Kalmajooga

Tuli eilen kokeiltua varsinaista hot-joogan vastakohtaa.

Luulin menneeni hikiselle Forrest-jooga -tunnille, mutta siellä olikin tuuraamassa ei-suursuosikkeihini lukeutuva, syvään rauhoittumiseen tähtäävän joogan vetäjä. Tunnin alussa hän piti pitkän esitelmän siitä, miten reuhtomiselle toki on oma paikkansa, mutta myös syvä relaksaatio on ihmiselle tarpeellista. En ollut kauhean otettu, sillä relaan jo kyllä ihan tarpeeksi kotona ja tulen hakemaan joogasta nimen omaan rääkkiä ja lihasten kurmuutusta.

No sitten teimme hyyyyvin hitaita ja rauhallisia liikkeitä seuraavat puolitoista tuntia. Ei siinä itsessään mitään, kyllä se ihan hyvää tekikin viulunkielisille hamstringeille. Mutta luokan tuuletus posotti täysillä ja minulle ainakin tuli ihan helvatin kylmä, vaikka oli pitkähihainen paita päällä. Kun sitten makasimme loppurentoutuksessa ainakin sen kymmenen minuuttia, alkoivat varpaat sinertää ja tulla aika tuonpuoleinen olo.

Luokasta lähti ulos hilelihalla olevaa kalpeaa väkeä, joka valitti surkeasti mennessään "I´m freezing"

Tämän jälkeen menin vielä kolmeksi tunniksi yliopiston atk-luokkaan skannaamaan töitäni. Luokassa huusi täysillä arktisen viiman aiheuttava tuuletin, jonka kytkimessä luki ankarasti "Älä koske tähän!" Kun sitten skannaamisen jälkeen käveli vielä yöllä kotiin yli kymmenen asteen pakkasessa, alkoi sielun syrjässä olla jo muutamakin kuurankukkanen.

Ja minä kun erehdyin luulemaan, että oli jo kevät. Olen ihan samaa mieltä Elma-tädin kanssa siitä, että kylmä on hyvin tehokas etä- ja lähilamautin.

Potaskaa

Niin kauan kuin jaksan muistaa, olen kuulunut siihen ihmisjoukkoon joka herää aikaiseen aamuun kuvainnollisesti valumalla alkulimana sängyn reunan yli, rötkähtämällä lattialle ja ryömimällä siitä mittarimatoliikkeellä kahvipannulle. Tiedätte meiningin.

Älyllinen elämä -nimikkeen alle kirjattavat tapahtumat alkavat näkyä aivojeni lokikirjassa vasta siinä vaiheessa kun olen saanut kumottua sisuksiini ämpärillisen kahvia. Loppupäivän mittaan kahvia on saatava tasaisin väliajoin tai muuten tulee-, jos nyt ei sentään ihan kuolema, -niin ainakin zombievaihde naksahtaa taatusti päälle. Tunnustan olevani pahemmanlaatuinen kofeinisti.

Olen pitänyt tätä ihan normaalina kuviona. Kahvinriippuvuuteni on minusta lähinnä huvittava piirre itsessäni ja kahvin juominen on minulle suurta tyydytystä tuottavaa toimintaa, ilahduttava elämän suola. Kuinka antoisa onkaan se kihisevä ja ihon kananlihalle laittava "buzz", joka kahvimukin nauttimisesta seuraa. Kaikki fyysiset ja psyykkiset reaktioni olen luulotellut pelkäksi kofeiiniriippuvuudeksi.

Mutta eipä ole koskaan juolahtanut mieleenikään, että voisin alitajuisesti lääkitä kahvilla elimistössäni piilevää ikävää ja haitallista virhetilaa. Puutosta, josta pahimmillaan olisi voinut koitua lopulta sydänkohtaus. Meneekö jo scifin puolelle?

Suomilääkärit ovat nostaneet valituskynnykseni korkeaksi vakuuttamalla että niin pienet ja hassut jutut kuin kuolemanväsymys ja jatkuvat öiset sydämen rytmihäiriöt (jopa niin rajut, että olen niihin herätessäni säikähtänyt olevani liittymässä jo Potkii Tyhjää Do:hon) ovat ihan normaali juttu. Kaikillahan niitä nyt on. Johtuvat korkeintaan siitä että (ivallisella äänellä lausuttuna) "potilaalla on huono unihygienia". Pitäisi vaan iltaisin rauhoittua, särpiä lämmintä maitoa ja tuijottaa kattoon kunnes nukahtaa.

