lauantaina, tammikuuta 23, 2010

Vuoden 2009 tilinpäätös

Oho, meinasi unohtua kokonaan vuosiraportti. Eli seuraavaksi vuoden 2009 loppusaldo. 

1. Mitä sellaista teit vuonna 2009, mitä et ollut tehnyt koskaan aiemmin?
Halasin jättiläispunapuita. Tuntui ihanalta. Ihan kuin olisi enttiä halinut.

2. Piditkö uudenvuodenlupauksesi, ja teetkö enemmän ensi vuodelle?
Ei kuulu konsepteihini.

3. Synnyttikö kukaan läheisesi?

Raaputtelee hetken päätään miettien vuoden kääpiösaldoa... sisko sai pojan.

4. Kuoliko kukaan läheisesi?

Kyllä, jos ystävää saa sanoa läheiseksi.

5. Missä maissa kävit?

Ranskassa, Kanadassa, Sveitsissä, Islannissa, Suomessa.

6. Mitä sellaista haluaisit vuonna 2010, jota puuttui vuodesta 2009?Yhden korkean vuorenhuipun jäätiköllä ja railoilla kuorrutettuna kiitos. Mä voin sitten nököttää kirsikk... ääh eikun salmiakkinappina siellä huipulla.

7. Mitkä vuoden 2009 päivämäärät tulet aina muistamaan ja miksi?

Obaman virkaanastujaispäivä oli aika ikimuistoinen päivä, etenkin kun näin presidenttiparin lähietäisyydeltä. Oli aika harvinaista herkkua se, uskomatonta tuuriakin mukana.

8. Mikä oli suurin saavutuksesi tänä vuonna?
Syksyn työmaratoni.

9. Mikä oli suurin epäonnistumisesi?
Ei tule mieleen mitään, mitä tarvitsisi sen kummemmin murehtia.

10. Kärsitkö sairauksista tai vammoista?
Murtuneeseen varpaaseeni taitaa hiipiä vähän kerrassaan nivelrikko. Muut malfunctionit ovat pitäneet menneenä vuonna kiitettävän matalaa profiilia.

11. Mikä oli paras asia, jonka ostit?
Yantramattan. Kissakin nukkuu ihan himona sen päällä, kun sen taittaa kahtia, jotta kyllä siinä täytyy ihan erityishyvä virta olla :-)

12. Kenen käytös herätti hilpeyttä?

Joogi Haywardin mielentyyneyttä koetelleen kissan.

13. Kenen käytös masensi?
Ihmisten, joilla on tapana kuorruttaa valheellinen pa**apuheensa kermavaahdolla ja mansikoilla.

14. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
Opintolainan maksuun, hyvään ruokaan ja elämänmuutokseen.

15. Mistä olit oikein, oikein, oikein innoissasi?

Mielettömän kauniista Paratiisilaaksosta Mt. Rainierin juurella ja jättiläispunapuumetsistä. Niiden sieluunkäyvyyttä on vaikea sanoin kuvailla.

16. Mikä laulu tulee aina muistuttamaan sinua vuodesta 2009?
Thunder, nanana-naa-nana-naa-nana-Thunder! THUNDERSTRUCK! Polvet tutisi, vaikken käynytkään Teksasissa naisissa....

17. Viime vuoteen verrattuna, oletko onnellisempi vai surullisempi?

Tasapainossa.

b) Laihempi vai lihavampi?

Pari kiloa stuffia taisi tarttua syksyn aikana persukseen, mutta mahdun edelleen kuteisiini.

c) Rikkaampi vai köyhempi?

Rikkaampi.

18. Mitä toivoisit tehneesi enemmän?

Kirjoittaa ei voi koskaan liikaa. 

19. Mitä toivoisit tehneesi vähemmän?
Syksyllä ei olisi tarvinnut valvoa ihan niin paljoa. Töihin meno 45 minuutin yöunella ei enää tässä iässä liene kovin terveellistä?

20. Kuinka vietit joulua?
Kotona äiskän tykönä.

21. Rakastuitko vuonna 2009?

Edelleen korviani myöten rakastunut omaan mieheeni. Tänäänkin teki huonekaluliikkeessä spontaanisti mieli kaapata ukkoa vyötäröltä ja kaataa näytillä olevaan sänkyyn mutisteltavaksi, mutta en sitten uskaltanut testata yrmeiden vartijoiden huumorintajua, kun tulivat oikomaan mattoakin heti, kun olin sitä hieman kädellä silitellyt.

22. Kuinka monta yhdenyön juttua?
Tuhat ja yksi yöjuttua oman yölepakkoni kanssa.

23. Mikä oli suosikki tv-ohjelmasi?

Tajusin syksyllä, etten enää osaa edes avata televisiota, jos on +6 kaukosäädintä nenän edessä, joten pitäkööt edelleen tunkkinsa.

24. Vihaatko nyt ketään, jota et vihannut viime vuonna tähän aikaan?
Kyllä, olen entistä aktiivisemmin alkanut vihata uskonnollisia fanaatikkoja.

25. Mikä oli paras lukemasi kirja?

Ei ehkä paras, mutta viihdyttävin oli Joanne Harrisin Karamellikengät - Pienen Suklaapuodin jatko-osa.

