Näytetään tekstit, joissa on tunniste mytologia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste mytologia. Näytä kaikki tekstit

keskiviikkona, maaliskuuta 01, 2006

Kissa muinaisnorjalaisisissa mytologioissa

Muinaisnorjalaisissa mytologioissa kissa esiintyy ainakin kolmessa eri yhteydessä.

Ensimmäinen ja kaikkein tunnetuin mytologiasikermä liittyy valkyyria Freyaan, rakkauden, kauneuden, viehättävyyden, seksuaalisuuden, hedelmällisyyden, auringon, noituuden ja (yllättävänä yhdistelmänä) myös sodan jumalattareen. Hänet ikonografiaansa kuuluu usein se, että hänet esitetään ajamassa tulisilla vaunuilla, joita vetävät suurikokoiset kissat. Mytologian mukaan nämä kissat olivat norjalaisia metsäkissoja. Niihin liittyvää folklorea ovat koonneet tarinoiksi mm. norjalainen folkloristi Peter Christian Asbjørnsen ja Jørgen Moe. Norjan maaseudulla oli muuten tapana laittaa kissoja varten ulos maitoa lautaselle erityisesti siksi, että sen katsottiin tuovan Freyan siunauksen talon asukkaille.

Toinen muinaisnorjalainen tarina liittyy siihen, miksi kissan askeleet ovat äänettömät. Jumala Lokin ja jättiläinen Angerbothan poika, hirviömäinen susi Fenrir, kasvoi niin isoksi ja vaaralliseksi olennoksi, että jumalilla alkoivat housut tutista. Sitä eivät pidelleet mitkään kahleet tai riimut. Niinpä pääjumala Odin tilasi sanansaattajansa Skirnirin välityksellä kääpiöiden maailmasta loitsun, Gleipnirin, jolla susi saataisin aisoihin. Vahva loitsu tehtiin kissan askeleiden äänestä, kalojen hengityksestä, naisten parrasta, linnun syljestä, vuorten juurista, ylipäätäänkin sellaisista asioista joita ei ole ja joiden puute selittyy juuri sillä, että ne käytettiin loitsuun. Loitsu, joka on vahvuudestaan huolimatta silkkilangan kaltainen, pitää Fenririn paikoillaan kunnes maailmanloppu koittaa.

Kolmas kissoihin liittyvä norjalaistaru kertoo ukkosen jumala Thorista, joka lähti kumppaneineen käymään jättiläisten maassa Utgardissa. Jättiläisten vieraana Thor joutuu nöyryytetyksi lähes kaikessa mihin ryhtyy. Hän joutuu esimerkiksi painimaan ikivanhan mummon kanssa jolle häviää, eikä saa myöskään jättiläisten juomasarvea vajumaan kovasta janostaan huolimatta.

Kaikkein mielenkiintoisin hänen koettelemuksistaan on kissojen ystävien kannalta tietenkin tehtävä, jossa jättiläisten pääjehu kehottaa Thoria ottamaan syliinsä talon harmaan kissan. Thor pungertaa ja pungertaa, mutta kissa venyy kuin kuminauha ja hän ei saa muuta kuin tassun nousemaan pikkuisen lattiasta. Kun kaikessa epäonnistuneet jumalat lähtevät nöyryytettyinä kotimatkalleen, Loke-jättiläinen heltyy kertomaan, etteivät he itse asiassa pärjänneet ollenkaan hassummin. Kaikkiin tehtäviin nimittäin piiloutui toinen toistaan kierompia taikoja: Mummo oli ollut itse vanhuus, jolle kukaan ei voi mitään ja jättiläisten juomasarveen oli piilotettu valtameri jonka pinta oli laskenut huolestuttavasti Thorin hörpätessä.

Kissa, jota Thor ei saanut nostettua syliinsä oli itse Jormungandr, valtava maailmaa ympäröivä merikäärme. Jättiläiset olivat katselleet kauhuissaaan, kun Thor oli melkein saanut käärmeen nostettua merestä, silloin kun kissan tassu irtosi lattiasta.

