torstaina, kesäkuuta 11, 2009

A Contre Courant

Minulla tuntuu menevän aika usein sukset ristiin sellaisten henkilöiden kanssa, jotka olettavat valtaväestön pirtaan käyvien asioiden olevan jokaiselle yksilölle se paras, suotavin ja tavoiteltavin vaihtoehto.

Perusteluiksi näillä totuuden torvilla on tapana tarjota milloin mitäkin tieteellistä, vedenpitävää ja iankaikkisesti pätevää selitystä, johon kaikkien pitäisi uskoa kuin jumalan sanaan. Minulle heidän totuutensa eivät vain kerta kaikkiaan riitä, koska ovat todistetusti ympäripyöreitä puolitotuuksia ja muutenkin tuollainen "jumalan sana" -tyylinen perustelu asioille on ihan sama kuin joulupukkiin uskominen.

Aina sitä saa uida vastavirtaan. Ja nimenomaan SAA, sanan positiivisessa merkityksessä, sillä johan erään oivaltavan sutkautuksenkin mukaan vain kuolleet kalat soljuvat myötävirtaan.

Olen käynyt erään toisaalta hyvin epäsovinnaisen, mutta pohjimmiltaan konservatiivisen henkilön kanssa keskustelua siitä, onko DSPS, (jonka takia unen ja valveen rytmi noudattaa harvinaisen jääräpäisesti omaa omituista, mutta toki säännöllistä kuviotaan) -todellinen sisäsyntyinen ominaisuus, vai vain kyvyttömyyttä ottaa itseään niskasta kiinni ja ryhdistäytyä kunnon kansalaiseksi.

DSPS:sta minulla on itselläni elämänmittainen kokemus. Aamuvirkut sukulaiset ja tuttavat ovat närppineet, julmasti kiusanneet, tökkineet sekä tehneet pilkkaa tai vähintään katsoneet kieroon niin kauan kuin vain jaksan muistaa siitä, että minun on lähes mahdotonta mennä säännölliseen aikaan nukkumaan ja siksi todella vaikea päästä myöskään tietyllä kellonlyömällä ylös sängystä. Silti olen tehnyt elämäni aikana niin raskaita työputkia, että olisi voinut jäädä monelta aamuvirkultakin tekemättä.

Unirytmini ei vain muutu, vaikka mitä tekisin. Tai no muuttuisi ehkä siinä tapauksessa, että kaivaisin sen sirkadiaanisen kelloni sormet veressä kirjaimellisesti ulos sisuksistani. Silloin kun pakotan unirytmini suurin ponnistuksin "normaaliksi", voin kroonisesti huonosti, nukun lyhyissä pätkissä milloin sattuu ja muutun ennen pitkää kömpelöksi zombieksi. Voisin toki syödä kourakaupalla lääkkeitä, jotka kemiallisesti muuttaisivat rytmiäni, mutta ne vain tekisivät minusta yhtä zombin kuin univajekin. Joten en halua. Suo siellä vetelä täällä siis.

Aviomieheni ja Tiikeritoverin vastaavat kokemukset sekä DSPS:sta kertovien tieteellisten tutkimusten lukeminen ovat vahvistaneet käsitystäni siitä, että valtavirta on täysin väärässä meidän poikkeusten suhteen ja siksi sortaa meitä kuin paraskin hirmuhallinto. Me yöpöllöt kun emme voi muuttua sen enempää luontaisiksi ja puhdasverisiksi aamuvirkuiksi, kuin homo heteroksi rikkomatta itsestämme jotain olennaista. Tai tokihan voimme työskennellä ja työskentelemmekin pakosta aamuvirkujen ruoskan viuhunnan tahtiin, mutta emmeköhän sitten jo olekin muutaman vuoden sisällä hakemassa saikkua psyykkiseen romahdukseen tai liutaan muita stressiperäisiä ja unettomuudesta johtuvia sairauksia. Mitenkähän kannattavaa tällainen joustamattomuus mahtaa olla pitkällä tähtäimellä? Tuskin kuitenkaan olen DSPS:ni kanssa yksin, kaksin tai kolminkaan.

