tiistaina, joulukuuta 13, 2005

Paholaisen juoma

Jos päättäisin jonain päivä ryhtyä uskomaan johonkin ja pystyttää vieläpä alttarin, saattaisin hyvinkin asettaa jumalkuvan paikalle kahvikynttilöiden ja suitsukkeet korvaavan kahvinpaahtimen väliin täyden Kahvimukin. Jumalanpalvelukseeni kuuluisi luonnollisesti rituaali, jossa ryystäisin Kahvijumalani joka aamu hartain mielin naamaani. Tätä seuraisi haltioitunut hetki, kun lämmin piristävä Jumala täyttäisi nöyrän palvelijansa pyhällä hengellä. Tämä innoittaisi levittämään ilosanomaa niille hapannaamoille pakanoille, jotka eivät pyhään Kahviin usko.

No mitä? Syöväthän kristitytkin hyvällä ruokahalulla jumalaansa ja juovat vielä tämän verenkin kaupan päälle. Kaikenlaisia kannibaaleja sitä…

No niin, tämä on tietenkin sisäpiirivitsailua, joka liittyy ystävieni hyvin tuntemaan kahviaddiktiooni. Ollessani kolmivuotias, mummoni kuulemma juotti minulle lusikalla kahvia ja minä olin myyty. Siitä jo 28 vuotta kestänyt rakkaustarina alkoi ja loppua ei näy. Mummoni siis teki minusta kahvinarkomaanin, mutten ole siitä edes yhtään pahoillani.

Yleisesti ottaen suhtaudun addiktoitumiseen epäluuloisesti. Luimistelen ja sähisen ihmisille, jotka rakastavat viinapulloa enemmän kuin mitään muuta tai antavat röökinhimon tanssittaa itseään kuin tahdotonta marionettia. Koska en voi sietää, että lähelläni poltetaan tai joku mäntti aiheuttaa joutumiseni savupilveen, vittuilen mielelläni avoimesti tupakoijille. Joskus tekisi mieli mennä läimäyttämään tupakka suusta sellaiselta, joka menee likeltäni vetäen perässään savulaahusta, josta kaikki muutkin saavat armollisesti osansa.

Olen ansainnut lempinimen tupakkanatsi, enkä pidä sitä ollenkaan loukkaavana. Ravintolassa vaadin aina kun mahdollista leiriytymistä savuttomaan pöytään. Jos muut eivät halua, istun mieluummin vaikka yksin kuin menen voimaan pahoin tupruttelurinkiin. Mielestäni on naurettavaa, että suurimmaksi osaksi tupakoimaton ja tupakkaan muutenkin kielteisesti suhtautuva lähipiirini menisi tupakoijien puolelle kärsimään vain siksi että yksi tai kaksi ihmistä seurueesta haluaa polttaa. On ihan oikein, että ne jotka haluavat saastuttaa keuhkonsa kuvottavanhajuisilla syöpäkääryleillään, näkevät hieman vaivaa ja hilaavat sen perseensä sinne savulliselle puolelle. Odotan innolla päivää, jolloin ravintoloihin tulee täysi savuttomuus, eikä tarvitse enää herätä raflaillan jälkeen vaatteet ja hiukset jätteenpolttolaitokselta löyhkäten ja keuhkorakkulat armoa vinkuen.

