Olen menettänyt lähes kokonaan kiinnostukseni tavaroiden omistamista kohtaan. En voi sietää mainoksia ja kaupassa tunnen hyvin harvoin tarvetta uusien esineiden ostamiseen. Jos minun kuitenkin pitäisi kuitenkin nimetä yksi konkreettinen eloton hyödyke, jota kohtaan tunnen lähes hulluutta hipovaa himoa, vastaisin empimättä, että KIRJAT.
Kirjojen ympärilleni kerääminen, on ollut villein pakkomielteeni niin kauan kuin olen osannut lukea. Sanojen maailma aukesi minulle 4-5 vuotiaana ja poikkeuksellisen ahneena satujen kuuntelijana olin onneni kukkuloilla, kun minun ei tarvinnutkaan enää kinuta kiireistä äitiä raottamaan minulle kirjojen aarrearkun kantta. Muistan vieläkin hyvin elävänä sen hetken, kun kävin ensimmäisen kerran kirjastoautossa ja tajusin, että kirjat todella SAA lainaan kotiin. Silloin aukesi meikäläiselle taivas, jolla ei ole rajaa. Kävin kirjastoautossa joka ikinen kerta, kun se pyörähti koulumme pihalla ja odottelin sitä malttamattomana tienposken pysäkillä silloin kun se aina kesäisin teki maaseutulenkkejä. Jo tuohon aikaan pääsin kehittämään muskeleita käsivarsiini raahaamalla saumoistaan ratkeavia kirjakasseja kotiin ja takaisin. Äiti puolestaan sai harmaita hiuksia jokaisesta etanakortista, joita minulle lähetettiin runsain määrin, kun en aina muistanutkaan eräpäivää.
Kirjat olivat ihmeellinen kertomusten valtakunta, jonne mielelläni pakenin tavallista, silloin mielestäni hivenen tylsää ja harmaata arkielämää. Köyhän maalaisperheen tyttärenä elämykset tosiaan rajoittuivat jokseenkin luonnossa liikkumiseen ja kirjojen lukemiseen. En kuitenkaan pidä sitä enää puutteena. On oikeastaan aika hienoa, että jo noin varhain sain maalla asumisen ja laadukkaan kirjaston myötä mahdollisuuden valaa elämääni kaksi vankkaa inthimon peruspilaria, jotka edelleenkin kannattelevat mielekkyyden kattoa pääni päällä.
Olen lainannut elämäni aikana valtavasti kirjoja. Minulla on runsaasti yli tuhannen kirjan muistilista arvosteluineen ja perustietoineen. Olen kerännyt sen kirjoista, jotka ylipäätään muistan lukeneeni ja kirjoista, jotka olen listan keräämiseni aikana lukenut. Listasta tosin puuttuvat kaikki opiskeluaikojeni lukuisat tenttikirjat, sillä en ole halunnut laskea "luetuiksi" sellaisia teoksia, jotka olen lukenut nopealla silmäilytekniikalla tai iskulauseita hakien. Vain kannesta kanteen tarkasti luetut teokset kelpaavat luettelooni.
Jossain vaiheessa aloin myös ahneesti ostaa kirjoja, lähinnä divareista. Aina kun muutin, kirjalaatikot olivat edellistä suurempia ja tuskaisempia kantaa. Eräänkin muuton aikana lyijynpainoisia kirjakoreja raijatessani muistan kironneeni, että vien hemmetti soikoon kaikki kirjani kaatopaikalle tai poltan roviolla. Onneksi en sentään moiseen ajattelemattomuuteen syyllistynyt. Sen sijaan tein ankaran rankkauksen kokoelmiini ja vein antikvariaatteihin seitsemisen urheilukassillista opuksia, jotka eivät täyttäneet keräilykriteereitäni. Tuli luovuttua ehkä muutamasta sellaisestakin, jotka jälkikäteen hieman harmittavat, mutta sainpahan tursuilevan kirjahyllyn aiheelliselle laihdutuskuurille ja jäljelle jäivät vain ne harvat ja valitut kirjat, joista en luopuisi vapaaehtoisesti. Tämän jälkeen laitoin itselleni ankaran rajoituksen kirjojen ostoon: hankin omakseni vain sellaisia, joita pidän kultaakin kalliimpina.
