Kissojen ulkonäköön on tapana liittää kauneutta, sulokkuutta ja viehkeyttä kuvaavia adjektiiveja. Normaalin kissan vartalo on useimmiten sopusuhtainen, turkki siisti sekä kiiltävä ja silmät kuin säihkyvät jalokivet. Maailmassa tuskin on hellyttävämpiä eläinlapsia, kuin kissanpennut. Aikuiset kissat puolestaan ovat kuin eläviä maalauksia, hienostuneita runoja tai korvia hivelevää musiikkia.Harvemmin kissan nähdessään ajattelee, että JAIKS, onpa ruma otus! Sairaudet, liikalihavuus ja omituiset jalostukset aiheuttavat tähänkin sääntöön poikkeuksensa. Samoin kuin se, että ihminen on perverssi olento. Kuinka muuten voi selittää sen, että ihmisen on ollut aivan pakko puuttua syyhyävillä näpeillään mitä luonnottomimpiin mutaatioihin ja aloittaa niiden harkittu jalostaminen. Kissojen ja koirien ikiaikaisten arkkityyppien rinnalle on nostettu mitä kieroutuneempia tekorotuja. Niiden edustajat ovat kuuluisia heikosta terveydestään, rähmivistä silmistään, vaikeasta hengityksestään tai siitä että niitä palelee helkutisti, kun nahkaan ei ole jäänyt karvan kiertämää. Mielestäni se on äärimmäisen vastuutonta ja sairasta touhua. Se on ihan hyvin verrattavissa siihen, että alettaisiin jalostaa täysin tarkoituksella kehitysvammaisia ihmislapsia, joilla on toinen toistaan kummallisempia, elämää haittaavia ominaisuuksia, kuten esimerkiksi hengittämiseen liian ahtaat nenätiehyet tai vaikkapa söpön karvoituksen aiheuttava hirsutismi. Kuinkahan monen mielestä se olisi hyväksyttävää erikoisuudentavoittelua!
Kissamaailmassa melkoiseen rimanalitukseen ollan päästy ottamalla tarkoitukselliseen rodunjalostukseen karvaton kissa, SFINKSI. Tämä E.T:a muistuttava rotu sai alkunsa luonnollisesta mutaatiosta, joka toistuu tutkimusten perusteella noin viidentoista vuoden välein eri puolilla maailmaa. Kanadan Torontossa 1966 syntyneestä karvattomasta pesueesta alkoi muotioikku, jonka on vähitellen levinnyt useimpiin maihin.
Kissamaailmassa melkoiseen rimanalitukseen ollan päästy ottamalla tarkoitukselliseen rodunjalostukseen karvaton kissa, SFINKSI. Tämä E.T:a muistuttava rotu sai alkunsa luonnollisesta mutaatiosta, joka toistuu tutkimusten perusteella noin viidentoista vuoden välein eri puolilla maailmaa. Kanadan Torontossa 1966 syntyneestä karvattomasta pesueesta alkoi muotioikku, jonka on vähitellen levinnyt useimpiin maihin.
Lättänaamaiset, astmaattisesti tuhisevat persialaiset ovat suorastaan kaunottaria, mikäli niitä verrataan näihin kissamaailman kummajaisiin. Nämä karvattomat (iholla kasvaa vain hienoista nukkaa) ruttunahkat kun tuovat mieleen aivokudoksen, muumiot, lepakot ja suonikohjut puistattavalla tavalla. Ne näyttävät aivan kamalilta! Toisaalta niiden ulkonäköön pätee se nurinkurinen sääntö, että ne ovat jo niin äärimmäisen rumia, että niitä jollain tavalla alkaa pitää jopa liikuttavina, vaikka säälistä siinä tunteessa ennenkaikkea lieneekin kyse. Luonteeltaan sfinksit ovat kuulema hyvin miellyttäviä, miksipä ei. Mutta kyllä ainakin itselläni sydän jättäisi muutaman lyönnin väliin, jos aamulla heräisin siihen kun moinen makaisi rintani päällä kehräämässä ja tuijottamassa.
Sfinkseillä on, kuten arvata saattaa, kaikenlaisia rotutyypillisiä ongelmia, jotka täytyy ottaa hoidossa huomioon. Nämä kissat eivät pysty pitämään itseään puhtaina, vaan niitä täytyy pestä. Niitä täytyy myös kuivata usein, koska ne muista kissoista poiketen hikoilevat ihollaan ja voivat hikisinä vilustua. Lämpötaloutensa ylläpitämiseksi ne joutuvat syömään huomattavasti tavallista enemmän, joten hiekkalaatikkokin täyttyy tiuhempaa tahtia.
Jotta kaikkia kummajaisia se maa ihmisen suosiollisella myötävaikutuksella päällään kantaakin. Jotain järjellistä vastuuta sitä odottaisi evoluutiota omien perversioidensa tyydyttämiseksi ronkkivilta "luomakunnan valtiailtakin". Sen toivomisen tosin havaitsee täysin turhaksi näiden "alastomien misujen" kuvia katsellessaan.
15 kommenttia:
olen usein kysynyt mielessäni, että kuka rakastaisi karvatonta kissaa?
kissan hyväiltävyys kun paljon perustuu turkkiin, jota on mukava silittää, pehmeää silittää mielikseen.
kai karvattoman kissan nahan allakin on kissansydän?
En uskokaan että karvattomuus kissan rakastettavuuteen vaikuttaisi. Sfinxien omistajat kertoilevat hyvinkin lämpimästi lemmikeistään ja niiden viehättävistä luonteenpiirteistä. Mutta karvattomuus on kissalle vamma ja vaikeuttaa sen luonnollista elämää sekä altistaa sitä kaikenlaisille sairauksille. Mielestäni sen takia on epäeettistä jalostaa tahallaan muotioikkuja vain ihmisen erikoisuudentavoittelun tyydyttämiseksi.
Näin kissanäyttelyssä moisen kammotuksen. Muuten tulisi varmaan halvaus, jos kissa puhuisi, mutta olisi ihan luontevaa jos sfinksi sanoisi:
"Nice master, my precious!"
Hee, tuo oli hauska :)!
voipi olla meihin ihmisiin on ohjelmoitu biologisesti, että mikä tahansa pentu, ihmisen tai eläimen, saa heltymään.
se reaktio suojaa pentua, automaattinen hellyysreaktio.
Niin on, tuo hellyysreaktio on ohjelmoitu siten, että ihminen reagoi automaattisesti myönteisillä tunteilla suurisilmäisiä, pehmeitä, pullearaajaisia, pyöreäposkisia ja hennosti äänteleviä olentoja kohtaan.
Luen juuri Irenäus Eibl-Eibesfeldtin kirjaa nimeltä Viha ja Rakkaus, jossa selostetaan ihmisen käyttäytymistapojen luonnontieteellisiä perusteita. Siinä oli maininta juuri tuosta hellyttävyydestä ja sen kokemisen syistä.
Ja tiikeritoveri, LOTR:in lienet nähnyt? Klonkun kuolemattomasta repliikistä on tullut lentävä lause, joka sopii saumaan kuin saumaan :)
höpöhöpöä koko ahdasmielisten eläintenvihaajien löpinä. Olen niiiin onnellinen sfinxpojun omistaja että ko. viesti tekee lähinnä huvittuneeksi.. voi teitä :)
tässä teille aihetta..
persikan pehmeä, ystävällinen, rakastettava, leikkisä, hassu, taitava, vauhdikas, ketterä, lämmin, ystävä - sfinx <3<3
Mietipäs muuten kaksi kertaa ennen kuin tulet syyttämään minua eläintenvihaajaksi ja lue tekstini vähän tarkemmin. En lietso mitään eläinvihaa, vaan kyseenalaistan ihmisen oikeuden sorkkia eläinten perimää omia muotioikkujaan tyydyttäväksi.