Ja tämä ei sitten ole mitään terveysterroristin yksisilmäistä länkytystä. Tiedän kyllä miltä tupakka maistuu ja miten sitä voi tehdä mieli, sillä olen itsekin polttanut teini-ikäisenä. Tupakkaa en silti ikävöi milloinkaan, viimeisin muistikuvani tupakasta on, että se tosiaan maistuu pahalle ja tekee olon huonovointiseksi. Jos nyt kohtaisin teini-ikäisen itseni naamasta naamaan, haukkuisin itseni pystyyn ja antaisin itselleni niin kovan selkäsaunan, ettei enää koskaan tekisi mieli polttaa. Lopettaminen EI todellakaan OLE NIIN vaikeaa. Pitää vain tajuta etteivät ne keuhkosairaudet oikeasti ole seksikkäitä, keuhkosyöpään kuoleminen mitenkään romanttinen kohtalo tai tuhkakupilta haiseminen osoitus boheemista taiteilijuudesta. On todella idioottimaista uskoa olevansa röökiä vetäessään jotenkin cool. Todellisuudessahan se coolius tarkoittaa sitä että löyhkäät monen metrin päähän ja podet jatkuvaa limaisen räkäistä tuberkuloottista yskää. Päivästä toiseen pelkkää ryystämistä, räkimistä ja köhää. Sätkää kääriessäsi tai syöpökäärylettä laatikosta kaivaessasi, ajattele edes hetken verran huononevaa kuntoasi, impotenssia, ulkonäön rapistumista, sairauksia jne. Aika nekrofiilista touhua ajatella tupakoimisen olevan jotenkin puoleensavetävää tai sosiaalista asemaa korottavaa toimintaa.

Vaikka itse olenkin totaalisesti koukussa kahviin, kahvin juomiseni ei sentään pakota läheisiäni kärsimään siitä tai aiheuta sosiaalisia ongelmia, taloudellista haittaa ja suruja kanssaihmisilleni. Päinvastoin, kahvi tekee minusta hilpeämmän, onnellisemman, toimeliaamman ja ihmisrakkaamman kuin mitä todennäköisesti muuten olisin. Jo kahvin tuoksu saa harmaan työaamun muuttumaan valoisaksi ja hetkeä aiemmin epäilyttäviltä örkeiltä vaikuttaneet ihmiset tuntumaan niin mukavilta, että tekisi mieli halata. Kahvin puute tosin aiheuttaa minussa vieroitusoireita, kuten päänsärkyä ja saa minut tuntemaan oloni haudasta kaivetuksi. Se ei kuitenkaan tee minua vihaiseksi tai murhanhimoiseksi, vaan lähinnä tylsistyneeksi ja uneliaaksi. Kirjoittaminen on turhaa ilman kahvia, parilla kupillisella taas saatan paukuttaa inspiraation vallassa näppäimistöä vaikka koko yön.

Kahvi on valitettavasti eettisestä ja ekologisesta näkökulmasta surullisen arveluttava tuote. Kyllä minä sen tiedän. Raakaöljyn jälkeen se on maailmankaupan tärkein perushyödyke. Sen tuottamiseen liittyy työläisten häpeämätöntä riistoa, törkeän huonoja palkkoja, keinottelua ja ympäristön saastuttamista. Tämä on nautintoaineen ruma kääntöpuoli, jonka on syytäkin aiheuttaa omatunnontuskia. Itse olen käyttänyt edes hiukan näitä varjopuolia vähentääkseni reilun kaupan luomukahvia jo kauan ja suositellut sitä ahkerasti muillekin. Sen verran itsekäs kuitenkin olen, etten ole suostunut luopumaan kahvista lopullisesti. Olen puolustellut tätä pahaa tapaani sillä että olen minimoinut kulutustani muualta. En aja autoa, en polta, vältän turhien kemikaalien käyttöä (dödöt, hiuslakat, hiusvärit, ärjyt pesuaineet jne.), ostan vaatteeni suurimmaksi osaksi kirpputoreilta, en ostele turhaa krääsää ja elektronisia vimpaimia kovinkaan usein ja pyrin välttämään öky-yhtiöiden tuotteita ja ostamaan sen sijaan luomutuotteita sekä kotimaista ruokaa.

Kahvin tarjoama nautinto on elämän pieni ilo, mutta se ei suinkaan tarkoita sitä että se olisi mitenkään neutraali nautintoaine. Tähän Paholaisen Juomaksikin kutsuttuun elämäneliksiiriin on historian varrella liittynyt sellaisia intohimoja, että pois tieltä mummot ja männynkävyt.

Kahvin on arkeologisissa tutkimuksissa todettu olevan kotoisin Afrikasta, josta se kulkeutui Jemeniin. Sieltä kahvi levisi Arabiaan ja Turkkiin sekä myöhemmin Etelä-Persiaan. Tarinoiden mukaan kahvi keksittiin kun huomattiin erään pensaan marjojen napostelun aiheuttavan kummaa piristymistä ja jalalla koreasti panemista niin vuohissa kuin ihmisissäkin. Koska moinen epäluuloja herättävä hilpeys tulkittiin paholaisen metkuiksi, moiset pirivieterimarjat nakattiin lähimpään nuotioon. No, jokainen joka on koskaan kahvia paahtanut saattaa arvata millainen taivaallinen tuoksu nuotiosta sen jälkeen nousi. Ja se oli sitten menoa…

Kahvipensaan marjoa on käytetty mitä vinkeimmillä tavoilla, paahtaminen ei ole suinkaan ollut ensimmäinen ja ainoa keino. Marjoja on syöty sellaisenaan, murskattu ja sekoitettu eläinten rasvaan sekä keitetty ja uutettu alkoholiin.

Ensimmäinen luotettavana pidettävä maininta kahvista löytyy arabialaisesta lääkeluettelosta 800-luvun lopulta. Marjan sisällä olevan kahvinpavun paahtaminen ja liuottaminen juomaksi keksittiin 1200-luvulla arabiassa, jossa kahvista tuli hyvin suosittu juoma 1400-luvulla. Vuonna 1554 perustettiin maailman ensimmäinen kahvila Istanbuliin. 1600-luvulla tarkoin salaisuutena varjeltu kahvi levisi Eurooppaan ja 1700 luvulla viimein tänne Suomeenkin.

Suomalaiset ovat kuuluisia poikkeuksellisesta kahvinhimostaan. Kiskomme vuodessa noin 160 litraa kahvia per nenä, mikä on keskimääräisesti laskettuna kansallinen maailmanennätys. Katajainen kansamme onkin saanut vääntää hampaat irvessä kättä oikeudestaan plörömukilliseen. Kahvin tuonti, juonti ja kauppaaminen oli 1700-luvulla kielletty neljään eri otteeseen koko Ruotsi-Suomessa, kunnes Kustaa IV Aadolf tuli järkiinsä 1802 ja totesi että:


"Koska te, minun alamaiseni, olette sellaisia lurjuksia, ettette voi tulla toimeen ilman kahvia, niin tahdon sallia tämän juoman käyttämisen toistaiseksi."


Viisas päätös Kustaalta meidän lurjuksien onneksi. Jos kahvin juominen kiellettäisiin lailla, olisikin jo viimeistään aika ruveta suunnittelemaan vallankumousta.

Kahvin juomiseen on liittynyt minunkin elämänhistoriassani monta muistorikasta hetkeä. Sana kahvi saa suuni vettymään ja mieleeni tulvimaan toffeen, tervan, savun, kerman, paahdetun sokerin ja vaahtokylvyn (cappuccino?) kaltaisia miellyttäviä assosiaatioita.

Silloin kun en ollut vielä vähäisimmässäkään määrin tajunnut, että kahvi on nautintoaine, jota tulee käyttää kohtuudella, saatoin käyttää sitä todella väärin. Saatoin kiskoa tuosta noin vain pannullisen kahvia ja ihmetellä sitten miksi oloni on vielä seuraavanakin aamuna jokseenkin sekava, angstinen ja huono puhumattakaan siitä, ettei ollut edellisenä yönä saanut nukutuksi silmällistäkään. Enpähän tuolloin tiennyt, että esimerkiksi kirjailija Honore de Balzacilla kirjoittamista suuresti innoittanut megalomaaninen kahvinkittaus meni todella överiksi ja koitui lopulta hänen kohtalokseen. Hän kuoli lorpotettuaan jotain 50-60 kupillista päivässä…

Parhaalta kahvi on suussani maistunut merellä purjehtiessa ja erämaassa trangialla kiehautettuna tai metsään viritetyllä leirinuotiolla. Kahvin lämpö, tuoksu ja maku ovat ulkona aivan omaa luokkaansa. Kun sekaan lorauttaa vielä tilkan Baileysia tai muuta sopivaa likööriä niin a vot. Melkein yhtä hyvää kuin seksi! Paras kahvilakahvi on tullut juotua Itävallassa, se oli suorastaan jumalten juomaa. Kahvilakulttuuristaan kuuluisan Pariisin kahveista minulle ei ole puolestaan jäänyt oikein mitään mielikuvaa. Surkeinta kahvia maailmassa keittivät aikanaan legendaarisen rockklubi Kerubin baarimikot. Koskaan ei voinut olla varma maistuiko kahvi astianpesuaineelta, viemärinaukaisunesteeltä vai kardemummalta. Paljon sitä kuitenkin tuli juotua. Surullisimmat omat kahvikokeiluni liittyvät kaapissa ikuisuuden muumioituneeseen kahviin, vessapaperista väsättyyn kahvinsuodattimeen ja maitoon, joka oli todennäköisesti elossa.

Koomisin juomani kahvi eksyi suuhuni Ateenassa, jossa sain kahvia tilattuani eteeni pikkuriikkisen sormustimellisen. Tosi Kahvinjuojana tuhahdin pettyneesti. Kulautin lilliputtikupillisen yhdellä ranneliikkeellä kitusiini, jonka jälkeen sain huomata suuni olevan puolillaan kitkeriä kahvinporoja. Mitäs siinä muuta kuin mutustelemaan, kun en keksinyt mihin ilkeäisin ne pukeltaakaan. Muut seurueesta nauroivat itsensä pöydän alle.

Kahvittomuus ja kahvirahan puute on ottanut päähän eniten Galdhøpiggenin huipulla. Kyrsi hieman tajuttoman raskaan kiipeämisen jälkeen tajuta että juuri sen huipullahan (eikä Glittertindin, niin kuin olimme virheellisesti muistaneet) olikin muuten avoinna oleva kahvila, mutta meillä ei tietenkään killinkiäkään rahaa taskussa. Onneksi maisemat olivat niin käsittämättömän upeat, että harmitus unohtui tuota pikaa.

Venäläiset ovat oivaltaneet Ison Kahvin merkityksen pohjamutia myöten. Otsenj harasoo! Moskovassa olen räntäsateessa laahustettuani ollut varsin otettu puolen litran törpöstä jonka sain kouraani. Kalleimman kahvini toistaiseksi olen juonut Kehlsteinhausin eli Hitlerin kotkanpesän kahvilassa. En muista tarkkaa hintaa, mutta silloin kyllä kirpaisi varsinkin kun matkakassan pohja alkoi häämöttää. Sinne kannattaa kahvinarkkarin ottaa ehdottomasti oma termospullo mukaan!

LÄHTEITÄ:
KAHVI WIKIPEDIASSA
KOFEIINITIETOISKU
HONORE de BALZACIN ESSEE KAHVISTA
KAHVIN TERVEYSVAIKUTUKSET
KUPPI KAHVIA
KAHVI NATIONAL GEOGRAPHICISSA

2 kommenttia:

tiikeritoveri kirjoitti...

Hieno essee, toinen kahvin ystävä kiittää! Ja täytyy nolona tunnustaa, minun jonka sentään jotain pitäisi ranskalaisesta kirjallisuudesta tietää, että tuon Balzacin kahviaddiktion olin joko autuaasti unohtanut taikken siitä koskaan tiennytkään... Erittäin kiintoisaa, herran käsittämätön tuotteliaisuus näyttäytyykin heti hieman uudenlaisessa valossa... Toivon saavani joskus aikaiseksi etsiä tuon linkissä olleen Balzacin kirjoituksen käsiini myös alkukielellä kokonaisena.

