maanantaina, helmikuuta 06, 2006

"The Great Cat is dead!"

Olen kehunut olevani onnekas, kun kaikki lapsuuteni suuret jutut päätyvät yksi toisensa jälkeen valkokankaalle. Velho ja Leijona, Taru Sormusten Herrasta, Hämähäkkimies, Jali ja Suklaatehdas, X-Men, Karvinen, Linnunradan Käsikirja Liftareille jne. Se on vähän niin kuin saisi elää lapsuutensa kohokohdat uudelleen, tai niinhän sitä ainakin kuvittelisi. Ei se nyt kuitenkaan ihan niin yksikertaista ole. Aikuiseksi kasvaminen kun on aika peruuttamaton tragedia jonka aikana osa itsestä kuolee.

Kävin sitten tarpeeksi kauan asiaa lykättyäni katsomassa elokuvissa Velhon ja Leijonan. Leffan näkemisen vitkutteleminen kuulostaa varmaan kummalliselta siihen nähden, että Velho ja Leijona on yksi minuun suurimman vaikutuksen tehneistä ja rakkaimmista tarinoista. Vielä vähän ennen elokuvan ilmestymistä uhosin meneväni ensi-iltaan, jota tosiaan odotin. Rakastin pienenä sitä kirjaa, ahmin sen ja kaikki sarjan muutkin kirjat lukuisia kertoja kannesta kanteen. Leikin Narnialeikkejä, heitin huovan päälleni, murisin ja kuvittelin olevani Aslan. Kävin aika moneen kertaan paukuttamassa pienen vaatekomeroni seinää ja suorastaan rukoilin, että seinä antaisi myöten ja pääsisin toiseen maailmaan. Ei antanut, muttei se minua kuvittelemasta estänyt.

Ikävämpi juttu, että nykyisin se komeron takaseinä ei anna ilman jupinoita periksi edes mielikuvitukselle. Portti lapsuuden maailmaan on tietyllä tavalla sulkeutunut kokonaan ja aikuisuuden realismi on ottanut ajatusmaailmassani vallan. Iso kissa on kuollut. Juuri tätä pelkäsin elokuvan suhteen. Se tarkoittaa sitä, etten voi olla katsomatta elokuvaa aikuisen kyynisin silmin ja kiinnittämättä huomiota niihin useisiin eettisesti epäilyttäviin seikkoihin, joita tämä satu tiedostavalle katsojalleen tarjoaa. Se teki ja tekee minut kieltämättä surulliseksi, mutta en ole siitä kuitenkaan pahoillani. Mieluummin kuitenkin kuljen varjossa ja tarkkailen tapahtumia silmät auki, kuin annan sokerihuurretun valon sokaista itseni. Kritiikkini ei kuitenkaan vähennä kiintymystäni alkuperäistä teosta kohtaan tai muuta sitä seikkaa, että rakastan C.S. Lewisin kirjoja vaikka olenkin sanonut itseni irti niin kristinuskosta, kuin muistakin uskonnoista. Itken kun LUEN kertomusta Aslanin kuolemasta. Elokuvissa en itkenyt, vaikka Aslan olikin toteutettu melkoisen sympaattisena olentona. Itselleni oli muuten mielenkiintoinen yllätys, että leijonaa tarkoittava sana Aslan tulee arabian kielestä. Mitähän Velhoa ja Leijonaa omiin tarkoitusperiinsä omivat kristilliset tiukkapipot siitä mahtavat tuumata, että heidän jumalansa alias on lainattu vihollisten kielestä.

Nämä nyt lienevät tuhannella eri foorumilla puituja hampaankoloon jääneitä aiheita, mutta kirjaanpa ne nyt sitten omastakin näkökulmastani muistiin.

Julkisessa keskustelussa esille on nostettu esimerkiksi se ristiriita, että niin kirjassa kuin elokuvassakin eläimet ovat älyllisiä ja tuntevia, ihmisen kanssa yhdenvertaisia olentoja. Ei ollut kivaa seurata kuinka tarinassa kuitenkin käytetään oikeiden eläinten päältä nyljettyjä turkkeja (turkistarhaajat hykertelevät tyytyväisinä) ja puhutaan siitä että inhimillisellä älyllä ja käytöstavoilla varustetusta herttaisesta majavasta tulisi hyvä lakki. Fauni kertoo syövänsä sardiineja. Onkohan hän tiedostava fauni ja ostaa vain sellaisia sardiineja joiden verkkopyynti ei vahingoita esimerkiksi Cair Paravelin edustan kristallinkirkkaassa vedessä kisailevia tiukkapyllyisiä merenneitoja? Elokuvan loppukohtauksessa metsästetään into piukassa hirveä ja aikeena on tappaa se, muttei kerrota miksi sen tappaminen on oikeutetumpaa kuin esimerkiksi mehevän kentauripaistin kellistäminen. Kentaureilla oli kuitenkin sen verran treenatut rintalihakset, että niistä saisi laadukkaan sisäfileen. Mitä? Miksi ei? Menikö ruokahalu?

Tarinassa saadaan kiltiltä joulupukilta lahjaksi aseita, joilla LAPSET tappavat vihollisiaan ammattisotilaiden tyyneydellä. Siten vielä tietenkin, että se näyttää komealta ja hienolta. Ja siten, että hyvikset eivät kuole tai silpoudu oikeasti, vaan pääsevät tolpilleen kun saavat muutaman pisaran ihmelitkua kielensä alle.

Se, että tässä, niin kuin kaikissa muissakin ihmisten suurissa kertomuksissa SOTA näyttelee merkittävää roolia (tiedän kyllä C.S.Lewisin sotahistorian olevan tässä taustalla), oksettaa minua. Sota on perseestä, siinä ei ole mitään hienoa, romanttista, uljasta, kaunista, mystifioitavaa tai sykähdyttävää. Sotaa ei pitäisi esittää sellaisessa ihannoivassa valossa, kuin tässä elokuvassa ja tuhansissa muissa. Sodasta ei pitäisi tehdä kauniita tarinoita ja siirappikuorrutettuja illuusioita, sillä sodassa ei ole MITÄÄN Kaunista. Sota on ihmisyyden häpeätahra, likaviemäri, jossa raajat silpoutuvat, suolet valuvat, sisäelimet räjähtelevät, paska ja kusi menee pelosta housuun, ölistään, kuolataan, juostaan pakoon, päät putoilevat, kallot menevät tohjoksi, silmät puhkoutuvat, luut pirstoutuvat, yksilöt kuolevat turhaan ja selvinneet kantavat tuskaa kauhua ja vammoja ruumiissaan ja muistissaan lopun elämäänsä. Vai väitättekö muuta? Mitään ei opita kollektiivisesti. Kun on kulunut muutama kymmenen vuotta ja asioiden oikean laidan muistavat veteraanitkin kuopattu, sodasta aletaan kirjoitella kepeämmin ja kepeämmin, asiat alkavat olla liian hyvin ja ihmisillä on tylsää, niin pianpa ollaan taas valmiita ottamaan uutta matsia.

Elokuvan repliikkien vaihdossa muuten annetaan suorastaan rautalangasta vääntäen ymmärtää, että vain miespuolinen henkilö voi olla joukon todellinen johtaja, koska naispuoliset ovat joko liian pieniä, harmittomia ja heiveröisiä (Lucy) tai sitten tylsiä smartasseja (Susan), jotka vain puhuvat ja joilla ei ole mitään hajua kuinka toimitaan hätätilanteessa. Merkille laitettavaa on muuten se, että naiseuden kynnyksellä naiselle "sopivan" käytöksen säännöt sisäistänyt Susan kuvataan nimenomaan tylsänä ja seikkailunhaluttomana hapannaamana joka tahtoo vain lähteä kotiin. Siis HALOOO? Kuka täysjärkinen haluaa palata saman tien kotiin löydettyään kokonaan uuden maailman? Ehkä korkeintaan joku pystyyn kuollut kihdin runtelema, satavuotias sokea muumio joka ei pysty hengittämään ilman konetta?

