumuotona syövän virtaa kirjoittamiselta. Hyvä kun jaksaa pari hassua riviä blogiin raapaista, viimeistelyään odottelevan romaanin hiomisesta puhumattakaan.
Tähän asti olin puntaroinut sitä, että onko kyse vain suurista puheista ja mahtipontisista suunnitelmista, joita täkäläisillä tuntuu olevan tapana viljellä ahkerammin kuin mustaa valkoisella -realismia. Sunnuntaina kuitenkin vihdoin varmistui, että projekti tosiaan on toteutumassa, kun tapasin toimeksiantajan ensimmäistä kertaa kasvokkain. Tapaamisen kunniaksi söimme kotipaikkakuntiemme puolimatkassa olevassa ravintolassa, jossa onnistuin saamaan eteeni yhden parhaimmista täällä syömistäni kala-aterioista.
Työnantajani on herttainen ja valoisa ihminen, jolla on jalat tukevasti maassa, toisin kuin meidät yhteen saattaneella monitoimihenkilöllä (jolla on koko ajan sata rautaa tulessa ja pää pilvissä). Löysimme yhteisen sävelen helposti, eikä pelkäämiäni kulttuurisia kömmähdyksiä tai small talk -ummetuksia juurikaan tullut. Sain jopa kehuja siitä, että huumorintajumme matsasi, eikä tarvinnut "kiristellä hampaitaan" jäykän virallisesti. Erotessamme halasimme lämpimästi.
Jännitin hiukan arvioita näytetöistäni, mutta niihin oltiin ilmeisen tyytyväisiä. Työn haaste on sinänsä mielenkiintoinen, että minulla ei ole minkäänlaista koulutusta tekemääni hommaan, vaan se on aina ollut minulle pelkkä mieluisa harrastus. Suomessahan ei vissiin tulisi ikinä kuuna päivänä kuuloonkaan, että tällaista tarjottaisiin amatöörille. Luulen kuitenkin, että suoriudun siitä keskivertoa paremmin, kun vain teen parhaani. Enkä ainakaan jää tekemäni tsekkauksen perusteella toiseksi henkilölle, joka on tehnyt vastaavan työn aiemmin.
Tuskin tulen enää koskaan saamaan näin vapaata ja omaehtoista toimeksiantoa, ellei ura kirjoittajana sitten (jostain ihmeen syystä) urkene. Työaikataulusta saan päättää itse ja tehdä monilta muiltakin osin ihan juuri niin kuin parhaaksi näen. Työn tekeminen on kerrankin hauskaa ja inspiroivaa, eikä tunnu miltään osin pakkopullalta.
Ainoa varjopuoli on se, että hommeli näyttää tyystin toisena ilmaisumuotona syövän virtaa kirjoittamiselta. Hyvä kun jaksaa pari hassua riviä blogiin raapaista, viimeistelyään odottelevan romaanin hiomisesta puhumattakaan.
8 kommenttia:
Tuollainen työ kuulostaa aivan loistavalta, onneksi olkoon!
Kuulostaa hyvältä, muistelenkin, että sanoit jotain tästä asiasta. Onnea! Ja ota kaikki irti, yksi työ voi poikia toisenkin.
Hei, mahtavaa että tuosta on nyt sitten tulossa totta! =) Näytäpäs tuolle ko. henkilölle jossain välissä myös upeita valokuviasi, voisin kuvitella että hän saattaisi löytää jotain käyttöä myös kuvaajan kyvyillesi!
Kiitos. Tässä kyllä riittää väkertämistä vähäksi aikaa. Tänäänkin on mennyt koko päivä epäergonomisissa asennoissa kököttäen ja liikaa kahvia juoden.
Chi, hän joka järjesti minulle tämän homman on itse ammattivalokuvaaja, joten hän ei varmaankaan mieluusti ota minua kilpasille kanssaan, mutta voi olla että hän sen sijaan taas pian kyselee niistä "taivaanrannanmaalausoperaatioistaan", että josko minua vielä kiinnostaisi.
Mun blogissa eräässä kommenttiosiossa, missä olemme juuri keskustelleet, kehoitin siinä viimeisessä kommentissani pitämään asiallisen linjan keskustelussa. En sillä tarkoittanut sinua, vaan sitä keskustelumme kolmatta, miespuolista osapuolta. Hänellä kun on taipumusta ylilyönteihin.
Selvennyksenä vain, kun huomasin kirjoittaneeni sen ikään kuin passiivissa.
t. M.
Juup, huomasin että kyseinen tyyppi yrittää vain heittää vettä kiukaalle omahyväisillä jutuillaan, että saisi meidät höyrystymään kunnolla :)
"onko kyse vain suurista puheista ja mahtipontisista suunnitelmista, joita täkäläisillä tuntuu olevan tapana viljellä ahkerammin kuin mustaa valkoisella -realismia"
Eiköhän tämä ole ihmisrodulla kuitenkin varsin universaali piirre... Valitettavasti.
Mites tämä projekti on edennyt? Työn iloa jatkossakin!
Varsinainen homma edennyt hitaasti, kiitos kotirintaman vastoinkäymisten ja murheiden. Luovuus kärsii huolestumisesta huomattavasti.
Taivaanrannanmaalari taas tuossa kyseli, jos olisin saatavilla johonkin projektiin.
Lähetä kommentti