Suomilääkärilogiikkaan luottaen on normaalia myös se, että meikäläisellä paljon urheilevana ihmisenä häviää joskus yhtäkkiä lihaksista kaikki voima tyystin niin, että hyvä kun jaksan kävellä eteenpäin. Enkä yleensä pysty pitämään käsiäni pitkään edessäni otteluasennossa niiden puutumatta, vaikka jaksan punnertaa huomattavasti kauemmin. Mielenkiintoinen kontrasti siihen nähden, että toisina päivinä pitkätkään marssit tai urheilusuoritukset eivät minua lannista.

Sydämeni polkkaajaiset siirtyivät tuossa jokin aika sitten myös päiväaikaiseksi viihdykkeekseni. ja pahenivat samalla rajusti. Sängyssä hyvän nukkuma-asennon löytäminen alkoi iltaisin olla rinnassa tuntuvan painon takia todella vaikeaa. Heräsin joka yö siihen, että pulssi hakkasi kuin juostessa harmaakarhua karkuun ja oikean käteni pikkurilli sekä nimetön olivat puutuneet tikkuilevaksi kiveksi. Enkä päässyt aamulla ylös sängystä kuin hyyyvin hitaasti ja tahmeasti, välillä vasta siinä vaiheessa, kun Jänismies tuli syömään Silmän ympärykseni olivat pahasti turvoksissa kuin edesmenneellä Johannes Virolaisella. Ylösnousun jälkeen pumppuni jatkoi iljettävää nytkyttelyään noin pari tuntia, ennen kuin (kumma kyllä, kahvin juomisen jälkeen!) rauhoittui.

Jenkkilääkäri sitten totesi minusta tuossa vuodenvaihteessa verikokeet lapattuaan, että minulla on kilpirauhasarvot rajalla ja hypokalemia, eli suomeksi sanottuna kaliuminpuutos. Siis mitä häh? Onko teille ikinä kuuna päivä kukaan sanonut halaistuakaan sanaa jostain kaliumista? Ei ainakaan minulle. Ei ole ikinä juolahtanut mieleenkään, että jotain kaliuminsaantiaan pitäisi erityisesti miettiä. Kyllä minä nyt kalsiumit, magnesiumit ja vitamiinit vielä haltsaan hyvinkin, mutta että kalium. Mihin hittoon sitäkin nyt muka tarvitaan.

Itse asiassa aika helkutin moneen oleelliseen juttuun, kuten esimerkiksi sydämen ja lihasten toimintaan, hermoimpulsseihin, happo-emästasapainoon, osmoosiin, sokeriaineenvaihduntaan ja kilpirauhashormonin tuotantoon.

Lääkäri pisti minut kaliumkuurille ja enpä olisi ikinä uskonut mitä siitä seurasi: Ensimmäinen annos tuntui siltä, kuin olisin saanut teloituspistoksen, johon kaliumia sivumennen sanoen muuten käytetäänkin suurina annnoksina. Ihmeellistä kyllä, vuosikausia kiusanani olleet rytmihäiriöt loppuivat parin inhottavan supermuljahduksen jälkeen kuin seinään. Yön kuolemankauhuherätykset katosivat ja aamulla noustessani pulssini oli taas hidas ja tuntumaton niin kuin pitääkin.

Psyykkisesti olen huomattavasti vireämpi ja aikaansaavempi. Kun menen kälättämään päiväni tapahtumista töistä kotiin palaavalle Jänismiehelle, hänellä on tapana todeta, että olet sitten vissiin muistanut ottaa kaliumisi. Kaliumin ottamisen jälkeen minut tosiaankin valtaa kahvista tuttu kihelmöinti ja puheliaisuus. Googlettamalla sain selville, että kahvi on (yllätys, yllätys) yksi mainittavista kaliumin lähteistä ja sen juominen täyttää päivän kaliumin tarpeesta noin 16 prosenttia! Jänismies tuli niin kateelliseksi vireydestäni, että kävi ostamaan itselleen kokeeksi kaupan mietoa kaliumia ja väittää sen vaikuttavan itseensäkin myönteisesti.

Järjetön, paheneva kahvinhimoni on laantunut normaaliksi ja se on hyvä juttu. Liiallisella kofeiinilla kun on ollut myös ikäviä sivuvaikutuksia, kuten ahdistuneisuuden lisääntyminen. Nyt minulle maistuu korkeintaan kaksi kupillista kahvia päivässä. Aamukahvista en silti luovu, sillä ilman sitä päivä on henkisesti pilalla. Kuriositeettina heti kaliumin aloittamisen jälkeen, teeinhoni teki täyskäännöksen ja juon nyt iltaisin kuppitolkulla teetä. Jänismies ei ole uskoa sitä todeksi.

