Punkit tulevat!

Nyt on kuulema tulossa erittäin runsas punkkikesä. Vapiskaa, korkkiruuvikärsät tulevat, kolkkaavat ja raahaavat teidät jalasta pesäkoloihinsa!

Huumori sikseen, tämä ei itse asiassa ole naurun asia. En vaan ole aiemmin kiinnittänyt näihin rumiin verta imeviin pöpödöndereihin ihmeemmin huomiota. Ihmettelin vain, kun aikanaan etelärannikolle muuttaessani joku ihminen kauhisteli, että varo nyt hyvä ihminen niitä punkkeja sitten. Ei ollut tarvinnut ennenkään varoa. Itseäni on nimittäin punkki purrut vain kerran polvitaipeeseen koko elämäni aikana, vaikka olen resunnut koko lapsuuteni metsissä, ryteiköissä, nurmilla ja heinäpelloilla.

Viime kesän jälkeen en tosin ole voinut ajatella punkkien olevan vain harvinainen ja ällöttävä, joskin yhdentekevä riesa. Yksi ötökkä oli nimittäin haukannut kiinni ystäväni persukseen, kun samoilimme saariston metsissä. Toisen havaitsimme vipeltävän teltassamme leiriytyessämme kesken rengasreitin Mossalassa. Tapaukset herättivät hienoista kauhistusta, sillä juuri saaristolaispunkit ovat useimmiten taudinkantajia. Djävla fästingarna!

Seuraavaksi matkallamme Itävallassa saimme tuta näiden pikku perkeleitten invaasion. Kuudesta ryhmäläisestämme kolme sai ikioman punkin ja yksi vielä riemukseen tuplana. Ruuvikärsät olivat porautuneet verenhimoisina yhden nivuseen, toisen käsivarteen ja kolmannen selkään. Oli yököttävää napsia niitä irti niin että rutina kävi, enkä ikinä tule unohtamaan nivuspunkin irrotusta Studlhutten vessassa! Ihme kyllä, minuun puutiaiset eivät puuttuneet, vaikka kieriskelin ruohikolla selälläni pilviä katselemassa ja jopa havitsin yhden paikallisen Zeckenin vönkivän pahansuovan näköisenä läheisellä ruohonkorrella.

Kukaan ei onneksi saanut itseensä mitään pöpöä, mutta vuoristo-oppaiden ja Lienziläisen mukavan tohtorin kanssa juteltuamme saimme kuulla ettei sekään nyt ole täysin mahdotonta. Ensimmäisen punkin saaneen otsalla alkoikin helmeillä kauhunhiki, kun istuimme vastaanotolla hakemassa yhdelle pahasti yskäiselle ryhmäläisellemme antibioottia. Vastaanotto oli nimittäin vuorattu huomiota herättävillä huutomerkein koristelluilla punkkijulisteilla ja esitteitä oli pöydillä vinot pinot. Tohtori tosin rauhoitteli, että ei se aivokuume nyt NIIN yleistä ole.

Selvisi, että itävaltalaisista 90% on rokotettu puutiaisaivokuumetta eli Kumlingenin tautia vastaan, sillä sairauteen ei ole hoitoa sen kerran puhjettua. Ennen rokotuksia Itävallassa sairastui vuosittain noin tuhat ihmistä puutiaisaivokuumeeseen, nyttemmin määrä on laskenut alle 5o-100 tapaukseen. Suomessa tapauksia on jotain muutamia kymmeniä vuosittain, saaristossa pääsääntöisesti.

Borrelioosi lienee tunnetumpi suomalaisille ja eräs sukulaiseni on jopa onnistunut sairastumaan siihen pureman jälkeen. Borrelioosiin puree kuitenkin jälkikäteen antibiootti, joskin siitä voi tulla ikäviä jälkitiloja. Puutiaisaivokuumeeseen sen sijaan ei puhkeamisen jälkeen ole lääkettä ja se voi tappaa tai lyhentää ihmisen elinikää parilla kymmenellä vuodella. Kaiken kaikkiaan se on todella ilkeä sairaus, joten jos on vähänkin tietoa punkkialueelle joutumisesta, kannattaa rokotuttaa itsensä.

Ensi viikolla on siis edessä punkkirokotuksen ottaminen ja kolmen viikon päästä tehoste. Kirpaisee mukavasti kukkarossa. Olisi pitänyt edistyä punkkibussiin, jossa olisi selvinnyt parilla kympillä, mutta totta kai sen sitten unohti silloin kun se kävi täällä kääntymässä.

Kissoille joutuu myös hankkimaan punkkisuojauksen, sillä he pääsevät maalle lomailemaan. Verkossa kehutaan Frontline -nimistä ainetta, jonka voi laittaa ampullista kissan turkkiin ja jopnka suoja kestää kerrallaan noin kuukauden.