tiistaina, joulukuuta 15, 2009

Minä ajan kuin tuulispää, polkupyörälläni!







Olen ihan hulluna polkupyöräilyyn. En tajua, miksi niin harva osaa arvostaa tätä jaloa liikkumismuotoa. Alkaisin kai heti saarnata väkevästi pyöräilyn riemuista ja käännyttää väkeä, ellei alitajuntani nurkassa kummittelisi kauhunäky Kiinasta. En halua ajaa pyörällä ihmishutussa!

Opin ajamaan pyörällä alle kouluikäisenä. Rakastin silloin fillariani kuin elävää olentoa ja laitoin sen illalla latoon heinien päälle nukkumaan. Nuorempana en vain uskaltanut ajella kovin lujaa, etenkään talvikeleillä. No silloin en toisaalta osannut kaatuakaan oikein ja kammosin autoliikenteen joukossa paahtamista.

Jenkkilässä minulta puuttui se suuri ilo, että polkupyörällä pääsee vaivattomasti kaikkialle ja se on vielä hauskaakin. Amerikan liikenteessä pyöräily oli erittäin hermostuttavaa. Sellä oli useimmiten kaupiteltava henkeään jyryyttävien maastureiden joukossa tai sitten taiteiltava poliisia uhmaten jalkakäytävillä. Toisaalta ylämäet olivat Ithacassa monin verroin herkullisempia ja jalkalihakset hymyilivät pienimmällä vaihteella kitkuttaessa. Harmi, että jorpakon taakse jäi elämäni suurin, keveä, kiihtyvä ja ketterä pyörärakkaus, sillä joku hevosia pitävä nainen osti sen.

Luulin, että pakkasten tullessa olisin työmatkapyöräilyineni kusessa, mutta mitä vielä. Sen jälkeen kun erään jäätymisepisodin jälkeen kuorrutin lainafillarin lukon jäätymisenestoaineella, pienintäkään ongelmaa ei ole ollut koko syksynä. Niin kauan kun lunta ei ole viittä senttiä enempää tai tiet peilijäässä, maastopyörällä kiitää kuin Punakuonon vetämällä reellä. Kylmänaroilla työkavereilla on mainioita epäuskoisia ilmeitä, kun tulen Arctic Cycler -lookissani ja pakkashuurut kintereilläni kiemurrellen aamuisin pukuhuoneeseen.

Olen minä "ajanut" joskus polkupyörällä postiakin melkein polveen ulottuvassa hangessa, kun yön aikana VÄHÄN satoi lunta. Aura-autoja ei näkynyt ja aasiakkaat kitisivät myöhässä olevista lehdistä. Silloin oli lähellä, etten sullonut muutamaakin rullalle käärittyä Turun Sanomaa b-rapun luukusta sisään.

Ja minä olen tainnut viimeinkin kasvaa aikuiseksi, sillä osaan pukeutua keliin kuin keliin niin, etten kylmety, kastu tai joudu pyyhkimään maanista virnettä kasvoiltani.

Kaupunki näyttää paljon salaperäisemmältä ja tyylikkäämmältä, kun suurin osa väestä vielä nukkuu lämpimän peiton alla ja itse viilettää kirpeässä pakkasessa hengitys huuruten. Rusakot lakoavat karkuun tieltäni ja narskuva lumi on täynnä yökulkijoiden tassunjälkiä.

Vaikka kuvittelisinkin aina putoavani jaloilleni ja omistavani kissansilmät, voisin harkita sitä pyöräilykypärää ja lamppuakin, sillä eilen meinasin vetää lipat kotipihalle ilmestyneellä jääiljanteella ja tänään ajoin pimeässä ojaan. En onneksi syvään sellaiseen, enkä edes vauhdilla.

In the late 19th century, before cars, motorcycles and airplanes, the bicycle was a symbol of freedom.


8 kommenttia:

Jael kirjoitti...

Ihania nuo vanhat kuvat!

Itsekin pidän kovasti pyöräilemisestä ja harmittaa,kun jätin pyöräni Suomeen.Täällä ovat kiitettävästi laittaneet pyöräteitä viime vuosina,mutta lisää vielä saisi olla. Pyöräily,etenkin sellainen urheilupyöräily,on tullut erittäin suosituksi täällä viime vuosina ja pyöräkauppoja on paljon.Ehkä vielä hankinkin pyörän täällä....

Maria kirjoitti...

Erään tutkimuksen mukaan polkupyörä oli 1800-luvun lopussa myös nousevan naisasialiikkeen nostattama feminismin ja Uuden naisen, (miehiä) pelottavan la Femme Nouvellen symboli. Tämä näkyy 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun kuvastossa (myös noissa käyttämissäsi esimerkeissä). Polkupyörä vapautti myös naisen kodin kahleista liikkumaan sen ulkopuolella, vaikka 1800-luvun lopulla ankarasti vastustettiinkin naista pyörän ratissa. Naispyöräilijöitä pidettiin paitsi vaarallisina liikenteelle, myös seksuaalisesti arveluttavan vapautuneiksi. Joten voisi sanoa, että erityisesti naisille polkupyörä on paitsi vapauden, myös feminismin symboli.

Hyvin kiinnostavia juttuja! Olen myös itse kerännyt vuosien varrella jonku verran tuota nainen/polkupyörä kuvastoa nimenomaan feminismiin ja Art Nouveau'on liittyen.

Maria kirjoitti...

*vapautuneina... Tulipas taas typotusvirheitä; toivottavasti saat silti selvän.

myytinmurtaja kirjoitti...

Chi: Naispyöräilijöitä pidettiin paitsi vaarallisina liikenteelle, myös seksuaalisesti arveluttavan vapautuneiksi.

:-D Ne naispyöräilijät, ne naispyöräilijät! Hajareisin istuvat "satulassa", ne heitukat!

TA-MIIT kirjoitti...

Hupaisia konnotaatioita historiasta :-D

On aina ilahduttavaa harrastaa sellaista, mikä on pelottanut ja huolestuttanut vanhanaikaisia, naisvihamielisiä tyräkyttyröitä.

Ja pyöräilyaiheinen AN-kuvasto on kaunista, vaikka paljaalla pinnalla herkutellaankin. Mahtaisikohan löytyä mainoksia, joissa komea mies olisi ajelulla munasilteen?

Mari Koo kirjoitti...

Tämä pyöräilyhehkutus oli kyllä hienoa luettavaa. Fillarit <3

(tosin enpä minä nyt itse niin reipas ole, että näillä pakkasilla ja lumessa kovin paljon viitsisin polkea, mutta en enää osaisi kuvitella asuvani Helsingissä ilman hyvää polkupyörää)

TA-MIIT kirjoitti...

Minä voitin tänään pyörän kanssa matsin -18c asteen pakkasta vastaan. Luulin, että miinus parikymppiä alkaisi jo olla minunkin kipuraja, mutta vielä meni tuskattomasti. Työkaverit oikein hurrasivat aamulla, olivat varmaan lyöneet vetoa olenko viimeistään tänään jäätynyt puolimatkaan :-D

Tajusin vielä tänään, että muihin pakkasiin nähden eräs asia on muuttunut radikaalisti, ilmeisesti avantouinnin ansiosta: en enää ala vinkua kylmässä rehkiessäni, eikä kurkku tule kipeäksi. Eläköön karaistuminen!

Tahtoo mereen huomenna!

Anonyymi kirjoitti...

Hienoja kuvia ja juttu! Itsekin ympäri vuoden pyörällä puksuttavana suosittelen lämpimästi talvella nastarenkaita ja mummopyörää!

Katja