Tällä hetkellä minua kiusaa vain yksi asia, jota lääkärini ei selvittänyt Eli mistä se kaliumvajaukseni oikein johtuu. Siitä koituneet ongelmat kun ovat jatkuneet ties miten pitkään. En nimittäin ole alipainoinen, anorektikko tai buliimikko, minulla ei ole ollut mahatauteja enkä käytä nesteenpoistolääkkeitä. Edellä mainitut siis ovat yleisimmät syyt kaliumvajaukseen ja muut syyt ovat hyvin harvinaisia (sekä omituisia), niin kuin kaliuminpuutos muka itsessäänkin.

Tietääkseni syön ihan monipuolisesti, että jo senkin takia pistää mietteliääksi. Ettei vain sittenkin olisi häikkää jossain asiaan liittyvässä sisäelimessä, kuten lisämunuaisissa. Kaliumin lisäksi kun suola-arvonikin näyttivät olevan ihan alarajalla, vaikka olen luullut pisteleväni suolaa napaani liiankin kanssa.

Selaamani terveyspalstat osoittavat syyttävällä sormella ruokavalion köyhtymistä ja toteavat toisin kuin lääkärit, että kaliuminpuute on ihmisillä erittäin yleinen vaiva. Erityisesti jos ruokavaliosta puuttuvat leipä, perunat ja liha (niin kuin minulla täällä useimmiten puuttuvat, koska leipä on syömäkelvotonta, perunat omituisen makuisia ja liha antibiootteineen epäilyttävää), -voi riski kaliuminpuutokseen nousta huomattavasti. Ja tässä huomauttaisin, että kaikki te tätä lukevat ihmiset, jotka karppailette tms. ja olette silti oudon uupuneita, -käykää ihmeessä tarkistuttamassa kaliumarvonne!

Minä jään ihmettelemään omaa hypokalemiaani ja toivon että lekurit ottaisivat asian vielä tarkistaakseen, kunhan olen jonkun aikaa kiskonut potaskaa. Seuraava verenlappausaika on vasta joskus huhtikuulla. Kuukauden kuurista ei ole ollut oloni suuresta kohentumisesta huolimatta mitään hyötyä vereni kaliumarvoille, vaan ne olivat peräti laskeneet vielä kolme pykälää alaspäin. Mystistä

Mutta eipähän tarvitse ainakaan enää puolustella kahvinjuontiaan kellekään. Se on mulle lääkettä, nih!

Edit vuosia myöhemmin: kaliuminvajauksen syyksi paljastui astmalääkitykseni. Eli astmalääkkeitä käyttävät, tarkkailkaa kaliumarvojanne, sillä tästä lääkärit eivät muista kertoa.

Tehokkuusajattelu

Minun on vaikea muotoilla näytölle sen valkohehkuisen raivon määrää, jonka käsite "tehokkuusajattelu" minussa herättää, koska bloggeri ei tue räjähtäviä, kirveen kanssa juoksevia tai sujuvasti konekivääriä käsitteleviä emoticoneita. Onko emoticoneille muuten jo suomenkielistä käännöstä? Hymiö ei oikein istu negatiivissävytteisiin tunteisiin, joten olisiko se sitten kenties irviö?

Tehokkuusajattelu on synonyymi sille, että tehdään asiat mahdollisimman halvalla ja nopeasti niin päin helvettiä kuin vain ikinä pystytään ja koitetaan lopuksi pieraista tulosta tyhjästä. Sitten lopulta nöyrrytään fysiikan lakien edessä ja korjautetaan vahinkoja sekä siivotaan maton alle lakaistuja roskia piiitkään ja kalliisti. Ja kaikki kärsivät, niin laatu kuin ihmiset.

Luin Iltalehdestä jutun, jossa SDP:n puoluesihteeri Ari Korhonen kertoo, että talonmiesjärjestelmä on ajettu alas tehokkuusajattelun vuoksi. Tämän seurauksena kiinteistöt menevät entistä nopeammin tärviölle, kun ei ole talkkaria huomaamassa ja korjaamassa pikkuvahinkoja, heti kun niitä ilmaantuu.

Voi nyt perkeleen perkele, että joillakin tästäkin asiasta päättäneillä tahvoilla on taas ollut ne ainoatkin aivosolut narikassa.

Kun kuulen jonkun lässyttävän tehokkuusajattelusta tai tehostamisesta, niin minun tekee aina poikkeuksetta mieli etsiä jotain isoa ja epäsymmetristä (mutta tehokasta!), jonka voisin tunkea tehokkuusajattelijalle poikittain sinne minne päivä ei paista.