Kirjojen omistajuuden rajoitus ei tosin tuonut kuin väliaikaisen helpotuksen. Aina kun minulla on aikaa, käväisen kirjastossa ja rohmuan sieltä kaiken kiinnostavan mukaani. Tälläkin hetkellä kämpässäni ajelehtii peräti kahdeksankymmentä lainakirjaa, joita kaikkia en todellakaan edes kuvittele ehtiväni lukea jo muutenkin tarpeeksi kiireitä kontolleni keränneenä. Kirjojen ympärilleni kerääminen on minusta kuitenkin jollain infantiililla tavalla ihanaa. Jos minulla on aikaa asettua sänkyyn selälleni lukemaan, voin olla varma, että löydän varastoistani jotain mielenkiintoista.
Tosin se, että pöydilläni tosiaan lojuu KIRJAVUORIA, on josku hivenen vaarallista ja tragikoomistakin. Esimerkiksi kerran poikaystäväni oli yrittänyt saada jotain tärkeää paperiaan pois kirjahyllystä. Aie oli onnistunut muuten, mutta ovelasti asetellusta kirjapinosta oli tipahtanut iso ensyklopedia, iskeytyen kulma edellä suoraan hänen jalkapöytänsä kipeimpään hermopisteeseen... Saan kuulla tästä "kirja-ansojen virittelystä" edelleen, vaikka tapahtuneesta on jo vuosia. Toinen kestosuosikkivitsi on se, että "menen sänkyynkin kirjojen kanssa." Toisin sanoen, aina nukkumaan ruvetessa poikaystäväni joutuu kauhakuormaamaan pinon kirjoja sängystä ennen kuin itse mahtuu sekaan. Kirjojen monipuolisesta käytettävyydestä täytyy muuten kuriositeettina mainita, että olen kerran käyttänyt kirjaa jopa itsepuolustusaseena!
Kirjojen Valtakunnalla ei ole rajoja, se on ihana ääretön erämaa, autio saari, suurkaupunki, pikkukylä, vuoristo, maan uumen, valtameri, taivas, avaruusasema, vieras planeetta, universumi ja mitä vaan yhtä aikaa. Olen onnekas, kun minulla on aina varaa matkustaa sinne ja passini on siellä aina voimassa.
Kirjojen ympärilleni kerääminen, on ollut villein pakkomielteeni niin kauan kuin olen osannut lukea. Sanojen maailma aukesi minulle 4-5 vuotiaana ja poikkeuksellisen ahneena satujen kuuntelijana olin onneni kukkuloilla, kun minun ei tarvinnutkaan enää kinuta kiireistä äitiä raottamaan minulle kirjojen aarrearkun kantta. Muistan vieläkin hyvin elävänä sen hetken, kun kävin ensimmäisen kerran kirjastoautossa ja tajusin, että kirjat todella SAA lainaan kotiin. Silloin aukesi meikäläiselle taivas, jolla ei ole rajaa. Kävin kirjastoautossa joka ikinen kerta, kun se pyörähti koulumme pihalla ja odottelin sitä malttamattomana tienposken pysäkillä silloin kun se aina kesäisin teki maaseutulenkkejä. Jo tuohon aikaan pääsin kehittämään muskeleita käsivarsiini raahaamalla saumoistaan ratkeavia kirjakasseja kotiin ja takaisin. Äiti puolestaan sai harmaita hiuksia jokaisesta etanakortista, joita minulle lähetettiin runsain määrin, kun en aina muistanutkaan eräpäivää.
Kirjat olivat ihmeellinen kertomusten valtakunta, jonne mielelläni pakenin tavallista, silloin mielestäni hivenen tylsää ja harmaata arkielämää. Köyhän maalaisperheen tyttärenä elämykset tosiaan rajoittuivat jokseenkin luonnossa liikkumiseen ja kirjojen lukemiseen. En kuitenkaan pidä sitä enää puutteena. On oikeastaan aika hienoa, että jo noin varhain sain maalla asumisen ja laadukkaan kirjaston myötä mahdollisuuden valaa elämääni kaksi vankkaa inthimon peruspilaria, jotka edelleenkin kannattelevat mielekkyyden kattoa pääni päällä.