Elokuvan noita Jadis oli hyvinkin osoittelevasti varustettu vanhojen pakanauskontojen tunnusmerkeillä. Hänen pahuuttaan alleviivataan nimenomaan juuri niillä piirteillä, jotka on poimittu vahvojen jumalatarten ominaisuuksista. Olin havaitsevinani visuaalisessa ilotulituksessa viitteitä ainakin Freijaan, Lilithiin ja Minoalaiseen käärmejumalattareen. Jääkuningattaren nimen Ice tuo väistämättä mieleen Isiksen. Miespuolisen olennon johtama hyvä uskonto siis nujertaa tarinassa matriarkaalisen vallan, joka on tietenkin synkkää, hyytävää, tuhoavaa ja pahaa, kuinkas muuten. Juu, naisethan ne vasta ovatkin vastuussa maailman pahuudesta. Ne penteleet kun ovat miesten sorron ikeen alta, penskojen hoidon, raskauksien, pyykkäämisen, ruuan laiton, kodin hoidon, maatalousaskareiden ja miljoonan muun pikku jutun lisäksi ehtineet aivan hyvin tehdä ihan jumalattomasti kaikenlaista maailmanlaajuista pahaa…

Sitten vielä raivostuttaa se, että kaiken maailman fundalistikusipäät ovat nyysineet Lewisin tarinan omiin sairaisiin propagandatarkoituksiinsa. Ja nyt sitten lataan koko laidan täydeltä, koska minua vituttaa ankarasti se, ettei mikään ole viatonta. En usko, että Lewisiä olisi esimerkiksi ilahduttanut se, että jotkut mielisairaat jenkkihihhulit vääristelevät tarinaa omiin tarkoituksiinsa ja perustelevat sillä sairaita sotiaan tai rasismiaan. Lewis ei ollut tietääkseni mikään fundamentalisti, vaan veteli mieluusti olutta ja poltteli tupakkia.

Kaikkein kuvottavimman löytämäni raiskauksen Aslanin nimelle ovat muuten tehneet NÄMÄ hihhulit, jotka käyttävät sitä mainostaakseen että on tosi paha juttu olla homo tai lesbo ja että he voivat parantaa ihmispolot moisesta kauheasta synnistä. Nimeä käyttämällä he viittaavat taatusti juuri kirjaan, enkä kyllä muista löytäneeni kirjasta yhtään ainutta kohtaa, jolla otettaisiin kantaa homoihin tai lesboihin. Millä oikeudella he luulevat moista voivansa tehdä? Haistakoot he muuten ison leijonanpaskan! Jos saisin jostain leijonanpaskaa lähettäisin sitä heille ison kirjekuorellisen! Pitäisiköhän pyytää Korkeasaaresta? Voisikohan heidät haastaa oikeuteen tuollaisesta, sanotaanko nyt oikein ironisesti, että ”pyhäinhäväistyksestä”. Kai Lewisilläkin on joku perikunta, joka valvoo ettei hänen hengentuotoksiaan vääristellä ihan rajattomasti tai yhdistellä ihan mihin sattuu.

Ei ole tosiaankaan helppoa olla aikuinen, joka haluaisi nauttia saduista niin kuin pieni viaton lapsi. Taidan tästä lähteä nukkumaan ja haluan muuten kuulla iltasaduksi tarinan, jossa lesbo lohikäärme syö Yrjänän raakana ja käy prinsessan kanssa rekisteröimässä suhteensa…

7 kommenttia:

Kirsti kirjoitti...

Minua muuten häiritsivät Narnia-leffassa ihan samat asiat kuin sinua. Mutta siitä huolimatta kykenin eläytymään siihen ja joudun puremaan vanttuitani kun Aslania tapettiin. Olin niin järkyttynyt. Elokuva jätti kummallisen herkistyneen tunnelman, vaikka jälkikäteenkin olin sitä mieltä ettei se oikeastaan ollut mikään kovin hyvä elokuva. Mitä sillä hyvällä nyt sitten tarkoitetaankaan.

tiikeritoveri kirjoitti...

Hih, toivottavasti saamme pian lukea sen sadun Raapimapölkyltä - äkkiäkös sinä sen raapaiset ellei ole ennestään olemassa... ;-)
Tässä odotellessa yksi ihan hauska:

"Once upon a time, in a land far away, a beautiful, independent,
self-assured princess happened upon a frog as she sat, contemplating
ecological issues, on the shores of an unpolluted pond in a verdant meadow near her castle.

The frog hopped into the princess' lap and said: Elegant Lady, I was
once a handsome prince, until an evil witch cast a spell upon me. One kiss from you, however, and I will turn back into the dapper, young prince that I am and then, my sweet, we can marry and set up housekeeping in your castle with my mother, where you can prepare my meals, clean my clothes, bear my children, and forever feel grateful and happy doing so.

