tiistaina, kesäkuuta 27, 2006

Miksi kissat istuvat mielellään auringossa

Kissa-aiheiden saralla olisi vuorossa Romanialainen kansantarina, joka löytyy Neil Philipin kokoelmateoksesta Fairy Tales of Eastern Europe. Tarina muistuttaa työnarkomaaneja miehiä siitä, ettei heidän pitäisi laiminlyödä vaimojaan silloinkaan kun ovat rakentamassa sitä ”Suurta Arkkiaan”.

MIKSI KISSAT ISTUVAT MIELELLÄÄN AURINGOSSA

Me kaikkihan tiedämme, että kissat viettävät mielellään aikaansa auringonpaisteessa istuskellen tai lojuen. Mutta tietääkö kukaan miksi?

Tämä tarina alkaa niistä päivistä jolloin Nooa rakensi Jumalan käskystä Arkkia. Nooan oli tarkoitus koota Arkkiin naaras ja uros jokaisesta eläinlajista, jotta nämä voisivat lisääntyä ja täyttää maan sen jälkeen kun kaiken hukuttanut vedenpaisumus olisi ohi.

Nooa oli rakentanut Arkkiaan sata vuotta. Hän oli käyttänyt myös paljon aikaa varoittaakseen kanssaihmisiään tulevasta tuhosta, joka olisi seurausta syntisistä elämäntavoista. Ihmiset vain nauroivat Nooalle ja pilkkasivat hänen Arkkiaan, joka oli rakennettu keskelle rutikuivaa erämaata. Lopulta Arkki kuitenkin valmistui. Melkoisen vaivannäön jälkeen yksi naaras ja yksi uros jokaisesta eläinlajista saatiin lastattua Arkkiin. Urakan jälkeen suuret sadepilvet alkoivat kerääntyä taivaalle ja kaukaa kuului ukkosen jyly. Jumala oli pian tulossa sulkemaan Arkin oven ja sinetöimään sen.

Viime hetkillä ilmaantui yllättävä ongelma. Nooan vaimo kieltäytyi tulemasta mukaan. Hän seisoi laskusillalla selkä käännettynä Nooaan päin ja piteli tabbykuvioista kissaa sylissään. Riita oli alkanut alun perin rouva Nooan kissasta. Nooalla nimittäin oli jo kaksi kissaa Arkissa ja hän vaati ehdottomasti vaimoaan jättämään kissansa ulos. Tässä välissä täytyy huomauttaa, että vaikka kyse oli rouva Nooan kissasta, kissa oli suuresti mielistynyt itse Nooaan. Se oli aina hieromassa itseään Nooan kaavunhelmaa vasten ja hyppäämässä tämän syliin hellittelyjen toivossa. Todennäköisesti jokainen meistä tuntee tällaisen kissan joka pitää juuri siitä ihmisestä joka ei voi sitä sietää, eikä koskaan vastaa sen hellyydenosoituksiin. Kaiken lisäksi Nooa tiesi, että vaimon kissa oli taitava metsästäjä, eikä metsästäminen Arkissa tullut kyseeseenkään. Hiiriähän oli vain kaksi kappaletta niin kuin muitakin eläimiä.

Rouva Nooan vastaanhangoittelulle oli tosin muitakin syitä, kuin kiista kissasta.

Ala nyt tulla nainen, on aika lähteä” Nooa huusi.

Enkä tule! Minä olen kurkkuani myöten täynnä tätä Arkkia, joka on vienyt sinun huomiosi viimeiset sata vuotta. Aina kun minä olisin tarvinnut sinua, sinä olet ollut höyläämässä lautoja tai naulaamassa niitä yhteen. Toivon todella, ettei tämä arkki vuoda yhtä pahasti kuin talomme katto, jota et koskaan joutanut korjaamaan.

Tiedät aivan hyvin, että Jumala käski minun rakentaa Arkin. Ala nyt tulla, pian alkaa sataa.

Enkä tule! Sinä rakastat tätä Arkkia enemmän kuin minua! Minä olen valmistanut sinun ruokasi, pessyt pyykkisi ja kasvattanut kolme poikaasi yksinäni. Shem, Jephtah ja Hamm ovatkin olleet melkoisia jukuripäitä kasvatettaviksi. Sinä olet vain väsännyt Arkkiasi keskellä erämaata. Et ole välittänyt vähääkään siitä, että koko naapurustomme pitää meitä pilkkanaan ja naurun alaisina. Olemme paikallinen vitsi!"

”Tulet nyt heti sisälle nainen! Minun täytyy pelastaa maailma.”

”Jos haluat pelastaa maailman, voisit aloittaa pelastamisen omasta avioliitostasi. Kaiken lisäksi sinä vielä vihaat minun kissaanikin, etkä anna ottaa sitä mukaan!”

Kuului kova ukkosen jyrähdys, joka kuulosti aivan julmistuneelta mylväisyltä ”NOOO-AAAH!” Ensimmäiset sadepisarat saivat Nooan muutamaan mielensä. Hän tarttui vaimonsa käsivarteen ja raahasi tämän kissoineen Arkkiin.

”Sinä paholainen! Tule sisään ja ota se kurja katti mukaasi!

Konnanjuoniaan punova Paholainen oli norkoillut lähistöllä ja odotellut juuri tuollaista kutsua, minkä Nooa parhaillaan esitti. Kun Nooa kiskoi vaimoaan sisälle, Paholainen muutti itsensä isoksi punaturkkiseksi rotaksi, jolla oli teräväkärkiset korvat ja kaksihaarainen häntä. Paholaisrotta luikahti sisään Arkin oven raosta ja paineli saman tien ruumaan tekemään pahojaan.

Jumala sinetöi Arkin oven kiinni ja saman tien alkoi sade. Tunnette varmaan tarinan kulun ja sen kuinka satoi 40 päivää ja 40 yötä, joiden aikana maa peittyi veteen ja kaikki elävä hukkui. Paitsi tietenkin ne, jotka olivat turvassa Nooan Arkissa. Siitä ette kuitenkaan liene kuulleet, että samalla kun myrsky raivosi Arkin ulkopuolella, sisällä jatkui Nooan pariskunnan enimmäkseen äänetön, mutta yhtä myrskyisä riita. Riidan jatkuessa punainen rotta pääsi vapaasti tekemään tuhojaan. Se nakersi ahkerasti reikää Arkin pohjaan saadakseen sen uppoamaan.

Ne harvat sanat, jotka Nooa ja hänen vaimonsa vaihtoivat keskenään, olivat jääkylmiä ja tylyjä. Vaikeat olosuhteet ja päivä toisensa jälkeen jatkuva raskas ruokkimis- ja huoltotyö eivät parantaneet heidän välejään yhtään. Liennytystä ei tuonut myöskään se, että vaimon kissa kiehnäsi koko ajan Nooan jaloissa. Joka kerta kun kissa puski Nooan kaavunhelmaa tai yritti hypätä tämän syliin, se tuli hyvin tylysti torjutuksi. Nooan hermojen kiristyminen saavutti lakipisteensä sinä päivänä kun hän kompastui kiehnäävään kissaan ja lensi naamalleen elefantinkakkaan, jota vaimo oli parhaillaan lapioimassa ulos lantaluukusta. Nooa muuttui sinipunaiseksi raivosta ja viisas kissa katsoi parhaimmaksi luikkia turvaan kannen alle. Sen sijaan kaikki Nooan ja hänen vaimonsa välille patoutunut kiukku purskahti ilmoille yhdellä kertaa. He suolsivat ulos kaiken sen kaunan, mitä olivat matkan ajan sydämissään hautoneet.

Sillä aikaa kun Nooan ja hänen vaimonsa hurja riita raikui kannella, rouva Nooan kissa samoili ruumassa ja sattui huomaamaan jotain epäilyttävää. Punainen rotta nakersi pimeässä nurkkauksessa Arkin pohjalautoja. Kissa ymmärsi heti, mistä oli kyse ja hyökkäsi rotan kimppuun. Se puraisi rottaa napakasti niskasta kiinni ja raahasi vastaan hangoittelevan saaliinsa kannelle. Kissa asteli suoraan Nooan luokse näyttääkseen ylpeänä mitä oli ruumasta löytänyt.

Nooa oli parhaillaan huutamassa vaimolleen jotain sellaista kuin että “Tämä Arkki ei ole mikään Lemmenlaiva!” kun hän huomasi vierellään kissan, jolla oli rotta suussa. Tämä tästä vielä puuttui! Hillittömän raivonpuuskan vallassa Nooa nappasi kissaa niskasta ja heitti sen saaliineen mereen.

”Minun kissani!” Rouva Nooa kirkaisi kauhuissaan.

Pudotessaan mereen, kissa päästi rotan niskasta irti. Veteen joutuessaan Paholainen otti takaisin oman muotonsa ja alkoi uida vimmatusti karkuun. Silloin Nooa tajusi mitä oli todella tapahtunut. Hän saattoi hyvinkin olla pelastamassa maailmaa, mutta kissa oli pelastanut hänen Arkkinsa uppoamiselta.

Sopottaen anteeksipyyntöjä ja katumuksen sanoja rouva Nooalle, Nooa heitti kiireesti veteen verkon ja kalasti sillä kissan turvaan. Juuri samalla hetkellä, kun urhea kissa nostettiin vettä valuvana kannelle, aurinko tuli ensimmäistä kertaa sateen jälkeen esille pilvien takaa. Kissa istahti kannelle paistavaan auringonsäteeseen itsetyytyväinen ilme kasvoillaan ja alkoi kuivata turkkiaan.

Siitä päivästä lähtien kissat ovat mieluusti paistatelleet auringossa muistelemassa sitä päivää, jolloin Nooan vaimon viisas kissa pelasti koko maailman.

4 kommenttia:

Hiipi (Rakkaat Kisulit) kirjoitti...

Hmm... noinkohan ? :-)

Outi kirjoitti...

Tätä tarinaahan jäi lukemaan oikein päivän jännitysnäytelmänä. Mjau sanoo Ainakin moisesta selityksestä. :)

tiikeritoveri kirjoitti...

Minuun iski tarinaakin enemmän tuo maalaus. Mitkä värit, MITKÄ VÄRIT!!! Saisiko taiteilijasta tietoa?

disa kirjoitti...

I love it ! Very creative ! That's actually really cool Thanks.