Tulipahan vaan mieleen

Tulipahan vaan mieleen, että mitäpäs jos Timo Hännikäinen laitettaisiinkin lakisääteisesti bordelliin nuolemaan puutteessa olevan ja jo parhaan myyntipäivänsä ohittaneen mummon tussua? Tai homobordelliin ottamaan vähän parrua kakkoseen? Valitettavasti hän ei kyllä täytä naisten eikä homojen vaativia kauneusihanteita millään tavalla, mutta jos vaikka laitettaisiin sm-huppu päähän, niin jotakuta kinky-harrastajaa voisikin ehkä napata. Ja Timokin pääsisi näin kätevästi puutteestaan.

Kerättäiskö adressi?

Lämpenee

Huomasin tuossa juuri kirjoittaneeni 333 postausta, joka on puolet vähän huvittavammasta lukumäärästä. Pikkupedon luku sitten vissiin.

Viime aikoina kaikki kirjoittamiseni on hyytynyt totaalisesti, syksystä asti väsäämäni työn käännyttyä viimeistelyä vaille loppusuoralle. Minusta tuntuu, etten ole ikuisuuksiin oikein mitään muuta tehnytkään, Washingtonissa pyörähtämistä lukuun ottamatta. Siinä se talvi vaan on hurahtanut ohi huomaamatta japanilaisessa polvi-istunnassa työskennellessä. Polvi-istunta kun on ainoa asento, jossa voin suuremmitta tuskitta kyyröttää tuntikausia nysväämässä pieniä yksityiskohtia.

Työnantajan kanssa on ollut vielä yhden jos toisenkin yksityiskohdan kärsivällistä hyppyyttämistä kohdasta toiseen ja muutaman omituisehkon ohjeistuksen aiheuttama väärinkäsityskin setvittävänä, mutta muuten alkaa olla tosiaan homma valmiina. Viimeinkin. Mahtavaa! Alkoi jo jatkuva luovuuden tuska maistua vähä kerrassaan puulta.

Täytyy toivoa, että kun pääsen tästä eroon, herra Taivaanrannanmaalari ei taas riemastu ja ala suunnitella pääni menoksi uusia, elämää suurempia projektejaan. Uusia töitä vastaan minulla ei ole mitään, mutta nyt voisin ainakin pitää pienen tauon. Minua huvittaisi pysyä hetken aikaa hyvin kaukana pensseleistä ja maalista. Etenkin kun olen saanut puserrettua itsestäni ulos viimeisenkin luovuuden pisaran, mitä minusta ylipäätään tuntuu tällä saralla irtoavan. Amatöörinä ei ole niin kauhean helppoa, kun kuitenkin odotetaan ammattimaista jälkeä.

Haluan aika kiihkeästi palata omien tekstieni pariin ja keskittyä hetken aikaa vain ja ainoastaan niihin. Olen kirjoittanut päässäni jo vaikka mitä lisäkiemuroita lastenkirjaan ja materiaali huutaa sekä raapii pääsyään ulos pääkopastani. Minulla on ihan kauhea ikävä päästä istumaan ison kahvin kanssa "maagiseen" Harry Potter kirjastoon (kyllä, täällä saa mennä kahvin kanssa kirjastoon ja kissojakin täällä on monissa kirjastoissa, kuten ystäväni J. minulle vinkkasi. Sivujuonteena: Tokiossa on muuten jopa kissojakin kahviloissa...) ja inspiroitumaan villiviinien kehystämien ikkunoiden sekä ilmassa leijuvilta tuntuvien kirjoitustasanteiden suuresti inspiroivasta vaikutuksesta.

Sen lisäksi pitäisi aloittaa kesää silmällä pitäen koko ajan kiihtyvä tehotreenaaminen. Suunnitelmissa siintelee jälleen eräs kuntoa ja kestävyyttä vaativa taipale jonne ei voi lähteä tuosta noin vain haahuilemaan. Yli lumisten vuorten me kuljemme näin jne.

Ja tietysti täytyy mainita se kaikkein ihanin, mitä tapahtui tänään: Lumen, jään, hytinän ja pakkasen jälkeen tänään olikin ulkona eksoottisen lämmintä. Oli kuin lehmä olisi nuolaissut naamasta, kun päänsä ulos pisti. Nyt myöhään yölläkin on +10 lämmintä. Kostea maa tuoksui voimakkaasti ja vesiputouksen mylvivät. Ihanaa! Kesä tulee.

Pian, kohta puut taas kukkivat niin, että taju lähtee katsellessa. Ja ystävät tulevat käymään, jihuu!