That night, as the princess dined sumptuously on lightly sautéed frog
legs seasoned in a white wine and onion cream sauce, she chuckled and
thought to herself: I don't freakin' think so!"

tiikeritoveri kirjoitti...

Nonkonformistisia satuelokuvia kaipaaville yksi varsin lupaavalta vaikuttava (katsopa traileri!):
http://www.hoodwinkedthemovie.com/

En ole vielä käynyt katsomassa, aion kyllä - ranskaksi dubatun version. Tämä on itselläni tietysti poikkeus yleissäännöstäni, että elokuvat katsotaan alkuperäiskielellä - hyvänä (?) syynä lievää amerikanofobiaa lähentelevä (...ei nyt sentään liioitella eikä inflatoida fobia-termejä...) suhtautumiseni erityisesti vahvalla jenkkiaksentilla puhuttua englanninkieltä kohtaan. Kiintoisinta tässä kieliversion valintatilanteessa olikin tajuta, miten harvoin siihen loppujen lopuksi joudun - yksinkertaisesti siksi, että NIIN harvat jenkkileffat edes kiinnostavat, ainakaan elokuvasaliin asti.

Narnia-leffassa taidetaan amerikkalaistuotannosta huolimatta puhua Lewisia kunnioittaen ihan kunnon brittiaksentilla (vai?) - mutta siitä minulle taitavat riittää lukemani kritiikit, mukaan lukien tämä sinun. En viitsi liikaa ärsyttää itseäni. Tuo Punahilkka sen sijaan, niin monesti kuin meikäläiselle on silläkin nimellä huudeltu, kuinka voisinkaan jättää väliin! :-D

tiikeritoveri kirjoitti...

Sorry, amerofobia. Tunnetaan jopa nimellä columbofobia. Mistä vetoa että joku on jossain lanseerannut bushofobiankin...

tiikeritoveri kirjoitti...

(Edellisen "korjaukseni" korjauksena, että sekä amero- että amerikano- ovat sittenkin oikein, ainakin ranskassa aksentillisen een kanssa.)

Mutta asiaan. Tulipa nyt viimein nähtyä tuo mainostamani Punahilkka. Ai-van hulvaton!! Uskomattoman kekseliäs ja HAUSKA! Wallacen & Gromitin tapaan juuri sen sarjan "lastenfilmi", joka aikuisille antaa taatusti enemmän (puhuisinkin pikemmin "myös lapsille sallituista elokuvista"). Kurosawan klassikkojen suurena ystävänä arvostin myös kovasti tapaa, jolla tässä kuljetettiin juonta aina yhtä kiehtovasta Rashomonista tuttuun tapaan.

Ranskalaiset äänetkin, erityisesti suden, laulavan vuohipukin (!) ja pääsankarittaren, sopivat hahmojen suuhun niin käsittämättömän hyvin etten olisi ikinä uskonut - esim. periamerikkalaisen junttikantrihoilotuksen on minusta kyllä TOSI vaikea kuvitella kuulostavan uskottavalta millään muualla kuin alkukielellä, mutta tässä tapauksessa se vaan TOIMI! :-D Enpä varmaankaan kieltäydy jos joskus tulee tilaisuus nähdä (ja varsinkin kuulla) tämä myös suomeksi dubattuna - silkasta vertailu-uteliaisuudesta.

No, mutta sinun kannaltasi tärkein lopuksi: paljastui myös eräs erityinen syy, jonka vuoksi sinun on sitten ihan kertakaikkisen PAKKO mennä tämä katsomaan. Pieni yksityiskohta, mutta sellainen joka takuuvarmasti saa sinut hyvälaatuiseen hepuliin... liittyy kahviin, en kerro enempää. :-) Muistakin!

Ta-Miit kirjoitti...

Joo, trailerissa oli tuo kohta "I don´t drink coffee..." Ihan kuin minä aamukahvin jälkeen :)

tiikeritoveri kirjoitti...

Jaa, niinpäs näköjään olikin trailerissa tiiseri myös kahvikohtaukseen. Kurren kommentista onkin sinänsä helppo arvata, mitä itse kohtauksessa heti tuon jälkeen tapahtuu, mutta älä silti jätä näkemättä!! Liittyy siihen myös nerokas jälkivitsi... ;-)