Tänään keskustelussa oli unettomuuteen yllättävästi linkittynyt toinen vastaavanlainen aihe, jossa olen itse ikuisessa marginaalissa ja jossa vastapuoli edustaa sitä oikeaa ja ihanteellista valtavirtaa. Olen jo tottunut siihen että vähintään tällä saralla minun mielipiteeni on automaattisesti jotenkin likainen, sairas, kiusallinen, ärsyttävä, traumaattisuudesta kielivä, häiriintynyt, kylmä, psykopaattinen ja suorastaan minut pahaksi ihmiseksi leimaava. Mitäköhän kaikkea vielä? Silti, vaikka pidän itseäni lämpimänä, herkkänä ja tunteellisena ihmisenä, joka osaa jopa osoittaa runsaasti hellyyttä ja huolenpitoa rakkailleen sekä eläimille.

Yleensä aina ihan viimeiseksi naulaksi arkkuuni koetetaan iskeä perusteluita, että kun se valtavirran mukaan eläminen on niin "luonnollista" ja että kun se on kerta kaikkiaan jo KAIKKIEN ihmisten GEENEISSÄ.

Tekisi mieli sanoa, että suck MY genes.

Eli kun kehtasin väittää, että en pysty nukkumaan valtavirran tahtiin tai tulen moisesta sairaaksi, niin arvatkaapas mitä minulle ehdotettiin parannuskeinoksi? No sitä, että alapa vääntää lapsia, kyllä ne kersat korjaavat unirytmin, kun on pakko nousta aamulla ylös niitä kaitsemaan. Hell yeah - lasten vanhemmathan ne vasta ovatkin pirteimpiä, hyvinnukkuneimpia ja energisimpiä ihmisiä, mitä maapallolla tiedän tallustelevan...

Ei ollut ensimmäinen kerta, kun kyseinen henkilö näykkii minua jälkikasvun puutteesta, vaikka tietää että minulla ei ole kiinnostusta lasten hankintaan. Eli itsepähän aiheen avasi. En suinkaan suuttunut hänelle, vaan sain vain tarpeekseni siitä että minun kokemuksellani siitä, mikä on minulle parhaaksi, ei näytä olevan mitään painoarvoa, koska olen weirdo ja koska minun tapani toimia on "normaalien" mielestä pelkkää tahdonvaraista oikuttelua.

Vaikka minua kiinnostaisi ihan aikuisten oikeasti keskustella vilkkaasti ja puolustaa perustelluilla argumenteilla omaa poikkeavaa kantaani, niin näiden aiheiden suhteen vastapuolella on useimmiten informaation vastaanottokanava tukossa. Aina vain minun pitäisi tyytyä hymistelemään ja luomaan katseeni kainosti alas. Teeskentelemään että ihan kuinka vaan sanot, minä olen vaan olen tämmöinen outo ja sinä olet varmaankin täysin oikeassa. Niin kuin minua ja kokemusmaailmaani ei saisi olla olemassakaan.

Niinpä napautin nauraen ja huumorilla höystäen, että EIIII, se nyt vain ei tule kuuloonkaan, sillä arvostan ihan liian paljon vapauttani ja sitä, että vaateliaat kääpiöt eivät todellakaan tule rääkymään minua hereille ainakaan silloin, kun vihdoin onnistun nukahtamaan oman omituisen unirytmini mukaan.

Kas kummaa, juuri siinä vaiheessa seurueemme huomasikin että oho, onpa jo kovin myöhä ja tarvitsee lähteä kotiin. Harmi sinänsä, sillä ei minulla ole mitään tarvetta provosoida ketään vetämään herneitä nenäänsä. Olisi vain ihan mukavaa, että marginaaliinkin kuuluvan kokemukset voitaisiin joskus todeta yhtä arvokkaiksi, kiinnostaviksi ja merkityksellisiksi osaksi mielipiteiden vaihtoa kuin se, mitä pidetään "normaalina".

Mutta kun vapaaehtoislapsettomuudesta on niin sopimatonta ja vastenmielistä puhua. Se on melkein yhtä vaivaannuttavaa kuultavaa, kuin jos joku selostaisi kovaan ääneen ja yksityiskohtaisesti elämäänsä pikkurikollisena. Meidän weirdojen pitäisi olla vaan hiljaa ja pitkästyä kuoliaaksi, kun toiset vertailevat keskenään lapsiensa ja lastenlapsiensa ihmeellisiä toilailuja hiekkalaatikolla.

