lauantaina, elokuuta 28, 2010

Seven

Zepanderilta tarttui tehtävä: pitää kertoa itsestään seitsemän asiaa. Tehtävä myös annetaan eteenpäin seitsemälle.

1) Minulle on mieluisaa pitää niin monta rautaa tulessa kerralla, että joskus hämmästytän itseänikin. Normaalimoodini sisältää työtä, opiskelua, joogaa, punttia, juoksua ja kamppailua sekä lisäksi vielä lukemista, maalaamista, valokuvaamista ja kirjoittamista. Kun saan järjestää asiani ja elämäni oman mieleni mukaan, niin eteeni ei juurikaan tule tylsiä hetkiä tai ajatuksia siitä, että mitäköhän sitä sitten tekisi. Tästä tykkään erityisen paljon itsessäni.

2) Olen asunut neljä ja puoli kuukautta hotellissa töiden takia. On varsin mukavaa saada aamuisin yltäkylläinen hotelliaamiainen ja puhtaat, viikatut lakanat sekä pyyhkeet aina kun siltä tuntuu. Bonuksena käyttöoikeus saunaan ja uima-altaaseen. Ympärillä mukavat metsämaisemat. Tähänhän voisi vaikka tottua.

3) Osaan tarvittaessa tehdä todella ikäviä itsepuolustustekniikoita. Olen luvannut itselleni, että jos kimppuuni käydään koskaan niin, että henkeni tai koskemattomuuteni on vaarassa, pidän huolen siitä, että hyökkääjä menettää myös aimo palasen omaa lihaansa, kävipä minulle lopulta kuinka tahansa. 

4) Haluaisin matkustaa Sokotralle, siksi että siellä näyttää niin ihmeellisen kummalliselta.

5) Olen melkoisen venyvä otus. Jos harrastaisin pelkkää joogaa, menisin helpostikin solmuun.

6) Vastavirta on sielunelementtini.

7) Olen vannoutunut nudisti. Aiheutan taipumuksellani joskus pahennusta tiukkapipoissa.

Napatkoon ken lystää.

4 kommenttia:

Jael kirjoitti...

Näitä paljastuksia on aina mielenkiintoista lukea...
Aika monta rautaa sulla tulessa tosiaankin.Mutta missä ihmeessä on Sokotra?

TA-MIIT kirjoitti...

Sokotra sijaitsee Somalian rannikolla. Tämä on taas näitä "must do" -päähänpistojani, mutta jos kuitenkin ensin tähtäisi Kilimanjarolle ;)

http://fi.wikipedia.org/wiki/Sokotra

http://maailmajapaikat.blogspot.com/2010/03/sokotra-ii.html

Ana kirjoitti...

Kiva kun nappasit! Asutko nyt siis hotellissa? Missä päin maailmaa?

myytinmurtaja kirjoitti...

Hauska lista! :-)

Mulla on tasan sama juttu kohdan 1 kanssa. Tylsää on oikeastaan vain hammaslääkärin jonossa tai sellaisessa tilanteessa, jossa en saa itse järjestää menemisiäni. Normaalioloissa mulla on aina mielekästä tekemistä, ja paljon.

En myöskään haaveile sellaisesta ajasta, ettei "tarvitsisi tehdä mitään". Kyllä minäkin olen itseäni joskus ylikuormittanut, ja silloin viikon, parin koomaloma ehkä on tarpeen. (Ja ehkä tänä kesänä, kun oli niin helkkarin kuuma.) Mutta normaalisti olen onnellinen ja tyytyväinen, kun minulla on kaikenlaista tekeillä ja monta hommaa hoidettavanani.