Viherpeukaloni heräsi viimein talviunestaan tai ehkä pitäisi sanoa koomastaan, kun en ole paljon puutarhaa tai kukkasia hoidellut aikuisiälläni. Käväisin kukkakaupassa ja ostin heräteostoksena pussillisen mirrinmintun (Nepeta faassenii) siemeniä. Aluksi silmäilin kaihoisasti aitoa kissanminttua, mutta huomasin sen kylvöajan menneen jo aikoja sitten. Saman tien ruukkuun kylvämäni mrrinminttu sen sijaan saattaa jopa ehtiä kukkimaan tänä kesänä. Annan sen kasvaa pienille taimille ja siirrän ne sitten puutarhaan, jossa toistaiseksi taitavat rehottaa vain voikukat.
Kissoille on siis tiedossa kunnon hippibileet jossain vaiheessa kesää. Erityisesti Lokkikissamme menee aivan ekstaasiin saadessaan ripauksen kuivattua kissanminttua leikkihiirensä mausteeksi. Se pyörii lattialla hyrränä, maukuu ja kieputtelee pulleaa vartaloaan kuin hylje luodolla. Silloin kun menin hakemaan sitä edelliseltä omistajaltaan, villapaitaani oli jäänyt kissanmintun tuoksua ja sen seurauksena ensikohtaamisellamme Lokkikissa ripustautui roikkumaan kaikilla neljällä raajallaan hihaani, samaan asentoon kuin laiskiaiset ja alkoi kupeltaa hurmioituneena. Omistaja kysyi, että noiduinko kissan vai mitä tapahtui.
Örrikissamme taas ei oikein osaa nauttia huumeista. Minttua nuuskaistessaan siitä tulee yleensä aggressiivinen ja kukkoileva. Jos sitä ei vahdi, se menee yleensä läimäyttelemään Lokkikissaa tai höyhentää jo muutenkin tuhannen riekaleiksi raastettua sohvan kulmaa apinan raivolla. Varsinainen mattinykänen siis. Olemmekin nauraneet, että se ei osaa ottaa kohtuudella, vaan juo pelkästään rähinäviinaa. Semmoisia ne kollit on...
Äidilläni on kukkapenkissään mirrinminttua ja erehdyin testailemaan sitä viime kesänä heidän vanhaan kolliinsa. Murskasin pari lehdykkää sormissani ja nuuskautin sitä kollin nenän edessä. Silmänräpäyksessä forestwise kolli oli iskenyt puidenrunkoihin hiotut neulanterävät kyntensä ankkureiksi käteeni ja kellahti selälleen, aloittaen takajaloilla riivatun potkutuksen. Sain pelastettua käteni ilman suurempia vahinkoja ja opin, ettei kissanmintulla kannata todellakaan tuoksuttaa itseään, vaan mieluummin joku silmittömään riepomiseen paremmin soveltuva esine.
1 kommentti:
:-D Hupaisaa, miten kissat suhtautuvat eri tavalla nautintoaineeseen. Nori on vain lievästi kinnostunut kuivatusta kissanmintusta ja yrittää syödä sitä tarjottaessa. Paljon kiihkeämmin se suhtautuu esimerkiksi tuoreisiin silakoihin, lempipurkkimuoniinsa ja maitonappeihin, joita se kävi omin luvin hakemassa yöllä kaapista.
Lähetä kommentti