LÄHTEITÄ:

FREYA
NORWEGIAN FOREST CAT
THORIN REISSU UTGARDISSA

keskiviikkona, tammikuuta 11, 2006

Cait Sidhe - Baskervillen kissa

Kissamyyteistä suuresti kiinnostuneena ihmisenä, minua hytkähdytti STT:n 23.3.05 julkaisema pikku-uutinen "Baskervillen kissasta". Siinä kerrottiin lontoolaismiehestä, joka oli illalla kissitellyt (tai englantilaisittaan, tietysti pussytellut) omaa kissaansa kotiin ulko-ovellaan. Jalkaa söpösti puskevan pikku kisun sijasta hän sai pimeydestä kimppuunsa suurehkon koiran kokoisen, mustan kissaeläimen. Mies sai hyökkäyksessä naarmuja ja pelästyi pahoin. Poliisi hälytettiin pedon perään. Siitä ei kuitenkaan sen koommin nähty karvan hahtuvaa.

Tämä uutinen tuli uudelleen mieleeni, kun osuin internetissä mielenkiintoisen tarinasikermän jäljille. Englannissa, Skotlannissa ja Irlannissa kansanperinteessä esiintyy yliluonnollisia ominaisuuksia omaava suuri kissa. Tästä kissaolennosta käytetään nimityksiä Cait Sidhe (Irlanti), Cait Sith (Skotlanti) tai Grimalkin ja siihen liittyy mielenkiintoisia uskomuksia. Cait Sidhen kerrotaan olevan joko keiju tai noita, joka pystyy muuttumaan kissan hahmoon yhdeksän kertaa, joista viimeisellä kerralla muodonmuutos jää pysyväksi.
Irlantilaisissa aarretarinoissa kalleuksia vartioivan lohikäärmeen pestiä saattoikin uljaan ritarin yllätykseksi hoidella häijyluontoinen kissa. Kissoilla kerrottiin olevan oma kuninkaansakin, "Cat King" joka saattoi komentaa muita kissoja, kuin armeijaa, käymään taisteluun vihollisia vastaan.

Samoilla alueilla kerrotaan myös lukuisia "tositarinoita" mystisistä kissapedoista, jotka tappavat karjaa ja käyvät jopa ihmisten kimppuun. Kooltaan niiden kerrotaan olevan isohkon koiran kokoisia, lihaksikkaita ja vahvaleukaisia. Väriltään ne ovat yleensä mustia lukuun ottamatta rinnan valkoista laikkua ja käytökseltään erittäin aggressiivisia. Erään, mielestäni aika ilmeikkään määritelmän mukaan ne ovat kuin "kissamaailman haikaloja".

Skotit ovat ainakin tarinoiden mukaan hyvinkin ansainneet muutaman kimppuunsa hyökkäävän kissan, sillä he harjoittivat törkeän julmaa ennustamismenetelmää nimeltä Taghgairm. Siinä elävä kissa laitettiin nuotioon ja sitten syljettiin sen päälle, esittäen samalla mieltä askarruttavia kysymyksiä. Tämä tehtiin olettaen, että muut kissat tulevat pelastamaan kidutettavaa lajitoveriaan ja antavat sen pelastaakseen vastauksen mihin tahansa kysymykseen.

Kissat olivat toisaalta kunnioitettuja heimojen toteemieläimiä. Skotlannin Sutherlandin piirikunta on gaelinkieliseltä nimeltään Cataibh, joka tarkoittaa kissaihmisten maata. Alueeseen kuuluvan Caithnessin nimen arvellaan myös etymologialtaan viittaavan Kissojen (Catti) klaaniin tai kissaihmisiin. Irlantilaisissa tarinoissa puolestaan tunnetaan Fionn-klaania vastaan taistellut "kissapäiden" heimo, jotka olivat todennäköisesti kissannahkoja päähineinään käyttäneitä sotureita.

Brittiläinen kissapeto ei kuitenkaan pohjaudu pelkkiin taruihin, vaikka sen pelottavia ominaisuuksia onkin liioiteltu. Metsästäjät ovat ampuneet 80-luvulla Skotlannissa joitakin ulkonäöltään erikoisia, isokokoisia villejä kissoja. Näille on annettu tieteelliseksi lajimääritykseksi Skotlantilaisen villikissan ja kotikissan risteytys. Näitä hybridejä kutsutaan nimellä "Kellas Cat". Tällainen vähemmän siliteltävän näköinen, irvistelevä petokissa on täytettynä näytillä ainakin Elginin museossa, Morayshiressä.