Lämpötila lähellä kiehumispistettä

Oli taas kuin ennustus kirjoittaa byrokratiaongelmista, sillä pari viimeistä päivää ovat nostattaneet kehoni lämpötilaa hellelukemiin. Onneksi sentään kyse ei ole ollut rahasta tai toimeentulostani, vaan lähinnä arkipäivän asianhoidosta, joka vaatii monta lippua, lappua, todistusta, dokumenttia ja pumaskaa.

Olemme esim. pohtineet erästä virallista paperinippua avomieheni kanssa ja tulleet siihen tulokseen, ettei siinä ole päätä eikä häntää, mikä toisaalta ei ole mikään yllätys, sillä asiaa hoitava virasto on osoittanut vuosien kuluessa tekemiensä virheiden perusteella orankien suojatyöpaikaksi. Odotan muuten innolla, että ne tekevät jonkun kardinaalimokan, jonka takia joutuvat pahemman kerran tilille.

Sitten tänään! Kävin ensin lääkärissä, jonka vaihde sinne soittaessani oli kertonut, että tottakai punkkirokotukseen voi vain kävellä tuosta noin vain aikaa tai mitään muutakaan varaamatta. No siellä kävikin ilmi, että vaihde oli puhunut pelkkää paskaa ja sinne olisi tarvinnut tietenkin lähetteen. Heiltä toki moisen saisin käden käänteessä, mutta se maksaisi 50E. Moiselle nylkyrikiskonnalle oli pakko sanoa jo ihan periaatteesta ei, rokotekin on jo ihan tarpeeksi kallis.

Ei siinä muuta, mutta kun olin luottanut vaihteen sanaan ja rauhallisin mielin jättänyt rokotteen ottamisen ajallisesti sopivasti juuri tuoksi päiväksi. Suivaannuin niin, että päätin antaa koko rokotteen olla, tunkekoon tuon nimeltämainitsemattoman klinikan puhelinvaihde sen vaikka ahteriinsa, hittovie. Pelataan sitten perkele punkkirulettia! Tosin huomasin tuossa nyt samantien, että punkkibussi tekee sittenkin vielä kierroksia (joista ei tietysti voinut aiemmin ilmoittaa...), joten saa nähdä menenkö sitten sinne, niin ei tarvitse olla niitä perkeleen lääkärinlähetteitä (prkl!).

No valmiiksi todella suivaantuneena ja kainalot kiukunhiessä (kun olen vihainen tai stressaantunut, alan tuoksahtaa tosi pistävälle) marssin sitten poliisiasemalle viemään passihakemusta. Jonotusta, jonotusta. Olin ottanut itsestäni pari Vilijonkan näköistä passikuvaa automaatissa, jonka kyljessä luki, että sopii mainiosti passikuvaksi. No poliisilaitoksella täti alkoi mittailemaan kuviani millimetriviivottimen kanssa ja sanoi, että kun pitäisi olla kasvojen koko 32mm ja kuvassa on vain 27mm. Puuttui noin muutama milli. Meinasin jo kiehahtaa totaalisesti ja vastoin kaikkia periaatteitani korottaa ääntäni (en rähjää koskaan perusvirastotyöntekijöille, koska yleensä mikään ei ole heidän vikansa), mutta onneksi täti sentään hyväksyi kuvan pitkin hampain.

Esitin vienon toiveen noiden laittomasti mainostavien pömpeleiden ratsaamisesta (tosin ajattelin mielessäni lähinnä räjäyttämistä), joka jonkun viranomaisen olisi syytä jossain vaiheessa tehdä, tai joku vielä menee ja työntää niiden luukut täyteen mässättyä purukumia. "Ne nyt ovat jonkun yksityisen, eikä niitä kukaan valvo..." Okkee! Päivästä olisi puuttunut vielä se, että virkailija olisi ilmoittanut ettei nimistäni henkilöä ole olemassakaan. Olen nimittäin hyvin vakuuttunut siitä, että universaaleissa virastotiedoissani lukee punaisella, että "missä tahansa päin maailmaa tämä henkilö tulee asioimaan virastossa, hänen asioidensa hoito pitää tehdä mahdollisimman hankalaksi."

Kaikkein paras riemujippo oli muuten kerran, kun poliisi tuumasi erästä rikosilmoitusta tehdessäni, että tiedoissani lukee, että olen etsintäkuulutettu :) Minä joka en ole eläissäni edes mitään rikollista puuhannut, en varsinaisesti edes suunnitellut! Hetken tietokantaa otsa rypyssä selattuaan poliisi lisäsi, että heko-hek, ei vaiskaan, se on vain joku heidän uuteen tietokantaansa liittyvä ongelma, joka näyttää automaattisesti etsintäkuulutusta erään toisen ilmoitusluontoisen merkinnän sijasta. Väitättekö vielä, että olen vainoharhainen?

Mitähän sitä vielä tänään tulee vastaan. Ehkä bussikuski kieltäytyy ottamasta minua kyytiin, ellei minulla ole voimassa olevaa henkilöllisyystodistusta esitettäväksi. Henkkarini kun ovat vanhentuneet ja vanha passini mitätöitiin tuossa justiinsa. Kiva elää virastovaltiossa.