torstaina, marraskuuta 13, 2008

Pohjaton pahuus

Uutisissa oli taas malliesimerkki ihmismielen pohjattomasta pahuudesta. En pysty käsittämään millaisia paatuneita hirviöitä tämänkin tempauksen takana on ollut. Ja vieläpä sivistyneessä naapurimaassa, Ruotsissa. Toivon mielessäni lentäviä kirveitä iskeytymään noiden pahantekijöiden takaraivoon.

Tukholman lähellä sijaitsevan Lidl-kaupan henkilökunta oli kyllästynyt roskiksiaan myllääviin dyykkareihin ja ratkaisssut ongelmansa luovalla tavalla. He olivat kaataneet ruokajätteisiinsä kloriinin kaltaista syövyttävää myrkkyä.

Juttu liikuttaa minua kovasti ja tekee minut hyvin surulliseksi. Tunnen dyykkaavia ihmisiä ja itsekin olen harkinnut roskistenkaivuuta aikoina, jona rahaa oli terveyteni romahtamisen takia tuskin laisinkaan. Dyykkarit ovat minun mielestäni hyvällä asialla ja vähentävät edes hiukan älyttöntä haaskaamista. Eivätkä he joka tapauksessa olisi rahaa sen kaupan laariin kantamassa. Ja nuo Solnan dyykkarit eivät ilmeisesti ole edes olleet mitään nuoria vihreitä elämäntapadyykkareita, vaan kodittomia laitapuolenkulkijoita jotka ottavat sitä ruokaa viimeiseen tarpeeseensa.

Ja sitten jotkut sieluttomat hirviöt kieltäisivät heiltä vielä tuonkin vähän. Ei estämällä pääsyä roskiksiin, vaan koittamalla myrkyttää kodittomat dyykkarit kuin pahaiset rotat. Vaikka myrkkyjen läträämisestä olikin laitettu roskiksen eteen ilmoitus, onko mitään takeita että dyykkari osaa tai tajuaa sitä edes lukea!

Kiesus. Teko muistuttaa Amerikan psykon touhuja ja edellyttää kyllä sellaista mielenlaatua, että teosta vastaavat olisi syytä pistää pikana vankilaan. Tekee ihan älyttömän pahaa ajatella logiikkaa tuon teon takana.

Antoipahan Lidl jälleen yhden painavan syyn olla ikinä ostamatta mitään heidän lafkastaan vaikka ilmaiseksi saisi. Hävettää taas kerran ankarasti kuulua ihmisrotuun.

13 kommenttia:

*itKuPiLLi* kirjoitti...

Kuullostaa kyllä todella järkyttävältä, pikemminkin mielestäni liikkeiden pitäisi helpottaa dyykkausta, koska niin paljon hyvää tavaraa menee roskiin.

Mä olen itse ollut sellainen roskalavafriikki, koska tein kaikenlaista kierrätysmateriaaleista. Ja samalla löysin yhtä sun toista hauskaa juttua kotiinkin.

Täällä Jenkeissä, ainakin täällä Los Angelesissa on mielestäni hyvä se, että ihmiset voivat jättää tienposkeen itselleen ylimääräisiä romuja, nopeasti ne kyllä kerätään talteen.

ColibriDreams kirjoitti...

Luin tuon jutun itsekin ja ei, ei voi ymmärtää. Ensinnäkään en voi ymmärtää, miksi se nyt on niin kauheaa, että joku korjaa parempaan talteen ne ihan syötävät ruuat,jotka muuten menisivät täysin haaskuuseen. Ja tuo myrkyttämisidea on tosiaan jo jotain aivan käsittämätöntä.

Anonyymi kirjoitti...

En tajua, en suostu tajuamaan! Meillä Malmilla kun joka toinen dyykkaa, minäkin tarvittaessa ja tilaisuuden iskiessä. Ja jos täällä tehtäisiin jotakin tuollaista, voi jössus... Argh. Silti on pakko asioida Liiterissä, kun on pakko on pakko.

Anonyymi kirjoitti...

muistaakseni muuten joku vuos sitten turussa kiers huhu lidlin roskiksien edestä vai sisältä löytyneistä myrkkypulloista. en tiedä oliko sitä loppujen lopuksi kaadettuna jätteiden sekaan.
Mutta voi luoja.. miten tapaus tuli ruotsissa esiin? eikai sentään ketään onnistuttu myrkyttämään??

myytinmurtaja kirjoitti...

"Sinnessjukt" todellakin. Kaikkia kommentoineita kompaten, luulisi, että näinä ilmastonmuutoksen aikoina ruuan päätyminen käyttöön olisi vain hyvä asia. Ja jos ei, niin - öh, ehkei ruveta myrkyttelemään sentään, pojat/tytöt..?

