Onni on...

Osallistuin valokuvauskilpailuun, jossa aiheena oli ”Onni on…”

Laitoin sinne kuvan (ohessa hieman kuvakäsiteltynä), jossa veljeni meditoi Kuusiston linnanraunioiden korkeimman pystyyn jääneen kohdan päällä. Se on aika korkea paikka ja sinne kiipeäminen vähintään vaarallista. Siellä veljeni kuitenkin kökötti meditointiasennossa pitkän tovin liikkumatta. Tuuli vain liehutti hänen mustia hiuksiaan. Annoin kuvalle nimen ”Onni on löytää mielenrauha.”

Itselleni onni on sitä, että mieli on tasapainossa, eikä ajatus ryntäile hysteerisesti mieltä askarruttavasta asiasta toiseen. Onni on huolten ja tarpeiden puutetta. Onni on lepoa ja pysähtymistä. Sitä että on lämmin, ravittu, hyvänä pidetty ja tyydyttynyt olo. Onni on nukahtaa ilman huolia oman rakkaan lämpimään syliin. Onni on myös sitä kun saa väsyttää itsensä äärirajoille, kävellä jalkansa puhki ja kuluttaa energiatasonsa nollille. Onni on rääkin jälkeen kaikista toiveista tyhjentyneenä, täydellisessä harmoniassa maailman kanssa, istua tai tarpeen tullen jopa maata vuoren päällä maailman kauneutta katsellen. Onni on myös kuumassa kahvimukillisessa, jonka saa nuotion ääressä käteensä silloin kun ei jaksa enää edes katsettaan kohottaa.

Onni on kissan kehräyksessä, pään silityksessä, ihmisen iholla kasvavissa untuvakarvoissa ja sateen pesemän metsän tuoksussa. Se piileskelee sileän kiven sisällä, maalaa taivaalle järkyttävän upeita auringonlaskuja ja kimaltelee kahdenkymmenen asteen pakkasessa lasimurskeena hangella. Onni on kuulla shamaanirummun ja panhuilun ääni. Onni on laulaa ystävien kanssa yöllä laavulla Päivänsädettä ja Menninkäistä. Onni on rakastaa niin palavasti että sydän savuaa.

On ihmisiä, jotka onnen sirpaleen löydettyään viiltävät sillä ranteensa auki. Toiset ruokkivat onnen murusilla pikkulintuja. Eräät eivät huomaa onnea vaikka se löisi heitä päähän pesäpallomailalla tai tanssisi heidän edessään kukkamekossa kansantansseja. Jotkut pitävät onnea petollisena heilana ja ylenkatsovat sitä koska huomenna se kuitenkin lähtee jonkun toisen matkaan. Ennen muinoin uskottiin, että oli mahdollista varastaa onnea ja maallista hyvää toisilta laittamalla para asialle. Paralla tarkoitetaan kansanperinteessä erilaisista tykötarpeista kokoon väsättyä pientä olentoa, joka on mahdollista herättää henkiin antamalla sille osa omasta sielustaan.

Onni ei olekaan vain vaaleanpunaista huulikiiltoa ja pöfföisiä haaveita. Se voi tuskallisimmillaan ja täyteläisimmillään olla pakahduttavaa kuin legendojen joutsenen kuolinlaulu. Sellaisen onnen päättyessä edessä on usein vain vajoaminen tuonen kylmään virtaan.

Onni on Eino Leinon runon mukaan viisasta kätkeä:

Laulu onnesta

Kell' onni on, se onnen kätkeköön,
kell aarre on, se aarteen peittäköön,
ja olkoon onnellinen onnestaan
ja rikas riemustansa yksin vaan.

Ei onni kärsi katseit' ihmisten. Kell' onni on, se käyköön korpehen ja eläköhön hiljaa, hiljaa vaan ja hiljaa iloitkohon onnestaan.

Totta toinen puoli, katkerimmat kateelliset sanat olen saanut kuulla niiltä joille olen erehtynyt onnestani lavertelemaan. Mielestäni onni on kuitenkin niin kallisarvoinen ja riittoisa lahja, ettei sitä kannata vain itsellään pitää. Lähimpiensä unelmia ja toiveita kannattaa kuunnella korvat höröllä ja auttaa niiden toteuttamisessa, jos se vain on mahdollista.