Olisi pitänyt toivoa joulupukilta lahjaksi bazookaa. Aivan. Juuri sellaista isoa sinkoa jolla sotaelokuvissa räjäytellään kaikenlaisia juttuja tuusan nuuskaksi. Tyyliin Worms ja ”haaahaa, first blood!” Luulen, että toiveeni jakaa joku muukin, joka on joululiikenteessä joutunut katselemaan maantiekiitäjistä geneettisesti periytyvien lajitovereidensa verratonta etevyyttä.
Olen pienestä pitäen inhonnut syvästi niitä penteleen tööttäileviä töyhtöpäisiä maakäkiä, jotka kaahasivat kuin mielipuolet pitkin autiomaata ja ruhjoivat säälittävää Kelju K. Kojoottia mitä sadistisimmilla tavoilla. Nuo pieniaivoiset roadrunnerit olisivat minun puolestani saaneet kaikin mokomin päätyä laihan kojoottiparan pataan. Aikuisena sympatiani ovat edelleen jostain syystä kojootin puolella.
Onneksi minulla on sentään hyvä mielikuvitus varalla niitä tilanteita varten, kun tosielämä käy liian verta kiehuttavaksi. Toisilla taas mielikuvitus tuntuu sekaantuvan vähän liikaakin tosielämään. Tarkoitan niitä tyyppejä, jotka tuntuvat pitävän rataa pitkin autolla päristäviä kimiräikkösiä ja mikahäkkisiä jumalina. Juuri niitä heppuja, joille formulakisoja tärkeämpää asiaa on vaikea kuvitella olevan olemassakaan ja joiden pitää vahdata kaulaheltta tutisten joka helvetin kisaa ja joilta pääsee ensisynnyttäjääkin pahempi parku, jos suomalainen ei voita.
Henkilökohtainen mielipiteeni on, että miljoonakalojen uimisen katseleminenkin on kiinnostavampaa kuin formula.
Näille kimikojen palvojille elämän pääasia puolestaan tuntuu olevan se, että jonkun perseen alla on mahdollisimman tykki auto jolla pääsee sikapaljon lujempaa kuin muut. Mikäs siinä, jos heidän pyhä mielipiteensä on voimassa vain silloin kun he katsovat formuloita kotonaan neljän seinän sisällä. Mutta sen jälkeen kun he ottavat tuon samaisen asenteen kyytiläiseksi omaan autoonsa ja pyyhkäisevät renkaat sutien maanteille juhlapyhien ruuhkaan, heidät pitäisi julistaa bazookanomistajille vapaaksi riistaksi.
Lähes aina pitkillä matkoilla, joulun tai juhannuksen liikenteessä ja etenkin pimeän aikaan näkee edustavia esimerkkejä näistä maanteiden läskipäistä. Nämä ylimieleiset idiootit tunnistaa siitä, että heillä on satasen sijasta kaksisataa lasissa, suuri intohimo henkeä salpaaviin läheltäpitiohituksiin ja armolahja aiheuttaa muille liikkujille tilanteita, joissa nämä voivat hioa refleksiensä nopeutta. Pistetäänpäs tähän ajan kuluksi freudilainen vittuilu ja uumoillaan, että jos kerran auto on kyrvän jatle, niin kenties nämä lähes poikkeuksetta miehistä sukupuolta edustavat lerppakyrvät korvaavat joko pilinsä pienuutta tai impotenssinsa tuomaa mieliharmiaan sillä, että leikkivät omalla, kyytiläistensä ja muiden liikenteessä olijoiden hengellä lupaa kysymättä. Että kannattaa vähän miettiä mitä ajotyylillään viestii!
Olin erittäin rauhallisen, tunnetusti taitavan ja maltillisen kuskin kyydissä palatessamme joulunvietosta. Hänen kyydissään uskaltaisin tulla vaikka potkukelkalla vuorelta alas. Kuski otti huomioon tien liukkauden, piti turvaväliä ja ohitti yli kuudensadan kilometrin matkalla vain pari tarkoituksella hidastelevaa autoa. Hän ajoi tunnollisesti nopeusrajoituksien ylärajoilla. Silti ohitsemme vedettiin törkeää ylinopeutta niin että lumi pöllysi. Myös alueella jolla oli isot peuravaroituskyltit. Ohittajista olisi varmaan ollut mukavaa saada Petteri Punakuono tuulilasin läpi syliinsä.