Kyllähän kehitysvammaiset ihmisetkin ovat ihania ja mukavia, mutta silti ei ole tainnut koskaan olla muodissa jalostaa lapsistaan esim. mongoloideja.
Mielestäni esim. bulldogien, persialaisten kissojen, sfinksien ym. kehitysvauriosta syntyneiden mutanttien kasvattaminen on vähintäänkin arveluttavaa. En kiistä, etteikö lemmikkinä oleva ko. otus voisi olla vaikka kuinka ihana (aivan varmasti on), mutta muotioikun takia moisten suvunjatkamiselle ei ole minun mielessäni mitään perusteita. Vai milloin viimeksi olet nähnyt luonnossa hengissä selviävän karvattoman kissaeläimen?
Miltä sinusta itsestäsi muuten tuntuisi viettää koko elämäsi alasti? Ei ois vissiin kovin kivaa.
Rujoa tekstiä. Jos kissan ulkonäkö, jota selvästi aika siekailematta ilkuttiin ja kauhisteltiin, jotakin merkitsee, eiköhän sitä voisi arvioida kissojen keskinäisten mieltymysten kautta. Tulee väistämättä sellainen olo, että mitä se ihmiselle kuuluu, miltä kissa näyttää. Ei kissa ihmisen hyväiltäväksi ole olemassa, vaan itselleen.
Kirjoituksen keskeinen pointti ei kuitenkaan ollut ulkonäkö, joka toki itsessään voi minun puolestani olla vähemmänkin esteettinen, vaan erityisesti se, että nämä kummalliset jalostukset yleensä aiheuttavat eläimille geneettisiä sairauksia ja ongelmia normaalin elämän kanssa. Ja tuota jalostamista tehdään vielä tahallaan! Se, että sfinksillä ei ole karvoja, tekee siitä monin verroin suojattomamman ja haavoittuvamman normaaliin kissaan verrattuna. En esimerkiksi uskalla edes kuvitella, kuinka kävisi, jos sfinxi oleilisi auringonpaisteessa ulkona ilman korkeasuojakertoimista aurinkorasvaa. Entäs persialaisten hengitysvaikeudet. Kiva hengittää koko elämänsä epämuodostuneen nenän kautta vaivalloisesti tuhisten...
Tuon korostamasi pointin osalta olen ilman muuta samaa mieltä kanssasi. Vahinko on kuitenkin jo tapahtunut ja sen kanssa eletään. Osaat varmaankin vastata minua paremin: kuinka paljon ja millä tapaa vastaavaa jalostusta tapahtuu nykyisin?
Tuli mieleeni, että tästä syntyykin kiinnostava kytkös aivan toiseen asiaan, sillä ihmisillä on yhä suurempi mahdollisuus hakea tiettyjä ominaisuuksia lapsilleen, etenkin kun kyse on pareista, jotka eivät saa omia lapsia. On syntynyt palveluita, jotka mahdollistavat tiettyjen ominaisuuksien suhteellisen takaamisen lapselle. Jalostuskysymyksen etiikkaan tämä liittyy siten, että voidaan kysyä onko esimerkiksi lapsi, josta pyritään rakentamaan menestyjä onnellinen ihminen? Liika erikoistaminen, hyönteistäminen, kuulostaa karulle kun ajattelee, minne se kohteensa vie, oli kyse kissoista tai ihmisistä.
Ihmisen turhamaisuutta, tehtiin sitä sitten eläimillä tai ihmisillä.
Johan oli provosoiva kirjoitus :/ Itse Don Sphynxin omistaja näen asian vähän eri tavalla. Kissa tuntuu aivan ihanalle, nahka tuntuu kuumalle ja samettiselle, ei nihkeälle ollenkaan. Kissani on myös suorastaan julmetun älykäs, iloinen, valpas ja terve kuin pukki. Kerrostalossa ja kaupungissa asuvana en kissaani ulos veisi muutenkaan, joten sisäkissa sopii hyvin. Toki Sphynxiäkin voi ulos viedä, valjaissa. Kissani ei myöskään ole yhtään ruma, vaan herttainen pieni ruttunaama, joka on mielestäni kaikkein kaunein ja ihanin kissa koko maailmassa. Ja jos tämänkin kirjoituksen kirjoittaja olisi ottanut asioista selvää, tietäisi etteivät Sphynxit palele, niillä on korkeampi lämpötila kehossaan kuin muilla kissoilla ja sitämukaa eivät palele.
Niin, lue jutun lisäksi myös kommenttilootaa, siellä selvennetään hieman tätä tykkääminen/järjellisyys -vastakkainasettelua.
Minähän kyselin ensisijaisesti sen perään, että mitä JÄRKEÄ on jalostaa kissoja karvattomiksi. Kuka siitä oikeasti hyötyy ja mitä tarpeita se tyydyttää? Karvattomat eläimet ovat kuitenkin tietyllä tavoin vammaisia muihin lajitovereihinsa nähden. Vammaisuus ei tietenkään sulje pois iloisuutta tai tarmokkuutta tai rakastettavuutta, mutta tekee eläimestä monin verroin haavoittuvaisemman. Eihän se pysty ilmeisesti edes ilman ihmisen apua hoitamaan omaa ihoaan ja on vilustumisvaarassa hikoilemisensa vuoksi.
Tuollainen jalostaminen tyydyttää ensisijaisesti ihmisten muotioikkuja, ei kissojen itsensä olemisen ja elämisen mukavuutta. En tiedä miten pitkälle siinä vielä mennään. Entäpä jos joku vaikka haluaa itselleen pimeässä loistavan, siirtogeenisen fluoresoivan kissan? Olisiko se ok, hiirillähän tämä temppu on jo toteutettu.
En epäile yhtään sitä, ettetkö rakastaisi lemmikkiäsi aidosti, aivan varmasti rakastat. Ja aivan varmasti kissasi on sinun silmissäsi mieluinen ja kaunis. Se ei kuitenkaan estä minua pohtimasta sitä, onko koko elämänsä sisätiloissa viettävä, karvaton ja siten myös eittämättä auringonvalolle ja kylmälle paljon arempi eläin enemmän erikoinen koriste-esine, kuin lajinsa edustaja.
Veisitkö esimerkiksi sfinksin kauniina aurinkoisena päivänä ulos valjaskävelylle pelkäämättä, että sen nahka palaa? Minä en veisi, sillä en uskaltaisi hölvätä itseään herkästi nuolevaan eläimeen suojakertoimisia aurinkorasvoja. En muuten ole jostain syystä koskaan nähnyt yhtään sfinksiä ulkoilemassa. Elääkö kissa tosiaan mielestäsi täyttä elämää vain kyyhöttämällä sisätiloissa?
Kissojahan elää satoja tuhansia tai varmaan miljoonia pelkästään sisätiloissa. Eiköhän nekin kissat ihan kissanpäiviä vietä. Tämä jalostuskysymys on oikeastaan vähän 'turha', koska samat kommentit voitaisiin sanoa jokaisesta rodusta. Kaikki kissa- ja koirarodut on viety jalostuksessa äärimmilleen, mopsit, persialaiset, ja Sphynxit. Tai minun kissani on Don Sphynx, eli venäjältä tuleva rotu eikä kanadansfinksi.
Sphynxiä voi viedä kesällä ulos aurinkorasvan kanssa ja kun tulee sisälle niin pyyhkii rasvan pois. Kissan iho erittää rasvaa ja kissa pestään/pyyhitään kerran viikkoon joka tapauksessa ja on siihen täysin tottunut ja en näe mitään ongelmaa viedä Sphynxiä kesällä ulos. Terveempi tämä rotu on kuin moni muu, kun vertaa vaikka persialaiseen. Ja luonteeltaankin aivan todella älykäs, hyvin erilainen kun 'peruskissat', enempi koiramainen.
Mutta mielipiteitähän on yhtä monta kun meitä ihmisiäkin on, itse en näe Sphynxeissä mitään eettisiä ongelmia.
Lähetä kommentti