torstaina, tammikuuta 05, 2006

Teabags go home!

Yksi mielikuvamainonnan osa-alue uppoaa minuun hämmästyttävällä tavalla, kuin lyijypunnus vaahtokylpyyn. Menen nimittäin kerta toisensa jälkeen halpaan ja ostan teetä, vaikka periaatteessa inhoan teetä sydämeni pohjasta. Yleisesti ottaen tämä koskee myös kaikenlaisia kahvinkorvikkeita, instantkahveja, lattejauheita, chococoffeita, sun muita astianpesuaineen lailla vaahtoavia litkutuksia, joilla ei ole aidon kahvin kanssa paljon mitään tekemistä ja jotka järjestään maistuvat aivan karmeilta.

Itävallan reissulla olin ensin haltioissani kauppojen hyllyistä, jotka notkuivat toinen toistaan mielikuvituksellisimpia kahviunelmia. Kaksi viikkoa niitä kitusiini siivilöityäni sain instanteista sellaisen yliannostuksen, etten ihan vapaaehtoisesti niihin kajoa, ellen nyt suoranaisesti ole kuolemassa kofeiininpuutokseen. Sitäkin enemmän rakastan meidän käsiin hajoavaa kahvinkeitintämme ja reilua luomukahvia.

Minulla on kuitenkin iso varasto kaiken maailman teetaivas-viritelmiä, tervateetä, minttuteetä, lemmenteetä ja cappuccinojauhetta sekä mantelikahvijauhetta kaapissa lojumassa. Äidilläni on sama oireyhtymä, hänellä on puolen maailman yrtit kaapissa kuivattuna ja hän käyttää niitä kerran pari talvessa hyppysellisen verran flunssan hoitoon. Jos juon teevarastoa pois kaksikin pussia kuukaudessa, se on jo hyvin. Mieheenikään ei tunnu uppoavan kuin Earl Grey. Yogitee tosin kyllä maistuu minullekin erinomaisesti, mutta se johtuneekin siitä ettei siinä ole lainkaan teelehtiä.

Kun kuulen sanan tee, tai haistan teen lemun, minua puistattaa hienoisesti. Tee näyttää epäilyttävältä. Bergamottiöljy, jota teen ystävät pitävät sangen viehättävänä aromina, tuo minulle jostain syystä mieleen reinotossuissaan kiikkustuolissa istuvan vanhan kuivan kääkän, jonka korvissa kasvaa karvaa ja hometta. En tunne mitään intohimoa esim. monien rakastamaa vihreää teetä kohtaan, tosin juon sitä silloin tällöin terveysjuomana puoliväkisin, vaikka siitä seuraakin hivenen epämiellyttävä, kurkkua oudosti kuivaava jälkitunne. Rooibos oli mielestäni kuin liotettua kengänpohjallista. Monet taivaallisia elämyksiä lupailevat tuoksuteet, esim. hamstraamani legendaarinen mokkatee jostain yhdeksänkymmentäluvun puolivälistä jättivät minulle suorastaan haju ja makuaistillisia traumoja kuvottavalla esanssisuudellaan.

Muutama pussillinen erikoisuuksia, joita saan esim. eräältä ystävältäni postina maailmalta on toki ihan kivaa vaihtelua ja eksotiikkaa, mutta jos joutuu juomaan koko laatikollisen, aikaa saattaa vierähtää muutaman vuodenkin verran, ellei jämiä saa ujutettua jonkun otollisen teehullun mukaan.

Tein tuossa juuri kokeillakseni kupillisen jouluhuumassa ostamaani tervateetä ja täytyy sanoa, että kyllähän sitä nyt juo ennen kuin selkäänsä ottaa, mutta ei se nyt mitään ihmeempiä intohimoja herätä. Teen savuisesta laavuntuoksusta tosin täytyy antaa plussaa. Se ei kuitenkaan maistu savulta tarpeeksi eikä puraise kieleen niin kuin toivoin. Kovin on laimeaa litkua. Ehkä pitäisi tehdä turkinpippurisalmiakeista ja saunatervasta oma teesekoituksensa…

On se nyt sitten kumma, että minut saa jallitettua ostamaan jotain mistä en edes ihmeemmin pidä. Olen ihan selvästi mielikuvamainonnan armoilla, kun on kyse kuumista juomista. Ne liittyvät mielessäni raukeaan nautiskeluun ja turvalliseen lämmön tunteeseen. Pusseissa käytetään lisäksi sellaisia sanoja, jotka menevät järjen ohi suoraan selkäytimeeni. Jos jossain tuotteessa kerrotaan olevan esimerkiksi kerman, passionhedelmän, ananaksen tai ruusun, mansikan, vadelman, vaniljan, kookoksen, toffeen, pähkinän, savun, tervan tai minkä vain kliseisesti hyvään tuoksuun tai makuun yhdistyvän ainesosan olemusta jäljittelevää esanssia, alan kuolata kuin Pavlovin koira. Huomio sanan esanssi kohdalla. Esanssit ovat kuitenkin useimmiten vain miellyttäviä tuoksuja, joilla ei välttämättä ole mitään taetta vastaavuudesta maun kanssa. Harvempaa kuitenkaan hotsittaa pelkän parfyymin juominen. Entäs ne kuvat! Ihania, meheviä jumalaisen kauniita hedelmiä, marjoja, kukkasia, onnellisia kauniita ja terveitä ihmisiä, eksoottisia maisemia ja mausteita. Visuaalisen ihmisen jänislankoja. Pää menee pyörälle ja sorrun, mutta petyn lähes aina hankintoihini. Tee on kuitenkin useimmiten kupissa vain laimeaa, vähän epämääräisesti saunavihdalle maistuvaa tiskivettä.

Yves Rocherin kuvastot ovat muuten aivan mainio tapa tutustua edellä mainitun kaltaisilla sanoilla ja kuvilla herätettyjen turhien toiveiden ja tarpeiden voimaan. YR: lla hommeli menee vain niin överiksi, että minäkään en pysty ottamaan sitä todesta. En enää käy koko kaupassa, kun huomasin että kyseisen lafkan tuotteiden ihanan hedelmäiset ja merituulen raikkaat tuoksut alkavat yököttää parin käyttökerran jälkeen kiitettävästi. Hedelmät pilaantuvat ja merituulessa haiskahtaa kuollut kala.

Sen siitä saa, jos on vietävissä. Ehkä pitäisi viimeistään siinä vaiheessa oppia jotain mielikuvamainonnan kavaluudesta, kun minun, kahvi-ihmisen kaapista kaatuu ätläkälle lemuava teevuori päälle, kun taas kahvipurkista ei löydy poron poroa.

Siitä -, että kun televisiossa mainitaan kahvi ja menen välittömästi keittämään kahvia, - en halua edes parantua. Make Coffee, no war! Teabags go home!

2 kommenttia:

Madia kirjoitti...

Aika monella ihmisellä on varmaankin samanlaisia mielikuvia, jotka nostattavat veden kielelle ja laittavat ostamaan ihan turhaa tavaraa. Et ole ainoa. Itsekin ostelin aikoinani erilaisia teepaketteja, kunnes kerran sain tarpeekseni ja heitin hyllyllisen monta vuotta vanhoja pusseja kerralla roskiin. Eiväthän ne maku-, haju- ja aromiaineet edes säily kovin kauan, kuten sanoit, tai sitten ne muuttuvat etoviksi.

Miten tästä sitten voi parantua - jaaha, hyvä kysymys. Varmaan vain olemalla tarkempi kaupassa. Eiväthän ne ostokset itsestään sinne kauppakassiin luikahda. Oikein hämmästyin itse kerran suklaahyllyn edessä, käsi ojentuneena herkkuja kohti, vesi kielellä ja silmät päästä pullottaen, kun jostakin takaraivon vasemmalta etäosalta helähti mieleeni hiljainen ajatus: tarvitsenko TODELLA tätä suklaata, haluanko TODELLA ostaa sitä? Hämmästyin omaa reaktiotani niin paljon, että suklaa jäi hyllyyn. Ehkä kannattaisi kuunnella tuota pientä ääntä joskus muulloinkin, ainakin oma elämäni voisi muuttua huomattavasti paremmaksi sen avulla.

TA-MIIT kirjoitti...

Tulee tosi jälkijunassa kommnetti tähän. Kiitos linkeistä. Celestial Seasoniin olen meinannut itsekin langeta, mutta satuin huomaamaan pohjassa maininnan siitä, että kyseessä on jenkkituote. Eli iso EI.
Jenkkituotteita koitan boikotoida kroonisesti ja syitä sille ei tarvinne listata erikseen.

Yves Rocherin kohdalla en jostain syystä muistanut edes kyseisen firman ranskalaisuutta, joka tietysti selittää paljon sen mainoksia. Inhoni firman tuotteita kohtaan juontuu siitä, että olen käyttänyt niitä paljon, mutten pysty enää käyttämään. Yr-kosmetiikassa käytetään nimittäin useimmiten jotain aineosaa, jonka tuoksu saa minut pahoinvoivaksi. En tiedä mikä aineosa on, mutta todennäköisesti voin pahoin koska olen sille allerginen. Kosmetiikan osaltahan olen siirtynyt lähes täysin allergiatuotteisiin (LVI ja Erisan). Muista saan vesirakkuloita naamaani, kiitos kaiken moskan mitä kosmetiikkateollisuus muiluttaa tuotteisiinsa.

Kissojen tai erotiikan yhdistämistä automainoksiin en voi sietää, sillä en näe meluisilla peltipurkeilla olevan mitään tekemistä pehmnoisten kauniiden eläinten tai sensuellien aistimusten kanssa. Auto on neljä rengasta pehvan alla ja metallikori pään päällä, thats all.