Minulta jäi sanomatta se tärkein, että samoin kuten DSPS:nkin, koen lapsivapauden olevan itsessäni yhtä sisäsyntyisen, intohimoisen ja positiivisella tavalla pakottavan piirteen, kuin toisilla näyttää olevan siementensä kylväminen jokaiseen reikään tai mukuloiden poksauttelun liukuhihnalta. Enkä minä ole siitä yhtään pahoillani. Päin vastoin, minä pidän kovasti siitä mitä olen. Löisin vaikka vetoa, että se on minulla geeneissä!

Kun minulle ei kerta anneta puheenvuoroa todellisessa elämässä, niin jatkanpa sitten monologiani tänne. Täällä kun ei kukaan pääse tukkimaan suutani tai lopettamaan mielipiteeni olemassaoloa sillä, että on jo aika lähteä kotiin nukkumaan, että jaksaa herätä aamulla aikaiseen lasten melskaamiseen.

Kun genetiikka tuntuu olevan "normaalien" rakkain käsikassara, niin otetaanpa se sitten myös kummajaisen kauniiseen vasempaan käteen, jotta päästään tarkastelemaan lähempää miten tahdosta kiinni olevaa se pelätty toiseus loppujen lopuksi onkaan.

Jo kymmenen vuotta sitten eli 1999, oli onnistuttu eristämään koeläinhiiristä kaksi geeniä nimeltä "Mest" ja "Peg3". Nämä geenit periytyvät vain uroksilta ja niiden funktio on muokata naaraan käytöstä poikasmyönteisemmäksi ja hoivaavammaksi. Näiden geenien manipuloivissa ominaisuuksissa on se logiikka, että ne näyttäisivät heikentävän naaraan omaa arviontikykyä sen suhteen, kuinka rasittavaksi jälkeläisten tekeminen ja niistä huolehtiminen tulee kaiken kaikkiaan naaraalle koitumaan. Eli mukulaa vain toisen perään ja huolta on pidettävä joka suusta vaikka kuinka tiukkaa tekisi. Siis aivan loistava juttu geeniensä leviämiseen tähtäävän uroksen kannalta.

Naaraat, joilta kyseiset aivopesugeenit puuttuivat, olivat ensinnäkin pienikokoisempia mutta myös kirjaimellisesti paskoja mutseja. Ne toki hankkivat poikasia, kun eivät sterilisaatiotakaan mistään saaneet, mutta jättivät suojaavan pesän rakentamatta, laiminlöivät hoivaamisen, ruokkivat jälkeläisiään huonosti jos ollenkaan ja jättivät poikaset helposti kuolemaan. Näiden emojen poikasista selvisi hengissä vain 8%, kun taas hoivaavien emojen poikasista selvisi 83%.

Kyseisten äidillisten geenien inaktivaatio herättää tietysti suurta ihmetystä, että mitä järkeä moisissa hukkaputkissa sitten on evoluution kannalta, kun pitäisi silleen "lisääntyä ja täyttää maa" mahdollisimman tehokkaasti äärilaitojaan myöten.

Luulenpa, että yllättävän paljonkin. Tarvitsee vain maistella hetki sellaista eläimille ja ihmisille yhteistä itsetuhoista käyttäytymismuotoa kuin liikapopulaatio, niin eiköhän yksilöiden määrää karsiva mutaatio kuulostane jo paljon järkevämmältä. Sukupuolivietin tai sukupuolielinten toiminnan pois päältä kytkeminen kun voisi olla huomattavasti monimutkaisempi ja evolutiivisesti riskialttiimpi mutaatio, kuin parin hassun geenin vaivihkainen hiljentäminen ja urosten huijaaminen kylvämään siementään tavallista heikommin itävälle kasvualustalle.

Nämä samat geenit ja samankaltaiset käytösvaihtelut hoivavietissä on löydetty myös ihmisistä. Suoria johtopäätöksiä ei tietystikään ole vielä vedetty ts. uskallettu kovaan ääneen huudella. Noiden geenien olemassaolosta on oltu muutenkin aika hiljaa samoin kuin tuosta DSPS: stakin Mutta eiköhän tuossa liene jo tarpeeksi vihjettä siitä, että jyräävä valtavirta ei ole joka asiassa oikeassa, vaan olisi velvoitettu kallistamaan hiukan korvaansa myös niille poikkeaville mielipiteille.