Olen lainannut elämäni aikana valtavasti kirjoja. Minulla on runsaasti yli tuhannen kirjan muistilista arvosteluineen ja perustietoineen. Olen kerännyt sen kirjoista, jotka ylipäätään muistan lukeneeni ja kirjoista, jotka olen listan keräämiseni aikana lukenut. Listasta tosin puuttuvat kaikki opiskeluaikojeni lukuisat tenttikirjat, sillä en ole halunnut laskea "luetuiksi" sellaisia teoksia, jotka olen lukenut nopealla silmäilytekniikalla tai iskulauseita hakien. Vain kannesta kanteen tarkasti luetut teokset kelpaavat luettelooni.
Jossain vaiheessa aloin myös ahneesti ostaa kirjoja, lähinnä divareista. Aina kun muutin, kirjalaatikot olivat edellistä suurempia ja tuskaisempia kantaa. Eräänkin muuton aikana lyijynpainoisia kirjakoreja raijatessani muistan kironneeni, että vien hemmetti soikoon kaikki kirjani kaatopaikalle tai poltan roviolla. Onneksi en sentään moiseen ajattelemattomuuteen syyllistynyt. Sen sijaan tein ankaran rankkauksen kokoelmiini ja vein antikvariaatteihin seitsemisen urheilukassillista opuksia, jotka eivät täyttäneet keräilykriteereitäni. Tuli luovuttua ehkä muutamasta sellaisestakin, jotka jälkikäteen hieman harmittavat, mutta sainpahan tursuilevan kirjahyllyn aiheelliselle laihdutuskuurille ja jäljelle jäivät vain ne harvat ja valitut kirjat, joista en luopuisi vapaaehtoisesti. Tämän jälkeen laitoin itselleni ankaran rajoituksen kirjojen ostoon: hankin omakseni vain sellaisia, joita pidän kultaakin kalliimpina.
Kirjojen omistajuuden rajoitus ei tosin tuonut kuin väliaikaisen helpotuksen. Aina kun minulla on aikaa, käväisen kirjastossa ja rohmuan sieltä kaiken kiinnostavan mukaani. Tälläkin hetkellä kämpässäni ajelehtii peräti kahdeksankymmentä lainakirjaa, joita kaikkia en todellakaan edes kuvittele ehtiväni lukea jo muutenkin tarpeeksi kiireitä kontolleni keränneenä. Kirjojen ympärilleni kerääminen on minusta kuitenkin jollain infantiililla tavalla ihanaa. Jos minulla on aikaa asettua sänkyyn selälleni lukemaan, voin olla varma, että löydän varastoistani jotain mielenkiintoista.
Tosin se, että pöydilläni tosiaan lojuu KIRJAVUORIA, on josku hivenen vaarallista ja tragikoomistakin. Esimerkiksi kerran poikaystäväni oli yrittänyt saada jotain tärkeää paperiaan pois kirjahyllystä. Aie oli onnistunut muuten, mutta ovelasti asetellusta kirjapinosta oli tipahtanut iso ensyklopedia, iskeytyen kulma edellä suoraan hänen jalkapöytänsä kipeimpään hermopisteeseen... Saan kuulla tästä "kirja-ansojen virittelystä" edelleen, vaikka tapahtuneesta on jo vuosia. Toinen kestosuosikkivitsi on se, että "menen sänkyynkin kirjojen kanssa." Toisin sanoen, aina nukkumaan ruvetessa poikaystäväni joutuu kauhakuormaamaan pinon kirjoja sängystä ennen kuin itse mahtuu sekaan. Kirjojen monipuolisesta käytettävyydestä täytyy muuten kuriositeettina mainita, että olen kerran käyttänyt kirjaa jopa itsepuolustusaseena!
Kirjojen Valtakunnalla ei ole rajoja, se on ihana ääretön erämaa, autio saari, suurkaupunki, pikkukylä, vuoristo, maan uumen, valtameri, taivas, avaruusasema, vieras planeetta, universumi ja mitä vaan yhtä aikaa. Olen onnekas, kun minulla on aina varaa matkustaa sinne ja passini on siellä aina voimassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti