maanantaina, lokakuuta 30, 2006

Milady ja Romy

Muistuipa tuossa yllättäen mieleen kaksi piirrettyä lastensarjaa, jotka olivat minulle aikanaan tärkeitä. Olin jo pienenä oikea kissahullu kissanpalvoja ja seurasin näitä sarjoja pelkästään niissä esiintyvien kahden kissahahmon takia.

Olisi sinänsä hauskaa nähdä nuo sarjat uudestaan, mutta hyvin varmasti aika on niiden osalta tehnyt tehtävänsä. Niitä ei enää aikuinen todennäköisesti jaksaisi edes katsoa, jos nyt ei sitten kamalassa krapulassa tai muuten puolustuskyvyttömänä. Mutta hauskahan niitä silti on muistella. Varsinkin kun erityisesti naisten esittäminen erilaisina kissahahmoina kiinnostaa minua kovasti.

KOLME MUSKETTIKOIRAA

Toinen sarjoista oli nimeltään Kolme Muskettikoiraa, alkuperäiseltä nimeltään D'Artacan y los tres mosqueperros. Olen useammallakin taholla huomannut, että sarjan tunnari räksyttää monissa kännyköissä soittoäänenä. Nostalgiaa harjoittavat siis todennäköisesti jotkut muutkin, kuin minä.

Muskettikoirissa olivat koirat päähenkilöinä ja tarina perustui Alexander Dumasin Kolmeen muskettisoturiin. Muskettisotureiden, kuten myös Muskettikoirien tarinassa esiintyy salaperäinen femme fatale, Milady de Winter, joka on rehtien koirien joukossa tietenkin juonitteleva kissa. Luonnollisesti Milady on lastensarjassa alkuperäisen kirjan murhaavan vaarallista kaunotarta kesympi ja vähemmän traaginen hahmo, mutta aiheuttaa kuitenkin koirasankareille kaikenlaista harmia timanttien ryöväämisestä myrkyttämiseen.

Viitaan pukeutuva, naamiokasvoinen Milady saa koiramiehet lankeamaan pauloihinsa kauneudellaan ja salaperäisyydellään, jota harva pystyy vastustamaan. Hänen synkkä hahmonsa onkin monin verroin kiinnostavampi ja huolellisemmin piirretty kuin vaikkapa sarjan päähenkilön Dogtanianin rakastetun, Julietin väritön ja laimea hahmo. Juliet puolestaan on sellainen vaaleanpunaisiin pukeutuva, äitelän avuton kultatukka, kuin kiltin ja viattoman perinaisen oletetaan olevankin. Miladyssa puolestaan on käytetty oivaltavasti hyväksi kissoihin liitettyjä negatiivisia, mutta kiehtovia assosiaatioita, kuten petollisuus, yöeläimellisyys, ahneus, sulokas vaarallisuus ja viettelevyys. Tärkein katsojaa kiinnostava piirre hänessä on kuitenkin se, että hän on aktiivisesti seikkaileva toimija. Hän on piristävällä tavalla jotain aiuvan muuta kuin pelkkä sankaria kotiin odottava katselija, jota on pidetty perinteisissä seikkailutarinoissa ainoana naiselle sopivana hyvänä roolina. Kuten arvata saattaa, Miladylle ei lopuksi käy kovinkaan kaksisesti, vaikkei piirretyssä sentään teloitetakaan häntä, kuten alkuperäisessä kirjassa:


Milady, during the passage had contrived to untie the cord which fastened her feet. On coming near the bank, she jumped lightly on shore and took to flight. But the soil was moist; on reaching the top of the bank, she slipped and fell upon her knees.

She was struck, no doubt, with a superstitious idea; she conceived that heaven denied its aid, and she remained in the attitude in which she had fallen, her head drooping and her hands clasped.

Then they saw from the other bank the executioner raise both his arms slowly; a moonbeam fell upon the blade of the large sword. The two arms fell with a sudden force; they heard the hissing of the scimitar and the cry of the victim, then a truncated mass sank beneath the blow.

The executioner then took off his red cloak, spread it upon the ground, laid the body in it, threw in the head, tied all up by the four corners, lifted it on his back, and entered the boat again.

In the middle of the stream he stopped the boat, and suspending his burden over the water cried in a loud voice, “Let the justice of God be done!” and he let the corpse drop into the depths of the waters, which closed over it.


MATKA MAAILMAN YMPÄRI

Toinen sarja, jota seurasin innolla, on Matka maailman ympäri, alkuperäiseltä nimeltään La Vuelta al Mundo de Willy Fog. Sen tarina perustuu Jules Vernen samannimiseen kirjaan. Piirrossarjassa hyvinä päähenkilöinä ovat leijona Willy Fogg, kaksi kissaa Rigardon ja Romy sekä jonkinlainen hiiri tai hamsteri Tico. Tarinan seikkailuissa maailman ympäri matkaava retkue joutuu jos jonkinlaisiin kommelluksiin, enimmäkseen heidän vedonlyöntiään sabotoimaan pyrkivien konnien toimesta. Yhdessä Intiaan sijoittuvassa jaksossa akrobaatin taidoilla varustettu palvelija Rigardon pelastaa roviolle sati-perinteen takia joutumaisillaan olevan lesken, prisessa Romyn. Romy on kiltti, viehkeä, pehmeä-ääninen, hurmaava kiltti kotikissa jota koko porukka rakastaa ja palvoo, kuten laulun lyriikoissakin todetaan:

Romy now, that you’re with us you'll be the angel of the team.
It’s my turn - the gentle touch of Romy - they love me so much

Jos muistan oikein, niin prinsessa on kohtuullisen passiivinen ja puolustuskyvytön hahmo ja hänen roolinsa oli lähinnä joutua ryöstetyksi tai mieshahmojen retuuttamaksi. Toki hän tietenkin on myös viehkeä koriste ja kohteliaisuusmagneetti, joka pukeutuu kauniisiin sareihin ja silmät pyöreinä sanoo usein pehmeästi "ooh". Kuten hyvien naisten perinteiseen rooliin kuuluu, prinsessa Romy saa tietenkin lopussa palkintonsa hyvästä käytöksestä kun hän ja rehti vedon voittanut leijona, Willy Fogg menevät naimisiin.

9 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Nyt iski nostalginen olo tännekin. Tuon Muskettikoirien kissasankari olin ehtinyt unohtaa, vieläköhän sarjat innostaisivat samalla tavalla kuin silloin aikoinaan...
Yksi piirretty mitä tulee joskus muisteltua oli sellainen sarja kahdesta karhunpennusta. Olisikoha nimet olleet Yagi ja Nuga tai jotain sinne päin. Aivan paras, vaikkei siinä kissasankareita ollutkaan pienen kissafanin iloksi.
Yleensä pahoitin vaan lapsena mieleni, kun katsoin piirrettyjä, esim. jotain Tomia ja Jerryä, kun se kissaparka joutui AINA häviölle :(

TA-MIIT kirjoitti...

Heips Mörkönen!

Jogi-karhu kuului kyllä meikäläisenkin seurattavien listalle. Muistan vieläkin sen tunnarin jota yritin opetella ulkoa kuuntelemalla...

Ja sama juttu täällä epäreilujen kissa ja hiiri -juttujen suhteen! Tom ja Jerry, Sylvester ja Tipi, Mikki Hiiri ja Musta Pekka ja mitä kaikkia vastaavanlaisia sitä löytyykään. Aina kissa sai köniinsä! Se kyrsi ja kyrsii edelleenkin ankarasti.

Jostain kumman syystä olin aika usein juuri niiden ilkeiden otusten puolella ja toivoin että Sepe Susi saisi porsaat ja Kelju K. Kojootti maantiekiitäjät. Johtui varmaan siitä että hyvät tyypit olivat aina jotenkin ÄLLÖTTÄVÄN möllin näköisiä, ihme ylisöpöjä pallonaamoja joilla oli kimeä ääni ja paskamaisen ylimielinen luonne.

Erityisesti hyvät naishahmot esitettiin siihen aikaan lastenkulttuurissa todella tylsällä ja ikävystyttävällä tavalla. En pystynyt samaistumaan passiivisiin prinsessoihin, joten ihastelin sitten sen sijaan kieroja kissanaisia.

TA-MIIT kirjoitti...

Mainiolta Youtubelta löytyy Dogtanian hakusanalla joitakin klippejä Muskettikoirista ja ainakin Matka maailman ympäri -tunnari. Ah, fiilistelyä :)

Lissu kirjoitti...

Oi, Matka maailman ympäri kuului aikoinaan ehdottomiin suosikkeihini! Rakastin prinsessa Aoudaa, joka oli mielestäni niin kaunis. Ja se tunnari! Toinen supersuosikkini oli Olipa kerran elämä, joka vetosi myös ihqulla musiikillaan.

Anonyymi kirjoitti...

Minäkin pidin noista molemmista piirretyistä - Pojan kanssa katseltiin... Hyviä, jos vertaa nykyisin suollettuun puppuun. Joskus on vahingossa tullut laittaneeksi töllön päälle ja joutunut ihmettelemään, mitä siellä oikein on menossa. Ai että tollasta, ai että lastenohjelmaa ja voiko tuota kutsua muka piirretyksi?!

Anonyymi kirjoitti...

Kuuntelin juuri netistä Muskettikoirien tunnaria. Hauskoja veikkoja, vaikka ovatkin koiria. Tuo "Milady Winter"-hahmo oli minusta ihan ykkönen, sellaista salaperäisyyttä ja viehkoutta, oih. Jääpi nykyajan prätkähiiret ja bratzit ihan hiukkasen toiseksi...

Mette kirjoitti...

Anteeksi urputus, mutta jos "alkuperäisellä kirjalla" tarkoitat Dumasin "Kolmea muskettisoturia", Mylady ei hypännyt jyrkänteeltä, vaan hänet mestattiin salaisesti yöllä. Athos (aviomies) oli jo kerran yrittänyt hirttää hänet, mutta siitä hän selvisi. Mestauksen suoritti Athoksen maksamana virallinen pyöveli, ja muskettisoturit katselivat. Richelieulle ojennettiin hänen itse myladylle kirjoittamansa kirja, jossa sanoittiin, että "tämän tekijä on tehnyt mitä on tehnyt minun valtuuttamanani ja valtion edun nimessä". Riechelieu ei voinut mitään.

Rotkoon putosivat Sherlock Holmes ja professori Moriarty.

TA-MIIT kirjoitti...

Olet aivan oikeassa Mette! Alkuperäisessä kirjassa Milady tosiaan mestataan. Korjasin virheen blogiin ja pistin siihen pätkän jossa mestaus kuvataan. Merkillistä, että olen jostain saanut päähäni että Milady pääsi sen verran pakoon mestaajilta että saattoi hypätä kalliolta kuolemaansa. Mahtaakohan se olla jonkin elokuvan loppuratkaisu, kun olevinaan sen niin kirkkaasti muistan?

TA-MIIT kirjoitti...

Sain oivalluksen siitä miksi fiktiiviset pahat ja murhaavat hahmot miellyttävät minua keskimäärin enemmän kuin hyvikset, vaikken hyväksykään heidän pahoja tekojaan todellisessa elämässä. Onhan se nyt itsestään selvää, että katsoja laitetaan puoliväkisin rakastumaan ja viehtymään noihin pahiksiin, korostamalla heidän valtavaa karismaansa ja puoleensavetävyyttään. Suuremmat tunne-elämyksethän siitä saa, kun seuraa kaikkia rajoja rikkovan älykkään ja kiehtovan pahiksen touhuja mieluummin, kuin miettii sitä, saako se vaaleanpunainen vikisevä hienohelma prinssinsä.