13 kommenttia:

Hiipi kirjoitti...

Jess. Kiitos näistä sanoista kaikkien inaktivoituneiden äidillisten geenien omaavien, lapsivapaiden mutaatioiden puolesta (jotka myös ovat ymmärtäneet, ettei kaikkien tarvitse eikä pidä lisääntyä).

Anonyymi kirjoitti...

Onhan meitä yökukkujia. Työoloissa oli pakko mukautua yleiseen aikatauluun - pakotettuna.

Nyt, eläkkeellä, saa tehdä oman mielihalun mukaan. Jos varhain aamulla ei nukuta, niin hyvä, nousen ylös kahvin keittoon.

Ilman tuskia voin nukkua yhteentoista, eikä sittenkään kolkuta. Mukautan päivän toimet siihen aikatauluun.

Kun ei ole sitä aikataulua.

Iisi

ColibriDreams kirjoitti...

Mielenkiintoinen tuo hiirien geenitutkimus. Ihan järkeenkäypä geeni kyllä, vähän samaan tapaan kuin vauvat ja eläinten poikaset ovat isopäisiä, jotta hoivavietti heräisi. Itse saatan hyvinkin haluta lapsia jossain vaiheessa, mutta minulla ei ole mitään tarvetta yrittää vakuuttaa ketään muuta siitä, että niin pitää tehdä.

Ylipäätään muiden elämänvalintoihin ei minusta tarvitse puuttua, jos ne eivät aiheuta muille vahinkoa. Toivon muilta samaa - esimerkiksi kaikenlaiset uskonnolliset käännyttäjät saisivat jättää minut rauhaan, koska en minäkään julista heille, mitä mieltä olen heidän uskonnoistaan.

Ja tuo "normaalius" on niin rasittavaa. Niille, jotka yrittävät vakuuttaa muita siitä, että näiden pitäisi olla "normaaleja", normaalius on aina sitä mitä he itse ovat.

Anonyymi kirjoitti...

Naulan kantaan, äidittömyysgeenien kantaja kuittaa.

Seuraava tabu listalla on lapsettomuus ja sen aiheuttamat huvittavat ilmiöt, kuten järjettömyyksiin saakka venytetyt lapsettomuushoidot. Jos esitetään villi väite, että lapsettomuuden yleistyminen, joka johtunee ylenpaattisesta kemikaalien ym. käytöstä, on maapallon kannalta vain hyväksi, niin tuleepa heti jostain kukkahattu kertomaan, kuinka kipeä kokemus se on kun ei voi geenejään lykkiä eteenpäin.

Eikös tässä maailmassa niitä kodittomia lapsia piisaa, adoptoikaa sitten jos hoivaviettiä riittää. Itse en ainakaan koe että geenini olisivat niin ylimaallisen loistavat, että niitä pitäisi väkisin lahjoittaa tuleville sukupolville.

Zepa kirjoitti...

Hei jälkimmäinen anonyymi, nyt mulle ei jäänyt mitään kirjoitettavaa :-D

Fuk valtavirta, parempi jos niitten kans kommunikoi vain sen verran että tatsi pysyy näpeissä. Meinaan, joskus sitä joutuu itsekin näyttelemään normaalia, niin on sitten hajulla siitä, miten se käy...

myytinmurtaja kirjoitti...

Word!

Olen itse ollut aina iltakukkuja ja aamuntorkku, ihan selkeästi. Olin aikoinaan pari vuotta sellaisessa työssä, jonka takia minun oli herättävä aamukuudelta minulle luonnollisemman ~aamukymmenen aikoihin. Ne olivat kaksi univajeista vuotta. Aikaisin nukkumaan meneminen ja aikaisin herääminen ei vaan toimi minun kohdallani. Been there, tried that.

Minua ärsyttävät nuo itsekkäät "voisit jos vaan yrittäisit" -ihmiset. Enhän minäkään sysi heitä valveille iltakymmeneltä ja ihmettele, että kukas se muka näin lasten aikoihin menee nukkumaan!

