Byrokratiarajoitteinen

Olen omassa henkilökohtaisessa evoluutiossani vielä sillä asteella, että paperibyrokratian kanssa puuhastelu on mielestäni vaarallista noituutta, jota pitää välttää viimeiseen asti.

Puhuttakoon nyt pedon merkistä mitä puhutaan, mutta minä olen niitä ihmisiä, jotka todennäköisesti ovat ensimmäisinä jonossa ottamassa itselleen kehoon upotettavaa mikrosirua, jossa ovat kaikki tarvittavat henkilökohtaiset dokumentit, lippuset ja lappuset pankkikortista rokotustodistuksiin ja verokorttiin sekä mielellään vielä oikea kännykkäkin ts. kämmeneen upotettu puhelinkin kaupan päälle (loppuisi se jatkuva puhelimen hukassa olo). Tulisi viimeinen piste kaikenmaailman dokumenttien ja kuittien kanssa vekslaaminen, hemmetti soikoon. Jos tästä olisi hintana se, että minua pystytään tarkkailemaan silloinkin, kun kaivan vanupuikolla korvaani tai lepertelen kissoilleni, voisin tällä hetkellä tokaista että aivan yks ja hailee. Onko parempi järjestelmä sitten se, jossa minun täytyy ryhtyä byrokraatinkoloja räjäytteleväksi terroristiksi siksi, etten löydä vuonna 1986 Perähikiän kyläkaupasta saamaani ostoskuittia mistään?

Minun on ylipäätään mahdotonta sopeutua yhteiskuntajärjestelmään, jossa vaaditaan ihmistä säilyttämään jokin tietty paperi esimerkiksi viisi vuotta. Minulla tekee jo tiukkaa muistaa missä kuluvan vuoteni verokortti mahtaa milloinkin seilailla. Ainutlaatuinen arkistointijärjestelmäni perustuu periaatteelle "sullotaan johonkin rakoon, jonne mahtuu vielä yksi aa-nelonen." Se on jo sentään hienoinen parannus neljän vuoden takaiseen systeemiini, jossa kaikki tärkeät paperini olivat suunniltaan kauhistuneen, dokumenttipedantin poikaystäväni sanoin "mytistelty yhdeksi isoksi, skarabeen lantapallon muotoiseksi ja näköiseksi nyytiksi, joka oli sitten huolettomasti suljettu muhimaan kirjahyllyn kaappiin."

Byrokraattisissa virastolinnoituksissa asiointi ei ole myöskään leipälajini. Hämmästyttävin puuha, johon olen koskaan tällä saralla joutunut, oli taannoinen kolmen vuoden takaisten, päiväkohtaisten työtuntimäärieni selvitteleminen kohta kohdalta. Saadessani tämän tehtävänannon, olin repiä joogahousuni. Oli aivan turha huomauttaa byrokraatille sarkastisesti, että olen tehnyt kyseisenä aikana töitä kuudelle eri työnantajalle tyyliin tunti siellä toinen täällä ja kolmas silloin tällöin vuoden mittaan. Toisaalta tunsin jonkinlaista vahingoniloa siitä että muutkin kuin minä joutuvat byrokratian uhriksi marssiessani ex-työnantajieni pakeille ja pyytäessäni suloisesti hymyillen heidän arkistoistaan pilkuntarkat tuntierittelyt. En usko, että oli kovinkaan mieluisaa puuhaa niille jotka sen joutuivat tekemään. Kaikenlaista urinaa kuuluikin, mutta saatoin herttaisesti todeta, että kun laki velvoittaa...

Viime aikoina olen ottanut vittumaisen asenteen, jonka mukaan nussin jokaista byrokraattista pilkkua, joka eteeni sattuu, niin että byrokraatitkin hermostuvat. Byrokratiassa on nimittäin vallalla sääntö jonka mukaan "itselleen se sika kiusaa tekee kun kaukalonsa kaataa" ja byrokraatteja vastaan ei yleensä voi pullikoida hankkimatta lisätyötä ja harmeja itselleen. Siispä olen siirtynyt toiseen ääripäähän, jossa haluan aina tarkistaa joka ikisen kohdan pilkkua myöten lähes korva vasten virkailijan poskea. Asioin myös aina henkilökohtaisesti toimistoissa, vaikka minulle kerrottaisiinkin että asian voi hoitaa puhelimitse. En juuri koskaan hoida mitään tärkeää byrokratiaan kuuluvaa postitse, sähköpostitse tai puhelimitse. Jos en ymmärrä jotain sääntöä tai logiikkaa esim. verotoimistossa, jankkaan virkailijan kanssa niin kauan kunnes selitys on väännetty eteeni origamiksi rautalangasta.

Olen myös kääntänyt eräitä pankkibyrokraatteja vastaan yhden tempauksen, jossa minulla yritettiin maksattaa verkkopankin käytöstä vuoden aikana kertynyt lasku könttäsummana, kun pankin mieleenkään ei ollut tullut huomauttaa tilin miinukselle menemisestä kuin vasta vuoden päästä kun lasku oli jo useamman kympin verran. En ollut saanut vuoteen ainuttakaan tiliotetta, enkä edes tiennyt että kyseinen tili on voimassa edelleen! Tämä oli jo naurettavaa ensinnäkin siksi, että kyseinen pankki kyllä huomautti tunnetusti heti ja jopa vielä muutaman päivän välein tulevilla uhkaavansävyisillä lappusilla jos käyttötili meni asiakkaan toiminnan takia sentinkin miinukselle. Toisekseen olin puhelimessa tehdyllä ilmoituksella lakkauttanut juurikin noin vuosi takaperin tuon kyseisen rinnakkaistilin, jonka käytöstä he koettivat veloittaa. Tietenkään minulla ei ollut siitä mustaa valkoisella kun asia oli hoidettu puhelimitse, mikä oli oma mokani. Kolmanneksi ja itseni pelastukseksi kuitenkin muistin, että enpä muuten ollut minäkään koskaan muistanut laittaa postiin allekirjoitettua sopimusta, jolla verkkotunnus aktivoitiin silloin kun vielä käytin tiliä. Se oli aktivoitu siitä huolimatta. Ja siitähän se porsaanreikä löytyikin. Ilmoitin tyynesti, että en ole koskaan mitään verkkotunnuksen aktivointiin valtuuttavaa paperia allekirjoittanut enkä siis myöskään maksa mitään keksittyjä laskuja. Enkä maksanut. Pankki joutui tässä asiassa perääntymään, ja se oli minulle viiden tähden heitto byrokratiapainissa.

Ehkä jos byrokratiakäytäntöihin ei koskaan tule muutosta ja sitten kun joskus vuonna 2056 olen vanha ja dementoitunut kääpä, minut löydetään nälkään kuolleena ja muumioituneena asunnostani, joka on hautautunut paperiin, ts. postiluukusta tulvineisiin lukemattomiin byrokratialappusiin. Niissä kansaneläkelaitos vaatii minua tekemään seikkaperäisen kirjallisen ja kaksikymmentä vuotta sitten kuolleen työnantajan allekirjoituksella varustetun selvityksen vuonna 1986 tekemästäni naapurin lasten kaksi tuntia kestäneestä hoitokeikasta, josta sain kaksikymmentä markkaa. He kun eivät tämän asiakirjan puuttuessa mapistaan voi maksaa minulle asiaan kuuluvaa yhden sentin korotusta eläkkeeseeni ja eläkkeenmaksu on siksi katkaistu.