Anonyymi kirjoitti...

Rikollista sokeutta inhimillisille perusarvoille ja oikeuksille. Toivon viranomaisten toimien tuovan selvästi esille kuinka vakavasti tässä on rikottu jokaiselle ihmiselle kuuluvaa henkilökohtaisen turvallisuuden ja koskemattomuuden oikeutta.

Olen itse ollut jonkin aikaa myymälässä töissä, jolloin jouduin kohtaamaan saman ongelman - jätelavaa pengottiin, jonka seurauksena roskia putoili lavan ulkopuolelle. Oma ratkaisuni tähän oli osittain luvaton, mutta mielestäni toimiva eikä varmaankaan pahemmin vahingoittanut ketään: Kävin sanomassa kaikille näkemilleni dyykkaajille, että jätän kaikki poistettavat elintarvikkeet tiettyyn päähän jätelavaa - mahdollisimman siististi ja helposti esille otettaviksi, niin että ei ole tarpeen penkoa koko roskista - sillä ehdolla että jätelavan ympäristö pysyy siistinä. Niinpä sitten aloin lajittelemaan jätteitä, mikä ei ollut kummoinenkaan vaiva, ja lavan ympäristö tosiaan siistiytyi pian. Ja pysyi myös aikaisempaa siistimpänä koko sen ajan kun olin myymälässä töissä.

Luvatonta tämä kyllä oli, koska "vanhentuneita" elintarvikkeita ei ei saisi enää käyttää ja toimintani voidaan kai katsoa jonkinlaiseksi rohkaisuksi moiseen. Muutoinkin tuollainen lajittelu oli vastoin työnantajani ohjeita. Rike on kai kuitenkin vanhentunut ja useimmat asianosaiset olivat menetelmään tyytyväisiä. Myönnän kuitenkin, että toiminnassani oli luvattomia ja arveluttavia piirteitä, enkä suinkaan suosittele tuommoista - kerroinpahan vain, että ongelmiin voi olla muitakin ratkaisuja kuin suora tai epäsuora väkivalta.

TA-MIIT kirjoitti...

Kari, erittäin fiksusti toimittu. Kunnioitan ihmisiä, jotka uskaltavat rikkoa turhia sääntöjä.

Samaa asennetta toivoisin kaikille kaupoille, sillä eivät ne tuotteet pilalle mene siinä vaiheessa kun ne siirretään kaupan sulkeutuessa hyllystä myyntikelvottomina ulkokatokseen - yleensä dyykkarit tietävät erittäin hyvin milloin kannattaa olla paikalla.

Maria kirjoitti...

Keksin äsken vanhana kunnon masokistina irtokarkkimeemin, kun teki mieli karkkia niin pirusti. Sinut on haastettu! Ohjeet löytyvät blogistani. :D

henrik kirjoitti...

Tervehdys,

Luin otteen blogikirjoituksestasi Yleisradion kansalaismediakatsauksen viikon #46 jaksoon. Olen antanutkaiken kunnian sinulle kirjoittajana ja olen linkittänyt sivulla suoraan kyseiseen kirjoitukseen.

Ohjelma on vapaasti kuunneltavissa internetissä:
http://blogit.yle.fi/node/2472

TA-MIIT kirjoitti...

Jahas, kiitos kunniasta! Kuulostipas metkalta kuulla kirjoituksiaan ääneen luettuna.

Anonyymi kirjoitti...

Kari, et kai SINÄ ollut töissä eräässä kaupassa... Siellä toimittiin juuri tällä tavalla ja tiettyyn kellonaikaan kaikki sitten meni lopullisesti roskiin. Vakidyykkaajat taas pitivät hyvää järjestystä. Uppeeta, että jotkut työnantajan käskyistä välittämättä uskaltavat näin toimia. Usuttaa köyhä minä!

Anonyymi kirjoitti...

Tjaah, tuota, Polga - luulen, että en ole kyseessä. Mainitsemani "järjestyksenpito" kun on tavallaan yksi nuoruudensyntejäni jo parin vuosikymmenen takaa. Liike oli Fredalla - siis Stadissa. En tohdi mainita nimeä.

Jotenkin sydäntä lämmittävää on kuitenkin kuulla että muutkin erehtyvät moisiin sopimattomuuksiin. Ja, totta puhuen, en pysty edelleenkään keksimään järkevänpää tapaa hoitaa tuo asia vastaavassa tilanteessa. Voi olla mielikuvituksen puutetta.

Annimaria kirjoitti...

Juuri näinhän natsit toimivat mm. Auschwitzissa, kun vangit yrittivät kaivella roskiksista ruokaa riittämättömien annostensa lisäksi.