maanantaina, maaliskuuta 02, 2009

Työkulttuurieroja

Yksi asia joka ärsyttää niin Jänismiestä kuin minuakin amerikkalaisessa työkulttuurissa yli kaiken on se, että täkäläiset kuvittelevat että työn tekemisestä puhuminen on sama asia kuin työn tekeminen. Että kunhan vaan höpötetään ja höpötetään, niin johan kelkka luistaa.

Jenkkien kitapurje tuntuu lepattavan varmaan 60% ajasta ja jutut pitää jauhaa verbaalisessa myllyssä joka kantilta, ennen kuin voidaan konkreettisesti tarttua asiaan. Töissä oleminen on Jänismiehen mukaan hämmästyttävän suurelta osalta tuntikausien sosiaalista kälkkäämistä ja erilaisten absurdienkin vaihtoehtojen pallottelua ilmassa. Jänismies onkin painottanut työnsä tekemisen iltamyöhään, koska saa silloin tehdä hommansa parhaiten rauhassa ja keskeytyksettä. Ilman small talkia.

Kaikkeen kälkättämiseen uhratulla ajalla ja ergialla suomalainen olisi jo aikaa sitten pistänyt leipäläpensä kiinni ja käynyt käsiksi hommaan, mutta täällä tyhjänpäiväistä läpäläpää ei tietenkään ole kohteliasta jättää väliin. Kun se pitää silleen kanavaa ja suhteita mukavasti auki. Huokaus. Ei mene meikäläiselle jakeluun.

Minustakin tuntuu, että olen käyttänyt vähintään 1/3 ajasta siihen, että pitää koko ajan kommunikoida edistymisestä ja seuraavista siirroista yltiökohteliaaksi muotoilluilla kirjeillä, joiden sisältöä vastaanottaja ei edes lue ajatuksen kanssa, kun kerta samaa juttua pitää kysyä ja selittää sen seitsemän kertaa. Siinä vaiheessa, kun menin erääseenkin tapaamiseen ja luulin, että saan saman tien työvälineet mukaani, kävikin ilmi, että olemme menossa vasta *keskustelemaan* asioista ihmisten kanssa. Emmekä edes loppujen lopuksi saaneet kiinni niitä keskustelukumppaneja, kun yhteyshenkilömme ei ollut vaivautunut varmistamaan ovatko he tavoitettavissa. Paljon kivuttomammin olisin edennyt lyhyen kaavan mukaan, että pistä rattaat pyörimään, sutaise mustaa valkoiselle, anna minun osuuteni hommasta tänne, teen näin ja otan yhteyttä sitten kun olen sen tehnyt.

Suomalaista moinen jurppii todella syvemmän kautta, sillä tyhjän pälättämisen arvostus ei ainakaan meidän kulttuurisessa mittarissamme ole kovin korkealla. Kieltään heiluttamalla kun ei valitettavasti saa asioita kävelemään itsekseen siihen pisteeseen mihin ne on tarkoitus ihan manualisesti saattaa.

3 kommenttia:

Chi kirjoitti...

Hehee. Koittakaa kestää! Luulen, että se täällä Suomessakin hiukan riippuu työpaikasta, vaikka yleisesti tosiaan kulttuurimme on hyvin tehokas. Kesätyöpaikallani (tiedät missä) olen kyllä törmännyt siihen ilmiöön, että siellä on valtavasti tyhjäntoimittajia töissä. He kiertelevät ihmisen luota toisen luokse juoruilemassa päivät pitkät... Välillä siihen meinaa todellakin mennä hermot, ei sitä meinaa omistakaan hommista tulla mitään, jos joku istuu ja juoruaa vieressä, mutta ei tee mitään.

Johannes Knektman kirjoitti...

En tiedä jenkeistä, mutta samaa tapahtui Englannissakin (Ruotsista, jossa jokaisen ON osallistuttava siihen höpisemiseen, nyt puhumattakaan).

Englannista muuten sen verran että yhden asian opin siellä asuessani: kohteliaisuuksilla voi vittuilla ja rankasti, jota seikkaa suomalaiset eivät yleensä tunnu ymmärtävän.

Niinpä taannoin kun sain kirjeen eräältä taholta Englannista osasin ohittaa sen ylenpalttisen kohteliaisuuden ja tulkitsin viestin olevan jotakuinkin tälläinen: Pysy sinä ulkomaanpelle siellä kotimaassasi äläkä neuvo meitä.

Ta-Miit kirjoitti...

Jotenkin pystyn nykyisellään arvailemaan, mistä suomalaiset ovat jäyhän ja tylyn maineensa saaneet. Sujuva small talk on meille geneettinen no can do.

Koen henkilökohtaisesti, että on ihan hirveän vaikea taipua noihin tyhjänpuhuntarituaaleihin ja sitten kun kömpelösti yrittää jotain lirkutella, niin yleensä saa muotoiltua vain jotain todella kankeaa kökköä, jonka natiivi sitten tulkitsee "sweet talkiksi". Ja hiljaakaan ei voi mököttää tai luullaan vihaiseksi / tyhmäksi / luotaantyöntäväksi. Eli suo siellä ja vetelä täällä.

Jonkun verran olen oppinut jo amerikaanskan rivien välistä lukemista, mutta sen sijaan olen huomannut että suomalaisen vastaavan vittuilun tai tylytyksen kääntäminen amerikaanskaksi on mahdotonta, ellei halua antaa itsestään todella hyökkäävää kuvaa. Mieluummin olen teeskennellyt tyhmää ja tajuamatonta, kuin vastannut samalla mitalla silloin kun harvoin on tullut jotain tunnistettavaa kuittailua.