Kyydittäjäni ei kärkkynyt tai painostanut letkassa, vaan ajoi mahdollisimman kohteliaasti. Silti, kun pitkässä jonossa edellämme oli juuri ja juuri auton mentävä TURVAVÄLI, useampikin riskeistä nauttiva paskapää siksakkasi törkeästi siihen niin että sydäntä kylmäsi. Täytyypä myöntää, että jos tuollaisesta tempusta olisi aiheutunut ketjukolari ja vahinkoja ihmisille, olisin mielelläni mennyt vetämään siksakkaajaa turpaan. Tie oli sentään sen verran liukas, ettei hitaassakaan vauhdissa auto pysähtynyt nopeasti liukumatta. Ohituksen tuoma ajansäästö oli varmaan mieletön kun ottaa huomioon, että niitä ohitettavia autoja näkyi "vain" silmänkantamattomiin.
Huoltoaseman parkkipaikalla puolestaan eräs lapsia kuskaava mies kaahasi autolla sen verran lujaa kohti ulosmenoväylää, että kylkeen olisi rysäyttänyt jos emme olisi ehtineet ensin pysähtyä. Perheen lapsilla näytti olevan rajaton luottamus siihen, että isi ajaa hiljaa, kun riekkuivat ilman turvavyötä naama takalasissa. Eivät tainneet kersat tietää että äkkipysäyksen sattuessa irtotavara jatkaa matkaa samalla vauhdilla millä auto on liikkunut. Olisi varmaan perheen kannalta ollut kovin antoisaa vaihtelua viettää Uusi Vuosi ilman sitä perheenjäsentä, joka lensi auton ikkunasta taivaaseen. Muistin tuon perheen nähdessäni lämmöllä erästä asennekoulutustaitoista ihmistä jolla oli tapana rytkyttää autoaan hitaassa vauhdissa holtittomasti puolelta toiselle niin kauan kunnes kaikkein tyhmimmätkin kyytiläiset tajusivat pistää sen turvavyön kiinni.
Itse en ainakaan tahtoisi kuolla vain sen takia, että olen erehtynyt idiootin kyytiin, jättänyt turvavyön kiinnittämättä tai joutunut jonkun kaahaavan idiootin kukkoilun aiheuttamaan onnettomuuteen. Kaikkien huippukuskeina itseään pitävien olisi hyvä muistaa, että kimikat ajavat radalla ilman kyytiläisiä ja saavat henkensä vaarantamisesta niin törkeästi palkkaa, että kuoleman kanssa leikkiminen todella kannattaa. Tavalliset, maanteillä ajavat ihmiset sen sijaan eivät ole kuolemattomia maantiekiitäjiä tai Kelju K. Kojootteja, jotka keräävät luunsa kallionleikkaukseen täysillä paiskauduttuaan ja jatkavat hetken tähtiä nähtyään täysin ehjinä matkaansa.
Olen pienestä pitäen inhonnut syvästi niitä penteleen tööttäileviä töyhtöpäisiä maakäkiä, jotka kaahasivat kuin mielipuolet pitkin autiomaata ja ruhjoivat säälittävää Kelju K. Kojoottia mitä sadistisimmilla tavoilla. Nuo pieniaivoiset roadrunnerit olisivat minun puolestani saaneet kaikin mokomin päätyä laihan kojoottiparan pataan. Aikuisena sympatiani ovat edelleen jostain syystä kojootin puolella.
Onneksi minulla on sentään hyvä mielikuvitus varalla niitä tilanteita varten, kun tosielämä käy liian verta kiehuttavaksi. Toisilla taas mielikuvitus tuntuu sekaantuvan vähän liikaakin tosielämään. Tarkoitan niitä tyyppejä, jotka tuntuvat pitävän rataa pitkin autolla päristäviä kimiräikkösiä ja mikahäkkisiä jumalina. Juuri niitä heppuja, joille formulakisoja tärkeämpää asiaa on vaikea kuvitella olevan olemassakaan ja joiden pitää vahdata kaulaheltta tutisten joka helvetin kisaa ja joilta pääsee ensisynnyttäjääkin pahempi parku, jos suomalainen ei voita.
Henkilökohtainen mielipiteeni on, että miljoonakalojen uimisen katseleminenkin on kiinnostavampaa kuin formula.
Näille kimikojen palvojille elämän pääasia puolestaan tuntuu olevan se, että jonkun perseen alla on mahdollisimman tykki auto jolla pääsee sikapaljon lujempaa kuin muut. Mikäs siinä, jos heidän pyhä mielipiteensä on voimassa vain silloin kun he katsovat formuloita kotonaan neljän seinän sisällä. Mutta sen jälkeen kun he ottavat tuon samaisen asenteen kyytiläiseksi omaan autoonsa ja pyyhkäisevät renkaat sutien maanteille juhlapyhien ruuhkaan, heidät pitäisi julistaa bazookanomistajille vapaaksi riistaksi.
Lähes aina pitkillä matkoilla, joulun tai juhannuksen liikenteessä ja etenkin pimeän aikaan näkee edustavia esimerkkejä näistä maanteiden läskipäistä. Nämä ylimieleiset idiootit tunnistaa siitä, että heillä on satasen sijasta kaksisataa lasissa, suuri intohimo henkeä salpaaviin läheltäpitiohituksiin ja armolahja aiheuttaa muille liikkujille tilanteita, joissa nämä voivat hioa refleksiensä nopeutta. Pistetäänpäs tähän ajan kuluksi freudilainen vittuilu ja uumoillaan, että jos kerran auto on kyrvän jatle, niin kenties nämä lähes poikkeuksetta miehistä sukupuolta edustavat lerppakyrvät korvaavat joko pilinsä pienuutta tai impotenssinsa tuomaa mieliharmiaan sillä, että leikkivät omalla, kyytiläistensä ja muiden liikenteessä olijoiden hengellä lupaa kysymättä. Että kannattaa vähän miettiä mitä ajotyylillään viestii!
Olin erittäin rauhallisen, tunnetusti taitavan ja maltillisen kuskin kyydissä palatessamme joulunvietosta. Hänen kyydissään uskaltaisin tulla vaikka potkukelkalla vuorelta alas. Kuski otti huomioon tien liukkauden, piti turvaväliä ja ohitti yli kuudensadan kilometrin matkalla vain pari tarkoituksella hidastelevaa autoa. Hän ajoi tunnollisesti nopeusrajoituksien ylärajoilla. Silti ohitsemme vedettiin törkeää ylinopeutta niin että lumi pöllysi. Myös alueella jolla oli isot peuravaroituskyltit. Ohittajista olisi varmaan ollut mukavaa saada Petteri Punakuono tuulilasin läpi syliinsä.
Kyydittäjäni ei kärkkynyt tai painostanut letkassa, vaan ajoi mahdollisimman kohteliaasti. Silti, kun pitkässä jonossa edellämme oli juuri ja juuri auton mentävä TURVAVÄLI, useampikin riskeistä nauttiva paskapää siksakkasi törkeästi siihen niin että sydäntä kylmäsi. Täytyypä myöntää, että jos tuollaisesta tempusta olisi aiheutunut ketjukolari ja vahinkoja ihmisille, olisin mielelläni mennyt vetämään siksakkaajaa turpaan. Tie oli sentään sen verran liukas, ettei hitaassakaan vauhdissa auto pysähtynyt nopeasti liukumatta. Ohituksen tuoma ajansäästö oli varmaan mieletön kun ottaa huomioon, että niitä ohitettavia autoja näkyi "vain" silmänkantamattomiin.
Huoltoaseman parkkipaikalla puolestaan eräs lapsia kuskaava mies kaahasi autolla sen verran lujaa kohti ulosmenoväylää, että kylkeen olisi rysäyttänyt jos emme olisi ehtineet ensin pysähtyä. Perheen lapsilla näytti olevan rajaton luottamus siihen, että isi ajaa hiljaa, kun riekkuivat ilman turvavyötä naama takalasissa. Eivät tainneet kersat tietää että äkkipysäyksen sattuessa irtotavara jatkaa matkaa samalla vauhdilla millä auto on liikkunut. Olisi varmaan perheen kannalta ollut kovin antoisaa vaihtelua viettää Uusi Vuosi ilman sitä perheenjäsentä, joka lensi auton ikkunasta taivaaseen. Muistin tuon perheen nähdessäni lämmöllä erästä asennekoulutustaitoista ihmistä jolla oli tapana rytkyttää autoaan hitaassa vauhdissa holtittomasti puolelta toiselle niin kauan kunnes kaikkein tyhmimmätkin kyytiläiset tajusivat pistää sen turvavyön kiinni.
Itse en ainakaan tahtoisi kuolla vain sen takia, että olen erehtynyt idiootin kyytiin, jättänyt turvavyön kiinnittämättä tai joutunut jonkun kaahaavan idiootin kukkoilun aiheuttamaan onnettomuuteen. Kaikkien huippukuskeina itseään pitävien olisi hyvä muistaa, että kimikat ajavat radalla ilman kyytiläisiä ja saavat henkensä vaarantamisesta niin törkeästi palkkaa, että kuoleman kanssa leikkiminen todella kannattaa. Tavalliset, maanteillä ajavat ihmiset sen sijaan eivät ole kuolemattomia maantiekiitäjiä tai Kelju K. Kojootteja, jotka keräävät luunsa kallionleikkaukseen täysillä paiskauduttuaan ja jatkavat hetken tähtiä nähtyään täysin ehjinä matkaansa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti