torstaina, tammikuuta 05, 2006

Teabags go home!

Yksi mielikuvamainonnan osa-alue uppoaa minuun hämmästyttävällä tavalla, kuin lyijypunnus vaahtokylpyyn. Menen nimittäin kerta toisensa jälkeen halpaan ja ostan teetä, vaikka periaatteessa inhoan teetä sydämeni pohjasta. Yleisesti ottaen tämä koskee myös kaikenlaisia kahvinkorvikkeita, instantkahveja, lattejauheita, chococoffeita, sun muita astianpesuaineen lailla vaahtoavia litkutuksia, joilla ei ole aidon kahvin kanssa paljon mitään tekemistä ja jotka järjestään maistuvat aivan karmeilta.

Itävallan reissulla olin ensin haltioissani kauppojen hyllyistä, jotka notkuivat toinen toistaan mielikuvituksellisimpia kahviunelmia. Kaksi viikkoa niitä kitusiini siivilöityäni sain instanteista sellaisen yliannostuksen, etten ihan vapaaehtoisesti niihin kajoa, ellen nyt suoranaisesti ole kuolemassa kofeiininpuutokseen. Sitäkin enemmän rakastan meidän käsiin hajoavaa kahvinkeitintämme ja reilua luomukahvia.

Minulla on kuitenkin iso varasto kaiken maailman teetaivas-viritelmiä, tervateetä, minttuteetä, lemmenteetä ja cappuccinojauhetta sekä mantelikahvijauhetta kaapissa lojumassa. Äidilläni on sama oireyhtymä, hänellä on puolen maailman yrtit kaapissa kuivattuna ja hän käyttää niitä kerran pari talvessa hyppysellisen verran flunssan hoitoon. Jos juon teevarastoa pois kaksikin pussia kuukaudessa, se on jo hyvin. Mieheenikään ei tunnu uppoavan kuin Earl Grey. Yogitee tosin kyllä maistuu minullekin erinomaisesti, mutta se johtuneekin siitä ettei siinä ole lainkaan teelehtiä.

Kun kuulen sanan tee, tai haistan teen lemun, minua puistattaa hienoisesti. Tee näyttää epäilyttävältä. Bergamottiöljy, jota teen ystävät pitävät sangen viehättävänä aromina, tuo minulle jostain syystä mieleen reinotossuissaan kiikkustuolissa istuvan vanhan kuivan kääkän, jonka korvissa kasvaa karvaa ja hometta. En tunne mitään intohimoa esim. monien rakastamaa vihreää teetä kohtaan, tosin juon sitä silloin tällöin terveysjuomana puoliväkisin, vaikka siitä seuraakin hivenen epämiellyttävä, kurkkua oudosti kuivaava jälkitunne. Rooibos oli mielestäni kuin liotettua kengänpohjallista. Monet taivaallisia elämyksiä lupailevat tuoksuteet, esim. hamstraamani legendaarinen mokkatee jostain yhdeksänkymmentäluvun puolivälistä jättivät minulle suorastaan haju ja makuaistillisia traumoja kuvottavalla esanssisuudellaan.

Muutama pussillinen erikoisuuksia, joita saan esim. eräältä ystävältäni postina maailmalta on toki ihan kivaa vaihtelua ja eksotiikkaa, mutta jos joutuu juomaan koko laatikollisen, aikaa saattaa vierähtää muutaman vuodenkin verran, ellei jämiä saa ujutettua jonkun otollisen teehullun mukaan.

Tein tuossa juuri kokeillakseni kupillisen jouluhuumassa ostamaani tervateetä ja täytyy sanoa, että kyllähän sitä nyt juo ennen kuin selkäänsä ottaa, mutta ei se nyt mitään ihmeempiä intohimoja herätä. Teen savuisesta laavuntuoksusta tosin täytyy antaa plussaa. Se ei kuitenkaan maistu savulta tarpeeksi eikä puraise kieleen niin kuin toivoin. Kovin on laimeaa litkua. Ehkä pitäisi tehdä turkinpippurisalmiakeista ja saunatervasta oma teesekoituksensa…

On se nyt sitten kumma, että minut saa jallitettua ostamaan jotain mistä en edes ihmeemmin pidä. Olen ihan selvästi mielikuvamainonnan armoilla, kun on kyse kuumista juomista. Ne liittyvät mielessäni raukeaan nautiskeluun ja turvalliseen lämmön tunteeseen. Pusseissa käytetään lisäksi sellaisia sanoja, jotka menevät järjen ohi suoraan selkäytimeeni. Jos jossain tuotteessa kerrotaan olevan esimerkiksi kerman, passionhedelmän, ananaksen tai ruusun, mansikan, vadelman, vaniljan, kookoksen, toffeen, pähkinän, savun, tervan tai minkä vain kliseisesti hyvään tuoksuun tai makuun yhdistyvän ainesosan olemusta jäljittelevää esanssia, alan kuolata kuin Pavlovin koira. Huomio sanan esanssi kohdalla. Esanssit ovat kuitenkin useimmiten vain miellyttäviä tuoksuja, joilla ei välttämättä ole mitään taetta vastaavuudesta maun kanssa. Harvempaa kuitenkaan hotsittaa pelkän parfyymin juominen. Entäs ne kuvat! Ihania, meheviä jumalaisen kauniita hedelmiä, marjoja, kukkasia, onnellisia kauniita ja terveitä ihmisiä, eksoottisia maisemia ja mausteita. Visuaalisen ihmisen jänislankoja. Pää menee pyörälle ja sorrun, mutta petyn lähes aina hankintoihini. Tee on kuitenkin useimmiten kupissa vain laimeaa, vähän epämääräisesti saunavihdalle maistuvaa tiskivettä.

Yves Rocherin kuvastot ovat muuten aivan mainio tapa tutustua edellä mainitun kaltaisilla sanoilla ja kuvilla herätettyjen turhien toiveiden ja tarpeiden voimaan. YR: lla hommeli menee vain niin överiksi, että minäkään en pysty ottamaan sitä todesta. En enää käy koko kaupassa, kun huomasin että kyseisen lafkan tuotteiden ihanan hedelmäiset ja merituulen raikkaat tuoksut alkavat yököttää parin käyttökerran jälkeen kiitettävästi. Hedelmät pilaantuvat ja merituulessa haiskahtaa kuollut kala.

Sen siitä saa, jos on vietävissä. Ehkä pitäisi viimeistään siinä vaiheessa oppia jotain mielikuvamainonnan kavaluudesta, kun minun, kahvi-ihmisen kaapista kaatuu ätläkälle lemuava teevuori päälle, kun taas kahvipurkista ei löydy poron poroa.

Siitä -, että kun televisiossa mainitaan kahvi ja menen välittömästi keittämään kahvia, - en halua edes parantua. Make Coffee, no war! Teabags go home!

4 kommenttia:

Ajatusvirta kirjoitti...

Aika monella ihmisellä on varmaankin samanlaisia mielikuvia, jotka nostattavat veden kielelle ja laittavat ostamaan ihan turhaa tavaraa. Et ole ainoa. Itsekin ostelin aikoinani erilaisia teepaketteja, kunnes kerran sain tarpeekseni ja heitin hyllyllisen monta vuotta vanhoja pusseja kerralla roskiin. Eiväthän ne maku-, haju- ja aromiaineet edes säily kovin kauan, kuten sanoit, tai sitten ne muuttuvat etoviksi.

Miten tästä sitten voi parantua - jaaha, hyvä kysymys. Varmaan vain olemalla tarkempi kaupassa. Eiväthän ne ostokset itsestään sinne kauppakassiin luikahda. Oikein hämmästyin itse kerran suklaahyllyn edessä, käsi ojentuneena herkkuja kohti, vesi kielellä ja silmät päästä pullottaen, kun jostakin takaraivon vasemmalta etäosalta helähti mieleeni hiljainen ajatus: tarvitsenko TODELLA tätä suklaata, haluanko TODELLA ostaa sitä? Hämmästyin omaa reaktiotani niin paljon, että suklaa jäi hyllyyn. Ehkä kannattaisi kuunnella tuota pientä ääntä joskus muulloinkin, ainakin oma elämäni voisi muuttua huomattavasti paremmaksi sen avulla.

tiikeritoveri kirjoitti...

Pitäähän tähän reagoida ihan jo senkin vuoksi kun itseni tuolta tunnistin... :-) Yksittäiset teepussit kirjekuorissa ovat omasta mielestäni mitä mukavin tapa ja perinne, jota yritän vaalia - kun johonkin oikein ihastuu, tottahan sitä makua ja tuoksua tekee mieli kaukaisille ystävillekin jakaa.

Minä tunnustaudun kyllä ilman muuta teehulluksi - joskin MYÖS kahvikissaksi, tämä ei ole joko-tai vaan sekä-että ja molempi parempi! Omista kaapeistani löytyy yleensä vähintään neljää-viittä, usein useampaakin eri teelaatua (japanilainen vihreä tärkein, lisäksi mustaa, valkeaa ja punaista eli sitä rooibosta, sekä lakritsiteetä, ja muita maustettuja milloin mitäkin), ja vähintään kahta eri kahvia, yleensä toinen kofeiinitonta. Eivätkä KOSKAAN ehdi vanheta, melkein sitä saa viikoittain uuden paketin täydennystä ostaa kun tässä yhden hengen taloudessa taas on joku laatu lopussa.

Toki inhokkejakin mukaan mahtuu. Kamomillaa en juo, olkoon miten terveellistä hyvänsä! Tosin eihän siinäkään edes oikeaa teetä ole... Ihan tavallinen perus-Lipton tmv. musta tee taas on makuuni turhan tylsää - menee kyllä tarjottaessa varsinkin maidon kera, mutta itse en sitä osta. En myöskään erityisemmin pidä länsimaisten markettien perusvalikoimien vihreistä teistä - en sen jälkeen kun pääsin aitojen aasialaisten makuun. Makuerot ovat usein hämmästyttävänkin suuria, ja itselleni on siis japanilainen ehdoton ykkönen. Kiinalainen oolong-tee on myös hyvää. Liian esanssiset aromit eivät minuakaan innosta, vahvasti maustetut kyllä. Yogi Tea on tosiaan huippusarja, olen täysin koukussa!

Pikakahvit ovat sitten oma lukunsa. Hyviäkin instant-kahvilaatuja kyllä löytyy, ei siinä mitään. Mutta siinä olen kanssasi samoilla linjoilla, etteivät vaahtovat chococappuccinot sun muut törkeän hinnakkaat makeat houkutukset kyllä ainakaan aamiaisella vedä vertoja oikealle vahvalle kahville! Niillä on aikansa ja paikkansa - eikä se ole silloin kun nimenomaan kahvihammasta kolottaa.

Kahvista ja kofeiinista kommenttia erikseen Paholaisen juoma -kirjoituksesi (13.12.) perässä, nyt vielä tähän tekstiin pientä pilkunviilausta ja rönsy ihan toisiin teemoihin:

"Bergamenttiöljy, jota teen ystävät pitävät viehättävänä aromina, tuo minulle jostain syystä mieleen reinotossuissaan kiikkustuolissa istuvan vanhan kuivan kääkän jonka korvissa kasvaa karvaa."

Siis bergamotti. Sen aromilla väitetään olevan hyvinkin positiivisia vaikutuksia masentuneeseen mielialaan, mutta ehkäpä se sinulla sitten toimiikin päinvastoin, kun olet niin onnellinen ihminen...? Tuossa yksi linkki, ehkei ihan puolueeton mutta kiintoisa: http://www.aduki.fi/bergamotti.htm

Ja mitä Reino-tohveleihin tulee, nehän kuuluvat olevan nykyään peräti TRENDIKKÄÄT! Siis itselläni oli niiden käyttäjistä sama mielikuva, kunnes luin tammikuun HS Kuukausiliitteen (muuten erittäin mielenkiintoisen) Mariska-jutun, ja kohta sen jälkeen vahvistuksen tuolta: http://www.iltalehti.fi/2006/01/14/200601143954305_vi.shtml
Että kaikkea sitä näkee kun vanhaksi elää... Minua kyllä naurattaa! :-D

tiikeritoveri kirjoitti...

Teestä, kahvista ja mielikuvamainonnasta vielä joukko sekalaisia huomioita ja linkkejä.

Kahvi vetoaa epäilemättä varsin moniin ihmisiin; ei siis ihme, että sen eksotiikkaa käytetään joskus muidenkin tuotteiden mainonnassa. Uusin, johon huomioni kiinnittyi, julisti Sinkkuelämää-sarjasta tutun, ihanaisen, ikäistään toistakymmentä vuotta nuoremmalta näyttävän Kristin Davisin suulla suuren ranskalaisfirman uuden antiryppy-meikkivoiteen tehoa. Siinä on kofeiinia, niinpä mainoksessa putoili jokusen murto-osasekunnin kullanruskeita kahvipapuja täyteläiseen, maitokahvin väriseen voidemassaan... Tavallaan naurettavaa, totta kai. Mutta kerrassaan herkullisen kaunista ja naiselliseen estetiikannälkään vetoavaa yhtä kaikki! Minuun ainakin vetoaa - joskin tiedän ja pidän mielessä, että Kristin Davisin nuorekkuuden (tai jollei muun niin hoikkuuden) oikea "salaisuus" on intohimoisesti harrastettu jooga.

Kissoja, panttereita, tiikereitä jne. käytetään puolestaan NIIN monien eri tuotteiden mainonnassa, että lieköhän olemassakaan sellaista, varsinkaan naisille suunnattua, jonka yhteydessä ei joskus olisi tuota korttia käytetty... Laitan tähän esimerkiksi Diorin Pure Poison -parfyymin mainosvideon, josta pidän älyttömästi. Wow, mikä tyyli!!
http://www.couleurparfum.com/video/christian-dior/38-2-21-256.html

Entä voiko kissaihminen vastustaa seuraavien esimerkkien kaltaisia pakkauksia, vaikkei teestä välittäisikään (HUOM! varoitus! en vastaa seurauksista, jos nämä menet tsekkaamaan!):

http://www.celestialseasonings.com/products/product/521.php
..."the lusciously mellow sweetness of Perfectly Pear White Tea"... mmm... Onneksi itse tosiaan olen teen ystävä, joten minä saisinkin langeta! :-) En vain ole Ranskassa sattunut tuota sarjaa myynnissä näkemään.

Ja toinen, myös Japani-friikeille: http://www.crisscross.com/jp/product/1015

Mitä taas tulee käsittelemääsi Yves Rocheriin, sekin on kieltämättä hyvä esimerkki onnistuneesta mielikuvamainonnasta. Itsekin siihen firmaan tullut rahaa kannettua, ja usein suosin edelleenkin (halutessasi lue: sorrun mainoksiin), koska joka tapauksessa koen rahoilleni asiallisesti vastinetta saaneeni/ saavani. Minusta siellä on yleensä hinta-laatu -suhde kohdallaan, jopa erinomainen. Ei millään pahalla tai tahallisesti vinoillen, mutta joskus en oikein ymmärrä sinun boikotointi-intoasi... tuntuu niin laajamittaiselta ja herkästi syntyvältä, etten meinaa kestää kärryillä kaikista perusteluistasi, puhumattakaan, että kaikki käsityksesi jakaisin. No, se on yksi tapa reagoida maailmaan, eikä mikään huono minustakaan. Kukin tyylillään.