26. Mikä oli suurin musiikillinen löytösi?
Morcheeban Enjoy the Ride, neiti Violetin suosittelemana.

27. Mitä halusit ja sait?
Töitä ja rahaa. Kissan.

28. Mitä halusit muttet saanut?
Mt Rainierin huippua.

29. Mikä oli suosikkileffasi tänä vuonna?
Ulvova mylläri.

30. Mitä teit syntymäpäivänäsi ja kuinka vanha olit?
Siinä synttäreiden tienoilla rymyttiin iltapäivä metsässä ja kallioilla sekä oltiin ilta laavulla. Pimeydessä lentävät kipinät, savun tuoksu ja yllä kaartuva tähtitaivas. Kuka siinä mitään vuosia jaksaa laskea universumin kauneutta ihmetellessään.

31. Mikä yksi asia olisi tehnyt vuodestasi mittaamattomasti tyydyttävämmän?
Se, että hyväkin saisi joskus palkkansa.



32. Kuinka kuvailisit henkilökohtaista pukeutumiskonseptiasi vuonna 2009?
Arctic Nomad.
 

33. Mikä piti sinut järjissäsi?
Jänismies. Liikunta. Mehtä. Kissa. Suklaa. Avanto. Piikkimatto.

34. Mikä poliittinen asia herätti eniten mielenkiintoasi?
Inauguration@Washington.D.C

35. Ketä ikävöit?
En ketään.

36. Kerro arvokas elämänohje, jonka opit vuonna 2009?
Stop chasing shadows, just enjoy the ride.





6 kommenttia:

myytinmurtaja kirjoitti...

Kohta 12: Hyvin kyllä piti joogiparan pokka! :-D Kisuhan vaan halusi hellitellä...

TA-MIIT kirjoitti...

Paitsi lopussa kuuluu turskahdus kaikkien pokan pettäessä. Loistava video :-)

Hiipi H kirjoitti...

Ihana Joogaohjaaja Kisuli! Meidän Kimillä on vielä paljon opeteltavaa.

suklaahirviö kirjoitti...

Hih.. Michelle Obama oli varmasti k a u n i s ...??? Uskoisin, että oli.. Hän näyttää todella upealta kuvissa! Voi mikä onnenpotku päästä näkemään pari läheltä! [kateus iskee!] Minä olen Obaman fani.. tavallaan.. vaikka pelkään tavallaan niitä häneen liitettyjä suuria odotuksia. :( Kuinka on niiden täyttämisen laita? Hän on kuitenkin 100 x parempi kuin BUSH, tuo puskavonkale.. :(

Vuosi 2009 johdatti minut sinun blogiisi ja siksikin se on itselleni arvokas vuosi. Täällä on sopusointua ja harmoniaa, kissoihin ja muihin eläviin suhtaudutaan lämmöllä. Se ei ole ihan yleistä nykyisin!!

P.S. Olen lukenut jättipunapuista, ne vaikuttavat fantastisilta!! Voi kun kerran ne näkisi! Itse olen joskus halannut pihalla olevia mäntyjä, taidan olla vähän hullu. :) Niitä on hyvä halia, kun ei ole oksia alhaalla, eivät pistele..

TA-MIIT kirjoitti...

Kyllä, Michelle on kaunis ja älykäs nainen, Obama ihan hävyttömän komea ja fiksu mies. -Raikasta vaihtelua tavanomaisiin ylettömyyksien turvottamiin ja korruption lahottamiin vanhoihin, dementoituneisiin, konservatiivisiin kääpiin jotka on jo NIIN NÄHTY.

Sen lisäksi Obamat edustavat sitä edes hiukan vähemmän pahaa puolta. En kuitenkaan usko kenenkään poliitikon, enkä Obaman täydelliseen puhdaspulmuisuuteen, vaan seuraan mahdollisuuksien mukaan mitä on luvattu ja mitä lupausten pitämiseksi on tehty.

Se, onnistuuko Obama lupauksissaan riippuu valitettavasti paljon myös hänen kiihkeistä vastustajistaan, joiden päätavoite on vain pistää kapuloita kaikkien hyvienkin uudistusten rattaisiin, välittämättä yhtään seurauksista. Jenkkilä on harvinaisen vittumainen ja hankala maa reiluuteen pyrkiville poliitikoille.

Minulla oli tosiaan presidenttiparin kasvokuva Washingtonissa hetken aikaa kamerani tähtäimessä ja jos olisin ehtinyt sen kuvan napata, olisin ollut hetken maailman onnellisin valokuvaaja. *Sigh*

Mutta kuten raposin viime tammikuussa, onneton kyynärpääntyrkkäys vei minulta sen glorian ja tönkköjäisen kylmissäni mokasin sitten koko kuvanottotilaisuuteni.

Tärkeintä kuitenkin oli, että näin Obamat elävänä. Se oli minulle vuoden 2009 tärkein juttu, poliittinen tulitikunleimahdus ja pieni sirpale historiaa muistolaatikkoon säilöttäväksi. Ja se tunnelma, kun ihmiset hurrasivat presidenttiparin kävellessä - siinä huudossa oli VIRTAA.

Suklis, sinä olet mieluinen vieras täällä ja käyn itse mielelläni lukemassa blogiasi - pidän kirjoituksistasi ja lämpöisestä tunteesta, joka teksteistäsi välittyy.

Täytyypä muuten kirjoittaa juttua jättiläispuista, punapuumetsäkeikka kun jäi viime kesältä tarkemmin rapoamatta, samoin kuin käynti Paratiisilaaksossakin.

Anonyymi kirjoitti...

RE 26: tuhannet kiitokset että laitoit linkkivinkin uudelleen. Muistin että jostain olin tämän viime vuonna bonganut, mutten muistanut että blogistasi.. Olen kaivannut tätä, täytit toiveeni :)Kiitos! Aiwan mahtava! terveisin 'another Åbobo'