Turkki myrskytuulen tuivertamana ja auringon haalistamana, anturat sierrettyneinä ja muutamaa arpea rikkaampana on mukavaa avata kotiovi ja kömpiä omaan sänkyyn pehmoisten täkkien alle nukkumaan. Tuntuu oudolta olla yhtäkkiä paikallaan, kun on ollut liikenteessä vieraiden maiden kamaroilla melkein kuukauden päivät. Nukkumapaikka on melkein joka yö ollut eri paikassa, eikä yöllä unenpöpperössä herätessä aina ollut aavistustakaan, missä ihmeessä sitä mahtoi olla. Viime yönä havahduin miettimään mahtaako teltta kestää hurjana pauhaavan tuulen, ennen kuin tajusin että kova humiseva ääni olikin vain liikenteen melua ja minä lohjuin oikeassa sängyssä. Neljä suojaavaa, turvallista seinää ympärillä tuntuvat todella kummalliselta ja epätodelliselta, kun on nukkunut niin kauan ulkona pelkän ohuen kankaan alla.
Kesälomallejäämisbloggaukseni kirjoitin muuten Pariisista, jonka jälkeen kiersimme ahkerasti Ranskanmaata ja ajoimme läpi muutamasta muusta maasta reitillä Lyon - Chamonix - Mont Blanc - Annecy - Le Bryuant -Choranche - Hauterives - PuyDeDome - Arcachone - Calais - Belgia - Hollanti - Tanska - Ruotsi ja sitten päätepisteenä armas kotimaa Suomi.
Matkan tähtihetki oli tietenkin erään huikean unelman toteutuminen. Minua nauratti makeasti kun luin ZPandan kommentin, ettei saa kiivetä niin korkealle, ettei itse pääse alas. Kiipesin nimittäin Euroopan korkeimmalle vuorelle, (jos nyt Kaukasuksen Elbrusia ei lasketa mukaan) Mont Blancille kahden muun ihmisen kanssa ja Gouterin äkkijyrkän rinteen ylös päästyäni käväisi kyllä pariin otteeseen mielessä, että on se kissoilla helppoa, kun omistaja voi tarpeen tullen soittaa palokunnan hakemaan alas!
Reissu oli erittäin antoisa ja avartava. Tuli tehtyä ja nähtyä sen verran asioita, että mielellä riittää sulateltavaa pitkälle syksyyn asti. Tietyiltä osin matka oli oikeasti vaarallinen ja pelottava sekä traumaattinen. Osittain se oli myös turhauttavan autossa istumisen ja kärventävän helteen ansiosta todella rasittava, klaustrofobinen ja kuluttava. Kotiin kuitenkin selvittiin henkisesti ja fyysisesti ehjinä sekä terveinä. Välit kaikkiin matkallaolijoihin säilyivät rikkumattomina, samoin pysyi Ranskan mielipuolisessa liikenteessä ehjänä persoonallinen matkailuautomme, jonka nimi viimein kiteytyi sen poliisiautomenneisyyteen viittaavasta pandakarhusta Helmeksi.
Hivenen arki ahistaa. Kun on viipottanut arjettoman auringon alla ja tottunut siihen, että joka päivä on uutta ja erilaista, angsti istuu olkapäälle kun pitää taas fokusoitua normaaleihin rutiineihin. Ehkäpä otan itseäni niskasta kiinni ja menen tänään treeneihin, niin olo taas tasoittuu ja ankkuroituu.
Kesälomallejäämisbloggaukseni kirjoitin muuten Pariisista, jonka jälkeen kiersimme ahkerasti Ranskanmaata ja ajoimme läpi muutamasta muusta maasta reitillä Lyon - Chamonix - Mont Blanc - Annecy - Le Bryuant -Choranche - Hauterives - PuyDeDome - Arcachone - Calais - Belgia - Hollanti - Tanska - Ruotsi ja sitten päätepisteenä armas kotimaa Suomi.
Matkan tähtihetki oli tietenkin erään huikean unelman toteutuminen. Minua nauratti makeasti kun luin ZPandan kommentin, ettei saa kiivetä niin korkealle, ettei itse pääse alas. Kiipesin nimittäin Euroopan korkeimmalle vuorelle, (jos nyt Kaukasuksen Elbrusia ei lasketa mukaan) Mont Blancille kahden muun ihmisen kanssa ja Gouterin äkkijyrkän rinteen ylös päästyäni käväisi kyllä pariin otteeseen mielessä, että on se kissoilla helppoa, kun omistaja voi tarpeen tullen soittaa palokunnan hakemaan alas!
Reissu oli erittäin antoisa ja avartava. Tuli tehtyä ja nähtyä sen verran asioita, että mielellä riittää sulateltavaa pitkälle syksyyn asti. Tietyiltä osin matka oli oikeasti vaarallinen ja pelottava sekä traumaattinen. Osittain se oli myös turhauttavan autossa istumisen ja kärventävän helteen ansiosta todella rasittava, klaustrofobinen ja kuluttava. Kotiin kuitenkin selvittiin henkisesti ja fyysisesti ehjinä sekä terveinä. Välit kaikkiin matkallaolijoihin säilyivät rikkumattomina, samoin pysyi Ranskan mielipuolisessa liikenteessä ehjänä persoonallinen matkailuautomme, jonka nimi viimein kiteytyi sen poliisiautomenneisyyteen viittaavasta pandakarhusta Helmeksi.
Hivenen arki ahistaa. Kun on viipottanut arjettoman auringon alla ja tottunut siihen, että joka päivä on uutta ja erilaista, angsti istuu olkapäälle kun pitää taas fokusoitua normaaleihin rutiineihin. Ehkäpä otan itseäni niskasta kiinni ja menen tänään treeneihin, niin olo taas tasoittuu ja ankkuroituu.
Kotiinpaluun kunniaksi siippani muuten löysi jo neljännen hirviöhämähäkin kämpästämme. Kolmas löytyi vähän ennen matkalle lähtöä. Tämä viimeisin oli huolestuttavan isokokoinen ja selvästi samaa rotua kuin edeltäjänsä. Minun puolestani saisivat muuten olla ihan rauhassa, mutta jos ne tosiaan ovat hobo spidereita, en haluaisi tulla purruksi. Täytynee tehdä täydellinen suursiivous ja toivoa, ettei jostain hellan takaa löydy lisää luvattomia alivuokralaisia. Tosin sitähän ei taas tiedä, mitä uusia hyyryläisiä reissukamppeittemme joukossa tuli tuotua Suomeen. Matkan aikana jouduin heittämään teltastamme ulos esimerkiksi yhden miniskorpionin näköisen hyönteisen ja sain mukavia puremia joltakin toiselta, joka toivottavasti jäi sille tielleen havaittuaan minut ruokavalioonsa kuulumattomaksi.
Tarkempia matkakertomuksia luvassa lähiaikoina.
Tarkempia matkakertomuksia luvassa lähiaikoina.
2 kommenttia:
Hirmuistus! Paljon on tullut sulle uutta kokemusta ja muistelosta! Ehjinäkin selvisitte, joten onnea vaan ja tervetuloa takas!
Au. Kannatti mennä treeneihin, venäytin oman tumpulointini seurauksena vasemmasta nimettömästäni nivelsiteet ja nyt sormi ei oikene suoraksi. Ah, heti tuli niin kotoisa olo...
Lähetä kommentti