YR:n ja muidenkin ranskalaistuotteiden mainosten kohdalla pyytäisin kuitenkin muistamaan sen RANSKALAISUUDEN. Tarkoitan tällä, että tietty aistikkuus ja tunteisiin, erityisesti eleganssin ja estetiikan tajuun vetoaminen sekä kaikkinainen nautintoon pyrkimys kertakaikkiaan kuuluu erottamattomasti tähän kulttuuriin. Pitkät perinteet muodissa, parfyymeissä, kosmetiikassa yms., samoin kuin gastronomiassa jne. vaikuttavat vahvasti ja hyvä niin. Italiassa varmaankin aika pitkälti samoin. Huomattavasti jäyhempään, karun asialliseen tyyliin (tai rehelliseen tyylittömyyteen) tottuneet kansat tietenkin katselevat asioita toisin; ei mikään ihme, etteivät (kaikki) ranskalaismainokset (moniin) suomalaisiin ainakaan sellaisinaan vetoa, ja päinvastoin. Ranskalaisille olisi ihan turha mainostaa mitään, edes autoja, pelkillä teknisillä tiedoilla ilman eleganssia, estetiikkaa ja juuri sopivaa hitusta erotiikkaa.

Olen nähnyt joitakin esimerkkejä, miten mainoksia muunnellaan kansainvälisille markkinoille. Muuan automainos jäi mieleeni kuvaavana esimerkkinä, vaikken sanoja tarkasti muistakaan. Ranskalaisauton alkuperäisessä lehtimainoksessa auton vieressä oli ihmisiä, vetävännäköinen pariskunta muistaakseni, ja sanavalinnat melkein kuin jostain semieroottisesta vartalovoidemainoksesta: korostettiin sitä, miten sulokkaalta auton hienostuneet muodot käteesi tuntuvat, miten sen moottori kehrää kuin kissa (niin!), mikä NAUTINTO sillä on ajaa... Kun tuo "käännettiin" suomalaisostajia varten, auton kuva pysyi samana mutta siitä poistettiin ne ihmiset. Teksti amputoitiin lähes kokonaan, tilalle nostettiin tekniset tiedot, jotka alkuperäismainoksessa olivat pienimmällä painettu sivuseikka. Lisäksi kai joku asiallisen miehekäs, jämäkkä laatusana.

Tuosta on siis vuosia, pani silloin miettimään ja taisi olla omalla kohdallani aika herättävä, sittemmin empiirisen komparatiivisesti vähintäänkin oikeansuuntaiseksi todettu opetus. Mutta mitä muilta mailta käsin olen suomalaista mainontaa seurannut, olen kyllä 2000-luvulla havainnut ihan selvän trendin: ranskalaisempaan suuntaan menty sielläkin. Mikäli mainoksiin on uskominen, nautinto ei aina ole enää synti suomalaisellekaan. Tai vaikka olisikin, siihen sopii jo mainoksissa vedota. Mielenkiintoista...

Ta-Miit kirjoitti...

Tulee tosi jälkijunassa kommnetti tähän. Kiitos linkeistä. Celestial Seasoniin olen meinannut itsekin langeta, mutta satuin huomaamaan pohjassa maininnan siitä, että kyseessä on jenkkituote. Eli iso EI.
Jenkkituotteita koitan boikotoida kroonisesti ja syitä sille ei tarvinne listata erikseen.

Yves Rocherin kohdalla en jostain syystä muistanut edes kyseisen firman ranskalaisuutta, joka tietysti selittää paljon sen mainoksia. Inhoni firman tuotteita kohtaan juontuu siitä, että olen käyttänyt niitä paljon, mutten pysty enää käyttämään. Yr-kosmetiikassa käytetään nimittäin useimmiten jotain aineosaa, jonka tuoksu saa minut pahoinvoivaksi. En tiedä mikä aineosa on, mutta todennäköisesti voin pahoin koska olen sille allerginen. Kosmetiikan osaltahan olen siirtynyt lähes täysin allergiatuotteisiin (LVI ja Erisan). Muista saan vesirakkuloita naamaani, kiitos kaiken moskan mitä kosmetiikkateollisuus muiluttaa tuotteisiinsa.

Kissojen tai erotiikan yhdistämistä automainoksiin en voi sietää, sillä en näe meluisilla peltipurkeilla olevan mitään tekemistä pehmnoisten kauniiden eläinten tai sensuellien aistimusten kanssa. Auto on neljä rengasta pehvan alla ja metallikori pään päällä, thats all.