Katri Vala: Pesäpuu palaa

KATRI VALA

PESÄPUU PALAA

Katri Vala (1901-1944) on mainittu sukupolvensa tunnetuimmaksi runoilijaksi ja erityisesti vapaan mitan ja modernistisen tyylin ansioituneeksi uranuurtajaksi. Hänen sairauksien ja vastoinkäymisten sävyttämä, lyhyeksi jäänyt elämänhistoriansa on kiihkeä ja traaginen, mistä näkyy heijastuksia myös hänen runoissaan. 

Valan tuotannon keskeisiä piirteitä ovat hurmioitunut elämänriemu, intohimoiset rakkauskuvaelmat, luonnon palvonta sekä tarkoituksellisesti lapsen näkökulmasta esitetty aikuisia kritisoiva maailmankuva. Tämän jyrkkinä vastakohtina esiintyvät synkät, mutta terävänäköiset kuolemankuvitelmat ja sairaudesta sekä uupumisesta kumpuava kyynisyys. 

Vala käyttää positiivisten runojensa keskeisinä teemoina vuodenaikoja, luontoa, sadunomaisia visioita ja aistikokemuksia. Negatiivisen tunnelman, pelon ja kauhun kuvaelmat syntyvät puolestaan kokemuksesta, että rauhaa haluava ihminen on avuton, kun kansakunnat nousevat sotimaan toisiaan vastaan. Silloin kaikki kaunis sekä arvokas, niin henkinen kuin materiaalinenkin pyritään tuhoamaan ja tallomaan jalkoihin.   

Katri Valan viimeinen, vuonna 1942 ilmestynyt runokokoelma Pesäpuu palaa on kaiken kaikkiaan hyvin synkkä ja raskasmielinen. Se on kirjoitettu sota-aikana ja suurin osa runoista käsittelee sodan kokemusta äidin, lapsen, tyrmistyneen humanistin ja itsensä avuttomaksi tuntevan yksilön näkökulmista. Sen kirjoittamisen aikana Vala oli jo hyvin sairas ja runoissa hän vihjailee aavistavansa elämänsä olevan loppusuoralla. Kokoelman keskeisiä symboleja ovat turvattomuus, pelko, tuhovoimat, kuolema, tuli, veri, uupumus ja talven jähmettynyt kylmyys. Runoissa on vain pieniä välähdyksenomaisia ja ironisia viittauksia siihen värikylläiseen elämäniloon, joka pulppuaa aikaisempien kokoelmien runoissa.     

Katri Valan runot tuntuvat läheisiltä ja ymmärrettäviltä. Hurmioituneisuudestaan huolimatta niissä ei juuri ja juuri ylity se hienon hieno raja, joka kulkee väkevien tunneilmausten ja kiusallisen pateettisuuden välissä. Luontokuvauksista tulee erityisesti sellainen olo, että jos osaisin niin haluaisin sanoa monta asiaa juuri niin kuin Vala kirjoittaa. 

Raivo, jota Vala humanistina tuntee kansakuntia sotiin johtavia ihmisiä kohtaan, tuntuu voimakasta vastakaikua herättävältä, hyvin tärkeältä ja ajankohtaiselta asialta. Samoin kuin Valassa, itsessäni herättää turhautunutta kiukkua, se, että maailmaa tuntuvat hallitsevan raivohullut sekopäät, joille toisten tuhoaminen on ainoa keino tehdä elämästään tyydyttävää. Pieniltä ihmisiltä, jotka haluaisivat elää rauhassa ja nauttia pienistä asioista, ei koskaan kysytä mielipidettä tai lupaa.

Kokoelman nimikkorunossa ”Pesäpuu palaa” tiivistyvät kokoelman kaksi olennaista puolta: ihmisen halu elää rauhassa ja luonnosta nauttien ja hallitsemattomat tuhovoimat, jotka tekevät moisesta mahdotonta. Mielikuva linnuista, jotka lentävät hädissään kirkuen ja tuhoojia tähyten palavan pesäpuun ympärillä, on hyvin ilmaisuvoimainen ja hätkähdyttävä. Myös oivallus siitä, miten hyvä ihmisen olisi elää kasvin lailla on mielestäni viisas ja syvällinen, tarkemman pohdiskelun arvoinen.

Katri Vala kuoli 1944, vain 43 vuoden ikäisenä häntä vuodesta 1926 asti vaivanneen tuberkuloosin uuvuttamana Eksjön parantolassa. Hänen tuhkauurnansa laskettiin myöhemmin kotimaan multaan Sörnäisten Marjatanmäellä. Runoilijan hautajaisista muodostui valtava mielenosoitus ja kunnianosoitus: tuhannet ihmiset saattoivat oman runoilijansa hänen viimeiselle lepopaikalleen.