Ta-Miit kirjoitti...

Logic of ignorance: If I don´t know it - I don´t like it. If I have never seen it before - I don´t trust it. If it´s not the way I do things - it can´t be right.

Tätähän se on. Poikkeavien ihmisten pitäisi ehkä vain pitää vähän enemmän meteliä itsestään ja ajaa normaalit sellaiseen nurkkaan, etteivät nämä enää voi itseään nolaamatta ignoroida tai vähätellä poikkeavien kokemusmaailmaa.

Outi kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Outi kirjoitti...

Vitsi, tätä lukiessa tuli mieleen eläviä muistoja Kangaspellontielta keväältä 2004! Just kun verhon takana sammuivat radio ja valot, pärähti miun herätyskello soimaan. Sinä/P lopetitte "päivänne", ja mie aloitin ylioppilaskirjoituksiin lukemisen siinä viiden jälkeen.
Ja on ne rytmit varmaan geeneissä: Meidän 7-vuotias heräisi mielellään viideltä, aina viimeistään kuudelta. Äiti haluaisi nykyisellään nukkua ainakin kuuteen, puoli seitsemään.
Ja suunnilleen kuolen mieluummin, kun valvon illalla yli kymmeneen.
Hauskaa juhannusta! Kohottakaamme malja (tai kaksi) erilaisuuden kunniaksi!

shaoli kirjoitti...

Minäpä olen sitten ärsyttävän normaalitapaus: pystyn vaihtamaan unirytmiä vaadittaessa, heräämään kaksi vuotta keskellä yötä useamman kerran ja aloittamaan sen uudelleen tarvittaessa. Plus vielä heräämään useamman kerran yössä tai valvomaan yöllä vaikkapa sairaalareissun takia JA heräämään aamuisin vaikka kuudelta, koska vain on pakko.

En ole koskaan tuntenut pakottavaa tarvetta saada jälkeläisiä, joilla on omat geenini. Eli en myöskään voi samaistua ihmisiin, jotka koko elämänsä parhaat vuodet käyttävät hedelmällisyyshoitoihin. Olisin voinut elää elämäni yksin tai ilman lapsia. Tai olisin voinut adoptoida lapsen. Minun eteeni elämässä on tullut tällaisia asioita, joskus voin ajatella, että olisin voinut tehdä muitakin valintoja. En kuitenkaan keksi yhtään syytä, miksi mun pitäisi paheksua muita ihmisiä ja heidän ratkaisujaan.

On vähän hassua, että paasataan ihmisten erilaisuudesta ja toisten hyväksymisestä ja sitten samaan hengenvetoon paheksutaan niitä, jotka ehdoin tahdoin haluavat lapsia. Ja ihan kuin siinä valtavirrassa uivat olisivat jotenkin tylsiä ja vailla elämää. Ihan kuin normaalius ja epänormaalius asiassa kuin asiassa olisivat ääripäät vailla mitään siinä välissä.

Elämässähän on tärkeintä tehdä valintoja niiden omien ominaisuuksien pohjalta, jotta voisi elää tyytyväisenä. Jos toista ei miellytä, niin mitä siitä?

Ta-Miit kirjoitti...

En paheksunut normaaliuden valitsemista muuten, kuin että se ei vain ole henkilökohtaisesti kiinnostavaa minulle tai muille marginaalissa oleville.

Paheksuin sitä, että liian normaalien ihmisten mielestä ei edes saisi olla muita äänekkäitä mielipiteitä, kuin valtavirran mielipiteet. Vaadin vain sitä, että minullakin on tasavertainen oikeus puhua ääneen valinnoistani ja niiden hyvistä puolista saamatta vastakaiuksi automaattista loukkaantumista, paheksuntaa,mielenosoituksellista selän kääntämistä tai vaientamista.

Pidän todella ärsyttävänä suvaitsemattomuutena sitä, että aamu-uniset, vaikkakin aamuyöhän asti puurtavat yövirkut ovat automaattisesti laiskoja lapamatoja. Tai että lapsia hankkineille ihmisille on äärimmäisen sopimatonta sanoa, että lapset eivät ole erityisen kiinnostava elämän osa-alue, mutta lapsivapaudestaan riemuitsevalle ihmiselle voi kyllä hyvin sylkäistä päin naamaa, että kyllä sinä vielä kadut katkerasti, olet epänormaali tai häiriintynyt ja että ei noin voi/saa ajatella.

