lauantaina, elokuuta 22, 2009

Agrafia

Kotimaa on tainnut seisauttaa veret runosuonestani.

Ei ole pulpunnut tekstiä ei, vaikka märehtimistä on monessa asiassa liiankin kanssa. Kulttuurishokki ON paljon pahempi tännepäin tullessa. Tekee oudolla tavalla kipeää, ihan kuin jokin kohta olisi salaa amputoitu nukkuessani lentokoneessa.

Jomottaa sieltä, minne kuohuvien vesiputousten ja lämpöisten, kaskaan siritystä tulvillaan olevien öiden muistot on säilötty. Kivistää vielä ankarammin sieltä, missä kiertää suvun verta ja geeninhippusia. Levottomuus nävertää sieluuni labyrinttiaan, vaikka haluaisin kerrankin vain olla hetken rahuhassa, tyhjillä  mielin ja aloillani.

Olen lievittänyt kipujani metsällä. Auringon lämmittämä metsä on äiti, lohtu, syli, pesä ja pään silitys, vaikka polulla mennä liipertäisi terhakka kyykäärme, niin kuin tänään. Minusta on tullut todella käärmemagneetti, kohta alan varmaan sössöttää silmät kierossa kärmeskieltä.

Valo paistaa ihanan kuulaana kalliolla kasvavien kanervien läpi. Lainapakastin täyttyy huimaa vauhtia läskimustikoista ja gargantuavatuista. Puolukkasurvosta on jo iso kulhollinen. Nutturaani on kietoutunut hämähäkinseittiä ja kuusenoksankrämmäleitä. Alushousuista löytyy neulanen ja kuollut itikka. Haperot pilkkoutuvat iltaisin pannulle tirisemään ja sekaan silputut perunat maistuvat juurikin uusilta perunoilta, eivätkä joltain perunakellarin turpeelta.

Uusi perheenjäsen tappaa lattialla papiljottia kaulatagi kilisten. Menee sitten sängylle lollimaan ja venyy piiiitkäksi - on kälyn sanoin sulaa hopeatoffeeta. Laitan nenän tassun keskelle ja katselen kehrääjän leveää hymyä, miettien mahtaakohan hänellä olla koti-ikävä?

Kotimaahan integroituakseni olen jonottanut paperinivaskat kainalossa virastoissa, mikä on edelleenkin yhtä rotanmyrkkyä. Byroissa on onneksi kohdeltu vaihteeksi kuin ihmistä ja asiakaspalvelu on pelannut yllättävän sutjakkaasti. Tai ainakin siihen asti kunnes postilaatikosta alkaa odotetusti tippua lisäselvityspyyntöjä ja eräskin tanskalaisten orankien ostama pankki ryssinee... krhmm, anteeksi, tanskannee uusiksi erään käsittämättömän nolon mokansa.

Tosin minulle tempaistiin epähuomiossa maahanmuuttajaleima otsaan, kun eräälläkin tiskillä oli muutama asiaansa hallitsematon yksilö tuuraamassa. Että ei tarvita kuin pari vuotta poissaoloa ja minut pistetään jo samaan säkkiin pakolaisten kanssa? Hoh, olisipa vaan ollut riemu osallistua väärinkäsityksen myötä vaikkapa suomea maahanmuuttajille -kurssille, niin olisi päässyt raspaamaan andymccoyismin pahimpia sienikasvustoja irti kielestään :)

Mutta vaikka itsellä on veret seisahduksissa, niin osaavat jotkut sentään kirjoittaa. Makaan illat selälläni ja ahmin Sofi Oksasen Puhdistusta, tykäten kovasti. Sen myötä huomaan taas kuinka paljon rakastankaan äidinkieltäni. Suomi on yhtä väkevää ja alkuvoimaista kuin villit mustikat, äreät puolukat ja matojen kansoittamat vatut. Sitä ei todellakaan mikään muu kieli peittoa kauneudessa ja sykähdyttävyydessä!



3 kommenttia:

Yaelian kirjoitti...

Ihanan kaunista,kuvailevaa kieltä sisältävä postaus! Siis oletteko muuttaneet takaisin Suomeen? Ja uusi kisu?

Yaelian kirjoitti...

Olipa tyhmä kysymys,aiemmassa postaussessa sehän selvenikin. Tsemppiä takaisin integroitumiseen!

Zepa kirjoitti...

Uusi perheenjäsen!!! Kuva ois kiva!