Anton Pavlovitš Tšehov: Suudelma

Novellianalyysi

Anton Pavlovitš Tšehov

Suudelma

Tšehov syntyi  1860 kauppiaan perheeseen Tanganrokin satamakaupungissa. Hän aloitti kirjallisen uransa kirjoittamalla lehtiin ja valmistui ammatiltaan lääkäriksi Moskovan yliopistosta 1884. Elämänsä aikana hän kirjoitti näytelmiä, romaaneja ja novelleja, toimi lääkärin ammatissa, osallistui yhteiskunnalliseen toimintaan ja matkusteli paljon. Hänen tuotannostaan tunnetuimpia kuuluvat näytelmät Lokki, Kolme sisarta, Vanja-eno ja Kirsikkapuisto. Tšehov sairastui varhain keuhkotautiin ja joutui viettämään paljon aikaa parantoloissa. Hän kuoli 1904 Badenweilerissä.

Tšehov oli kirjailijana aatteisiin sitoutumaton tarkkanäköinen havainnoitsija. Hän pyrki kirjoittaessaan ilmaisun pelkistämiseen ja määreiden vähentämiseen, sillä ihmisten pikkutarkka ulkoinen kuvaaminen, heidän elämänkertansa, sekä laajat selittävät jaksot tekivät hänen mielestään tekstistä uuvuttavaa. Kun puhutaan tšehovilaisesta novellista, tarkoitetaan novellia jossa keskeistä on problemaattinen, psykologisesti jännitteinen  yksilö,  lyhyiden tuokioiden ja tunnelman kuvaaminen, sekä impressionistisen ohjelman mukaisesti tarjottu näkökulma tai katkelma elämästä avoimine loppuineen. 

Tšehov eli aikana, jolloin  Aleksanteri III oli vallassa. Hän vihasi tsaari-Venäjän mielivaltaa, despotismia, sensuuria ja sitä ettei kansalla ollut mahdollisuutta vaikuttaa. Hän inhosi myös porvarillista elämäntapaa sekä porvariston suosimia romaaneja, joissa on aina onnellinen loppu ja henkilöhahmoina niin sanottuja positiivisia tyyppejä, sankareita. -Ne olivat hänen mielestään pelkkää valheelliseen onnentunteeseen tyydyttäytymistä. Suudelma -novellissa voi huomata tarkoituksellisen pyrkimyksen tämän kärjistettyyn vastakohtaan: Antisankari, haaveet jotka näyttäytyvät järjettöminä ja naurettavina, sekä tarinan päättyminen pettymykseen ja arjen muuttumattomaan harmautee

 

Tšehovin tuotannossa on havaittavissa puolueeton suhde elämän tarkkailuun ja moralisoivien loppujen puuttuminen, mistä saattaa syntyä välinpitämättömyyden ja neutraaliuden tunnelma.  -Hän olettaakin lukijan itsensä lisäävän teokseen subjektiiviset elementit. Kuvatessaan henkilöitään Tšehov ei salannut myötä ja vastenmielisyyttään, mutta pyrki totuudenmukaisena teennäisyyden, saarnaamisen ja liioittelun välttämiseen. Hän ei tyytynyt välähdyksenomaisiin havaintoihin vaan kirjoitti vain asioista, jotka läpikotaisin tunsi, -oli pintailmiöiden sijaan kiinnostunut ihmisten sisäisestä maailmasta ja sen suhteesta todellisuuteen

Novellin juoni ja rakenne

Novelli alkaa sotilaallisen täsmällisesti, toukokuun 20 päivänä kello kahdeksan illalla, kun leirille matkalla olevan reservitykistöprikaatti saapuu Mestetško nimiseen kylään. Ryhmän upseerit saavat kutsun armeijasta eronneen ja nykyisen tilanomistajan, kenraaliluutnantti von Rabbekin luo. Kutsun esittäjä ratsastaa tanssahtelevalla hevosella, joka on mielestäni symboli sille miten ihminen laittaa luontokappaleenkin toteuttamaan omaa teennäisyyttään, ja liikkumaan tavalla, joka on sille luonnoton.

Väsyneet upseerit eivät haluaisi erityisemmin lähteä, sillä he tietävät että kutsu on esitetty vain koska hyvä tapa niin vaatii ja koska kutsumatta jättäminen olisi sopimatonta, -mutta eivät voi kieltäytyäkään. Ainoa hyvä puoli teelle menossa on heidän osaltaan se, että siellä on mahdollisuus tavata naisia. Upseerit menevät Rabbekin kotiin, minne on kokoontunut naapureita ja sukulaisia. Talon väki alkaa seurustella heidän kanssaan teeskennellyn kohteliaasti käytössääntöjä noudattaen, -tunnelma on vaivautunut, mutta siihen on vain sopeuduttava.

Upseerien joukossa on arka ja epäseurallinen, -melkein kaikki mahdolliset antisankariuden piirteet sisältävä mies nimeltä Rjabovitš, johon novellin sisäinen kuvaus keskittyy. Hän eksyy hämärään huoneeseen, jossa jotain toista henkilöä odottanut nainen suutelee häntä vahingossa. Suudelma on novellin ensimmäinen käännekohta ja samalla johtomotiivi:

                     

Rjabovits pysähtyi mietteissään… Mutta silloin hänen yllätyksekseen kuului hätäisiä askeleita ja vaatteiden kahinaa, naisen hengästynyt ääni kuiskasi:    "Vihdoinkin!" ja kaksi pehmeää tuoksuvaa kättä, epäilemättä naisen, kietoutui hänen kaulaansa; lämmin poski painautui hänen poskeaan vasten ja samanaikaisesti kuului suudelman ääni. Välittömästi sen jälkeen suutelija kirkaisi heikosti ja inhoa tuntien - kuten Rjabovitš tajusi - syöksyi pois hänen luotaan.

                     

Rjabovitšille suudelma merkitsee uutta kokemusta, joka muuttaa hänen maailmankuvaansa valoisammaksi. Se jää tuntumaan hänen iholleen kuin viileinä minttutippoina tai rasvana. Vaikka Rjabovitš ymmärtääkin kohtauksen realistisesti, hän alkaa mielikuvituksessaan muokata sitä itselleen mieleisekseen. Aluksi hän vain yhdistelee Rabbekin talossa näkemiensä naisten miellyttävimpiä piirteitä arvaillessaan kuka suutelija oli mutta prikaatin lähtiessä seuraavana päivänä kylästä hän luopuu logiikasta ja antautuu kuvitelmiensa valtaan. Suudelmasta syntyy unelma, kuviteltu lupaus rakkaudesta joka on kuitenkin vain itsepetosta ja valheellista onnentunnetta.

Upseerit huomaavat Rabbekin talosta lähdettyään satakielen, joka laulaa sydämensä pohjasta, kiinnittämättä mitään huomiota sitä häiritseviin ihmisiin. Satakieli on vastakohta tanssahtelevalle hevoselle, -se on vapaa teennäisistä käytössäännöistä, eikä toimi niinkuin siltä odotetaan, -eli pyrähdä lentoon.

Prikaatti on (kuten Rabbekin perhekin) symboli sääntöjen mukaan tapahtuvalle toiminnalle, johon yksilöt eivät kuitenkaan halua tai voi aina sopeutua. Se lähtee taivaltamaan kohti määränpäätänsä kuin monista osista koottu, komentojen yhteenliittämä ja säännöllisesti toimiva kone vaikuttaen ulkopuolisesta tarkkailijasta konstikkaalta ja jopa naurettavalta. Prikaatin kenraali korostaa tätä konemaisuuden tunnelmaa simputtamalla sotilaita, tekemällä ikäviä huomautuksia pikkuseikoista ja vaatimalla rangaistusta mitättömästä säännöistä poikkeamisesta. Armeija menee vaivalloisine kuormineen yhteen suuntaan, -maininnan mukaan sotilaat viettävät määränpäässään aikaa "tekemällä kauppalaan don-juanmaisia hyökkäyksiä" ja osa prikaatista palaa sitten takaisin Mestetškon kylään. Armeijan toiminnan kuvauksesta jää jotenkin järjettömyyden ja turhuuden tuntu.

Rjabovitšille tämä kaikki on tuttua ja selvää mutta samalla ikävystyttävää. Hän ei kapinoi tai purnaa vaan toimii ulkoisesti käskyjen mukaan osana prikaattiaan, mutta on ajatuksissaan yksilöllisessä haavemaailmassa, jossa hän voi saada kaiken toimimaan oman tahtonsa mukaan. Rjabovitšin kuvitelmissa suutelijasta tulee hänen unelmiensa nainen, hänen sydämensä valittu ja jopa mahdollinen vaimo, jolle hänen pitäisi olla uskollinen ja jonka tapaamista hän alkaa odottaa malttamattomana. Leirielämän päivien mataessa toinen toistensa kaltaisina Rjabovitš viihtyy kuvitelmansa parissa. Haavekuva ei kuitenkaan sovi reaalimaailmaan:

Hän rupesi kertomaan yksityiskohtaisesti suudelman tarinaa ja vaikeni jo minuutin kuluttua… Minuutissa hän oli ehtinyt kertoa kaiken ja hämmästyi kauheasti, kun kertomiseen meni niin vähän aikaa. Ja hänestä kun oli tuntunut, että suudelmasta voisi puhua aamuun asti.

Kun prikaatti palaa Mestetškon kylään elokuun 31 päivän iltana, Rjabovitš odottaa innokkaasti kutsua Rabbekin taloon ja mahdollisuutta päästä tapaamaan suutelijaa.

