Tekisi mieli kirjoittaa näppis sauhuten eilen päättyneestä kymmenen päivän reissusta Grenobleen ja vuoristoseudulle, mutta kaikki ylempitasoiset aivotoimintani ovat juuri nyt pois päältä ja jaksan vain uliuliulittaa sängyn pohjalla. I´m sick as a dog.
Sain nimittäin taas kerran imutettua paluulentomatkalta itseeni jonkun kirotun pöpön, joka on pitänyt huolta erittäin vilkkaasta aineenvaihdunnasta viimeisen vuorokauden ajan. Mikään ei pysy sisällä, vaikka kuinka koitan syödä. Otsalohkoa juimii, kylmä hiki lirii kainalosta ja huippaa niin etten juuri jaloilleni pääse. Särkee epämääräisesti joka puolelta. Tästä taitaa tulla oikein amerikanmantereelle saapumisriitti.
Mahdollista on toki sekin, että sain ruokamyrkytyksen Continentalin safkoista tai Newarkin kentän susheista. Maistuivat nimittäin epäilyttäviltä kaikki tyyni. Joka tapauksessa olo on kuin luutulla, jolla on luututtu lentokentän vessan lattiaa.
Lentokentällä olikin jo enteellisesti sellainen olo, että jestas millaisia taudinkehtoja nuo odotustilat oikein ovatkaan, vaikken edes ole pöpökammoinen. Ihmiset käyttäytyvät käsittämättömän epäsiististi yhteisissä tiloissa. Kustaan huoletta pönttöjen reunoille, mukelletaan ruokaa lattioille, vaihdetaan vaippoja vaivautumatta vessaan, pärskitään peittämättä päristintä vaikka hihalla, kaivetaan nenää ja pyyhitään jätökset pinnoille... Sitten kun pääsee vielä ahtautumaan pieneen paikalliskoneeseeen paksujen, hikoilevien ja niiskuttavien amerikkalaisten kanssa, niin avot, pöpöorkesterilta on mahdotonta päästä karkuun.
Käsiä sai pestä alituiseen ja silti niissä oli taas hetken päästä tahmea, inha kalvo, vaikken edes koskenut mihinkään. Bakteerien hillittömän lisääntymisen saattoi oikein tuntea. Pöpöalttiuttani tosin lisännee vielä sekin, etten ole ollut kovinkaan paljoa ihmisten kanssa tekemisissä viime aikoina ja säästynyt siten immuniteettia treenaavilta tartunnoilta.
No onneksi reissu sentään meni nappiin ja sairastuin vasta kotona. Ja onneksi en sentään saanut muotitauti sikaflunssaa. Nappailen siis tässä toiveikkaana imodiumia ja odottelen malttamattomana pääsyä takaisin elävien kirjoihin.
On se matkailu silti kaiken tämän kärsimyksen arvoista.
Sain nimittäin taas kerran imutettua paluulentomatkalta itseeni jonkun kirotun pöpön, joka on pitänyt huolta erittäin vilkkaasta aineenvaihdunnasta viimeisen vuorokauden ajan. Mikään ei pysy sisällä, vaikka kuinka koitan syödä. Otsalohkoa juimii, kylmä hiki lirii kainalosta ja huippaa niin etten juuri jaloilleni pääse. Särkee epämääräisesti joka puolelta. Tästä taitaa tulla oikein amerikanmantereelle saapumisriitti.
Mahdollista on toki sekin, että sain ruokamyrkytyksen Continentalin safkoista tai Newarkin kentän susheista. Maistuivat nimittäin epäilyttäviltä kaikki tyyni. Joka tapauksessa olo on kuin luutulla, jolla on luututtu lentokentän vessan lattiaa.
Lentokentällä olikin jo enteellisesti sellainen olo, että jestas millaisia taudinkehtoja nuo odotustilat oikein ovatkaan, vaikken edes ole pöpökammoinen. Ihmiset käyttäytyvät käsittämättömän epäsiististi yhteisissä tiloissa. Kustaan huoletta pönttöjen reunoille, mukelletaan ruokaa lattioille, vaihdetaan vaippoja vaivautumatta vessaan, pärskitään peittämättä päristintä vaikka hihalla, kaivetaan nenää ja pyyhitään jätökset pinnoille... Sitten kun pääsee vielä ahtautumaan pieneen paikalliskoneeseeen paksujen, hikoilevien ja niiskuttavien amerikkalaisten kanssa, niin avot, pöpöorkesterilta on mahdotonta päästä karkuun.
Käsiä sai pestä alituiseen ja silti niissä oli taas hetken päästä tahmea, inha kalvo, vaikken edes koskenut mihinkään. Bakteerien hillittömän lisääntymisen saattoi oikein tuntea. Pöpöalttiuttani tosin lisännee vielä sekin, etten ole ollut kovinkaan paljoa ihmisten kanssa tekemisissä viime aikoina ja säästynyt siten immuniteettia treenaavilta tartunnoilta.
No onneksi reissu sentään meni nappiin ja sairastuin vasta kotona. Ja onneksi en sentään saanut muotitauti sikaflunssaa. Nappailen siis tässä toiveikkaana imodiumia ja odottelen malttamattomana pääsyä takaisin elävien kirjoihin.
On se matkailu silti kaiken tämän kärsimyksen arvoista.
4 kommenttia:
Jostain syystä lunssa iskee aina reissun jälkeen - onneksi vasta silloin! Olit samoilla seuduilla, jossa työkaverikin, patikoimassa enempikin. Maailma on pienenpieni ,D
Toipumista!
Paranemisiin....kaiketi sushi ehkä, jos ne seisoo niin helpostihan niihin pöpöjä tulee..
Voi onpa kurja kuulla, että olet noin kipeänä! Toivottavasti se menee yhtä äkkiä ohi, kuin alkoikin. Itse olen tänä kesänä havainnut parhaaksi työkaverikseni pienen käsidesipullon, joka sisältää geelimäistä antibakteerista käsidesiä. Se kulkee töissä jatkuvasti mukana ja minulla on tapana käyttää sitä jatkuvasti. En muuten ole tänä kesänä edes sairastellut niin, kuin aiempina kesinä!
Alan jo päästä takaisin elävien kirjoihin, tosin ei ole mikään kehuttava olo. Eli taisi "onneksi" olla vain ruokamyrkytys, eikä mikään pahempi sairaus, vaikka otti kyllä vuorokauden ajan tosi koville. Taidan jättää sushit täällä loppuajalta koskematta, sillä täällä törmää jo muutenkin jatkuvasti pilaantuneisiin elintarvikkeisiin. Hiukan olisi kyllä tehnyt mieli selvittää, että oliko Continental vai sushimesta murhayritykseni takana...
Käsidesi on mulla kanssa ollut suosiossa, sillä täällä tuntuu tuota sangen ilkeää pöpökantaa riittävän kotitarpeiksi.
Lähetä kommentti