Joulusushii tarjoo kunnon väki

Jouluahan ei ole mikään pakko juhlia perinteisesti. En ostanut tänä vuonna kuin yhden joululahjan, joka meni Jänismiehen työtoverille: ihanasti tuoksuvan miniananaksen, jonka puin vitsikkäästi pieneen joulupukin palttooseen. Lahjan saaja riemastui hiukan, sillä ymmärtää oivallisesti Muppet-huumoria.

Jouluruuaksi teimme sushia, jonka tekemistä olen halunnut koittaa jo vuosien ajan, mutta jonka olen taikauskoisesti kuvitellut olevan jotenkin hankalaa ja kaikenkaikkiaan liian ylevä kokkaamisen osa-alue meikäläiselle. Vaikeusasteesta erehdyin täysin. Sushin tekeminen on karjalanpiirakoiden teon vaikka silmät ummessa taitavalle ihmiselle helppoa kuin heinänteko, tosin runsaasti aikaa vievää. Merileväpötkylöitä rullaillessa tuli sitäpaitsi ihan kumma dejavu, että minä olen tehnyt tätä joskus ennenkin (edellisessä elämässä?) ja minun käteni tietävät tasan tarkkaan, mitä ne ovat tekemässä. Joulupuuro tuli siis tänä vuonna kuitattua luovasti, mantelia ei tosin tullut ujutettua yhteenkään pötkylään.

Selkeät ja helpot sushiohjeet kävin nappaamassa Pastanjauhajalta.

Jänismiehen työkaverin E:n lento kotiseudulle oli peruutettu, joten hän liittyi aattoillaksi seuraamme. Teimme jokainen omat sushirullamme ja ennen aloittamistamme kerroin E:lle Pastanjauhajan sivuilla olevasta anekdootista, jonka mukaan amerikkalaisen ruokaohjelman sushintekijä oli ahtanut rullansa ihan liian täyteen riisiä sekä täytteitä. Tämän seurauksena rulla ei ollut mahtunut kiinni. Kihihi. Anekdootista viisastuneena vieraamme teki ihan saman virheen oman rullansa kanssa ja sai aikaiseksi todella muhkean pötkylän. Mutta hyvää siitä tuli, muotoseikoista viis. Minimalistisessa joulupöydässämme maistui sushin lisäkkeenä Mozzarella ja basilikanlehdet ryyditettynä vallan mainioksi osoittautuneella, Sweeney Toddin mieleen tuovalla Razors Edge -punaviinillä. Jälkiruuaksi olin leipaissut Vadelmapiirasta, jonka jälkeen siirryimme läträilemään jouluisilla viinaksilla. Tai siis E teki itselleen ja Jänismiehelle viskipaukun, johon tuli sekaan raastettua muskottipähkinää ja neilikkaa. Minä pysyttelin visaasti kaukana viskistä ja sosialisoin punaviinipullon omaan käyttööni.

Joulutarinaksi E:n kertoi kaveristaan, joka pitää Rammsteinista. Hän oli tarjonnut ystävilleen kiitospäivän aterian ja nimennyt pääruuaksi tulevan kalkkunan Rammsteiniksi. Linnun ollessa kypsää hän oli säätänytruokailuhuoneen valoja hämärämmäksi, pistänyt biisin "Rammstein" soimaan ja tuonut kunnon räimeen säestämänä hurjasti höyryävän lintupaistin pöytään. Meni kerralla perinteisen rauhallinen ja harras tunnelmaa uusiksi :) Olikohan ollut kovinkin mehevää rammsteinia?

Oikein tunnelmallinen joulu oli siis meillä. Saunaa oli tosin kalvava ikävä, nyyh. Salmiakkia ja ruisleipää sen sijaan löytyi, kiitos Zepan ja Jänismiehen kotiporukoiden.