Hmm... harmillista, ettei sinulle ammoiselta Pariisin-vierailultasi jäänyt täkäläisistä kahveista/ kahviloista oikein mitään muistoja. Emäntä ei tainnut olla vielä siihen aikaan ihan kaikesta niin hyvin perillä... (Tosin en epäile etteikö muu tarjonta olisi tuotakin puutetta aika hyvin paikkaillut...) Vaikka enhän minä edelleenkään ole itsekään sitä kahvilassa istumisen kulttuuria omaksunut - minulle näiden kahden ihanan asian, Pariisin ja kahvin, kaikkein suloisin yhdistelmä lienee pysyvästi se, että saan itse valmistaa hyvän vahvan kahvin perinteisellä kahden kupin cafetièrella, ja nautiskella sen kiehuvalla vedellä jatkettuna ja vaniljasoijamaidolla maustettuna isosta keltaisesta Naurava lehmä -mukista, omasta koti-ikkunasta Eiffel-tornia katsellen. Aaaah!

Mutta maistuu se kahvi muuaallakin, totta kai. Laatu ratkaisee, ja tuoreus tietenkin - niin paha ei oma kahvinhimoni ole, että jostain vuosikausiksi kaapinnurkkaan unohtuneista jämistä yrittäisinkään sumppia keittää.

Kofeiininsaantia olen minäkin tarkoituksella rajoittanut. Juon kahvia niin usein kuin mieleni tekee, mutten enää niin suuria määriä kuin joskus. Minusta on kyllä kivaa lipittää höyryäviä herkkujuomiani kuppitolkulla ja jättimukillisia, mutta onnekseni tajusin, ettei kaiken sentään tarvitse kahvia olla: yksi muki vahvaa kahvia riittää aamullakin hyvin, kun sen päälle keitän saman tien myös teetä tai kaakaota. Joskus viime vuonna rupesin ostamaan myös kofeiinitonta kahvia, jota kohtaan olin kauan tuntenut epämääräistä epäluuloa. Riippuu varmasti merkistäkin, mutta itse olen löytämästäni vakuuttunut: laadukas kofeiiniton kahvi on toden totta tasan yhtä hyvää kuin vastaava tavallinen. Voin siis suositella kokeilemaan! Itse keitän sitä silloin tällöin lähinnä iltamyöhällä, jos tuntuu että päivän kofeiinikiintiö alkaa olla täynnä mutta kahvi vaan houkuttaa.

Kiitos myös (jälleen kerran) muistutuksesta pyrkiä suosimaan reilun kaupan tuotteita. Sehän on toki erinomaisen kannatettava käytännön "maailmanparannuksen" tapa. En ole itse ainakaan toistaiseksi ottanut sitä mitenkään sydämen asiakseni tai tärkeimmäksi valintaperusteeksi, mutta voin ilolla kertoa, että tämäkin kirjoituksesi osaltaan inspiroi minua syynäämään kahvihyllyjen vaihtoehtoja entistä tarkemmin, ja äskettäin löysinkin tosi hyvää bolivialaista reilun kaupan kahvia! LÄHES yhtä taivaallinen aromi kuin kestosuosikkini Carte Noiren Velours Noirissa, tätä kelpaa kyllä ostaa jatkossakin!

Luultavasti kuitenkin kokeilulinjalla jatkan, ja mikäli tuleekin joskus virheostos, eli hankittua semmoista reilua kahvia joka ei makuvaatimuksiani vastaakaan, älä sitten ihmettele jos saapuu Pariisista paketti sinulle... ;-)

Anni kirjoitti...

Minulle on kuulemma hoitotäti juottanut kahvia tassilta kun olin puolivuotias. Siitä se sitten lähti. ja koukussa olen edelleen. Mielenkiintointoinen kirjoitus, mukavaa saada hiukan uutakin tietoa mustasta jumalattaresta. Tällä hetkellä asun kämpässä, jossa ei ole kahvinkeitintä ja sekös on aiheuttanut tuskaa, sillä ei se jauhekahvi vaan ole yhtään sama juttu kuin perinteinen suodatinkahvi. Ensi vuonna ostan kyllä itselleni keittimen, kun vaihdan asuntoa, täällä sille ei oikein taitaisi edes olla tilaa.