tiistaina, helmikuuta 21, 2006

Felicia Hardy - Musta Kissa

En tiedä mahtoivatko pikkutytöt kahdeksankymmentäluvulla olla kiinnostuneita seikkailusarjakuvista. Teräsmiehistä, Mustanaamioista, Tarzaneista, Hämähäkkimiehistä, Ryhmä X:stä, Hopeanuolista ja sen sellaisista. En ainakaan muista, että kaveripiirissäni olisi ollut ketään sarjakuvia fanittavaa tyttöä, poikia sen sijaan useampikin. Itse rakastin sarjakuvia ja olin poikkeuksellisen innostunut Marvelin sarjakuvamaailman mutanttisankareista. Kun olen jälkikäteen miettinyt, mistä tämä mahtoi johtua, olen tullut siihen itseäni kovasti ilahduttavaan johtopäätökseen, että olen ollut jo pienenä tietämättäni feministi.

Nyhveröt, seikkailunhaluttomat, kotona parhaiten viihtyvät nais- tai tyttöstereotyypit ovat olleet minusta aina melkoisen vastenmielisiä. En ole nähnyt mitään viehättävää neitokaisissa, joiden elämän rooli perustuu kotiaskareille, äitiyden harjoittelulle, kauniina olemiselle, kiltteydelle ja pehmeydelle. Luin lapsena mieluummin Tarzaneita, kuin muottiin mahtuvaa tyttöyttä korostavaa pehmolällynläätä ja leikin mieluummin metsässä samoillen, jouskareita ja majoja rakennellen, kuin opettelin äidin pikku apulaiseksi kodinhoidon saralla. En nähnyt ainuttakaan hyvää syytä sille, miksi minun pitäisi sukupuoleni takia olla jotenkin kesympi, sovinnaisempi tai vähemmän utelias kuin pojat. En halunnut nyhertää into piukassa kotihommia, joista pojat luistivat kuin koirat veräjästä.

Marvelin sarjakuvauniversumissa mullistavaa oli se, että myös naiset olivat siellä supersankareita, ei tosin ihan joka lehdessä. Monista seikkailuista löytyi kuitenkin rohkeita, vapaita, aggressiivisia ja rajoja rikkovia vahvoja naisia, jotka pystyivät pistämään pahoillekin köriläille luun kurkkuun ja näyttämään mitä kuuluu ja kuka käskee. Minusta se oli tajunnan räjäyttävällä tavalla ihanaa. Olin aivan villinä innosta! Hiukan minusta oli siistiä, kun "prinsessa" ei enää vain odotellut passiivisena sitä prinssiä pelastamaan itseään pulasta, vaan monotti murhanhimoista pahista kulkusiin niin, että helähdys kävi. "Danger is being on the cat´s bad side."

Näiden sarjakuvien ilmapiiri, tai se mitä niistä muistan, tuntuu näin jälkikäteen kumoukselliselta. Minulla oli näistä sarjakuvista matkaa vielä reippaasti kymmenen vuotta siihen, että sain käsiini ensimmäiset teokset, joissa törmäsin naisten asemaa koskeviin pohdintoihin tai aloin kiinnittää huomiota sukupuolten vastakkainasetteluun. Ammensin kuitenkin näistä vanhoja myyttejä ja jumaltaruja hyödyntävistä piirretyistä itseeni intohimoja, jotka muokkasivat asennemaailmaani ja ennakoivat tulevaa. Henkisesti näivettävänä pidin puolestaan erityisesti uskovaisuutta, jota koetettiin puoliväkisin tuputtaa lapsille, varsinkin tytöille.

Piirretyistä naissankareista erityisesti yksi oli ylitse muiden. Ihailin jo silloin kovasti kissaeläimiä, etenkin salaperäistä mustaa pantteria. Arvata saattaa, että minuun kolahti kovaa, kun vuonna 1982 ostamassani Hämähäkkimies-lehden numerossa "Musta Kissa tietää vaaraa" esiteltiin uusi supersankaritar, Felicia Hardy alias Musta Kissa. Lehden alanimikkeenä oli: "Älä koskaan anna mustan kissan kulkea tiesi poikki." No, minä annoin ja ihastuin ikihyviksi. Alkuperäisenä hahmo on ilmestynyt ensimmäisen kerran Amerikassa,
The Amazing Spider-Man – lehdessä, numerossa 1#194 (Heinäkuu 1979) Hän on käsikirjoittaja Marv Wolfmanin ja taiteilija Keith Pollardin luomus.

Felicia Hardyn tarina alkaa siitä, että hänet esitellään taitavana kissavarkaana. Hän on opetellut kamppailulajeja, akrobatiaa, murtautumistaitoja ja kiipeilyä seuratakseen varkaana kunnostautuneen ja vankilaan joutuneen isänsä Walter Hardyn, jalanjälkiä. Felicialla on tärkeä missio, hän haluaa vapauttaa vankilasta kuolemaisillaan olevan isänsä. Vapautusepisodissa hän joutuu sarjakuvan varsinaisen päähenkilön, Hämähäkkimiehen kanssa napit vastakkain. Felician isä kuolee ja tytär omaksuu itselleen hänen nimensä: "Musta Kissa". Vaikka Hämähäkkimies ja Musta Kissa edustavatkin aluksi lain eri puolilla, heidän välilleen punoutuu mielenkiintoinen ja vaikea rakkaustarina.

Mustan Kissan hahmo perustuu Femme Fatale -arkkityyppiin, joka tunnetaan useimmissa kulttuureissa. Femme Fatalella tarkoitetaan naista, joka on viettelevän kaunis ja vaarallinen, kohtalokas ja kuolettava. FF käyttää ulkonäköään ja voimakasta puoleensavetävyyttään nujertaakseen vastustajansa ja päästäkseen päämääriinsä, jotka ovat yleensä laittomia. Hahmo voi tietysti olla puhtaasti pahakin, siinä ei sukupuolella ole juurikaan merkitystä. Useimmiten hahmon rakentumiseen tuntuu kuitenkin liittyvän miehisessä kulttuurissa vallitseva infantiili tarve leimata vahva, omaa etuaan ja nautintoaan tavoitteleva, päämäärätietoinen nainen aina pahaksi ja vaaralliseksi. Tuollaisen moralisoinnin arveluttavuus piilee juurikin siinä, että samalla tavoin käyttäytyvässä miessankarissa nähdään harvemmin mitään väärää.

Mustassa Kissassa hyödynnetään femme fatale -arkkityypin useimpia kliseitä. Hänen persoonallisuutensa on kaksijakoinen ja arvoituksellinen. Häntä on vaikeaa määritellä hyväksi tai pahaksi, sillä hän saattaa hyvinkin kulkea sipsuttaa hyvän ja pahan välille vedetyllä ohuella rajalinjalla kuin trapetsiköydellä ikään. Rakkaustarinan myötä Felicia sitten siirtyikin vaivihkaa rikollisuralta lailliselle puolelle, alkoi taistella Hämähäkkimiehen kanssa lainrikkojia vastaan ja sai armahduksen entisistä rötöksistään.

Felicia Hardy on huimapäinen ja luonteeltaan vahva nainen. Hän on kissojen tavoin utelias ja valmis pistämään nenänsä vaarallisiinkin asioihin seurauksia pelkäämättä. Hän ei myöskään ota mielellään käskyjä keneltäkään, vaan pitää oman päänsä. Joissakin konteksteissa sen annetaan ymmärtää olevan lapsellista diivailua, mikä mielestäni on turhan setämäistä alleviivailua. Oman polkunsa kulkijana hän joutuu seikkailuissa vaarallisiin tilanteisiin, loukkaantuu ja on jopa lähellä menettää henkensä. Hänellähän ei alun perin ole mitään supervoimia, lukuun ottamatta sitä, että hänen vastustajillaan on tapana kohdata selittämätöntä epäonnea hänen kanssaan tapellessaan. Kun hänen henkensä sitten ammutuksi joutumisen jälkeen roikkuu tovin kissankarvan varassa, hän saa tarpeekseen tavallisuudestaan ja aktivoi erään rikollisen avulla geeneissään piilevät supervoimansa. Hänen fysikaaliset taitonsa ja kykynsä tuottaa epäonnea vahvistuvat entisestään, mutta epäonni alkaakin vainota myös hänen lähipiiriään, eritoten Hämähäkkimiestä. Tämä epämiellyttävä lisämauste oli ollut Mustaa Kissaa auttaneen rikollisen tarkoituskin. Kun käy vielä ilmi, ettei Musta Kissa voi itse asiassa sietää Hämähäkkimiehen naamion alla olevaa arkisen tavallista ihmistä, Peter Parkeria, hämärin ja kisun romanssi ajautuu karille. Vanha suola jää janottamaan kumpaistakin hivenen verran, vaikka he lähtevätkin omille teilleen.

Musta Kissa on ulkonäöllisesti erittäin onnistunut moniin muihin räikeisiin mutanttisankareihin verrattuna. En ole enää viiteentoista vuoteen seuraillut hämähäkkimiehen seikkailuja, mutta nähnyt silloin tällöin uusia Mustan Kissan kuvia internetissä. Hahmossa on tapahtunut vuosien varrella muutoksia, jotka eivät ole olleet pelkästään myönteisiä. Alkuperäisellä Mustalla Kissalla on vihreät silmät ja jumalaisen pitkä platinanvaalea tai valkoinen tukka. Vartaloltaan hän on lihaksikas ja treenattu. Hän pukeutui alun perin vartalonmyötäiseen satiininmustaan kokovartalopukuun, jonka kauluksessa, hihansuissa ja nilkoissa oli valkoinen pörrökarvareunus. Hänellä oli lisäksi siro timanttikaulapanta ja ohut silmiä kehystävä naamio kasvoillaan.

Hahmoa on muunneltu välillä melko mielivaltaisesti ja joka kerta muutokset ovat olleet mielestäni huonompaan suuntaan. Nykyistä hahmoa en meinannut edes tunnistaa, mutta eipä sillä nyt enää liene edes merkitystä. En ole kiinnostunut niistä variaatioista, jo ita hänestä on ilmestynyt sinä aikana kun olen kasvanut aikuiseksi.
Nostalgia riittää minulle mainiosti. Joistakin uudemmista sarjoista voi esimerkiksi päätellä, että piirtäjällä on törkypornolehtimäinen silikonitissifetissi, sen verran isoiksi meloneiksi hän on Mustan Kissan jo aiemminkin ihan tarpeeksi kookkaan rintavarustuksen paisutellut. Hahmon vartalo on lisäksi muuttunut joissakin kaikkein uusimmissa versioissa normaalipainoisesta ja lihaksikkaasta sairaalloisen anorektiseksi luikuksi. Jättitissien, äärimmäisen paljastavan puvun ja tikunlaihan vartalon ideassa ei ole enää paljoakaan jäljellä siitä amatsonista, jota joskus olen ihaillut. Kaipa tuo muutos kertoo omaa surullista kieltään ihannenaisvartalon muuttumisesta sairaalloiseen ja mahdottomaan suuntaan. Sähisen kiukkuisesti moiselle vääristelylle.

Minun muistoihini Musta Kissa on jäänyt elämään kaikkine arveluttavine luonteenpiirteineenkin eräänlaisena idolina. Hänellä selittynee ainakin osittain viehtymykseni budolajeihin ja se, että päätin sitten mennä kokeilemaan seinäkiipeilyä, josta suureksi yllätyksekseni pidin. Lisäksi jotkut ulkonäköön liittyvät mieltymykseni taitavat kummuta tämän sankarittaren palvonnasta: käytän mielelläni mustia vaatteita, minulla on hassu fetissi valkoiseen pörrökarvaan, pidän usein lasitimanteilla koristeltua mustaa kaulapantaa ja vihreitä piilolinssejä sekä katselen ihastuneesti valkoisia tai hopeaan vivahtavia hiuksia.

Saahan muuten nähdä, miten totaalisesti Spiderman 3 -elokuvassa onnistutaan pilaamaan tämä kissasankaritar. Esimerkiksi Ryhmä X:n upea, Mustaa Kissaa paljolti muistuttava Ororo Munroe eli Storm, oli elokuvaversioissa ainakin typistetty sellaiseksi pölyrätiksi, että saisivat hävetä.

LÄHTEITÄ JA LINKKEJÄ:

FEMME FATALE
MUSTA KISSA 1
MUSTA KISSA 2
MUSTA KISSA 2
MUSTA KISSA 3