                     

Sisäinen ääni, joka niin usein pettää rakastavaisia, kuiskutteli hänelle jostakin syystä, että hän tulee varmasti näkemään unelmiensa kohteen.

Kutsua ei kuulu, joten Rjabovitš lähtee kävelemään joen rannalle. Siellä tapahtuu novellin toinen käännekohta, pettymys. Katsellessaan sillalta veteen heijastuvaa kuun kuvajaista, jota laineet rikkovat, Rjabovitš myöntää todellisuuden ja toteaa haaveidensa olleen järjettömiä. Mielikuvituksen rakennelmien kadottua elämä tuntuu jälleen köyhältä, kurjalta ja järjettömältä…

                     

Novelli etenee kronologisesti, mutta Rjabovitš siirtyy välillä muistoissaan ja kuvitelmissaan omaan haavemaailmaansa, jossa suudelma kertautuu saaden uusia merkityksiä. Kertomus kuvaa tapahtumia välillä tarkkaillen ulkopuolelta ja välillä siirtyen Rjabovitšin sisäiseen maailmaan hän-kertojan muodossa. Novellissa on keskellä armeijakuvausta havaittavissa siirtyminen imperfektistä preesensiin.

Tarinassa käytetään eniten tekstiä kuvaamaan iltaa, jona sotilaat ovat Mestetškon kylässä. Kolme kuukautta kestävä matka leirille ja takaisin taas kerrotaan melko nopeasti muutamana kohtauksena ja henkilöihin keskittyvänä kuvauksena, loppukohtaus taas sisältää hyvin tiivistetyn oivalluksen todellisuuden luonteesta.

Teema

Novellin pinnalta havaittavissa oleva teema on yksilön haaveiden ja todellisten olosuhteiden ristiriita sekä siitä seuraavaa pettymys:

                     

"Miten typerää! Miten typerää! ajatteli Rjabovitš tuijottaen virtaavaan veteen. - Miten järjetöntä tämä kaikki on!"

Hän ajattelee elämää symboloivan veden virtausta ja kiertokulkua mutta ei ymmärrä missä tarkoituksessa vesi virtaa ja riepottaa kuun kuvajaista, jonka voisi tulkita ihmisen symboliksi. Kohtalon hänelle vahingossa suoma hetki hellyyttä tuntuu vain käsittämättömältä ja tarkoituksettomalta pilalta. Haaveet ja onnen etsiminen ovat olleet vailla merkitystä, -jäljelle jää vain pettymys johon on sopeuduttava.

Suudelmalle löytyy myös toinen merkitys, kun se suhteutetaan Tšehovin henkilökuvaan kirjailijana. Tästä näkökulmasta Suudelmasta tulee Tšehovin arvojen asettuminen romanttista porvarillista kirjallisuutta kohtaan, mikä näkyy antisankarillisia piirteitä omaavan päähenkilön valinnassa, (Rjabovitšin ulkoiseen kuvaamiseensa käytettyistä adjektiiveista tulee satiirin keino kun otetaan huomioon Tšehovin nimenomainen pyrkimys vähentää määreitä)  -romanttisten haaveiden alleviivatussa irrationaalisuudessa sekä lopussa, jossa päähenkilö vain pettyy ja joutuu kohtaamaan harmaan arjen vain entistä harmaampana.

Miljöö

Tapahtumien keskuksena on venäläinen kylä, ilmeisesti sota-aikaan, koska prikaatit ovat liikkeellä. Novelli alkaa keväällä, jolloin luonto on puhjennut kukoistukseensa. Silloin alkavat itää myös Rjabovitšin haaveet, jotka kukoistavat kesän ajan vain lakastuakseen syksyllä, jolloin luonto ei enää tuoksu ja satakieli laula, kuten  Rabbekin talossa vietettynä iltana. Kirjailijana Tšehov pyrki kasvamaan eroon luonnonkuvauksesta, ja sitä esiintyykin novellissa vain välähdyksittäin.

Henkilöt

Päähenkilö on alikapteeni nimeltä Rjabovitš. Häntä kuvataan pitkänä adjektiiviluettelona joka kertoo, että hän on kaikkein arin, vaatimattomin ja värittömin upseeri koko prikaatissa. -Hän on  pienikokoinen, kumaraharteinen, silmälaseja käyttävä, ilvespartainen, naisten mielestä kömpelö ja epämääräinen ulkomuodoltaan. Rjabovitšin suhdetta naisiin kuvataan seuraavasti:

                     

Hän ei ollut vielä kertaakaan elämässään tanssinut eikä ollut kertaakaan saanut laskea kättään kunniallisen naisen vyötärölle.

