perjantaina, kesäkuuta 30, 2006

Koskettavan kaunista


Useammin kuin kerran lienen ihastellut Tuija Vihermaan fantasiatekstiilejä ja laukkuja erään gallerian ikkunassa. Monestikin lienen laittanut korvan taakse muistiin, että varmasti käyn ostamassa joko itselleni tai lahjaksi jonkun hänen ihanista kissa- tai kettulaukuistaan. Jotenkin se on vain jäänyt toteuttamatta, niin kuin moni muukin hyvä idea. Ehkä minun pitäisi pitää ideakalenteria, niin muistaisin nauttia joskus kiireettömästi kaikesta siitä, mitä olen joskus ihastuneesti huokaisten merkille laittanut.

Tänään vietin aikaa Keskiaikamarkkinoilla kuljeskellen, muurinpohjaletulla herkutellen, innokkaasti kuvaillen sekä oluttuopposen ääressä kesäillan huumaavan kuumista auringonsäteistä nauttien. Muistin taas kerran, miksi tätä kaupunkia rakastankaan: täällä osataan tanssia iloisesti historian haamujen kanssa, tehdä käsitöitä joita oikeasti haluaa katsella ja ostaa sekä tietenkin valmistaa toinen toistaan suussasulavampia herkkuja. Sahramipullan maku jäi makumuistiini niin hyvänä, että suu vettyy kun tätä kirjoitan. Saan syyttää vain itseäni jos järsin ensi yönä unissani tyynynkulmaani...

Pitihän se arvata, että vastaan sattui sitten se Koju isolla koolla, jonka ohi en päässyt noin vain kävelemään.

Tuija Vihermaalla oli tuossa pikku kojussaan näytillä toinen toistaan viehättävämpiä kuvajaisia, jotka visuaalisen elämyksen lisäksi tuottivat minulle syvää henkistä mielihyvää. Tuota henkistä tunnetta on vaikeaa kuvailla, mutta se muistutti jollain tavalla harpun helähdyksiä ja lumikiteiden tai joidenkin hileiden ääntä. Kokonaisvaltaista, lapsenomaista ilon aistimusta. Liikuttumista.

Etenkin yksi valkoinen Lumotun Maan hahmo, Lumikauros tai Gwiona kiehtoi ja viehätti minua siroudellaan ja lohduttavalla viattomuudellaan. Vähältä taas piti, etten hyppinyt tasajalkaa käsiäni taputtaen ja riemusta hihkuen, niin onnellinen olin noita kuvia katsellessani. Siitä tulee kai tavaramerkkini kunhan pääsen viimeisistäkin aikuisuuden estoistani eroon, sen verran usein olen asiasta jos toisestakin haltioissani. Entä sitten jos on hieman naiivia olla näin koskettunut ja innoissaan jostakin. Olen hyvin tyytyväinen siihen, että pystyn moiseen koskettumiseen.

Kojulta lähti kainaloon lahjaksi menevä ja poikaystäväni hyvällä maullaan valitsema kettutaulu ja tietenkin silmät kiiluen bongaamani pieni kissataulu, Herra Heinarin kuvalla koristettu. Kuvat vetosivat mukana olleeseen ystäväänkin, hänen matkaansa lähti ainakin hullunkurinen punainen lohikäärme. Onneksi minulla ei ollut sen enempää rahaa mukanani tai olisin varmaan muuten ostanut puoli kojullista. Juuri tuollaiseen olisin valmis ilomielin laittamaan viimeisetkin roposeni.

Ihmiset jotka pystyvät maalaamaan iloa ja hyvää mieltä helkkyviä sielunkuvajaisia ovat tässä synkässä maailmassa kultaakin monin verroin kalliimpia.

Täytyy sanoa, että olihan hyvä iltapäivä.

TUIJA VIHERMAAN KOTISIVUT
TUIJA VIHERMAAN YHTEYSTIEDOT

4 kommenttia:

Miss Foxy kirjoitti...

hurrrrrmaaavia töitä, mielenmaisemaani kerrassaan, ehkä juuri tätä tarkoitetaan kun yksi läheinen sanoo että elän kuulema "sarjakuvamaailmassa." ))

Ta-Miit kirjoitti...

Sama täällä ja se on kivaa! En tahdo kasvaa järkeväksi aikuiseksi, vaan pysyä Peteriina Panina.

Polgara kirjoitti...

Mulle kaa, musta tuntuu, että jossain olen yhteen kuvaan törmännytkin....Nyyh - nyt ei olis varaa kuin pikkutauluihin, mutta kun seinät ON jo täynnä...Ihanoita, kauniita.

Reeti kirjoitti...

Elli Lokkikissalle terkkuja täältä tältä kollilta, olit blogissani vieraillut. Ihan oot ihku :)