Potaskaa

Niin kauan kuin jaksan muistaa, olen kuulunut siihen ihmisjoukkoon joka herää aikaiseen aamuun kuvainnollisesti valumalla alkulimana sängyn reunan yli, rötkähtämällä lattialle ja ryömimällä siitä mittarimatoliikkeellä kahvipannulle. Tiedätte meiningin.

Älyllinen elämä -nimikkeen alle kirjattavat tapahtumat alkavat näkyä aivojeni lokikirjassa vasta siinä vaiheessa kun olen saanut kumottua sisuksiini ämpärillisen kahvia. Loppupäivän mittaan kahvia on saatava tasaisin väliajoin tai muuten tulee-, jos nyt ei sentään ihan kuolema, -niin ainakin zombievaihde naksahtaa taatusti päälle. Tunnustan olevani pahemmanlaatuinen kofeinisti.

Olen pitänyt tätä ihan normaalina kuviona. Kahvinriippuvuuteni on minusta lähinnä huvittava piirre itsessäni ja kahvin juominen on minulle suurta tyydytystä tuottavaa toimintaa, ilahduttava elämän suola. Kuinka antoisa onkaan se kihisevä ja ihon kananlihalle laittava "buzz", joka kahvimukin nauttimisesta seuraa. Kaikki fyysiset ja psyykkiset reaktioni olen luulotellut pelkäksi kofeiiniriippuvuudeksi.

Mutta eipä ole koskaan juolahtanut mieleenikään, että voisin alitajuisesti lääkitä kahvilla elimistössäni piilevää ikävää ja haitallista virhetilaa. Puutosta, josta pahimmillaan olisi voinut koitua lopulta sydänkohtaus. Meneekö jo scifin puolelle?

Suomilääkärit ovat nostaneet valituskynnykseni korkeaksi vakuuttamalla että niin pienet ja hassut jutut kuin kuolemanväsymys ja jatkuvat öiset sydämen rytmihäiriöt (jopa niin rajut, että olen niihin herätessäni säikähtänyt olevani liittymässä jo Potkii Tyhjää Do:hon) ovat ihan normaali juttu. Kaikillahan niitä nyt on. Johtuvat korkeintaan siitä että (ivallisella äänellä lausuttuna) "potilaalla on huono unihygienia". Pitäisi vaan iltaisin rauhoittua, särpiä lämmintä maitoa ja tuijottaa kattoon kunnes nukahtaa.

Suomilääkärilogiikkaan luottaen on normaalia myös se, että meikäläisellä paljon urheilevana ihmisenä häviää joskus yhtäkkiä lihaksista kaikki voima tyystin niin, että hyvä kun jaksan kävellä eteenpäin. Enkä yleensä pysty pitämään käsiäni pitkään edessäni otteluasennossa niiden puutumatta, vaikka jaksan punnertaa huomattavasti kauemmin. Mielenkiintoinen kontrasti siihen nähden, että toisina päivinä pitkätkään marssit tai urheilusuoritukset eivät minua lannista.

Sydämeni polkkaajaiset siirtyivät tuossa jokin aika sitten myös päiväaikaiseksi viihdykkeekseni. ja pahenivat samalla rajusti. Sängyssä hyvän nukkuma-asennon löytäminen alkoi iltaisin olla rinnassa tuntuvan painon takia todella vaikeaa. Heräsin joka yö siihen, että pulssi hakkasi kuin juostessa harmaakarhua karkuun ja oikean käteni pikkurilli sekä nimetön olivat puutuneet tikkuilevaksi kiveksi. Enkä päässyt aamulla ylös sängystä kuin hyyyvin hitaasti ja tahmeasti, välillä vasta siinä vaiheessa, kun Jänismies tuli syömään Silmän ympärykseni olivat pahasti turvoksissa kuin edesmenneellä Johannes Virolaisella. Ylösnousun jälkeen pumppuni jatkoi iljettävää nytkyttelyään noin pari tuntia, ennen kuin (kumma kyllä, kahvin juomisen jälkeen!) rauhoittui.

Jenkkilääkäri sitten totesi minusta tuossa vuodenvaihteessa verikokeet lapattuaan, että minulla on kilpirauhasarvot rajalla ja hypokalemia, eli suomeksi sanottuna kaliuminpuutos. Siis mitä häh? Onko teille ikinä kuuna päivä kukaan sanonut halaistuakaan sanaa jostain kaliumista? Ei ainakaan minulle. Ei ole ikinä juolahtanut mieleenkään, että jotain kaliuminsaantiaan pitäisi erityisesti miettiä. Kyllä minä nyt kalsiumit, magnesiumit ja vitamiinit vielä haltsaan hyvinkin, mutta että kalium. Mihin hittoon sitäkin nyt muka tarvitaan.

Itse asiassa aika helkutin moneen oleelliseen juttuun, kuten esimerkiksi sydämen ja lihasten toimintaan, hermoimpulsseihin, happo-emästasapainoon, osmoosiin, sokeriaineenvaihduntaan ja kilpirauhashormonin tuotantoon.

Lääkäri pisti minut kaliumkuurille ja enpä olisi ikinä uskonut mitä siitä seurasi: Ensimmäinen annos tuntui siltä, kuin olisin saanut teloituspistoksen, johon kaliumia sivumennen sanoen muuten käytetäänkin suurina annnoksina. Ihmeellistä kyllä, vuosikausia kiusanani olleet rytmihäiriöt loppuivat parin inhottavan supermuljahduksen jälkeen kuin seinään. Yön kuolemankauhuherätykset katosivat ja aamulla noustessani pulssini oli taas hidas ja tuntumaton niin kuin pitääkin.

Psyykkisesti olen huomattavasti vireämpi ja aikaansaavempi. Kun menen kälättämään päiväni tapahtumista töistä kotiin palaavalle Jänismiehelle, hänellä on tapana todeta, että olet sitten vissiin muistanut ottaa kaliumisi. Kaliumin ottamisen jälkeen minut tosiaankin valtaa kahvista tuttu kihelmöinti ja puheliaisuus. Googlettamalla sain selville, että kahvi on (yllätys, yllätys) yksi mainittavista kaliumin lähteistä ja sen juominen täyttää päivän kaliumin tarpeesta noin 16 prosenttia! Jänismies tuli niin kateelliseksi vireydestäni, että kävi ostamaan itselleen kokeeksi kaupan mietoa kaliumia ja väittää sen vaikuttavan itseensäkin myönteisesti.

Järjetön, paheneva kahvinhimoni on laantunut normaaliksi ja se on hyvä juttu. Liiallisella kofeiinilla kun on ollut myös ikäviä sivuvaikutuksia, kuten ahdistuneisuuden lisääntyminen. Nyt minulle maistuu korkeintaan kaksi kupillista kahvia päivässä. Aamukahvista en silti luovu, sillä ilman sitä päivä on henkisesti pilalla. Kuriositeettina heti kaliumin aloittamisen jälkeen, teeinhoni teki täyskäännöksen ja juon nyt iltaisin kuppitolkulla teetä. Jänismies ei ole uskoa sitä todeksi.

Tällä hetkellä minua kiusaa vain yksi asia, jota lääkärini ei selvittänyt Eli mistä se kaliumvajaukseni oikein johtuu. Siitä koituneet ongelmat kun ovat jatkuneet ties miten pitkään. En nimittäin ole alipainoinen, anorektikko tai buliimikko, minulla ei ole ollut mahatauteja enkä käytä nesteenpoistolääkkeitä. Edellä mainitut siis ovat yleisimmät syyt kaliumvajaukseen ja muut syyt ovat hyvin harvinaisia (sekä omituisia), niin kuin kaliuminpuutos muka itsessäänkin.

Tietääkseni syön ihan monipuolisesti, että jo senkin takia pistää mietteliääksi. Ettei vain sittenkin olisi häikkää jossain asiaan liittyvässä sisäelimessä, kuten lisämunuaisissa. Kaliumin lisäksi kun suola-arvonikin näyttivät olevan ihan alarajalla, vaikka olen luullut pisteleväni suolaa napaani liiankin kanssa.

Selaamani terveyspalstat osoittavat syyttävällä sormella ruokavalion köyhtymistä ja toteavat toisin kuin lääkärit, että kaliuminpuute on ihmisillä erittäin yleinen vaiva. Erityisesti jos ruokavaliosta puuttuvat leipä, perunat ja liha (niin kuin minulla täällä useimmiten puuttuvat, koska leipä on syömäkelvotonta, perunat omituisen makuisia ja liha antibiootteineen epäilyttävää), -voi riski kaliuminpuutokseen nousta huomattavasti. Ja tässä huomauttaisin, että kaikki te tätä lukevat ihmiset, jotka karppailette tms. ja olette silti oudon uupuneita, -käykää ihmeessä tarkistuttamassa kaliumarvonne!

Minä jään ihmettelemään omaa hypokalemiaani ja toivon että lekurit ottaisivat asian vielä tarkistaakseen, kunhan olen jonkun aikaa kiskonut potaskaa. Seuraava verenlappausaika on vasta joskus huhtikuulla. Kuukauden kuurista ei ole ollut oloni suuresta kohentumisesta huolimatta mitään hyötyä vereni kaliumarvoille, vaan ne olivat peräti laskeneet vielä kolme pykälää alaspäin. Mystistä

Mutta eipähän tarvitse ainakaan enää puolustella kahvinjuontiaan kellekään. Se on mulle lääkettä, nih!

Edit vuosia myöhemmin: kaliuminvajauksen syyksi paljastui astmalääkitykseni. Eli astmalääkkeitä käyttävät, tarkkailkaa kaliumarvojanne, sillä tästä lääkärit eivät muista kertoa.