Rjabovitš on aikoinaan kärsinyt kovastikin ulkomuodostaan ja epäseurallisuudestaan, mutta on ajan mittaan sopeutunut surumielisen tarkkailijan rooliin. Häntä miellyttää elämä, jossa on tarjolla  valmiita toimintamalleja kuten armeijassa ja Rabbekin perheessä. Kun hän saa vahingossa suudelman, sen merkitys on hänelle suuri. Suudelman ja kosketuksen uusi aistimus jää tuntumaan hänen iholleen pitkäksi aikaa. Sen herättämä ilo muuttuu järjen äänen tahallisen hylkäämisen jälkeen haavekuvaksi rakastumisesta, onnesta ja perheestä.

                     

Kaikki mitä tässä haaveilen ja mikä tuntuu minusta tällä hetkellä hyvin mahdottomalta ja yliluonnolliselta, on itseasiassa hyvin tavallista, ajatteli Rjabovitš.

                     

Minä olen samanlainen kuin kaikki muutkin ja ennemmin tai myöhemmin saan kokea saman kuin kaikki toisetkin.

Unelmiensa suoman itsetunnon avulla  Rjabovitšin kokema ulkopuolisuuden ja poikkeavuuden tunne vähenee. Häntä ilahduttaa ajatus, että hän on tavallinen ihminen, joka elää tavallista elämää ja jolla on samat mahdollisuudet kuin muillakin ihmisillä.  Novellissa on mielestäni erityistä se, että mies kuvataan romanttisena haaveilijana. Rjabovitš joutuukin henkiseen ristiriitaan, kun huomaa upseeritoverinsa Lobytkovin suhtautuvan naisiin kovin lihallisesti.

Rjabovitš on henkilöhahmona pyöreä, osittain läpinäkyvä ja ristiriitainen. Hän uskoo unelmissaan muuttuneensa nahjuksesta kelvolliseksi aviopuolisoehdokkaaksi, jolla on tiedossa sydämen valittu niinkuin muillakin ja katkeroituu, kun mikään ei olekaan oikeasti muuttunut. -Hänessä tapahtuva kehitys tai muuttuminen on (katkerahkoa) sopeutumista.  Rjabovitš on esimerkki ihmisestä, joka suhtautuu elämään passiivisesti, valmiita käskyjä odottaen, olosuhteisiin alistuen ja hiljaa toisten rohkeutta ihaillen. Hänen ainoa aktiivinen ja oma-aloitteinen toimintansa tapahtuu mielikuvituksessa ja novellin lopussa, jossa hän päättää "kuin tehdäkseen kiusaa kohtalolle" ettei lähde enää koettamaan onneaan kenraali Fontrjabkinille. Samalla hän rikkoo "kutsusta ei voi kieltäytyä" -kohteliaisuussääntöä.

Muita kuvauksen kohteina olevia henkilöitä (lähinnä tyyppejä) ovat Rjabovitšin upseeritoverit: Lobytko, -pitkä ja lihava, karkeahko naistenmies joka suhtautuu naisiin kuin saaliseen ja tuohtuu jos asiat eivät suju niinkuin hän haluaa (hän on eräänlainen kontrasti Rjabovitšille) sekä Merzljakov,  vaitelias ja sivistynyt mies joka lukee aina tilaisuuden tullen "Vestnik Europya", vapaamielistä tiede-ja kulttuurijulkaisua. Lobytko symboloi ruumiillisuutta, nautinnonhalua ja karkeaa miehisyyttä, -Merzljakov järkeä ja sivistyneisyyttä. Rjabovitš taas on jotenkin mitäänsanomaton, sillä hän haluaisi vain olla samanlainen kuin muutkin.

Rabbek ja hänen vaimonsa perheineen edustavat porvarillista hyvinvointia ja vilpillisiä, mutta kurinalaista käytössääntöjä. Suudelman jälkeen Rjabovitš alkaa uskoa tähän porvarilliseen idylliin niin, että ajattelee olevansa kerrassaan suuremmoisten ihmisten seurassa, -ruusujen, poppelien ja sireenien tuoksukin alkaa tuntua tulevan mieluummin naisista kuin luonnosta. Rabbekin talossa olevista nuorista naisista taas tulee ulkonäköineen ja luonteenpiirteineen Rjabovitšille vain materiaalia, josta hän kokoaa kuvitteellisen ihannenaisensa.

  

LÄHTEET

Ehrenburg, Ilja 1977. Tšehovia lukiessa. Helsinki: Otava.

Laffitte, Sophie 1963. Anton Tšehov itsensä kuvaamana. Helsinki: Weilin & Göös.

Palmgren, Marja-Leena 1986. Johdatus kirjallisuustieteeseen. Porvoo - Helsinki - Juva: WSOY

Tšehov, Anton 1986. Suudelma ja muita novelleja. Porvoo - Helsinki - Juva: WSOY.