Enhän minäkään tyrkytä valintojani muille tai eiväthän minun valintani ole keneltäkään muilta pois - päin vastoin, minun ansiostani muiden lapsille jää muutaman ihmisen verran enemmän elintilaa, ruokaa ja mahdollisuuksia tulevaisuudessa ja verorahojakin säästynee rutkasti, kun paskojen geenieni eteneminen loppuu minuun.

En luonnollisestikaan viittaa kritiikilläni suomalaisiin ystäviini, sillä heidän taholtaan olen saanut yleensä olla ihan rauhassa sellainen kuin olen. Muistan jopa sen, kun Shaoli puolustit minua sitä vastaan, kun miehesi kauhisteli silmät pyöreinä sitä, etten halua lapsia.

Rasittavan suvaitsemattomuuden olen kokenut liittyvän vahvimmin näiden parin vuoden aikana kohtaamiini ulkkiskulttuureihin (jenkit, ranskalaiset, intialaiset, thaimaalaiset ym.) Suomalaiset sen sijaan ovat sisäistäneet hiukan paremmin, että nykyisin ei ole enää kauhean asiallista mennä saarnaamaan muille, kuinka elämää tulisi elää oikeasti.

Vaientaminen näyttäisi ulottavan lonkeroitaan myös tieteeseen, sillä poikkeavista unirytmeistä tai paskamutsi-geeneistä on harva kuullutkaan, vaikka ne ovat ihan älyttömän mielenkiintoisia löytöjä. Minusta se on aika arveluttavaa sensuuria. Homouskin oli luonnotonta, kunnes alettiin löytää sille hyvinkin luonnollisia geneettisiä selityksiä.

Todistetusti minäkin pystyn joustamaan, sopeutumaan jaksoittain valtavirtaan, elämään vaikka aidanseipäänä, jos niin päätän ja työskentelemään viikkokausia äärivähällä unella kolmessa eri työssä, jopa olemaan lasten seurassa tai vahtina näyttämättä hapanta naamaa ja vaikenemaan omista mielipiteistäni tarvittaessa.

Mutta sitä ei onneksi tarvitse tehdä blogissa 

Massiva kirjoitti...

Juup, "kärsin" juuri noista mainituista parista sairaudesta. Sellaisella erolla, että minähän en halua edes elämänkumppania (perversioista sairain?!). Ja herranjestas voit kuvitella sitä päänpyörittelyä! Itse asiassa lapsen adoptointi joskus tulevaisuudessa on kangastellut mielessä, mutta ei miehen hommaaminen. Nuoren iän vuoksi on vielä helppo vastata muikeasti hymyillen, että kyllä se mieli siitä vielä muuttuu! Kumma kyllä se mieli ei ikinä voisi muuttua toiseen, meidän suosimaan suuntaan.

Ja minä kyllä pystyn tarvittaessa muuttamaan unirytmiä, mutta luonto vetää siihen omaan, aika harvinaislaatuisen myöhäiseen nukkumaanmenoon. Ja siitä ei väsytä muistuttamaan, mikä epäkelpo, huono, huono ihmisen yritelmä minä sen johdosta olen! Pikkuveljellä on samanlainen taipumus (geeneissä?) ja senkin olen saanut "houkuteltua pahoille teille", kun se nykyisin noudattaaakin omaa rytmiään. Meistä on tietenkin vaikeampi sanoa, kun meidän ikäisillä yleensäkin kello vetää myöhempään (tämän tieteellisen faktan ignorointihan on itsestäänselvyys yhteiskunnassamme, jossa nuoria moititaan vain yksinkertaisesti laiskoiksi).

Ta-Miit kirjoitti...

Erilaisuus on usein hiertävä kivi niiden kengässä, jotka haluavat olla tavallisia ja muista poikkeamattomia.

Minä olen totaalisen kyllästynyt poikkeavuudesta närppimiseen ja varustautunut antamaan aika kovalla mitalla takaisin, jos joku tulee kertomaan minulle miten elämää pitää oikeasti elää :)