perjantaina, maaliskuuta 03, 2006

Venyttely on välttämätöntä

Venyttely on välttämätöntä. Sen ainakin kissat tietävät. Nukkumasta ei lähdetä pää kolmantena jalkana ruokakupille tai hiiren metsästykseen, vaan ensin venytellään haukottelemalla leuat, tarsimalla etutassut, hitaalla takapotkulla reidet ja sitten kissavenytyksellä koko selkäranka. Häntää on myös hyvä hieman tärisyttää, sitä mieltä on ainakin meidän lokkikissamme.

Kissat harvemmin venäyttelevät itseään toisin kuin me kahdella jalalla tasapainoilevat. Eilen sain aiheellisen muistutuksen venyttelemättömän ruotoni jäykkyydestä, kun treenien alkulämmittelyssä potkaisin heti alkajaisisksi ihan liian korkealle. Jos reisilläni olisi ollut suu, ne olisivat kirkaisseet ja kovaa. Tuntui siltä kuin sukkapuikko olisi työnnetty niiden läpi. Olisi pitänyt taas antaa itselleen penihilliä eli headslappia. Penihill on keksimämme uusiosana, joka tarkoittaa rangaistuksena käytettyä päälaen lätkimistä, jollaista Benny Hill harjoitti aina kun se pieni käppyräinen pappa (Jackie Wright) teki hänen mielestään jotain typerää. Benny Hill -sarjassa pään lätkimisen äänitehoste tuli kuulemma siitä, kun banaania lätkytettiin kättä vasten - tässä kuriositeetti, jolla saa paatuneenkin pessimistin nauramaan itsensä pöydän alle.

Venytteleminen on kuitenkin aika ihanaa ja pidän siitä, koska olen luonnostani venyvä ihminen. Teininä tekemässäni venyvyystestissä sain tuloksen, jonka mukaan 98 prosenttia samanikäisistä venyy vähemmän kuin minä. Olisi mukavaa toistaa tuo testi ja katsoa miten on tänään. Luulenpa että jopa paremmin! Paitsi silloin kun on kovat treenit takana päivän viiveellä; silloin venyn yhtä paljon kuin rautakanki...

Uuden ulottuvuuden venyttelyyn on tuonut puolitoista vuotta sitten aloittamani ja silloin tällöin harjoittamani astangajooga. Se on hikistä ja vaativaa, mutta sen avulla on mahdollista löytää itsestään sellaisia venytettäviä lihaksia, joita ei muista olevan olemassakaan. Asanat eli venytysliikkeet tuntuvat joskus hankalilta ja jopa kivuliailta, mutta lisäävät jo pienenkin harjoittelun jälkeen kropan elastisuutta huomattavasti. Saan esimerkiksi helposti pään polviin suorilta jaloilta ja se tuntuu tosi hyvältä. Astangassa oppii myös hengittämään avoimemmin ja hallitsemaan tärkeitä keskivartalon lihaksia, joilla ryhti pysyy koossa ja toivon mukaan ylväänä. Harjoituksen jälkeen olo on todella puhdas ja kirkas. Tuntuu turvalliselta ja huolettomalta vain maata paikoillaan loppurentoutuksessa. Suitsukkeentuoksuiselle, lämpimälle joogasalille eivät turhat murheet ja stressi seuraa, niillä on sinne ikuinen porttikielto. Kotiin pyöräillessä suorastaan laulattaa! I feel happy, so happy...

Jos urheileminen siis tuntuu masentavalta, kannattaa ainakin vähintään venytellä. Vanhetessa tapahtuva kokoon käpertyminen, kropan narina ja kumaroituminen hidastunevat siten huomattavasti ja tämä koskee myös sitä henkistä puolta.

3 kommenttia:

tiikeritoveri kirjoitti...

Jep, samaa mieltä. Millainen muuten oli tuo mainitsemasi venyvyystesti? En muista itse koskaan semmoiseen törmänneeni, saattaisinpa uteliaisuudesta tehdäkin. Pää polviin suorilta jaloilta ei minullekaan tuota minkäänlaista ongelmaa, joten ehkei tuloskaan ihan kehnoimmasta päästä olisi.

Ta-Miit kirjoitti...

Yläasteella piti mennä istumaan pitkän penkin päähän ja venyttää käsiä penkin selkää pitkin vieden eteenpäin. Sitten mitattiin mittanauhalla ja verrattiin tulosta valtakunnallisiin taulukoihin.

Miss Foxy kirjoitti...

kyllä, asento on - asenne.